Oma Kesärauha jäi vähän torsoksi, kun kolmen päivän rannekkeella näin kolme bändiä kahden päivän aikana. Perjantaina pelkästään Mewin. Tosin rannekkeenvaihto ja sisäänpääsy menivät niin sujuvasti, että olisin ehtinyt näkemään lähes kokonaan Plutonium 74:n tai Sin Cos Tanin ja mitä nyt siinä festarialuetta kolutessa molempia vähän kuuli, olisivat varmasti olleet ihan näkemisen arvoisia.
And the Glass Handed the Kites ei ole mikään erityisen helppo pop-levy, vaikka siltä Specialin ja Zookeeper's Boyn kaltaisia tarttuvia biisejä löytyykin. Ehkei ihan omimmillaan festarioloissa, kun ei varmaan ole kokonaisuudessaan tuttu valtaosalle yleisöä. No, peräti puolentoista tunnin setissä oli kuitenkin varaa reilumittaiselle encorelle ja viimeistään lopun Am I Wry, 156, Comforting Sounds -putki herätti hittejä kaipaavatkin. Saakeli, kohta 19 vuotta siitä kun kuulin nuo biisit ensimmäisen kerran Mewin lämpätessä Manic Street Preachersia Vanhalla. Etenkin Am I Wry? No ja Comforting Sounds aiheuttivat sen, että bändi josta en ollut sitä ennen edes kuullut, nousi kertalaakista näihin päiviin asti kestäneeksi suosikiksi - vaikka kieltämättä tuon Glass Handed Kitesin jälkeiset levyt eivät ole ihan loputtomasti kiinnostaneekaan.
Lauantaina olisi kiinnostanut eniten Kissa ja Amason - kas kummaa, esiintyivät samaan aikaan. Oli kokonaisuutena selkeästi vaatimattomin päivä, vaikka kattauksessa oli sinänsä montakin kiinnostavaa, mutta moneen kertaan nähtyä artistia, joten päätin jättää päivän väliin kun sääennustekin näytti mitä näytti. En siis yöpynyt Turussa.
Sunnuntaina olisi ollut alusta loppuun lähes jokaiseen väliin jotain kiinnostavaa Supergrassin peruuttamisesta huolimatta, mutta päätin että Luukas Oja ja Atomic Swing riittää.
Luukas Ojasta tuli samalla ensimmäinen bändi, jonka näin vuoden 2021 aikana toisen kerran, ensimmäinen oli puolen vuoden keikoillakäyntitaukoni katkaissut Räjäyttäjien lämmittely Tampereen G Livelabissa. Bändin tuotanto on vielä sen verran suppea, että tunnin aikana ehti soittaa läpi koko julkaistun tuotannon Kupla b-puolta lukuunottamatta ja yleisön vaatimalle encorellekin oli hyvin aikaa - Youtubessa julkaistu äitienpäivähassuttelu Mutsi. Tässä bändissä voisi tosiaan olla ainesta suurempaankin suosioon. Lauluharmonioiden ystävää lämmittää, kun näkee lavalla odottavan rivissä neljä mikrofonia ja rumpalillakin oli sellainen, joskaan en ole varma käyttikö laulamiseen. Jonkinlaiset PMMP-vibat tästä bändistä tulee, jo kahden naislaulajan takia, etenkin Vielä tänään-"hitistä", mutta keskimäärin vieläkin villimpää menoa. Etenkin Iita Ylösestä (se punatukkainen joka soittaa myös kitaraa) säkenöi harvinaisen voimakas esiintymisen ilo. Paita lähti mukaan, joka olikin thai-kanawokin ohella ainoa ostokseni koko viikonlopun aikana.
Atomic Swing, jota en ollut aiemmin nähnyt, veti ihan perustoimivan setin Linnalavalla. Setin pääpaino oli vähemmän yllättävästi A Car Crash in the Blue-albumin biiseissä. Tuli jo nauru-ketjussa mainittua keikan hieman kiusallinen hetki, kun showmies-kosketinsoittaja koitti villitä yleisöä uhoamalla, että he olivat ainoa ruotsalaisbändi, joka ei perunut - ilmeisesti tietämättömänä Amasonin lauantaisesta esiintymisestä. Näköjään bändissä on nykyään naisbasisti, Japanista. Kuulemma neiti oli ollut yleiseisössä Atomic Swingin ensimmäisellä Tokion keikalla. Mahtoiko silloin arvata joskus soittavansa bändissä?
Yleisesti ottaen, alueella oli sen verran väljää että ainakin noilla pienemmillä lavoilla sai halutessaan hyvin säilytettyä turvavälit ja päälavallakin ainakin vielä miksauspöydän tuntumassa. Toivottavasti ensi vuonna oltaisiin jo takaisin normaalimaailmassa.
