Kesän siirtoikkuna 2023

  • 290 685
  • 2 593
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
ManU pyytää Elangasta 10 miljoonaa ja tuo on sellainen hinta, että sanoisin melkein jopa edulliseksi. Vasta 21 vuotta ja huippufysiikka ja työmoraali. Näen paljon kovemman potentiaalin kuin samantyyppisessä Daniel Jamesissa, josta Leeds maksoi 25 miljoonaa puntaa.

Brentfordin Rayan agentti jo vihjaillut, että 40 miljoonan siirtopyyntöä olisi syytä laskea jos ei halua, että Raya lähtee ilmaisena.
 
Onhan se tietyllä tapaa hupaisaa jos Chelsea ostaa miljardilla uusia pelaajia, floppaa ja myy vanhat runkopelaajansa jämä-äijinä Arsenaliin, Cityyn ja Unitediin.

Kuuluu prosessiin.

No kyllähän Jorginhosta päästettiin ihan oikeaan aikaan irti ja Kovacicin kohdalla parasta ennen päiväys lähestyy vääjäämättä. Mountin kohdalla on sitten muut syyt kuten tiedät.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mac Allister alkaa olla jo melko varma ja vaikka itse en olekaan päässyt vielä ihan kiinni siihen, miksi häntä hehkutetaan niin paljon, niin pidän häntä kuitenkin hyvänä hankintana. Mielestäni melko ylihypetetty pelaaja, mutta toisaalta hyvin Klopp-palloon sopiva kaveri. Jos oikeastaan mikä muu Valioliigan suurseura hankkisi Mac Allisterin tuolla huhutulla summalla, niin pitäisin sitä huonona hankintana, mutta jotenkin mulla on fiilis, että Klopp saa hänestä paljon irti.
Olin jo tulossa tänne kyselemään, että kuinka paljon on argentiinalaismedian huhuamassa Mac Allisterin 70 m€ siirtosummassa MM-ARG -lisää? Ilmeisesti on aika paljonkin. Sen mitä olen itse Mac Allisterin pelaamista tällä kaudella nähnyt, niin keskikentän keskellä tai puolustavana keskikenttäpelaajana tuossa 70 m€:n siirtosummassa on puolet liikaa. Sen verran heikko on Liverpoolin keskikenttä minun makuun, että pelipaikka siellä pitäisi olla selviö - toki toisi kyllä tullessaan myös "potentiaalia" keskikentän keskustaan, puolustavan keskikenttäpelaajan ja oikealle kaistalle.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Romanon mukaan Manu Konen hinta olisi 35-40m€. Liverpool on ykköskandidaatti.

Tähän sopiva jono kirosanoja. Ihan helvetin hyvä hankinta tuohon hintaan.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
BILDin mukaan Harry Kane on kieltäytynyt siirrosta Bayerniin ja ainakaan Müncheniin hän ei tule siirtymään. Absoluuttinen huippupelaaja, mutta olen tätä aiemminkin perustellut, että ei tämä ihan hirveästi itseäni kirpaise monistakin eri syistä. Jääkö nyt Tottenhamiin, siirtyykö Englannin sisällä jonnekin, jotta voi tavotiella Shearerin ennätystä vai onko Real nyt sitten kärkivaihtoehto?


 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Romanon mukaan Manu Konen hinta olisi 35-40m€. Liverpool on ykköskandidaatti.

Tähän sopiva jono kirosanoja. Ihan helvetin hyvä hankinta tuohon hintaan.

No juu. Kepher Thuramin kanssa toivonut molempia Newcastleen jo hetken.
 

Barney

Jäsen
BILDin mukaan Harry Kane on kieltäytynyt siirrosta Bayerniin ja ainakaan Müncheniin hän ei tule siirtymään. Absoluuttinen huippupelaaja, mutta olen tätä aiemminkin perustellut, että ei tämä ihan hirveästi itseäni kirpaise monistakin eri syistä. Jääkö nyt Tottenhamiin, siirtyykö Englannin sisällä jonnekin, jotta voi tavotiella Shearerin ennätystä vai onko Real nyt sitten kärkivaihtoehto?



Eiköhän hän Englannissa jatka. Jos pelaa uransa loppuun Valioliigassa, niin lyö todennäköisesti sen verran kovan Valioliigan maaliennätyksen, että sitä ei tule ikinä kukaan rikkomaan. Tuo on varmasti iso motivaattori pelata Englannissa.

Jos pokaaleita haluaa voittaa, niin se siirto Spursista pitäisi tapahtua tänä kesänä. City-vaihtoehto meni jo, kun hän ei itse pakottanut Spursia myymään ja ovi on kiinni niin pitkään kuin Haaland pelaa Cityssa. Unitediin olisi ovi avoinna tänä kesänä, mutta ensi kesänä tilanne on todennäköisesti sama kuin Cityssa. Arsenal lienee poissa laskuista, vaikka on junnuna pelannutkin Arsenalissa. Poolia en näe realistisena vaihtoehtona ja siellä on hyökkääjiä vaikka millä mitalla. Chelseasta ei koskaan tiedä, mutta sielläkin on ilmeisesti uusi kärkipelaaja hankintalistalla jo tänä kesänä. Newcastle? Olisi ehkä kuitenkin pokaalien näkökulmasta vähän pidempi projekti ja ikää Kanella on kohta jo 30 vuotta.

Kane on pelannut nuoresta lähtien todella isoja pelimääriä, joten kuinka monta vuotta huipulla on vielä jäljellä? Silloin 2021 olisi viimeistään pitänyt pakottaa Spurs myymään Cityyn. Jos ensi kausi menee vielä Spursissa ja kauden päätteeksi ovet ovat suljettuina molempiin Manchesterin jengeihin, niin onko siirtyminen enää järkevää? Löytyykö sellaista projektia, jossa olisi niin realistista saumaa voittaa Valioliiga tai UCL loppu-uran aikana, että kannattaisi enää tuhota tuo maine Spurs-legendana ja yhden seuran pelaajana?

On hyvin mahdollista, että Harry Kane jää historiaan kaikkien aikojen parhaana jalkapalloilijana, joka ei voittanut ammattilaisurallaan yhtään pokaalia.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
No juu. Kepher Thuramin kanssa toivonut molempia Newcastleen jo hetken.
Molemmat ovat näitä ns. nörttien märkiä päiväunia, siis äärimmäisen hyviä rytmittäjiä, hyvin palloa pitäviä, syötteleviä ja prässiä kestäviä pelaajia, jotka eivät sitten taas ole mitenkään erityisen fyysisiä gritty-jyriä. Samaa kategoriaa Caicedon, Caqueret'n, kummankin Enzon jne. kanssa siis. Liverpool ja Newcastle ovat olleet jo pari kuukautta sekä Khephren (hoh, I touched your amen) Thuramin että Manu Konen ykkösehdokkaat.
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Everton olisi voinut ostaa Coadyn noin 4miljoonalla Wolvesista. Ei kelvannut, Coady palaa ainoalta Wolvesiin.

Harvemmin on maajoukkueportteja kolkutellut toppari tuolla hinnalla saatavilla. No Toffees suorittaa miten suorittaa. Mina lähtee myös nyt kesällä. Varmaan löytyy hyviä korvaajia. No Brathwaite, Holgate, Tarkovsky taitaa olla ja Keanen sopimus jatkunee myös. Olisin Coadyn kelpuuttanut rosteriin.
 
Kovacicin siirto alkaa olla siirtosumma neuvotteluita valmis.

Erikoinen fiilis kun noita myyntejä nyt näyttää tapahtuvan nopealla tahdilla. Siihen on niin ehtinyt tottua, että koko kesä hierotaan ties mitä myyntejä ja lopulta ikkunan viimeisinä tunteina lainataan hätäisesti jonnekin Turkkiin kun ostajia ei löydy.

Kovacic on hieno pelaaja, joka voisi puolestani edustaa koko loppu-uransa sinisiä. En kuitenkaan ole varsinaisesti eri mieltä siitä, että nyt on hyvä aika myydä. Ikää alkaa olla.

Keskikentän superkolmikosta olisi Kovacicin myynnin jälkeen jäljellä enää Kanté ja hänenkin kohdalla se päivä kovasti lähestyy, että ura Chelseassa tulee päätökseen.
 

Jeffrey

Jäsen
Tiedä sitten puhutaanko tässä punnista vai euroista, mutta kuulostaa omaa korvaan kuitenkin passelilta hinnalta. Chelsea saattanee jäädä melko kauas omasta pyynnistään, vaikka Mountin perässä onkin useampia joukkueita. Ehkä Boehly ajattelee, että muut olisivat valmiita maksamaan saman kuin hän? Toisaalla West Ham lähteet puhuvat Unitedin ja Ricen edustajien avanneen keskusteluyhteyden.


 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Punnista on kysymys ja tuo on ollut se mitä ManU on ollut valmis tarjoamaan ja Chelsean hintapyyntö ei ole kuin 30 milj. enemmän. Iso on kuilu ja saattaa kulua muutama tupakki, ennen kuin neuvottelut ovat maalissa?
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Uskon, että Mountin siirtosumma tulee lopulta olemaan £60 miljoonan paikkeilla, kuten veikkasin jo tässä ketjussa maaliskuussa sivulla 4 (oman egon pönkitystä). ManU vastasi odotetusti Chelsean hintapyyntövuotoon medialle vuotamalla omat maksuaikeensa. Näistä asemista lähdetään sitten neuvottelemaan.
 

Pohjoisesta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Manchester United, Jesse Puljujärvi

Viime kaudella vielä 18 kaappia 23 liigapelissä niin olis varmaan ollut vielä annettavaa myös huippujalkapalloilulle. Seuratasolla on kuitenkin kaikki voitettu ja 100m nettopalkka varmaan kiinnostaa myös siinä uusien haasteiden ohella.

Edit. Typot. Uusi puhelin haluaa väkisellä korjata mun kirjotuksia
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Niskanen lähtee Dundeesta. KuPSiin ainakin mielellään otettaisiin takaisin, toki varmaan esim. Ruotsista löytyy ottajia.
 

Liitteet

  • IMG_2887.jpeg
    IMG_2887.jpeg
    712 KB · kertaa luettu: 55
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös