Omalta osalta Flow jäi tänä vuonna kaksipäiväiseksi. Sunnuntaillekin on muutama kiinnostava artisti, Lykke Li päällimmäisenä, mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että ei kannata. Viime vuoden pettymyksen jälkeen kattaus oli ehkä aavistuksen onnistuneempi, mutta 2016 täysosumasta jäätiin kauas. Laitetaas omat TOP3-keikat tähän:
1. Joensuu 1685
Eilen ei meinannut mennä malttaa nukkumaan, kun piti kuunnella näitä. Mikko Joensuun ja kahden muun Joensuun (Markus, veli ja Risto, ei sukua) bändi teki yhden levyn 10 vuotta sitten. Nyt 8 vuoden tauko on ohi ja uutta levyäkin on ilmeisesti tulossa. Myönnetään, että itse rekisteröin bändin vasta Mikon soolouran myötä, mutta tämä keikka oli kaikilla kaavoilla uskomaton. Volyymikin oli melkoinen. Comeback ei siis jää yhteen keikkaan, 5.10. bändi esiintyy Tavastialla. Jotenkin kiusallinen olo, että tuona päivänä on jotain muuta menoa, mutta ostin kuitenkin jo lipun. Ellei se meno ole omat hautajaiset, niin saa siirtyä.
2. Lake Jons
Tämän bändin näin ensimmäistä kertaa Flow 2016:ssa, kun esiintyivät uusia kykyjä esitelleessä (ja ilmeisesti yhteen vuoteen jääneessä) Zalando Factoryssä. Sen ja tämän Flow-esiintymisen väliin olen nähnyt bändin jo moneen kertaan, mutta nyt meni todella nappiin. Sitä edesauttoi se, että lavalla oli mieskauneuden lisäksi myös naiskauneutta, kun Karinan tytöt liittyivät koko keikan ajaksi joukkoon muuttaen jo alunperinkin jumalaiset lauluharmoniat entistä paremmiksi ja soittivat useita soittimia kontrabassosta kitaraan. Pari vanhempaa patua kävi myös soittamassa viuluja muutaman biisin ajan. Joskus keikoilla tulee sellainen olo, että nyt on kaikki kohdallaan - Cmon ja setin päättänyt Pocahontas, jonka puolivälissä nokkamies Jooel siirtyi toisen rumpusetin taakse, aiheuttivat sen.
3. Patti Smith
Isoista nimistä tämä iski parhaiten, odotetustikin. Midnight Oil-coverointia Beds Are Burning en osannut odottaa, kun en ollut kurkkinut settilistoja etukäteen. Sekin alkoi hämäävästi jollain runonlausunnalla. Flown parhaita puolia on juuri se, että on niin paljon erilaista ja eri sukupolvien edustajia. Olihan se hienoa nähdä, kun hädintuskin parikymppiset jorasivat fiiliksissä ja lauloivat mukana Pattin tahtiin. Heti tämän jälkeen siirryin katsomaan Pattia 50 vuotta nuorempaa norjalaista Sigridiä. Kivaa rokkipoppia ja söpö tyttö. Laitetaanpas Sigridille haaste, että villitsee vuonna 2068 Flowin päälavan... Tulen katsomaan.
Varsinaisia huteja ei tullut - harvinaista kyllä ennakkoon laatimani lukujärjestys kerrankin piti. Sigridin lisäksi kunniamaininta myös tuoreelle brittipunkbändi Shamelle ja sakuveteraaneille Deutsch Amerikanische Freundschaft.
Pieni pettymys oli Lau Nau. Olen nähnyt Lauran muutaman kuukauden sisään jo kahdesti aiemminkin, G Livelabissa nimekkään bändin kanssa (Pekko Käppi, Samuli Kosminen, Matti Bye) ja soolona Sidewaysissä. Nyt oli em. bändin lisäksi myös Poseidon-kuoro, joten odotukset olivat korkealla. Mutta se kirottu pallolava. Nyt se on sentään sen verran kasvanut, ettei tarvitse olla puoli tuntia ennen keikan alkua paikalla, jos haluaa paikan jolta näkeekin jotain. Keikka ei ollut missään nimessä huono, mutta kuoro meni tuulisella joka suuntaan aukiolevalla lavalla aika lailla harakoille - sitä hädin tuskin kuuli. Laura kommentoikin, että 60 henkisestä kuorosta mahtui vain 20 lavalle ja vihjaili, että ehkä on tulossa isompaakin keikkaa tulevaisuudessa. Tämä olisi varmasti toiminut paremmin päälavalla tai teltassa - puhumattakaan nyt konserttisalista.
Karinan näin myös tuolla pallolavalla. Heillä oli hyvä ratkaisu siten, että jokainen bändin jäsen soitti eri rintamasuuntaan ja nokkanainen Karina Mäkiranta kommentoikin, että "meillä on tänään kaikilla oma yleisömmme". Mutta saundit olivat aivan mitä sattui. Pitää tuo bändi tarkistaa joskus ihan kunnon keikalla.
Arctic Monkeys oli ihan ok, mutta tunnelma oli liian klaustrofobinen. 1,5 tuntia on pitkä kesto festarikeikalle.
Järjestelyt pelasivat jälleen hyvin, ja Kalasataman puolelle johtava 1:00 aukeava "Late night exit" on hyvä uutuus. Molempina iltoina viimeinen näkemäni keikka oli ihan sen vieressä olevassa Black Tentissä ja kun soitto loppui 1:00, ehti molempina iltoina hyvin 1:09 lähteneeseen metroon.
1. Joensuu 1685
Eilen ei meinannut mennä malttaa nukkumaan, kun piti kuunnella näitä. Mikko Joensuun ja kahden muun Joensuun (Markus, veli ja Risto, ei sukua) bändi teki yhden levyn 10 vuotta sitten. Nyt 8 vuoden tauko on ohi ja uutta levyäkin on ilmeisesti tulossa. Myönnetään, että itse rekisteröin bändin vasta Mikon soolouran myötä, mutta tämä keikka oli kaikilla kaavoilla uskomaton. Volyymikin oli melkoinen. Comeback ei siis jää yhteen keikkaan, 5.10. bändi esiintyy Tavastialla. Jotenkin kiusallinen olo, että tuona päivänä on jotain muuta menoa, mutta ostin kuitenkin jo lipun. Ellei se meno ole omat hautajaiset, niin saa siirtyä.
2. Lake Jons
Tämän bändin näin ensimmäistä kertaa Flow 2016:ssa, kun esiintyivät uusia kykyjä esitelleessä (ja ilmeisesti yhteen vuoteen jääneessä) Zalando Factoryssä. Sen ja tämän Flow-esiintymisen väliin olen nähnyt bändin jo moneen kertaan, mutta nyt meni todella nappiin. Sitä edesauttoi se, että lavalla oli mieskauneuden lisäksi myös naiskauneutta, kun Karinan tytöt liittyivät koko keikan ajaksi joukkoon muuttaen jo alunperinkin jumalaiset lauluharmoniat entistä paremmiksi ja soittivat useita soittimia kontrabassosta kitaraan. Pari vanhempaa patua kävi myös soittamassa viuluja muutaman biisin ajan. Joskus keikoilla tulee sellainen olo, että nyt on kaikki kohdallaan - Cmon ja setin päättänyt Pocahontas, jonka puolivälissä nokkamies Jooel siirtyi toisen rumpusetin taakse, aiheuttivat sen.
3. Patti Smith
Isoista nimistä tämä iski parhaiten, odotetustikin. Midnight Oil-coverointia Beds Are Burning en osannut odottaa, kun en ollut kurkkinut settilistoja etukäteen. Sekin alkoi hämäävästi jollain runonlausunnalla. Flown parhaita puolia on juuri se, että on niin paljon erilaista ja eri sukupolvien edustajia. Olihan se hienoa nähdä, kun hädintuskin parikymppiset jorasivat fiiliksissä ja lauloivat mukana Pattin tahtiin. Heti tämän jälkeen siirryin katsomaan Pattia 50 vuotta nuorempaa norjalaista Sigridiä. Kivaa rokkipoppia ja söpö tyttö. Laitetaanpas Sigridille haaste, että villitsee vuonna 2068 Flowin päälavan... Tulen katsomaan.
Varsinaisia huteja ei tullut - harvinaista kyllä ennakkoon laatimani lukujärjestys kerrankin piti. Sigridin lisäksi kunniamaininta myös tuoreelle brittipunkbändi Shamelle ja sakuveteraaneille Deutsch Amerikanische Freundschaft.
Pieni pettymys oli Lau Nau. Olen nähnyt Lauran muutaman kuukauden sisään jo kahdesti aiemminkin, G Livelabissa nimekkään bändin kanssa (Pekko Käppi, Samuli Kosminen, Matti Bye) ja soolona Sidewaysissä. Nyt oli em. bändin lisäksi myös Poseidon-kuoro, joten odotukset olivat korkealla. Mutta se kirottu pallolava. Nyt se on sentään sen verran kasvanut, ettei tarvitse olla puoli tuntia ennen keikan alkua paikalla, jos haluaa paikan jolta näkeekin jotain. Keikka ei ollut missään nimessä huono, mutta kuoro meni tuulisella joka suuntaan aukiolevalla lavalla aika lailla harakoille - sitä hädin tuskin kuuli. Laura kommentoikin, että 60 henkisestä kuorosta mahtui vain 20 lavalle ja vihjaili, että ehkä on tulossa isompaakin keikkaa tulevaisuudessa. Tämä olisi varmasti toiminut paremmin päälavalla tai teltassa - puhumattakaan nyt konserttisalista.
Karinan näin myös tuolla pallolavalla. Heillä oli hyvä ratkaisu siten, että jokainen bändin jäsen soitti eri rintamasuuntaan ja nokkanainen Karina Mäkiranta kommentoikin, että "meillä on tänään kaikilla oma yleisömmme". Mutta saundit olivat aivan mitä sattui. Pitää tuo bändi tarkistaa joskus ihan kunnon keikalla.
Arctic Monkeys oli ihan ok, mutta tunnelma oli liian klaustrofobinen. 1,5 tuntia on pitkä kesto festarikeikalle.
Järjestelyt pelasivat jälleen hyvin, ja Kalasataman puolelle johtava 1:00 aukeava "Late night exit" on hyvä uutuus. Molempina iltoina viimeinen näkemäni keikka oli ihan sen vieressä olevassa Black Tentissä ja kun soitto loppui 1:00, ehti molempina iltoina hyvin 1:09 lähteneeseen metroon.