Kesän siirtoikkuna 2022

  • 408 534
  • 4 839

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Zlatanin seurojen vaihtelu oli paljon spontaanimpaa kuin mihin Håland nyt pyrkii. Hän ei monestikaan ollut alun pitäen aikeissa lähteä mihinkään esim. Juvesta tai Interistä, mutta maailma tai ihmiset ympärillä päättivät toisin. Yleisestikin Zlatanilla on selkeästi ollut taipumusta kyllästyä vallitseviin olosuhteisiin nopeammin kuin itsekään uskoi, mutta tuollaista päämäärätietoista seurahyppelyä hän ei kyllä juurikaan ole tehnyt, ellei nyt sitten hieman vanhemmalla iällä. On kiinnostavaa pureutua hänen kohdallaan tarkemmin esim. ManU - USA -kuvioon sitten kun ura on päättynyt.

Yksi kiinnostava seikka tuossa ulosostoklausuulikuviossa, jota ei vielä ole mainittu, on seuran näkökulma vuosittaiseen kustannukseen. SAF puhui tästä usein, että hän arvioi hankinnan kokonaisonnistumisen vasta siinä vaiheessa kun pelaaja siirtyi eteenpäin. Hän ajatteli asian lopulta kylmän matemaattisesti niin, että oston summa jaettiin pelivuosilla seurassa ja katsottiin sen jälkeen mikä ko. pelaajan panos oli tuohon keskimääräiseen vuosikustannukseen nähden. Esim. Roy Keane, Rio Ferdinand ja Wayne Rooney olivat varsin isoja satsauksia, mutta heidän palvelusaikansakin oli ylivuosikymmeninen. Sitten taas esim. Ronaldosta saatiin järkälemäinen hinta.

Miten seuran pitäisi suhtautua siihen, että kun he löytävät loistavan pelaajan tärkeimmälle pelipaikalle ja tekevät ison satsauksen - ja maksavat ison palkan - he joutuvat varautumaan siihen, että kahden vuoden kuluttua sama ruljanssi on edessä uudestaan pelaajan vaihtaessa maisemaa? Okei, esim. Cityn tapauksessa ulosostopykälä on aika korkea, mutta jos Hålandin ura jatkuu samanlaisena, väitän että huhuttu 150 miljoonaa euroa on vähemmän kuin mitä hänestä voisi saada "vapailla markkinoilla", sikäli kun Cityn kaltainen seura edes päästäisi sellaista pelaajaansa pois.

Jos olisin itse ns. tavallisen jättiseuran omistaja, en välttämättä koskisi Hålandiin pitkällä tikullakaan. Ei ole järkevää tehdä moista satsausta pelaajaan, jonka myötä suunnitelmallisuus pitkällä tähtäimellä kärsii. Sanoisinkin, että Hålandien, siis isän ja pojan, sekä varmasti Raiolan suunnitelmana on taatusti ollut lypsää tätä markkinaa, jossa City, PSG, (Chelsea), nyttemmin Newcastle yms. venyttävät siirtosummia ja palkkoja epäterveellä tai ainakin markkinatalouden vastaisilla menetelmillään. Joku voi tällaisesta tykätä tai olla välittämättä, mutta itseäni tuollainen touhu etoo.
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Ei Haaland ole tosiaan mikään ainoa syyllinen mutta lähinnä juuri se ajattelu, että joukkueessa ollaan kolme vuotta ja ei välitetä paskaakaan mitä se siirto pois vaikka Dortmundista vaikuttaa siihen edelliseen joukkueeseen sillä hetkellä. Toki seurat itse nuo diilit tekevät, että tarvitseeko niitä sääliä, ei varmaan?
Miten Haalandin olisi pitänyt sitten toimia, jotta olisi ajatellut Dortmundia? Mitä hän teki tässä väärin?
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Juu en mäkään osaa kyllä yhtään seuroille sympatiaa antaa tässä. Kaikki tietävät mitä nykyjalkapallo on ja mihin sitoutuvat pelaajien kanssa. Dortmund tiesi että kaksi vuotta aikaa miettiä korvaajaa ja kortit olivat avoimet alusta saakka. Reilua Haalandilta ja seuralta molemmilta. Tiedettiin mihin lähdettiin mukaan, eikä esimerkiksi pyydetä siirtoa tyhjästä ja aleta lakkoilla ns. Barcelonan spesiaali.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
City, PSG, (Chelsea), nyttemmin Newcastle yms. venyttävät siirtosummia ja palkkoja epäterveellä tai ainakin markkinatalouden vastaisilla menetelmillään.
Barcelona on tästä mainio esimerkki, eli heillä tuo siirtosummien venyttäminen kosahti kaikista pahiten, koska ostivat kuumimman markkinan aikaan pelaajia aivan liian kalliilla Coutinho, Dembele yms. ja lopulta tuo johti taloudelliseen katastrofiin, eli "onneksi" (ei Barcelonan kannalta) seurat ehkä alkavat herätä tähän ja toivottavasti oppivat jotain.

Miten Haalandin olisi pitänyt sitten toimia, jotta olisi ajatellut Dortmundia? Mitä hän teki tässä väärin?
Tehdä vaikka sopimus viime kesänä, jolloin halukkaita ostajia oli ihan samalla tavalla ja pykälä ei ollut voimassa, jolloin Dortmund olisi kuitannut ainakin tuplarahat. Mutta tuo olisi tietänyt vähemmän rahaa bonuksiin taustajoukoille, niin ei se missään vaiheessa ollut realistista. Ilmeisesti viime kesänä kuitenkin Chelsean kanssa käytiin jotain neuvotteluja ja Mino olisi halunnut tehdä diilin, jossa Haaland siirtyy Chelseaan ja Chelsea alkaa maksaa myös Minolle palkkaa....

En sano että Haalandin olisi noin pitänyt toimia mutta ei se mikään sellainen tilanne ollut, että ei olisi ollut vaihtoehtoja. Kuten @V-G- sanoi on tuo touhu melkoista ahneuden maksimointia. Enemmän tässä kuitenkin varmasti sählää ne taustajoukot kuin Haaland itse.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: V-G-

Fordél

Jäsen
Näen nämä kritiikit Hålandia ja ylipäänsäkin pelaajia kohtaan siitä, että vaihtelevat seuroja mm. rahan ja menestysnahdollisuuksien perässä, hupaisina, naiiveina, vanhanaikaisina futisromanttisina ja jopa kaksinaamaisina haihatteluina.

Yhtäkään yritysjohtajaa tai tavallista työntekijää ei kritisoida siitä, että hän vaihtaa työnantajaa paremman palkan ja organisaation takia, mutta futispelaajien pitäisi, ihan vain fanien haluista, pysyä samoissa seuroissa vuodesta toiseen. Tällaiset vaatimukset ovat itsekkäitä, typeriä eivätkä ne ole enää tästä maailmasta. Lisäksi paradoksaalista on, että samat fanit ovat monesti sitten heittämässä pelaajia myös ulos jengeissä...Eli pelaajilta peräänkuulutetaan lojaalisuutta, mutta ei faneilta. Heiltä riittää lojaalisuus seuraa kohtaan.

Huippufutarin ura on lopulta aika lyhyt ja aina sen suunnittelu ei ole omissa käsissä. Pelaajat ovat toki osin nykyään paljon enemmän omia itsenäisiä toimijoita, "yrityksiään" ja brändejään, mutta samalla he ovat myös yhä enemmän pelinappuloita isossa pelissä, johon ei liity nykyisin edes pelkkiä urheilullisia tavoitteita vaan etenkin taloudellisia ja myös jopa poliittisia tavoitteita. Seurat saavat tätä peliä pelata suht vapaasti, ja mielestäni se pitää suoda myös pelaajille.

Jos pelaaja haluaa tässä pelissä maksimoida uraltaan haluamansa asiat, oli kyseessä sitten taloudellinen turva uran jälkeen, mahdollisimman monta voitettua pokaalia tai vaikka monen eri maan kulttuurin kokemisen, se voi edellyttää seurojen vaihtoa. Itse ainakin mielelläni sen heille suon ilman, että olen huutelemassa missään kritiikkiä pelaajaa kohtaan. Jos joku haluaa vielä mahdollistaa tämän mm. sopimusteknisesti, sekin hänelle mielihyvin suotakoon.
 
Viimeksi muokattu:

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Tehdä vaikka sopimus viime kesänä, jolloin halukkaita ostajia oli ihan samalla tavalla ja pykälä ei ollut voimassa, jolloin Dortmund olisi kuitannut ainakin tuplarahat. Mutta tuo olisi tietänyt vähemmän rahaa bonuksiin taustajoukoille, niin ei se missään vaiheessa ollut realistista. Ilmeisesti viime kesänä kuitenkin Chelsean kanssa käytiin jotain neuvotteluja ja Mino olisi halunnut tehdä diilin, jossa Haaland siirtyy Chelseaan ja Chelsea alkaa maksaa myös Minolle palkkaa....
Mun mielestä on hölmöä vaatia pelaajaa tekemään uuden sopimuksen ihan vain sen takia, että pelaajan myyvä seura saisi enemmän rahaa kassaansa. Se seura on kuitenkin itse alunperin tämän nykyisen sopimuksen tehnyt ja hyväksynyt, eikä sen seuran kassan kartuttaminen ole Haalandin vastuulla.

Näen nämä kritiikit Hålandia ja ylipäänsäkin pelaajia kohtaan siitä, että vaihtelevat seuroja mm. rahan ja menestysnahdollisuuksien perässä, hupaisina, naiiveina, vanhanaikaisina futisromanttisina ja jopa kaksinaamaisina haihatteluina.
Näen asian jokseenkin samalla tavalla. Raha on se iso mörkö, joka varmaankin juontaa juurensa perisuomalaisesta demarikasvatuksesta. Liigapuolella myös jaksaa aina ihmetyttää se kun oletetaan, että nyt se Kämäräisen Seppo tulee varmaan pelaamaan meille puoleen hintaan kun on kerennyt tienata jo niin paljon uransa aikana. Sitten kun ei tulekaan niin haukutaan pelaaja ahneeksi paskaksi kun kehtasi vielä jäädä ulkomaille tuplaliksalla.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Mun mielestä on hölmöä vaatia pelaajaa tekemään uuden sopimuksen ihan vain sen takia, että pelaajan myyvä seura saisi enemmän rahaa kassaansa. Se seura on kuitenkin itse alunperin tämän nykyisen sopimuksen tehnyt ja hyväksynyt, eikä sen seuran kassan kartuttaminen ole Haalandin vastuulla.
Näin täällä kaikki muutkin asian näkevät ja ihan samat asiat myös kirjoitin, eli seura on itse tehnyt tietoisen ratkaisun ja lainaamassasi viestissä kirjoitin myös tuon saman, että en sano että Haalandin olisi pitänyt toimia noin.

Turha on tehdä mitään johtopäätöksiä kenenkään kasvatuksesta tai poliittisesta suuntaumisesta, ihan sillä että ei pysty arvostamaan sitä, että ahneet taustajoukot haluavat tienata 21-vuotiaan nuoren kustannuksella mahdollisimman paljon rahaa ajattelematta ensisijaisesti sitä, mikä on oikeasti parasta sille nuorelle ihmiselle itselleen.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Näen nämä kritiikit Hålandia ja ylipäänsäkin pelaajia kohtaan siitä, että vaihtelevat seuroja mm. rahan ja menestysnahdollisuuksien perässä, hupaisina, naiiveina, vanhanaikaisina futisromanttisina ja jopa kaksinaamaisina haihatteluina.
Minä taas näen tällaiset kirjoitukset yksisilmäisinä ja yksinkertaisina virhepäätelminä ja tietynlaisena maalitolppien siirtelyinä.

Hålandin touhuhan on kyllä mielestäni ällöttävää, olkoon se "uutta maailmaa" tai ei, mutta se keskeisin ongelmahan liittyy siihen, että nykyään jalkapallomaailmassa pesii korruption verkosto. Muutoinhan tällaiset sairaat omistusjärjestelyt ja niiden ohjaamat hintakehitykset eivät olisi käytännössä mahdollisia. Kuten @maken veivi jr. tuossa sanoi, mm. Barca oppi kantapään kautta, että jossain se raja kulkee, mutta nämä tietyt seurat eivät moisesta joudu kärsimään. Se on epätervettä, itse asiassa täysin sairasta, ja vertailu tavalliseen yritysmaailmaan ei todellakaan siksi liidä pitkälle.

FFP:n kaltaisetkin järjestelmät ovat vain savuverhoja. Joku Cityn kaltainen täysin korruptoitunut valvontaelimiä voiteleva organisaatio on jo näyttänyt, että heitä ei pystytä rankaisemaan edes täysin ilmiselvistä talouskusetuksista, ja nyt PSG on tekemässä samaa. Kun sanotaan, että raha pitää saada pois futiksesta, sillä tarkoitetaan juurikin tällaista rahaa, jonka alkuperä on vähintään arveluttava, useimmiten totaalisen rikollinen ja jonka käyttö on molempia ja lisäksi irrallinen kaikista markkinataloudellisista mekanismeista, jotka voisivat tehdä kilpailusta edes jossain määrin reilua.

Håland, futisagentit yms. ovat vain oireita tästä sairaudesta. Oirekin voi olla varsin ällöttävä, kuten jokainen esim. märkäruven sairastanut tietää, mutta itse tauti on se, jota tässä todellisuudessa kritisoidaan. Tämän luulisi olevan ihan kaikille selvää. Onhan?!
 

Jeffrey

Jäsen
Yhtäkään yritysjohtajaa tai tavallista työntekijää ei kritisoida siitä, että hän vaihtaa työnantajaa paremman palkan ja organisaation takia, mutta futispelaajien pitäisi, ihan vain fanien haluista, pysyä samoissa seuroissa vuodesta toiseen.

Nyt olet ymmärtänyt kritiikin väärin. Menestyksen ja palkan perässä juoksijoita on ollut varmasti jalkapallossakin iät ja ajat. Toki joskus aikanaan se siirto pakotettiin läpi mahdollisilla narinakeinoilla, kun nykyään on tullut mukaan nämä huomattavan alhaiset siirtoklausuulit.

Huomattavan alhaiset siirtoklausuulit ja niiden avulla rahastaminen taas on kaikinpuolin melkoista keplottelua. Haalandin todellinen siirtosumma nyt oli lähempänä 100 miljoonaa kuin mitä varsinainen siirtosumma Cityltä Dortmundille oli. Kuka tässä yhtälössä voittaa? Haaland taustajoukkoineen pumppaa rahaa itselleen joka osaltaan "kuuluisi" Dortmundille, ja samalla City voi naureskella verirahoinensa FFP:lle.

Joku tietysti saattaa tykätä sääntöjen kiertelystä, verirahadopingista ja siitä että tällä tavalla valta jalkapallossa siirtyy pikkuhiljaa ketkuille Agenteille ja toki pelaajalle ja hänen lähipiirilleen. Itse pidän tällaista kehitystä ei suotavana, ja en missään nimessä toivo sääntöjenvenytyksen tai agenttien vallan kasvattamista.

Saattaa olla jalkapalloromantiikkaa, mutta kyllä pelaajien ja agenttien itsekkyyden lisääntyminen on aito ongelma. Pelaajat ja agentit ovat tässä maailmassa täysin etuoikeutetussa asemassa ammattinsa kanssa, ja siinä samalla tienaavat kymmeniä miljoonia per kausi. Raha joka olisi tavallaan kuulunut meidän fanien rahoittamalle yhteisölle, mutta nyt agentit ja pelaajat vievät sen ansion siltä fanien yhteisöltä. Tämän lisäksi ovat tehneet tällaisen lisärahastusmekanismin ja saavat sen kautta useita kymmeniä miljoonia parin kauden välein lisää.

Voittajia tässä kuviossa ovat itsekkäät pelaajat ja agentit. Me tavalliset jalkapallonkatsojat lopulta huvi maksetaan omasta lompakosta, tai verirahaseurat muiden ihmisten selkänahasta. Jos tämä kokonaisuus on jollekin ok ja kritiikinesittäjiä dissataan niin kokonaisuus on varsin epämielekäs. Kohtuus pitäisi pitää kaikessa suuntaan jos toiseen.
 

Fordél

Jäsen
Håland, futisagentit yms. ovat vain oireita tästä sairaudesta. Oirekin voi olla varsin ällöttävä, kuten jokainen esim. märkäruven sairastanut tietää, mutta itse tauti on se, jota tässä todellisuudessa kritisoidaan. Tämän luulisi olevan ihan kaikille selvää. Onhan?!
Kaksi huomiota:

1. Jos ne nähdään oireina, sitä suuremmalla syyllä tuntuu typerältä kritisoida mitenkään oireita. Keskittyisin ihan vain oireiden aiheuttajan kritisoimiseen, mitä on tehty mm. täälläkin ansiokkaasti esimerkiksi sinun toimesta.

2. Vaikka futiksen talous ja rahoitus olisivat kunnossa ja terveellä pohjalla, tätä tismalleen samaa kritiikkiä annettaisiin pelaajille, jotka vaihtavat seuraa esim. rahan ja/tai menestysmahdollisuuksien perässä. Tätä on "aina" tehty, myös ennen nykyistä aikakautta, jolloin miesten huippufutiksessa pyörii valtavat rahat.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
1. Jos ne nähdään oireina, sitä suuremmalla syyllä tuntuu typerältä kritisoida mitenkään oireita. Keskittyisin ihan vain oireiden aiheuttajan kritisoimiseen, mitä on tehty mm. täälläkin ansiokkaasti esimerkiksi sinun toimesta.
Oireet voivat olla myös taudinaiheuttajia tai ainakin taudin pahentajia, siis sellaisia, jotka omalla toiminnallaan joko mahdollistavat sairauden jatkumisen tai pahentavat sitä. Agentit ja isä-Hålandin kaltaiset taustavaikuttajat ovat niitä, jotka nauttivat täysin lompakoin nykytilanteesta, jossa veriraha määrää ja 99% seuroista vikisee. Näinhän mm. nuo ulosostoklausuulit toimivat, kuten @Jeffrey kirjoitti.

2. Vaikka futiksen talous ja rahoitus olisivat kunnossa ja terveellä pohjalla, tätä tismalleen samaa kritiikkiä annettaisiin pelaajille, jotka vaihtavat seuraa esim. rahan ja/tai menestysmahdollisuuksien perässä. Tätä on "aina" tehty, myös ennen nykyistä aikakautta, jolloin miesten huippufutiksessa pyörii valtavat rahat.
En täysin kyllä allekirjoita. Täsmälleen samaa kritiikkiä ei ainakaan ole annettu, sillä tämä ulosostoklausuulien, siirtobonusten maksimointien ja agenttipalkkioiden mädättämä tilanne on varsin sidoksissa 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana alkaneeseen seurashoppailuun. Alleviivaan: isomman palkan perässä juokseminen on aina ollut ihan ok, ja siitä on suututtu lähinnä seurafanituksen näkökulmasta, ie. "tuo pelaaja petti meidän rakkautemme" -tyylisesti. Pique lähti Unitediin vaikka oli edustanut Barcaa 10-vuotiaasta, Ince meni Pooliin ja Campbell Arsenaliin jne. isomman rahan perässä, mutta tämä on normaalia ja spontaania. Kyse on siis täysin eri mekanismista.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Ja pitää nyt muistaa että jalkapallo on muutenkin muuttunut. Ennen oli helppo olla seurauskollinen kun tietyt seurat dominoivat oman maansa liigaa pari kerrallaan. Jo silloin Shearerin ja Tottin kaltaiset maailmantasolla huippupelaajat olivat enemmän poikkeuksia kuin sääntöjä. Jos ManU ei olisi dominoinut pitkiä aikoja niin eipä sielläkään olisi nähnyt näitä nyt seuralegendoiksi mietittäviä pelaajia vuosikausia. Jos mietitään menneitä legendoja niin oikea Ronaldo, Ronaldinho, Cannavaro, Pirlo jne. muistetaan monen seuran paidasta. Poikkeuksena sitten vuosikausia omaa sarjaansa hallinneet ja Euroopassa kilpailukykyisten joukkueiden muualta tulleet seuralegendat.

Lisäys: Shearerilla ja Totilla tarkoitin pelaajia jotka olisivat päässeet melkein mihin tahansa joukkueeseen pelaamaan, mutta valitsivat olla heikommalla menestyksellä omassa suosikki/kasvattiseurassaan.

Nyt huipulla on varaa maksaa huippupalkkoja huomattavasti useammalla seuralla.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Nyt olet ymmärtänyt kritiikin väärin.
En ole ymmärtänyt kritiikkiä väärin. Otin vain kantaa siihen kritiikkiin, jota pelaajat kohtaavat, mikä on mielestäni monesti typerää.

Huomattavan alhaiset siirtoklausuulit ja niiden avulla rahastaminen taas on kaikinpuolin melkoista keplottelua. Haalandin todellinen siirtosumma nyt oli lähempänä 100 miljoonaa kuin mitä varsinainen siirtosumma Cityltä Dortmundille oli. Kuka tässä yhtälössä voittaa? Haaland taustajoukkoineen pumppaa rahaa itselleen joka osaltaan "kuuluisi" Dortmundille, ja samalla City voi naureskella verirahoinensa FFP:lle.
Niin, kyse on sopimisesta. Kenenkäänhän ei ole pakko suostua näihin sopimuksiin. Dortmunkin kuittasit itselleen ok voiton ja sai käyttöönsä muutamaksi vuodeksi huippupelaajan. Vaikea nähdä Dortmundia tässä mitenkään uhrina.

Saattaa olla jalkapalloromantiikkaa, mutta kyllä pelaajien ja agenttien itsekkyyden lisääntyminen on aito ongelma. Pelaajat ja agentit ovat tässä maailmassa täysin etuoikeutetussa asemassa ammattinsa kanssa, ja siinä samalla tienaavat kymmeniä miljoonia per kausi. Raha joka olisi tavallaan kuulunut meidän fanien rahoittamalle yhteisölle, mutta nyt agentit ja pelaajat vievät sen ansion siltä fanien yhteisöltä. Tämän lisäksi ovat tehneet tällaisen lisärahastusmekanismin ja saavat sen kautta useita kymmeniä miljoonia parin kauden välein lisää.
Ensinnäkin hyvin harva pelaaja tienaa futiksessa kymmeniä miljoonia per kausi.

Mitä tulee pelaajien itsekkyyteen, niin kauan kun kunnioitetaan sopimuksia, en näe sitä itsekkyytenä. Esim. jenkkifutiksessa (ja toki myös futiksessa) on nähty tapauksia, joissa pelaaja alkaa kesken sopimuskauden kiukuttelemaan, vaatii parempaa sopparia, siirtoa yms. Tämä on itsekästä ja epätervettä. Hålandin kohdallahan näin ei ole ollut, hän sitoutui soppariinsa. Tehnee niin jatkossakin.

Se, että rahaa valuu yhä enemmän pelaajille, agenteille, seuraomistajille ja sijoittajille jne. on toki tätä päivää ja varmasti ikävä kehityssuunta fanin näkökulmasta. Se on kuitenkin paljon laajempi kysymys kuin mihin itse otin kantaa eli pelaajien kritisointi siirtymisestä rahan ja menestyksen perässä, jota on aina ollut.
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Näin täällä kaikki muutkin asian näkevät ja ihan samat asiat myös kirjoitin, eli seura on itse tehnyt tietoisen ratkaisun ja lainaamassasi viestissä kirjoitin myös tuon saman, että en sano että Haalandin olisi pitänyt toimia noin.

Turha on tehdä mitään johtopäätöksiä kenenkään kasvatuksesta tai poliittisesta suuntaumisesta, ihan sillä että ei pysty arvostamaan sitä, että ahneet taustajoukot haluavat tienata 21-vuotiaan nuoren kustannuksella mahdollisimman paljon rahaa ajattelematta ensisijaisesti sitä, mikä on oikeasti parasta sille nuorelle ihmiselle itselleen.

Ok, ehkä sitten ymmärsin asian väärin. Pahoittelut siitä.

Eikä tämä kommenttini demarikasvatuksesta ja rahan pelosta ollut varsinaisesti sinulle suunnattu, vaan laajempi palstalla ja Suomessa ylipäätään havaitsemani ilmiö.
 

Beardsley78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Newcastle, Dodgers
Uskomatonta schaibaa tämä klausuulien kautta itkeminen Haalandista. Itku on jo taattu, pitää vain keksiä syyt. Jos olisi City maksanut 160m niin puhe olis verirahoista ja miten kukaan muu ei voisi tuota maksaa. Järki nyt käteen neidit. Dortmund ei ole valittanut yhtään ja hankkinut jo korvaajan. Saivat kuitenkin sijoitukselleen moninkertaisen tuoton ja pari huippukautta sekä mest.liiga sijoituksen jne. Eri asia olisi jos Dortmund olisi maksanut 50m ja klausuuli kauden jälkeen 1m mutta, silloinkin joukkue olisi tehnyt virheen tai joku executive olisi lahjottu allekirjoittamaan soppari mutta ei varmaan duunia olisi alalta enää löytynyt.

Joukkue tekee sopimuksen. Piste. Agentit ja liian ahneet pelaajat perseestä. Totta. Mutta ei tarvi olla niin idiootteja että pistää nimet soppareihin jotka sitoo kädet tai on muuten tarpeettomia. Seurat tekee niin isoja sop.pelaajille että kukaan ei voi heitä hankkia ja pelko tietysti että kirjanpitoon tulisi siirto ilmaiseksi pois. Mutta esim.uusi Brunon diili Manuun niin ihan järjetön aivopieru, vanhaa oli monta kautta ja tällä kaudella ei ole ollut tuon arvoinen. Viestii joukkueelle, pelatkaa miten haluatte ja itkekää 90min tuomioista jos ei huvita juosta.

Vielä lopuksi julistus, että te verirahoista ja muovista niin vakuuttavasti lässyttäneet (jalkkisfanit? vai sos.justice warriorit?) olette kääntäneet pääni. Mulla on ollut myynnissä pitkään isovanhempien syn.sijoilta hankittu huonokuntoinen mökki isolla tontilla. Ei ole löytynyt ostajaa paitsi viime viikolla tuli 2kertainen tarjous pyyntöön ja kirjallisena lupaus rakentaa 50 ihmisen kuntaan tontille 30 työpaikkaa tuova nuorisotalo meets kohtaamispaikka sekä rakentaa kirkonkylän ja mökkialueen infra uusiksi. Aion sanoa tiukan ein VerirahaSipilälle ja että verirahasi is no good here ja minä en hyväksy toimiaan. Nyt on hyvä olo kun paransin periaatteillani maailmaa. Teamsissä tällä bostailin heti paikkakunnan vuosia ilmaiseksi puuhamiehinä ja naisina toimineille ja en ihan ymmärtänyt reaktiota, and I quote "Sää mulkku vedit pöntöstä meidän raatamisen ja tulevien polvien hyvinvoinnin.....sun hyvesignalointisi takia, jotta voit samanmielisten kanssa tumputtaa henkisesti netissä. Mä haen nyt traktorin ja ajan sun mökkisi maan tasalle."

 

Barney

Jäsen
Hyviä siirtohuhuja nämä tarinat Sipilän traktoreista.

Espanjalaislähteiden mukaan Barca olisi lätkäissyt de Jongille 100 miljoonan euron hintalapun. Tuskin tulee kauppoja ainakaan tuolla summalla.
 

Beardsley78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Newcastle, Dodgers
Hyviä siirtohuhuja nämä tarinat Sipilän traktoreista.

Espanjalaislähteiden mukaan Barca olisi lätkäissyt de Jongille 100 miljoonan euron hintalapun. Tuskin tulee kauppoja ainakaan tuolla summalla.
Tota tarkempaa analogiaa verirahalässytyksen absurdiudesta lonkalta vaikea keksiä, mutta aina voi jättää lukematta ja sisäistämättä kuten viestistäsi päätellen teitkin. Pus.

Vielä klausuuliasiaan ja seuralta "rahojen kusetukseen agenteille" niin eikös se fanipohja ole se mikä oikean lämpötilan mittaa? Ei ole yhtään Dortmund fania joka ei toivottaisi herraa takaisin, milloin vain....vaikka uran loppuvaiheessa höntsäilemään.

Faneissa tietty eroja, kun Italiassa jälleen kerran keskikastin seura myy 40% markkina-arvosta pelaajan Juvelle ilman klausuuleita (vaikkakin alla 4v sellaisia lainadiilejä ettei edes Hoffan kirjanpitäjä tietäisi kuka maksanut ja omistaa mitä, about kirjat siinä kunnossa kuin samalle paikalle Vantaalla avattu 3 kerran 5e pizzapaikka) niin fanit on valmiita mestaamaan pelaajan. Johon myyvän seuran johto "niin just, törkeää" samalla lipitellen cappuccinoa Agnellien kutsuilla. Mutta seksikkäämpää on vinkua Dortmundin menettämistä rahoista.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllähän tänä aikana on ainoastaan fiksua pelaajan perspektiivistä yrittää saada mukaan sopimukseen ulosostopykälä. Harry Kane teki suoran kuuden vuoden sopimuksen ennen MM-kisoja ja luotti ainoastaan Daniel Levyn sanaan, eikä mitään oltu kirjoitettu paperille. Uskon noista tulevan Englannissakin yleisempiä, koska Valioliigassa kaikilla jengeillä on tv-sopimuksen ansiosta niin isot tulot, että ei tarvitse myydä kuin erittäin kovaan hintaan. Kuten esim. nähdään Declan Ricen kohdalla.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Hyviä siirtohuhuja nämä tarinat Sipilän traktoreista.

Espanjalaislähteiden mukaan Barca olisi lätkäissyt de Jongille 100 miljoonan euron hintalapun. Tuskin tulee kauppoja ainakaan tuolla summalla.
Viimeisimpien huhujen mukaan, jos de Jong liikkuu, niin liikku tapahtuisi johonkin Euroopan kärkiseuraan, joka pelaa Mestarien liigaa. ManU ei tällä hetkellä kiinnostele, vaikkakin ManU taitaa olla tällä hetkellä koviten de Jongin perässä. City, Bayern ja PSG myös kiinnostuneita. Frenkie on ollut ainakin Bayernin siirtolistalla jo niin pitkää kun mies pelasi Ajaxissa ja Nagelsmann on julkisesti sanonut Frenkien olevan yksi hänen lempipelaajiaan, jonka haluaisi joukkueeseen.

Toki Bayern on kyllä hinnoiteltu ulos tuollaisilla sadan miljoonan summilla ja Bayernin fokus on muutenkin tällä hetkellä Gravenberchissa ja Laimerissa. Vaikkakin luulen, että Barca joutuu tuota pyyntiään pudottamaan (jopa rajusti) talousahdingon vuoksi. Tuloja tarvitaan jostain. Talvella huhuttiin, että Frenkie irtoiaisi jopa niinkin alhaisella summalla, kuin €45-50 milj.


 

Jeffrey

Jäsen
Viimeisimpien huhujen mukaan, jos de Jong liikkuu, niin liikku tapahtuisi johonkin Euroopan kärkiseuraan, joka pelaa Mestarien liigaa. ManU ei tällä hetkellä kiinnostele, vaikkakin ManU taitaa olla tällä hetkellä koviten de Jongin perässä. City, Bayern ja PSG myös kiinnostuneita.

Moninaista juttua liikkuu tällä hetkellä. Ei de Jongia voi siitä syyttää jos juuri tällä hetkellä United ei olisi se mielekkäin vaihtoehto. Toisaalta ei olisi ensimmäinen kerta kun myyvä seura pyrkisi lypsämään viimeiset miljoonat Unitedilta vuotamalla medialle tämänkaltaisia juttuja. Fanina tietysti toivoisi, että mikäli pelaaja ei oikeasti haluaisi tulla niin silloin ei myöskään tarvitsisi tulla lukakuoimaan. Toisaalta pidän näitä hollantilaisia sen luokan ammattilaisena, että he varmasti kykenevät paremmin hommansa hoitaman vaikkei nyt se sydän ihan täysillä seuralle sykkisikään.

Lockhurstin mukaan ten Hag on aiheesta miehen kanssa keskustellut, ja muutenkin ilmeisesti näitä "hankintapalaverejä" käydään nyt ten Hagin ja Murtoughin johdolla ainakin lähes päivittäin. Mielenkiintoista nähdä mikä on lopputulema. Ilmeisesti ainakin Phillipsin kanssa käydään keskusteluja.


 

Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
WiFi Password: XHeKaJ#72
Zlatanin seurojen vaihtelu oli paljon spontaanimpaa kuin mihin Håland nyt pyrkii. Hän ei monestikaan ollut alun pitäen aikeissa lähteä mihinkään esim. Juvesta tai Interistä, mutta maailma tai ihmiset ympärillä päättivät toisin. Yleisestikin Zlatanilla on selkeästi ollut taipumusta kyllästyä vallitseviin olosuhteisiin nopeammin kuin itsekään uskoi, mutta tuollaista päämäärätietoista seurahyppelyä hän ei kyllä juurikaan ole tehnyt, ellei nyt sitten hieman vanhemmalla iällä. On kiinnostavaa pureutua hänen kohdallaan tarkemmin esim. ManU - USA -kuvioon sitten kun ura on päättynyt.

Yksi kiinnostava seikka tuossa ulosostoklausuulikuviossa, jota ei vielä ole mainittu, on seuran näkökulma vuosittaiseen kustannukseen. SAF puhui tästä usein, että hän arvioi hankinnan kokonaisonnistumisen vasta siinä vaiheessa kun pelaaja siirtyi eteenpäin. Hän ajatteli asian lopulta kylmän matemaattisesti niin, että oston summa jaettiin pelivuosilla seurassa ja katsottiin sen jälkeen mikä ko. pelaajan panos oli tuohon keskimääräiseen vuosikustannukseen nähden. Esim. Roy Keane, Rio Ferdinand ja Wayne Rooney olivat varsin isoja satsauksia, mutta heidän palvelusaikansakin oli ylivuosikymmeninen. Sitten taas esim. Ronaldosta saatiin järkälemäinen hinta.

Miten seuran pitäisi suhtautua siihen, että kun he löytävät loistavan pelaajan tärkeimmälle pelipaikalle ja tekevät ison satsauksen - ja maksavat ison palkan - he joutuvat varautumaan siihen, että kahden vuoden kuluttua sama ruljanssi on edessä uudestaan pelaajan vaihtaessa maisemaa? Okei, esim. Cityn tapauksessa ulosostopykälä on aika korkea, mutta jos Hålandin ura jatkuu samanlaisena, väitän että huhuttu 150 miljoonaa euroa on vähemmän kuin mitä hänestä voisi saada "vapailla markkinoilla", sikäli kun Cityn kaltainen seura edes päästäisi sellaista pelaajaansa pois.

Jos olisin itse ns. tavallisen jättiseuran omistaja, en välttämättä koskisi Hålandiin pitkällä tikullakaan. Ei ole järkevää tehdä moista satsausta pelaajaan, jonka myötä suunnitelmallisuus pitkällä tähtäimellä kärsii. Sanoisinkin, että Hålandien, siis isän ja pojan, sekä varmasti Raiolan suunnitelmana on taatusti ollut lypsää tätä markkinaa, jossa City, PSG, (Chelsea), nyttemmin Newcastle yms. venyttävät siirtosummia ja palkkoja epäterveellä tai ainakin markkinatalouden vastaisilla menetelmillään. Joku voi tällaisesta tykätä tai olla välittämättä, mutta itseäni tuollainen touhu etoo.
Erinomainen viesti kokonaisuudessaan. Tässä juuri korostuu se ongelma näiden öljy/öky/muoviseurojen kanssa, että millään ei ole enää mitään väliä kun seuran omistajalla on pohjaton kassa. Ei ole mitään järkeä tuhlata aikaa miettimällä mitään matemaattisia laskelmia uuden pelaajahankinnan hyödyistä ja pelivuosista, kun voi vaan räiskiä menemään niitä sadan miljoonan hankintoja summamutiikassa sillä idealla, että joku sattuisi osumaan kohdalle.

Otetaan vaikka Cityn Grealish-hankinta, mikä ei missään vaiheessa ollut perusteltu joukkueen pelillisen hyödyn kautta, mutta oli pakko vilauttaa sitä pohjatonta lompakkoa muille. Sama Hålandin kanssa. Pep ei ole koskaan käyttänyt eikä osaa käyttää puhdasta 9-paikan pelaajaa. Silti sellainen hankitaan, koska omistajien on kiva näyttää, että hankimmepas muuten sen norski-pojan tänne.

Kaikki muut seurat joutuvat joka ikinen kerta miettimään hankintojen järkevyyttä, huomioiden mm. pelaajan jäljellä olevat pelivuodet, potentiaalin, sopeutumisen pelitapaan jne. Näillä muutamalla yök-(öky)seuralla ei ole niitä murheita mitä tavallisilla seuroilla, jossa sitä jalkapallobisnestä yritetään tehdän jalkapallon kautta.

Jos joku kysyy minulta Liverpool-kannattajana, että "vituttaako?", no totta helvetissä vituttaa. Vituttaa myös kaikkien muiden seurojen ja liigojen puolesta, että tuollainen on alunperin sallittu. FFP = missä pelaa?
 

Jeffrey

Jäsen
Se, että pelaaja A ei ole täysin onnistunut vastaamaan odotuksiin siirtyessään Bundesliigasta Valjuun, ei tarkoita oikeastaan mitään pelaajan B kohdalla. Jokainen pelaaja on yksilö omina vahvuuksineen ja heikkouksineen ja siirtyy omasta uniikista ympäristöstä omaan uniikkiin ympäristöön. Lisäksi meillä löytyy paljon myös onnistuneita siirtoja Bulista Valjuun, kuten Thiago, Son, De Bruyne, Firmino tai Gündogan.

Palstallakin keskustelua herättäneestä asiasta osui silmiin ihan mielenkiintoinen tilastokatsaus:



 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Tämä on kyllä erittäin mielenkiintoinen tilasto, vaikka onkin pieni otanta. Yksi syy tuohon voisi olla myös se, että Bundesliga oli erittäin runsasmaalinen sarja viime vuonna ja toisaalta taas La Liga vähämaalinen. Toki Bundes ei ole myöskään tasoltaan samassa kastissa Valioliigan kanssa muutenkaan, en mä sitä.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Mirrorin mukaan West Ham ei ole enää Tarkowskin perässä, koska odottavat pelaajan siirtyvän Newcastleen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös