Keskusta

  • 628 678
  • 5 171

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Meillä ei taida vielä edes olla sellaista puoluetta, joka ajaisi ”päätösvalta pois Suomesta” agendaa.

Tämä ei valitettavasti pidä paikkaansa. Nykyinen hallitus on jo valmiudessa antaa kaikki päätösvalta pois Suomessa, ja liittovaltiossa olemme mukana kyllä niin suurella todennäköisyydellä, että lähinnä ihme estäisi sen.

Ei suoraan Keskustan ketjun asiaa, mutta toki hallituksessa heilläkin on vastuunsa. Suomi varmistaa itse jonkun mystisen "ehkä meitä sitten kuunnellaan"-vireen saattelemana, että yhteisvastuissa olemme ensimmäisenä kukkaro auki. Aivan turhaa on yrittää eduskunnan edessä näytellä, että eihän tämä suunnitelma käy meille sellaisenaan. Kaikki käy, mitä ylempää määrätään.

Verotus Euroopan hyväksi on vain ajan kysymys, ja Suomessa sellainen ajettaneen läpi käytäntöön jo esitysvaiheessa. Aina ei voi sanoa EU:lle ei, Suomi tosin ei ole sanonut koskaan. Suomi ei ole tällä nöyristelyllä saavuttanut koko EU-aikanaan niin minkäänlaista etulyöntiasemaa missään suhteessa, mutta lausupa ääneen virallisesti niin olet jo melkein maanpetturi.

Yllämainittu on ehkä pieni karrikointi, mutta mielestäni siinä on totuuden siemen. Jos tämä piikki suljettaisiin edes niin, että mietittäisiin, mitä tehdään, Keskusta voisi jopa nostaa kannatustaan.

Jos kaikki tapahtuu, mitä Sanna haluaa, vaihdos on turha ja syöksykierre syvenee.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Osa kirjoittajista näyttäisi olevan vielä vappukrapulassa. Kaikki menee, mitään ei jää ja syöksykierre syvenee. Mitä valittavaan valtiovarainministeriin tulee, olisihan Vihriälä hyvä nimitys. Ammattilainen. Juuri siksi tuskin tapahtuu. Mutta leikitään hetki, että tapahtuisi. Kulmunilta erinomainen siirto Suomen kannalta.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Lintilää jo huusin, kun IS innostui kun Lintilä saapui paikalle, mutta kun enemmän miettii niin saapui muiden ministereiden mukana, ei mitään erityistä liikettä.

Tietojen mukaan Kulmuni ja Matti Vanhanen taas ovat olleet paikalla pitkään ennen median tuloa...
 

torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Hyvä valinta. Nyt tulee kokemusta ja osaamista hallitukseen, mitä tarvitaan, kun tiukkoja budjettiratkaisuja on tehtävä jo lähitulevaisuudessa. Tämä järjetön velanotto ja rahan syytäminen joka suuntaan on lopetettava.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Eihän se mikään yllätys ollut, mutta pettymys kylläkin. Muita realistisia vaihtoehtoja ei kuitenkaan liiemmälti ollut.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näköjään. Perjantaina ilmoitti ykskantaan ettei ole menohaluja lainkaan eikä ole missään nimessä käytettävissä niin kai se olisi pitänyt tietää jo siitä että Vanha-Matti hommaan käy.
Olisikohan Masalla ja Katrilla ollut pitkät ja syvälliset neuvottelut viikonlopun yli ja Kulmuni lyönyt esiin kaksi hyvää syytä sille, minkä takia Masan kannattaisi suostua VVMksi? No joo - meemiainesta tässä ainakin on internettiin ihan riittävästi, kun vanha häntäheikki Vanhanen iskeytyy mukaan kansakunnan kaapin päälle.

Ja olihan Keskustan pakko saada hommaan "firman mies", jolla on tarpeeksi natsoja tarvittaessa jatkaa hommassa vaikka Kulmunin tilalle tulisi uusi PJ ja toisaalta - jos mahdollinen uusi PJ sitten haluaa VVMn pestin, niin Vanhanen voi hyvin vanhempana valtiomiehenä palata puhemiehen hommiin ilman, että uskottavuus kärsii.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Kyllä jos olisi joku kymmenen vuotta sitten sanonut että Matti Vanhanen toimii 2020 valtiovarainministerinä, olisin ohjannut hoitoon.

Hyvä valinta, en sitä sano. Kepu ja Suomi tarvitsevat nyt kokemusta ja Vanhaselta sitä löytyy.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Kuuluuko Kulmuni siis "hallitusviisikkoon" edelleen? Mutta Rinne ei kuulu vaikka on demareiden puheenjohtaja.

Tämä on kyllä todella omituinen ratkaisu, saatiin siis varjoministeri - ei helvetti.

Viisikko on puoluejohtajien foorumi, joo joo Katri.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Matti vetää ilman 56 000€ esiintymiskoulutusta aika reippaasti paljon paremmin kuin Kulmuri.

"Minun tärkein tehtävä on johtaa Keskustaa" - ja ääni värisee taas.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Hyvä valinta. Nyt tulee kokemusta ja osaamista hallitukseen, mitä tarvitaan, kun tiukkoja budjettiratkaisuja on tehtävä jo lähitulevaisuudessa. Tämä järjetön velanotto ja rahan syytäminen joka suuntaan on lopetettava.
"Järjetön velanotto ja rahan syytäminen" on kyllä asioita mitkä pysyvät päällä ihan pandemian aiheuttaman globaalin laman takia. Vaihtoehtona tappaa merkittävä osa suomalaisesta liiketoiminnasta ja sitä myöten työpaikoista. Ei liity kepuun, mutta J. V. Snellman oli aikoinaan noilla linjoilla että Suomen talous ei saa kadosta kärsiä, seurauksena nälkävuodet.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tykkään kyllä Sipilän toverillisesta tavasta tukea Vanhas Masaa. " Minulle tehtävät kansakunnan kusitolppana riittävät, Sipilä tokaisi. " ja jätti duunin Matille hoidetettavaksi.
 

torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
"Järjetön velanotto ja rahan syytäminen" on kyllä asioita mitkä pysyvät päällä ihan pandemian aiheuttaman globaalin laman takia. Vaihtoehtona tappaa merkittävä osa suomalaisesta liiketoiminnasta ja sitä myöten työpaikoista. Ei liity kepuun, mutta J. V. Snellman oli aikoinaan noilla linjoilla että Suomen talous ei saa kadosta kärsiä, seurauksena nälkävuodet.
Kyllä, pakolliset asiat on tehtävä, jotta Suomi pysyy pystyssä. Tämä hallitus aloitti velanoton kiihdyttämisen jo astuessaan puikkoihin, ennen pandemiaa. Nyt täytyy saada joku järki tähän touhuun.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Katria irvistyttää, kun Masa ottaa tonttia: "pääministerin ja valtioinvarainministerin yhteistyön pitää olla saumatonta"

Henkisesti Masa potkasi Kulmurin pois viiskosta juuri nyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös