Mainos

Keskusta

  • 660 916
  • 5 259

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Kepu.




”Keskustanuorten puheenjohtaja Aleksi Sandroos nostaa esimerkiksi ”disinformaatiosta” Oulussa kesäkuussa tehdyn valtuustoaloitteen siitä, ettei Oulun kaupunki toimisi Pride-tapahtuman tukijana tai yhteistyökumppanina.

Aloitetta perusteltiin muun muassa sillä, että lapsia pitäisi suojella ”hämmennystä aiheuttavilta sisällöiltä” ja todettiin, että yhdenvertaisuus typistetään ”tietyn poliittisen aatteen kannattamiseksi”

HS:N TAVOITTAMA kansanedustaja Aittakumpu puolustaa kantaansa. Hän katsoo, ettei keskustan jatkossakaan pidä osoittaa tukeaan Pridelle valtakunnallisesti.

Aittakumpu kertoo kokevansa Priden ”lähinnä vasemmistolaiseksi ideologiaksi, jossa intersektionaalisen feminismin pohjalta arvotetaan ihmisiä ja vaaditaan esimerkiksi sukupuolten vaihdoksia mahdollisiksi nuorille”.

Aittakumpu sanoo myös näkevänsä tarpeettomana ”altistaa lapsia drag queeneille lukemassa satuja”. ”

Keskusta tekee jälleen kaikkensa, jotta varsinkin nuoret äänestäjät kaikkoaisivat. Kannatuksen laskun eteen ei näköjään jätetä kiveäkään kääntämättä.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Ei ole Lintilän härskiydellä taas rajaa. Kukaan ei kuulemma viisi vuotta sitten kyseenalaistanut kaasua. Kiero kepulainen puhuu taas asian vierestä ja heinähatut nyökyttelee. Myös jälkiviisaus mainittu. ”Jälkiviisaus” ei kepulaisiin osu, mistäköhän johtuisi?
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viimeksi muokattu:

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki

Eikös Korhola tuossa oikeassa ole? Ehkä tuo on suurin syy sille, että Kepun kannatatus on laskenut niin surkeaksi.
Korhola on ihan höpöosastoa nykyisin. Kosiskelee epätoivoisesti persuja sekä kokoomuksen dieselkonservatiiveja ja on hairahtanut mm. rokotevastaisuuteen. Eikun paikka on siellä humpuukiketjussa.

Kepun ongelma on se, että mitä puolue voi enää tarjota? Maaseutu autioituu ja maakuntien keskuksissa muut puolueet nostavat koko ajan profiiliaan. Oikeistolaisen kannattaa äänestää ennemmin kokoomusta, koska se on kaikista ongelmistaan huolimatta markkinataloushenkisempi. Julkisen sektorin työntekijän/sen vahvaa asemaa kannattavan taas on järkevämpää äänestää demareita puolueen AY-linkkien myötä. 70-luvun Spede-elokuvien Suomea haluaville on vaihtoehtona persut, jotka lupaavat samalla pitää maahanmuuttajat - eivät todellakaan maaseudun suosiossa paitsi thaipoimijoina ja -vaimoina - poissa.

Kepu on saanut tällä Korholan mainitsemalla "huorauksella" suurimman tavoitteensa läpi, ei nyt ihan paskaa peliä. Puolue kuihtuu mutta valta ei. Korholalle tämä ei luonnollisestikaan käy, koska keskusta on vasemmistohallituksessa eikä muuttumassa PS-liteksi. Se nimittäin sopisi Korholan maailmankuvaan.
 

Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sieltä se riistäjäporvari nostaa nuppia. Maajussi/yrittäjä puolue aina vaan. Duunareita tarvitsevat, mutta riistomenolla. Ai saatana kun naurattaa kepun syöksy.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Paavo Väyrynen keskustan listoilta eduskuntavaaleihin.

Eikö teitä kepulit edes hävetä? Ja kehtaako joku myöntää äänestävänsä kyseistä puoluetta ensi keväänä?
 

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Suomi, maailman eettisin eläinrääkkääjä. Terveisiä Kurviselle myös täältä pk-seudun ulkopuolelta: haista paska ja mene metsään hakemaan ne vihreät turkiksesi.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kurvinen tarkoituksella provoaa ja hakee kannatusta omiensa keskuudesta. On kyllä naurettava tyyppi
 

Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Eipä kurvisella miljoonia yhtiössä ole kiinni, mutta eikö siellä silti ole yhtään viitsitty miettiä miltä tuo näyttää ulospäin. Helvetin härskiä, mutta mitäs sitä kepulilta muuta voi odottaa.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

rpeez

Jäsen
Ketähän Keskusta tavoittelee tällaisilla tviitillä?

On se nyt ihan selvää, että kyseinen setämies ihmisryhmä on ollut aikamoista riistaa viime vuosina.
Onhan tuo Hanna Mattila tuota twiittaustaan jo selittänyt, taisi alunperin omalta mieheltään kuulla asiasta valitusta.

Itse ymmärrän sen niin, että on naisten, nuorten, eläkeläisten, homoille erikseen määriteltyjä oikeuksia ja etuja, tai ainakin niistä pidetään meteliä.
Sen sijaan keski-ikäisille miehille vaan vittuillaan.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Sen sijaan keski-ikäisille miehille vaan vittuillaan.

Ja jos erehtyy vittuilemaan takaisin, syytetään naisvihaajaksi.

Kyllä mäkin sen syvemmän logiikan tuossa näen. Iloisesti on kaikki tarttunut tuohon setämies-kuvaukseen noissa paheksunnoissa, vaikka se twiitin todellinen pihvi löytyy virkkeestä "tasa-arvo kuuluu kaikille".
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Ketähän Keskusta tavoittelee tällaisilla tviitillä?






Tiktokissa ainakin aiheuttanut paljon hämmennystä.

EDIT: tvitterin puolella siis kyy vain tuo alempi osio, mikä tekee tviitistä vielä oudomman.

Eikö tasa-arvo oikeasti kuulu myös valkoisille heteromiehille?

Ihan oikeasti, jos miettii demokratian toimintaperiaatteita, niin sehän on enemmistön valtaa. Suomessa enemmistöön kuuluu mm. naiset, valkoiset, valkoiset naiset, valkoiset miehet, heterot, valkoiset heteronaiset, valkoiset heteromiehet yms.

Jos demokratiassa haluaa muutosta, niin demokratian säännöin pelatessa on saatava enemmistö asian taakse. Jos siis kannatat tasa-arvoa, niin kyllä sen taakse kannattaisi saada enemmistö.

- - -

Lisäys: Itse siis äänestän pääsääntöisesti vihreitä eikä mulla oikeastaan ole poliittista kantaa sillä tavalla kuin se nykymaailmassa käsitetään. Olen kovastikin arvostellut äänestämääni puoluetta siitä, että se marginalisoi itsensä eikä koeta saada enemmistöä luonnonsuojelun taakse, joka taas minulle itselleni olisi hyvin tärkeää.
 
K

Kiekkokatsoja

Keskustasta 2000 luvun paras juttu oli se, mitä eräs heidän nainen kommentoi.
Tavalliselle suomalaiselle miehelle, joka on hetero, syö lihaa, ja ajaa polttoainekäyttöisellä autolla, tulee jättää tilaa.
99.9% heiltähän on tullut täyttä paskaa ulos. Syynä lienee entistä maaseutupuolueen vaivaa, josta on jäljellä enää, se itte, eli paska.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Itse ymmärrän sen niin, että on naisten, nuorten, eläkeläisten, homoille erikseen määriteltyjä oikeuksia ja etuja, tai ainakin niistä pidetään meteliä.
Sen sijaan keski-ikäisille miehille vaan vittuillaan.

Noiden ryhmien oikeuksista "pidetään meteliä" koska ne eivät historiallisesti tai vieläkään ole toteutuneet samalla tavalla kuin valkoisilla keski-ikäisillä lihaa syövillä autoilevilla heteromiehillä keskimäärin. Jostain syystä osa näistä VHM:istä sitten kokee, että näiden ryhmien aiempaa tasa-arvoisempi kohtelu on jotenkin pois heidän omista oikeuksistaan.

Kyllä mäkin sen syvemmän logiikan tuossa näen. Iloisesti on kaikki tarttunut tuohon setämies-kuvaukseen noissa paheksunnoissa, vaikka se twiitin todellinen pihvi löytyy virkkeestä "tasa-arvo kuuluu kaikille".

Jos mä tilaan ravintolassa pihvin ja annoksen saadessani huomaan että kokki on turauttanut ripulipaskan sen päälle, niin kyllä siinäkin mun huomio kiinnittyy ensisijaisesti muihin asioihin kuin siihen pihviin. Tässä tapauksessa edustaja Mattila päätti sinänsä ihan validin pointtinsa lopuksi turauttaa ilmoille verbaalisen version ripulipaskasta, ja jos nyt harmittaa ettei kukaan huomioi pihviä niin syyllinen löytyy peilistä.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
On se nyt ihan selvää, että kyseinen setämies ihmisryhmä on ollut aikamoista riistaa viime vuosina.
Onhan tuo Hanna Mattila tuota twiittaustaan jo selittänyt, taisi alunperin omalta mieheltään kuulla asiasta valitusta.

Itse ymmärrän sen niin, että on naisten, nuorten, eläkeläisten, homoille erikseen määriteltyjä oikeuksia ja etuja, tai ainakin niistä pidetään meteliä.
Sen sijaan keski-ikäisille miehille vaan vittuillaan.
Onko näiltä keski-ikäisiltä, lihaasyöviltä, valkoihoisilta, heteromiehiltä viety jotain oikeuksia? Vai onko se niin että tätä porukkaa ärsyttää se kun ei voi enää ehdotella Elokapinalaisten yliajamista rekalla, tai heitellä homoläppää vapaasti? Tai muista ihmisryhmistä yleisesti?
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Noiden ryhmien oikeuksista "pidetään meteliä" koska ne eivät historiallisesti tai vieläkään ole toteutuneet samalla tavalla kuin valkoisilla keski-ikäisillä lihaa syövillä autoilevilla heteromiehillä keskimäärin. Jostain syystä osa näistä VHM:istä sitten kokee, että näiden ryhmien aiempaa tasa-arvoisempi kohtelu on jotenkin pois heidän omista oikeuksistaan.

Oletko sä siis sitä mieltä, että joitakin ryhmiä tulee kohdella tasa-arvoisemmin kuin toisia, mikäli näin ei ole historian aikana ollut?

edit. Ja siis se oli juuri se pointti. Tasa-arvokeskustelussa meidän kaikkien tulisi olla samalla viivalla, niin valkoisten, mustien, miesten, naisten tai kenen tahansa. Se on sitä tasa-arvoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös