Kun alkutuotanto tuli tässä ketjussa vähemmän yllättäen puheeksi, niin MTK:n soisi päivittävän lobbarirooliaan yrityssparraajan suuntaan. Alkutuotannon etuja valvotaan edelleen (kärjistän) samalla karvalakkivaltuuston hengessä kuin Kekkosen aikana. Toki sitä vaatii äänekäs kannattajakunta, koska näin on aina toimittu ja se näin edunvalvontaa on aina tehty.
Alkutuottajissa on monenlaista väkeä. Jos keskitytään elintarvikkeiden alkutuotantoon ja siellä viljelijöihin ja ruokaeläintuotantoon, niin yleensä heihin viitataan yhtenäisenä ryhmänä. (Samoin kuin työttömistä puhutaan usein yhtenä nippuna.) On yritysmäisiä toimijoita, joilla on toiminnassa skaalaa ja tehoa. Sitten on katoavaa, pienviljelijätyyppistä toimintaa, joka ei ole välttämättä päätoimista työtä. Joko omasta tahdosta tai talousrealismista - tässä porukassa käy kovin harvennus.
Maataloustuet ovat vaikutuksiltaan kuin kaupunkeihin maksettava asumistuki, eli se valuu helposti maan tai raaka-aineiden markkinahintoihin. Pian ollaan samassa jamassa kuin ennenkin. Kallista on. Sitten valitellaan ettei rahat riitä ja kinutaan lisätukea. Suhteellinen asema ei kuitenkaan nykymuotoisilla tuilla parane. Siis sama sävel niin maalla kuin kaupungissa. Tuista syntyy riippuvuus ja tukien menettämisen pelko kangistaa toimintaa. Raha menee paikallaan oloon eikä toiminnan kehittämiseen. Tyypillinen maajussi on minun silmissäni ahkera, mutta ahkeruudella sorrutaan puurtamiseen ja saman toistamiseen. Pätee varmaan moneen pienyrittäjään, kun leipä on hommattava pöytään.
Tuet olivat ymmärrettäviä sotien jälkeen, kun suuri määrä entisiä pientilallisia evakkoja piti asuttaa ja sitoa maahan, jotta kommunismi ei saisi jalansijaa. Tässä onnistuttiinkin. Mutta kysynnän ollessa valtiovetoista, jäi markkinaosaaminen heikoksi. Kun tuotteilla oli (käytännössä) takuuostaja, taisi käydä kuten vaateteollisuudelle neukkulan kupsahdettua? Sitä satoa niitetään (pun intended) vielä tänäänkin.
Vanha virsi, mitta tuet pitäisi minusta suunnata asteittain uudelleen. Kohti yritystoimintaa ja nokka pois pelkiltä Suomen markkinoilta. IoT-laitteilla ja teknologialla (robotit ja dronet) olisi paljon annettavaa maatalouteen. Ulkomaita ollaan tässä jäljessä, vaikka osaamista luulisi olevan?
Tuotteistamiseen ja markkinointiin pitäisi myös satsata. K- tai S-ryhmän duopolin painaessa katteita alas vuosi vuodelta bulkilla ei pärjää, etenkin jos pitäisi kilpailla esim. suomalaisilla eläinsuojelustandardeilla ulkomaisen "dopatun" antibiootti- ja hormonikuureilla ryyditetyn tuotannon kanssa. Tältä osin kilpailuasetelma ei ole reilu. Toki se on vahvuus, jos kilpaillaan eri sarjoissa: Kiinaan on saatu jo joitain lihaeriä kaupaksi - heidän niche-markkinansa voi olla Suomen koko vuosituotanto.
Toivottavasti tuet pienenevät toiminnan kypsyessä aidoksi elinkeinotoiminnaksi agraarisen toimeentulotuen sijaan. Aika hoitaa tilojen määrän pienemmäksi ja maataloustuet eivät näillä näkymin enää kasva. (Pakko tölväistä, toisin kuin kaupunkialueiden asumis- ja toimeentulotuet.) Maatalous ei ole minun silmissäni auringonlaskun ala, mutta kuihtuu sellaiseksi ilman 2000-luvulle heräämistä. Helppohan se on täältä sivusta huudella.
Tulipa pitkä raapustus ja ajatushölkkä. Oliko tästä hyötyä tai uutta asiaa kenellekään - toivottavasti. Eikä tainnut liittyä täysin kepuunkaan. Disclaimer, eli olen itse metsänomistaja ja kaava-alueella asuva kaupunkilainen. Perunaa laitoin 5 kg kuokalla multiin.
