Keskustelua junnupitoisesta kokoonpanosta

  • 33 807
  • 112

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niinpä kysynkin, että kuinka moni kannattaja on oikeasti valmis vetämään nälkämaan laulua ja kestämään seuraavan kauden hieman heikompaa menestystä, jotta saataisiin meidän omia junnuja ajettua sisään ?
Tähän on sikäli helppo vastata, kun mestaruus on voitettu viimeksi kuusi vuotta sitten. Ja sitä edellinen viisi vuotta sitten. Yhdessätoista vuodessa kaksi mestaruutta näillä taloudellisilla satsauksilla ja kaikella organisaation potentiaalilla on hävettävän surkea suoritus. Että eipä tässä ainakaan voi pelätä että tuloksellisesti kauhean paljon heikommin menisi. Kyllä oikein harjoitettu ja roolitettu Jokerijoukkue pystyy joka vuosi vähintään tämänkautiseen neljänteen sijaan, vaikka muutama nuorempi pelaaja olisi esim. Kermanin ja Salmelaisen tilalla. Eli niitä lahjakkaimpia junnuja vaan kokoonpanoon mukaan, ja samalla näyttöpaikkaa pojille. Ei tietenkään suoraan ykkösketjuun, vaan taitavasti sijoiteltuina kehittymään kokeneempien vierelle. Eikä junioreitakaan pidä nostaa ylös vain sen takia että olisi pakko, kyllä junnujenkin pitää se paikka esityksillään ansaita ja myöhemmin onnistua pitämään.

Jos ja kun ykkös/kakkosketjuihin ei omista junnuista saada tuotettua tarpeeksi tasokkaita ratkaisijoita, niin ostetaan ne pelit ratkovat vahvistukset jatkossakin joko maakunnista tai sitten ulkomailta. Mutta kolmos/nelosketjuihin on täysin turha hankkia miehiä muualta, ellei heillä sitten ole todellakin jotain erityistä annettavaa joukkueelle ja valmentajan täysi hyväksyntä. Ei siis mitään "otettiin sekin kun halvalla saatiin" -ratkaisuja. Toisaalta ei junioreistakaan voi kovin montaa uutta miestä vuosittain nostaa ja olettaa että he pystyvät heti pelaamaan liigatasolla.
 

ennustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks
On tärkeää nostaa junioreita jo ensi kauden joukkueeseen, mutta mielestäni vieläkin tärkeämpää olisi tehdä selvä useampi vuotinen suunnitelma miten junioreita tullaan jatkossa ajamaan joukkueeseen. Kaikki lähtee liikkeellä siitä, miten edustusjoukkue tulee ensi kaudella ja tulevaisuudessa pelaamaan. Tämä toimii sitten punaisena lankana myös junioreiden valmentamisessa, yksilötaitoja tietenkään unohtamatta.

1. Juniorijoukkueet pelaisivat samalla pelityylillä kuin edustus.
- Seurauksena olisi, että pelaajia voitaisiin tutustuttaa jo varhaisessa vaiheessa tiettyyn rooliin joka pysyisi samana aina edustukseen asti.
- Pelaajilta voitaisiin tätä kautta odottaa ja vaatia parempia suorituksia, koska rooli ja pelityyli olisivat jo tuttuja entuudestaan
- Ammattitaitoisia valmentajia kaikkiin juniori-ikäluokkiin.

2. Junioreiden nostaminen edustukseen pitäisi olla myös hyvin koordinoitua.
- Junioreiden tarkkailua pitäisi tehostaa ja huippuyksilöt olisi siirrettävä erikoisryhmään, jossa he saavat vaativampia harjoituksia sekä ovat paremmin valvonnan alla.
- Edustuksen ja juniorijoukkueiden valmennuksen välillä toimivat välit. Edustuksen valmennusryhmästä joku käy säännöllisesti katsastamassa junioreiden otteita ja on mukana valmentamassa huippuyksilöistä koostuvaa ryhmää.
- Huippuyksilöille mahdollisuus mennä hakemaan vaativimpia pelejä Mestikseen.
- Pitää olla selkeitä suunnitelmia keitä junioreista nostetaan edustukseen loukkaantumisten sattuessa.
- Pitää olla jo hyvissä ajoin selvää keitä junioreista aiotaan nostaa edustukseen pelaavaan kokoonpanoon tulevalle kaudelle, jotta joukkueeseen voidaan jättää sopiva rooli vapaaksi.
- Huippuyksilöille pitää pystyä takaamaan peliaikaa ja vastuuta nopeasti myös edustuksessa, koska muuten kehitys hidastuu tai jopa pysähtyy.
- Huippuyksilöille pitkäaikaiset sopimukset.
 
Viimeksi muokattu:

Jazerman19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Masan Massiivinen, sympatiat Leafs
Ennustaja ei muuta kuin e-maililla lista Virmasen nenän eteen ja pistetään hommat pyörimään. Valitettavasti Masa ei osaa osaa avata sähköpostiaan ja nuo suunnitelmat toteutetaan vasta seuraavan tj:n aikana. ;)

Sen voisi vielä lisätä tuohon listaukseen, että pyrittäisiin aktiiviseen yhteistyöhön noiden Mestisjengien kanssa, jonne nämä junnut voisivat sitten mennä vähän kuin "farmiin" hankkimaan niitä kovia peliminuutteja.
 

Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
On tärkeää nostaa junioreita jo ensi kauden joukkueeseen, mutta mielestäni vieläkin tärkeämpää olisi tehdä selvä useampi vuotinen suunnitelma miten junioreita tullaan jatkossa ajamaan joukkueeseen. Kaikki lähtee liikkeellä siitä, miten edustusjoukkue tulee ensi kaudella ja tulevaisuudessa pelaamaan. Tämä toimii sitten punaisena lankana myös junioreiden valmentamisessa, yksilötaitoja tietenkään unohtamatta.

1. Juniorijoukkueet pelaisivat samalla pelityylillä kuin edustus.
- Seurauksena olisi, että pelaajia voitaisiin tutustuttaa jo varhaisessa vaiheessa tiettyyn rooliin joka pysyisi samana aina edustukseen asti.
- Pelaajilta voitaisiin tätä kautta odottaa ja vaatia parempia suorituksia, koska rooli ja pelityyli olisivat jo tuttuja entuudestaan
- Ammattitaitoisia valmentajia kaikkiin juniori-ikäluokkiin.

2. Junioreiden nostaminen edustukseen pitäisi olla myös hyvin koordinoitua.
- Junioreiden tarkkailua pitäisi tehostaa ja huippuyksilöt olisi siirrettävä erikoisryhmään, jossa he saavat vaativampia harjoituksia sekä ovat paremmin valvonnan alla.
- Edustuksen ja juniorijoukkueiden valmennuksen välillä toimivat välit. Edustuksen valmennusryhmästä joku käy säännöllisesti katsastamassa junioreiden otteita ja on mukana valmentamassa huippuyksilöistä koostuvaa ryhmää.
- Huippuyksilöille mahdollisuus mennä hakemaan vaativimpia pelejä Mestikseen.
- Pitää olla selkeitä suunnitelmia keitä junioreista nostetaan edustukseen loukkaantumisten sattuessa.
- Pitää olla jo hyvissä ajoin selvää keitä junioreista aiotaan nostaa edustukseen pelaavaan kokoonpanoon tulevalle kaudelle, jotta joukkueeseen voidaan jättää sopiva rooli vapaaksi.
- Huippuyksilöille pitää pystyä takaamaan peliaikaa ja vastuuta nopeasti myös edustuksessa, koska muuten kehitys hidastuu tai jopa pysähtyy.
- Huippuyksilöille pitkäaikaiset sopimukset.

Tässä on paljon hyviä pointteja ja itsellä olisi vielä pari muutakin juttua mistä kirjoitan kun en ole näin saatanan väsynyt (meillä on tuleva Valtteri Filppula 3kk joka aloittaa treenit iltaisin yhdentoista maissa ja lopettaa kun jaksaa...)

Nyt pitkän aikavälin kuningasvetona on saada oma jätkä Ismo Lehkonen valmennustiimiin. Ika on yksi parhaista ja intohimoisimmista nuorten kehittäjistä ja Ika + laadukas, hyvin organisoitu juniorivalmennus, missä ollaankin onneksi kuulemma menossa ensi kaudella eteenpäin + toimiva farmiyhteistyömalli Salamoiden tai K-Vantaan kanssa, jonne junnuja voisi laittaa hakemaan kokemusta kovemmista peleistä siten että myös siellä pelikirja on yhteneväinen Jokereiden vastaavan kanssa = tulevaisuudessa meillä pelaa joka vuosi 5-8 omaa laadukkasta junnua edustuksessa. Tuskin vielä ensi kaudella, mutta ehkä jo kaudella 2009-2010.

Tähän päälle kokeneempia omia kasvatteja tai muuten Jokereiksi profiloituneita jamppoja, Paka, Tomek, Kanki mm. joita palailee Nhl:stä, Ahl:stä ja Euroopan sarjoista, niin olemme tulevaisuudessa aika omavaraisia ja ennenkaikkea Jokereita.

Joku esim. faniporukan jannu voisi oikeasti poimia mm. tästä ketjusta noita kuningasideoita ja kultahippuja yhteen ja viedä yhteenvedon Virmaselle ja Hjallikselle noin niinkun fanien toiveena ja visiona. Olemme kuitenkin tärkein sidosryhmä eikä nämä ideat ihan paskoja ole.
 
Viimeksi muokattu:

Outsider

Jäsen
Olen sitä mieltä, että moni vetää Bluesin nyt vähän liiankin hanakasti vertauskohdaksi näihin keskusteluihin, kun siellä tällä kaudella tuli varsin nimettömällä joukkueella (kerrankin) menestystä.

Jokerit on organisaationa niin iso, että on itsestään selvyys lähteä joka vuosi jahtaamaan mestaruutta. Tämä siis ihan seuran johdon näkökulmasta, mikä tuskin tulee ikinä muuttumaan. Eikä sen toisaalta pidäkään muuttua.

En usko siihen, että Jokerit lähtee ensikaudellakaan mitenkään junnupitoisella rosterilla liikenteeseen, varsinkin kun sainattuna on jo esim. Kerman ja Louhi. Ideaali tilanne olisi se, että Jokereihin ostettaisiin tarvittaessa muualta kolme hyökkääjää, kaksi puolustajaa, sekä ykkös maalivahti, jotka voisi kaikki laittaa SELKEÄSTI koko liigan ykköskenttään. Nyt on jo monena vuotena ostettu joukkueeseen vähintään se kolme ketjullista "ihan hyviä" pelaajia ja potkittu "junnut" pois, kun olisi varmasti ollut järkevämpää panostaa huippuihin, nimenomaan sekä junnuissa, että hankinnoissa.


Tällä kaudella oli kiistatta erittäin kova nippu pelimiehiä, mutta silti viimekaudella tuli oltua useammin katsomossa. Missä vika?
 

ennustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks
Olen sitä mieltä, että moni vetää Bluesin nyt vähän liiankin hanakasti vertauskohdaksi näihin keskusteluihin, kun siellä tällä kaudella tuli varsin nimettömällä joukkueella (kerrankin) menestystä.

Jokerit on organisaationa niin iso, että on itsestään selvyys lähteä joka vuosi jahtaamaan mestaruutta. Tämä siis ihan seuran johdon näkökulmasta, mikä tuskin tulee ikinä muuttumaan. Eikä sen toisaalta pidäkään muuttua.

En usko siihen, että Jokerit lähtee ensikaudellakaan mitenkään junnupitoisella rosterilla liikenteeseen, varsinkin kun sainattuna on jo esim. Kerman ja Louhi.

Ei tarkoituksena olekaan mielestäni lähteä junnupitoisella joukkueella kauteen. Tarkoituksena on pyrkiä nostamaan realistinen 1-3 junnua joukkueeseen per kausi ja jalostamaan käytäntö jossa juniorit pystyvät parhaiten kehittymään. Saarinen ja Strömberg ovat olleet jo muutaman kauden joukkueen mukana ja pelipaikka sekä peliaika pitäisi olla jo selviö. Veistola voisi olla nyt sitten sellainen ensi kauden projekti, joka ajetaan sisään. Samoin puolustukseen voi hyvinkin nostaa yhden pelaajan. Loput sitten vain pelaajarinkiin mukaan ja loukkaantumisten sattuessa rohkeasti peliaikaa. Tälläinen suunnitelma on mielestäni realistinen ja joukkueen tavoitteesta mestaruuden suhteen ei tarvitse tinkiä.

Ei Bluesinkaan tarkoituksena ole ollut ihan näin paljon nuorille antaa vastuuta, mutta loukkaantumistilanne on mikä on. Tämä on mielestäni yksi syy siihen, että joukkueen eväät on todennäköisesti syöty ja mestaruus tulee todennäköisesti matkaamaan Ouluun.
 
Viimeksi muokattu:

Laakamato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers (Jokerit)
Hyviä ideoita vilahtelee paljon, osa muilta matkittuja mutta mitä siitä? Jos kerran toimii, apinointia vaan...

Tärkeä pointti on se että siitä mestaruuden tavoittelusta ei tarvitse tinkiä yhdelläkään kaudella. Moni on laittanut 1-3 junnua vuosittaine toiveeksi. Se on sellainen määrä että ei vielä voi "pilata" mitään. Tämän päivän nuoret ovat kuitenkin hyvällä tavalla röyhkeitä ja itsevarmoja äijän alkuja eikä mitään neitejä.

Pelitavan yhtenäistäminen ei tarvitse olla yksi yhteen joka paikassa, riittää kun ns. peruskuviot on saman tyylisiä. Jo se helpottaa tarpeeksi sisäänajoa.

Virmaselle ja Harkimolle "uuden ja vallankumuoksellisen" idena myymisestähän muutos lähtee. Minulle tuli tähän tehtävään mieleen veli cobol. Tai Pave. Löytyykö halukkuutta? Miksei komiteallakin voisi asiaa hoitaa. Tässä asiassa voisi matkia Italian fanikulttuurin yhtä hyvää puolta, eli selkeitä kokouksia joukkueen ja fanien välillä. En tahdo vastaavaa mafiaa kuin siellä tänne, mutta keskustelua siitä mikä faneja miellyttää ja mikä ei. Jos Nielikäisen esisopimus on purettu fanien painostuksen vuoksi(niin kuin jotkut huhuaa), tämähän toimii jo. Toivon vaan että tälläisistä tapaamista voisi tehdä virallisia kokouksia julkisinen pöytäkirjoineen. Onko kaukaa haettua?

Loppuun pitää mainita että olen positiivisesti yllättynyt tämän ketjun tasosta ja olen todella tyytyväinen että tämä ei mennyt kyllä-ei äänestykseksi ja modet osoittivat pelisilmää ketjun täällä pitämiseksi.
 

Seti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
IL: Junnut kehiin!

Jokerien keulahahmo Harry Harkimo haluaa nähdä enemmän omia junioreita seuran edustusjoukkueessa seuraavien kolmen kauden aikana.
..
Haluan, että tulevaisuudessa omat nuoret saavat Jokereissa lisää peliaikaa. Pidän itse siitä huolen, että näin tulee käymään. Muuten en puutu millään tavalla valmennukseen, Harkimo jatkaa.
..
Pronssipelissä käskin valmentajien antaa jääaikaa meidän omille junnuille ja istuttaa veteraaneja. He pelasivat hyvin.
..
Itse olen joukkueen koonnut, ja julkisuuteen on turha lähteä syyttelemään ketään, Harkimo miettii.

--------------------------
 

olle****

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Liverpool, Frölunda Indians, Malmö FF
Harryn sanomiset vs Harryn tekemiset

No niin, tulihan se sieltä. Olenkin odottanut Hjalliksen tämän kauden loppuvuodatusta ja tässä se nyt sitten on. Virmasta käsitellään jo toisessa ketjussa, joten ajattelin antaa hjallikselle oman ketjun.

http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/200804177528994_jk.shtml

Yritin otsikkoon saada mukaan sen, että näitä samoja juttuja on kuultu aikasemminkin. Hjalliksella on tapana puhua paljon, mutta tapahtuuko mitään...njaa (esim joukkueen kokoamisesta, budjetissa pysymisest...)

Jengi muistaa varmaan sen "Hjalliksen omat pojat"-kamppiksen muutamia vuosia sitten. Siitä porukasta tais pompata tähteyteen Filppula ja nyt myöhemmin muuan Lepistö.

Yleisesti voi kumminkin sanoa, että suurimmilta osin Jokerit on tehnyt omien junnujen pois ryssimisestä taitolajin. Moni lupaava junnu on muutaman kauden jälkeen lähtenyt mualle liigaan ja mestikseen. Kirveleehän se pahasti, kun omat koirat puree ja jokereiden nuttua kantaa kalliitta ulkopaikkakuntalaisia.

Ongelmallista tossa artikkelissa on taas se, että ratkaisuja haetaan taas väärin. Hjallis aikoo ilmeisesti sekaantua joukkueen peluutukseen. Aikoo nimittäin vaatia enemmän peliaikaa omille junnuille. Muuhun peluutukseen ei ole aikomusta antaa mielipidettä mutta junnuihin kyllä. Paska hommahan on, että pelissä on edelleen vain se 60 minsaa, joten lisä aika junnuille on muilta pois, eli hjallis aikoo siis vaikutta koko jengin peluutukseen. Veikkaampa, että tämän kuultua Hanlon haluaa tarkastella soppariaan uudelleen. Oli varmasti olettanut, että hänellä on ne kaikki vapaudet mitä päävalmentajalla pitää olla. Esimerkkejä siitä, kun omistajat sekaantuvat peluutukseen ja kaikki menee reisille on monia.

Kummallista Harryn sanomisissa on se, että hän mainitsee oikean ongelman ja ottaa siitä myös vastuun, eli joukkueen kokoamisen. Tässähän hänellä on mahdollisuus vaikuttaa junnujen peluutukseen. Antaa valmentajalle ne tietyt nappulat käytettäviksi mitkä hän haluaa ja sillä sipuli. Ei hankita kaiken maailman pentikäisiä ja rontteja. En muuten usko, että Hyvösellä ja erosella tulokset olis ollut paljoa, jos ollenkaan huonompia.

Siis Hjallis: Kiva, että kannat vastuun mutta opi myös virheistäsi. Toivon sun sanoilta enemmän katetta. Kun Jokerit seuraavan kerran joutuu loukkaaantumissumaan, rohkeasti vaan a:sta junnua kehiin. Vaikka tulee turpaan, niin meikä ainakin sen kestää koska tiedän, että ne minuutit tulee maksamaan osinkoa tulevaisuudessa.

Ensi kauden kamppis vois olla tyyliin, että isketään jaffalan kylkeen rätti jossa lukee: "No panic, no pentikäinen! Omasta kaivosta voi ammentaa paljon omia poikia ja maksaa vähemmän eli joskus vähemmän on enemmän, YO!"

Jos ihmettelette: Kyllä, olen maailman huonoin copywrighter. ;)
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Saman jutun aamun alkajaiseksi katselin. No, nyt on Jokerijohdossa ymmärretty vihdoin, millä tämä suurseura saadaan jälleen keihäänkärjeksi menestyslistallakin. Tavoite on verkkoversion mukaan siis peluuttaa omia nuoria enemmän ja antaa heille mahdollisuus pelata suuressa roolissa. Näistä Hjalliksen kommenteista tuli vaan mieleen, että onko kukaan katsonut elokuvaa Päiväni Murmelina?

Pääasia tuntuu herralla olevan, että tulee jotakin sanotuksi ja naama Jokereiden kera on tapetilla. Mestareiden liigasta haluaisin Hjallikselta myös kuulla mietteitä, onko paperiversiossa kenties?
 
Viimeksi muokattu:

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Täyttä asiaa !

Iso peukku Hjalmarille. Nyt löysi kritiikki tältä osin paikkansa, kun Hjallis antoi kyytiä valmentajille ja sanoivat näiden peluuttavan kokeneita äijiä ja junnut jää vähemmälle. Tällä kaudella, pelkästään tällä palstalla on satoja kertoja ihmetelty ja kiroiltu miksei Shedden anna peliaikaa Saariselle ja Koivistolle, joilla putki kulkee vaan peliminuutit annetaan kokeneille=väsyneille konkareille, joita ei selvästikään pelaaminen kiinnosta. Helvetin hyvää kritiikkiä Hjallikselta. Tässä on nimenomaan kyse siitä, että ainakin Shedden oli munaton luottamaan junnuihin ja tukeutui helppoon ratkaisuun ja peluutti kokeneita/kalliita pelaajia. Näitä oli sitten helppo haukkua, jos peli ei kulkenut.

Hjalliksen tehdessä arvioita menneestä kaudesta niin ehkä kannattaa pohtia omaa rooliakin tässä. Mitä jos lähdettäisiin ensi kauteen siten, että lähtökohtaisesti Saarisella, Strömbergillä, Erkamolla ja ehkä parilla muullakin "junnulla" on paikka pelaavassa kokoonpanossa ? Ei siis ostettaisi lisää tonivirtoja vaan annettaisiin Saarisen & co hoitaa homma. Näin koutsille ei jäisi vaihtoehtoa tukeutua kokeneisiin pelaajiin.

Helppoa ja halpaa;
Rita - X - Leino/X
Saarinen - X - Kerman
Strömberg - X - Veistola jne.
 

Knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit+Petteri Nummelin
Ongelmallista tossa artikkelissa on taas se, että ratkaisuja haetaan taas väärin. Hjallis aikoo ilmeisesti sekaantua joukkueen peluutukseen. Aikoo nimittäin vaatia enemmän peliaikaa omille junnuille. Muuhun peluutukseen ei ole aikomusta antaa mielipidettä mutta junnuihin kyllä. Paska hommahan on, että pelissä on edelleen vain se 60 minsaa, joten lisä aika junnuille on muilta pois, eli hjallis aikoo siis vaikutta koko jengin peluutukseen. Veikkaampa, että tämän kuultua Hanlon haluaa tarkastella soppariaan uudelleen.

Ymmärrän kirjoittajan skeptisyyden, mutta itse en nähnyt tuota tilitystä ihan noin negatiivisessa mielessä. Pohdin tätä nimenomaan sen kautta, että ehkäpä Hjallis on jo tavallaan ryhtynyt toimenpiteisiin palkkaamalla Ikan isoon rooliin seuraan ja antamalla hänelle vastuuta nimenomaan tässä asiassa. En usko, että hän kuitenkaan ryhtyy kokoonpanoja määräilemään.

Yleisesti ottaen, hieno juttu että enää ei puhuta 90-luvun lopun tyyliin kun oltiin hankittu Niemistä, Juhlinia yms. että Jokerit ei häviä ensi kaudella peliäkään. Jotain on ehkä opittukin.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Hoh, hoijaa. Kyllähän toi taas oli sellaistä lätinää ja skeidaa ettei paremmasta väliä. Ketjun avaaja on syystäkin skeptinen ja tekemisten ei kannata odottaa olevan missään suhteessa puheisiin. Noin ei vain voi joukkuetta rakentaa/kasata, kuten Hjallis tuossa antaa ymmärtää. Ei varsinkaan Jokereita eikä varsinkaan Hjalliksen kärsivällisyydellä. Kyllä mulle passaa että otetaan rosteri täyteen junnuja ja käydään missaamassa pleijarit, kuinka monelle muulle se sopii ja ennenkaikkea, sopiiko se Hjallikselle? Tämä asia on noin 1001 kertaa tälläkin palstalla sanottu, junnujen sisäänajon pitää olla pitkäjänteistä ja hallittua. 3-5 junnua per ikäluokka edustuksen harjoitusrinkiin ja niistä 1-3 jengiin joka vuosi, niin 2-3 vuoden päästä on aika hyvin omia jätkiä mukana ja silti se aika voidaan teoriassa taistella mestaruudesta joka vuosi.
 

Js11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän se lähtee seuran politiikasta pelaajahankintojen suhteen.
Valmentaja haluaa parasta menestystä mitä kyseiseltä kaudelta voi saada ja Virmanen & Hjallis määrittää sen millä ryhmällä valmentaja lähtee sitä hakemaan.
Tuskin Kantoreita, Louhia ja Virtoja katsomoonkaan on yleensä hankittu...
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Tässä saa Harkimo ottaa omaan piikkiinsä sen että yleensä palkkasi Sheddenin. Kyllä näillä pohjois-amerikkalaisilla tuppaa olemaan tapana (Hanlonista en tiedä) se että menestyminen menee kaiken muun edelle ja mielummin luotetaan kokeneeseen kuin nuoreen pelaajaan.
 

Tökö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jengi muistaa varmaan sen "Hjalliksen omat pojat"-kamppiksen muutamia vuosia sitten. Siitä porukasta tais pompata tähteyteen Filppula ja nyt myöhemmin muuan Lepistö.

Väärin. Hjalliksen poikia taisivat olla Rita, Santala, Somervuori, Paappanen ja O. Väänänen, josta ainoastaan viimeisenä mainittu nousi Jokereissa esille. Hjalliksen toinen "omat pojat" -projekti nosti pinnalle Filppulan ja Lepistön. Ois ihan kiva jos tälläkin kertaa saataisiin nostettua yks tai kaks omaa junnua tärkeisiin rooleihin.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Näistä Hjalliksen kommenteista tuli vaan mieleen, että onko kukaan katsonut elokuvaa Elämäni Murmelina?

Se on "päiväni Murmelina", Bill Murray loistovedossa, ei toki Rem. Hjallis on yksi dino, jolle 2000-luvun pelitapamurros taitaa olla liian vaativa asia ymmärrettäväksi. Ei riitä enää mihinkään, jos ostaa paljon tähtipelaajia ja jonkun peluuttamaan tähtiä mahdollisimman paljon tai potkaisee kahden vuoden välein käyntiin omat pojat projektin.

Ettekai te meinaa sääleihin pudota ensi kaudella, ennusmerkit ovat hyvät, jos puheet pitävät teoiksi saakka.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
..tekemisten ei kannata odottaa olevan missään suhteessa puheisiin.
Ei näin aamutuimaan saa olla noin skeptinen. Jostakin hämärästä syystä (olen vielä unessa) jaksan uskoa siihen, että nyt Hjallis tekee sen mistä puhuu. Hankitaan muutama todellinen vahvistus ja sekaan sitten junnuja. Kukaan ei voi olla sitä mieltä, että esim. menneen kauden rosterista esim. Virran ja Louhen korvaaminen Saarisella ja Strömbergillä heikentäisi mahdollisuuksia taistella mestaruudesta. Noista mainituista Louhi oli niin sysipaska, että Ossi olisi yksijalkaisena kyennyt samaan tai jopa parempaan.
 

joey77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HIFK
Iso peukku Hjalmarille. Nyt löysi kritiikki tältä osin paikkansa, kun Hjallis antoi kyytiä valmentajille ja sanoivat näiden peluuttavan kokeneita äijiä ja junnut jää vähemmälle. Tällä kaudella, pelkästään tällä palstalla on satoja kertoja ihmetelty ja kiroiltu miksei Shedden anna peliaikaa Saariselle ja Koivistolle, joilla putki kulkee vaan peliminuutit annetaan kokeneille=väsyneille konkareille, joita ei selvästikään pelaaminen kiinnosta. Helvetin hyvää kritiikkiä Hjallikselta.

Mikähän siinä on tosiaan, jos palkkaa valmentajaksi palkkasoturin joka haluaa vain tulosta ja urallaa eteenpäin, sitten antaa kaverille Tony Virrat, Marko Tuulolat, Clarke Wilmit ja kump, ja sitten tämä koutsi ei peluuta junnareita ratkaisuhetkillä? Ihme jätkä hei, kun historia on niin selkesäti osoittanut ,että junnuja peluuttamalla tuele se nopea menestys, jolla tämä palkkasoturikoutsi saa uraansa eteenpäin. Vai oliko se sittenkin ne kokeneet sotaratsut?

Minusta Hjallis puhuu kanssa asiaa, ja jos olisi vain tavallinen Jokeri-Fani niin olisi oikeutettu vuodatukseensa, mutta mieheksi, joka on itse joukkueen koonnut, siepannut koutsin rahan ja maajoukkuepaikan houkutuksilla, siis täysin tietoisena, että tätä miestä ajaa eteenpäin henkilökohtainen uran edistäminen eikä mikään muu, vaatinut tältä valmentajalta mestaruutta ja HETI, antanut käyttöön työkalut joissa on vanhoja sotaratsuja yllin kyllin, niin oikeasti hei, jotain rajaa. Hajllis sai juuri mitä tilasi mutta sitten, kun se ei toiminutkaan niin kehtaa porata kuinka koutis oli paska kun ei peluuttanu meijän junnuja.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Noista mainituista Louhi oli niin sysipaska, että Ossi olisi yksijalkaisena kyennyt samaan tai jopa parempaan.

Louhella taitaa olla diili ensi kaudeksikin, vai muistanko väärin. Aivan hyvin kundin olisi voinut lähettää takaisin Hämeenlinnaan ja antaa sekin paikka jollekin nälkäiselle nuorelle.

Hjalliksen kommentit ovat kuitenkin positiivista luettavaa näin aamutuimaan. Niihin nyt voi kukin suhtautua niin kuin haluaa. Hjallis on tuuliviiri näissä asioissa. Kun yksi kausi missataan, seuraavalla tehdään täyskäännös ja sitten taas uudestaan. Toivoisin nyt pitkämielisyyttä niin Hjallikselta, sidosryhmiltä kuin faneiltakin. Jokereihin on luotava runko omista pelaajista ja lopetettava se tonivirtojen ja jyrkilouhien hankkiminen. Tämä vaan tulee vaatimaan aikaa.

Toivottavasti ensi kaudeksi saataisiin Lind ja Laine takaisin kotiin. Kokeneitakin nimittäin tarvitaan ja niiden on hyvä olla omia kasvatteja, joilla on Jokeri-sydän. Sikäli kuin ulkopuolisia hankitaan, niiden on oltava ehdottomia tähtiä tyyliin Ville Leino. Ei kuitenkaan liikaa staroja. Hyvä periaate olisi laittaa aina yksi oma junnu kuhunkin ketjuun kokeneiden ja parempien pelaajien viereen oppimaan.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mikähän siinä on tosiaan, jos palkkaa valmentajaksi palkkasoturin joka haluaa vain tulosta ja urallaa eteenpäin, sitten antaa kaverille Tony Virrat, Marko Tuulolat, Clarke Wilmit ja kump, ja sitten tämä koutsi ei peluuta junnareita ratkaisuhetkillä? Ihme jätkä hei, kun historia on niin selkesäti osoittanut ,että junnuja peluuttamalla tuele se nopea menestys, jolla tämä palkkasoturikoutsi saa uraansa eteenpäin. Vai oliko se sittenkin ne kokeneet sotaratsut?
Ei tässä minusta ole kysymys vanhat sotaratsut vs. junnut tilanteesta vaan pelihaluttomat junantuomat vs. junnut tilanteesta. Noista joey77 mainitsemista esim. Clarke Wilm oli äijä, jonka saappaita ei yksikään Jokeri-junnu pysty todennäköisesti vielä vuosiin täyttämään ja siksi onkin ihan perusteltua hankkia Wilm ja peluuttaa häntä niin paljon kuin äijä sietää.

Kritiikki sen sijaan on oikeinkin paikallaan esim. Louhen kohdalla. Vaikka mies on kokenut ja kovapalkkainen niin ei se sitä tarkoita, että näistä syistä häntä on peluutettava vaikka ei kulkisi. Juuri tähän Sheddenkin syyllistyi, Dougilla ei ollut kanttia heittää kallista ja kokenutta miestä sivuun vaikka areenan piippuhyllyltäkin näki, että tuo kokenut sotaratsu oli rasite joukkueelle. Nopein tie menestykseen on motivoituneet kokeneet sotaratsut höystettynä sopivalla määrällä junnuenergiaa. Ilman motivaatiota pelaava kokenut sotaratsu on nopein tie asenteettomaan virkamieskiekkoon ja turhautumiseen.

Haluan kerran vielä painottaa, että ei junnuja ajeta sisään menestyksen hinnalla vaan siksi, että he vahvistavat joukkuetta. Tämän johdosta en ehdota mitään junnuketjua tai kuutta junnua joukkueeseen vaan esim. ensi kaudella voisi ajatella Strömbergin ja Saarisen saavaan säännöllistä peliaikaa sen noin 15 minuuttia per peli. Ykkönen on edelleen oltava tyyliin SSL ja muut vahvistukset sitten sen verran kovia, että tukevat junnuja.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Mun mielestä on aika perseestä, jos firman hallituksen puheenjohtajan pitää puuttua firman operatiiviseen toimintaan tällä tavalla. Jos olisi vaikka selkeä strategia, jossa yhtenä tavoitteena olisi joukkueen omavaraisuus...
 

olle****

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Liverpool, Frölunda Indians, Malmö FF
Väärin. Hjalliksen poikia taisivat olla Rita, Santala, Somervuori, Paappanen ja O. Väänänen, josta ainoastaan viimeisenä mainittu nousi Jokereissa esille. Hjalliksen toinen "omat pojat" -projekti nosti pinnalle Filppulan ja Lepistön. Ois ihan kiva jos tälläkin kertaa saataisiin nostettua yks tai kaks omaa junnua tärkeisiin rooleihin.

Hui. Onko siitä niin kauan.

Rupee vanhan miehen muisti tekemään tepposia. Rupee nää junnujen eri vuosikerrat menemään keskenään sekaisin. Kiitos korjauksesta.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Väärin. Hjalliksen poikia taisivat olla Rita, Santala, Somervuori, Paappanen ja O. Väänänen, josta ainoastaan viimeisenä mainittu nousi Jokereissa esille.
Väärin taas. Somervuori ja Paappanen -> Hulkkonen ja Eskelinen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös