Chongin siirto Lutoniin varmistui. Hienoa, että pääsee pelaamaan valioliigafutista!
Yllättävän kova hinta! Hyvä Unitedille.
Chongin siirto Lutoniin varmistui. Hienoa, että pääsee pelaamaan valioliigafutista!
Yllättävän kova hinta! Hyvä Unitedille.
Varsinkin, kun voi jumalauta miten jollain Hendersonillakin on ne eläkerahat ihan vakavasti ottaen jo tienattuna, ei mitään suhteellisuutta missään jos sanoo ja miettii etteikö niillä jo pärjäilisi yltäkylläisesti yhtä loppuelämää.Sehän tässä oikeasti vituttaa, että silti ne arvot ovat kuitenkin ostettavissa. Henderson on tosiaan ollut seksuaalivähemmistöjen puolustajana näkyvä pelaaja ja Liverpoolin kapteeni ja tarpeeksi kun lyödään rahaa tiskiin, on ok mennä paikkaan, jossa homoseksuaaleja vainotaan.
Enkä sano tätä sillä, että ManU fanina on kiva pilkata Poolin pelaaja, vaan rehellisesti harmittaa.
Eikun vaan sateenkaarinauha käteen sitten Al-Ettifaqin peleissä.
Hiekkadyyneistä näyttää tulevan yhden sun toisen pelaajan (pelaajauran) hautausmaa, joiden perään kukaan ei tule enää kyselemään tai sen enempää muistelemaan, mitä niiden ura piti sisällään.
Käsittääkseni Hålandin ulosostopykälä oli sidoksissa Pepin jatkosopimukseen. Nyt kun Pep on tehnyt jatkon Cityyn, Hålandilla ei ole ulosostopykälää. Voin olla väärässäkin, mutta näin kirjoitettiin tuon Pepin jatkon varmistuttua.Erling Haalandin isä takoi miljoonavoitot – tylytti toimittajaa
Alfie Haalandin yhtiö teki viime vuonna kovan tuloksen.www.is.fi
Tämän perusteella ensi kesänä saadaan hyvää Haaland spekulointia vähintäänkin, kun ulosostopykälä tulee voimaan. Isä kun kuittaa aina näistä siirroista ison summan.
En kyllä halua Unitediin yhtäkään pelaajaa, kenellä on perhe hääräämässä oma lehmä ojassa taustallaErling Haalandin isä takoi miljoonavoitot – tylytti toimittajaa
Alfie Haalandin yhtiö teki viime vuonna kovan tuloksen.www.is.fi
Tämän perusteella ensi kesänä saadaan hyvää Haaland spekulointia vähintäänkin, kun ulosostopykälä tulee voimaan. Isä kun kuittaa aina näistä siirroista ison summan.
Onhan tämä aika Evertonia. Siellä on ensi kaudella puolustusnelikolla parhaimmillaan ikää 137 vuotta.
Noiden iäkkäämpien pelaajien osalta kyllä, mutta onhan tuonne nuorempiakin mennyt. Niiden osalta nähdään kyllä vielä paluu Eurooppaan kuten sen Kiinan liigan kanssakin monien pelaajien kohdalla aikanaan kävi.
Lukaku jatkaa kavereiden tekemistä.
Onhan tämä aika Evertonia. Siellä on ensi kaudella puolustusnelikolla parhaimmillaan ikää 137 vuotta.
No, eiköhän lähdetä siitä että kauden alkaessa alakerran avausnelikko on tällä hetkellä (Evansista riippumatta) muodossa Mykolenko-Tarkowski-Keane-Patterson. Yhteenlaskettu ikä olisi 105 vuotta. Ashley Youngin hankinta on mielestäni ihan hyvä tähän paikkaan ja Dyche ei nyt syystä tai toisesta Coadya halunnut pitää. Onko Evans nyt sitten parempi vaihtoehto 3/4-toppariksi, sitä en tiedä mutta varmaan paikannee Coadyn suht yksi yhteen kuitenkin.Kieltämättä on aika kummaa. Coadyn olisivat ilmeisesti lainan päättyessä saanut ostaa 4miljoonalla. Nyt tilalle Evans.
Ei kai tuossa ole mitään yllättävää, Lakakavoi tehdä Sky Italiaan ensi syksynä taas uuden haastiksen ja kertoa kuinka mahtavaa Juvessa pelaaminen on. Tämä olisi Chelsealle parempi, koska Juve on ilmeisesti valmis maksamaan enemmän, eli sen pyydetyn 40 milj. euroa.
Ja Inter poistunut neuvotteluista, joten Lakaka ei ainakaan tule pelaamaan siellä tällä kaudella. Juve voisi vaihtaa päittäin Vlahociin?
Chelsea ei ole kiinnostunut Vlahovicista. Ja tosiaan Juven kiinnostus Lukakuun realisoituu vasta jos Vlahovic myydään.
Vielä hetki sitten näytti hyvältä Lukakun myynnin suhteen, mutta mies itse näyttää pitävän huolen, että helppoa ei myynnistä tule. Kohta saudit on taas ainoa toivo.
Eipä kamalasti yllätä kun katsoo nimeä selässä.Niin joo, Poch ei ole puhunut Lukakulle vielä kertaakaan ja pelaajaa ei huolita jenkkilän reissulle mukaan. Tilanne on pelaajan osalta todella positiivinen.
Niin joo, Poch ei ole puhunut Lukakulle vielä kertaakaan ja pelaajaa ei huolita jenkkilän reissulle mukaan. Tilanne on pelaajan osalta todella positiivinen.
Nyt olen iloinen, että Levy on Levy. Niin pitkää kun nuo Bayernin tarjoukset on täysin naurettavia niin ei ole pelkoa, että Levy myisi. Ihan rauhassa voi Bayernin johto huudella julkisuuteen mitä huvittaa, mutta väärässä ovat, jos luulevat tuolla saavan Levyn myymään :D