Kesän 2011 harjoitusottelut

  • 117 888
  • 217
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Eikös ke 7.9 ole vielä Hämptönissä yksi harkkamatsi, vai onko tuo peli peruutettu? Oli ainakin merkattu JA:n HIFKin otteluohjelmaan tuollainen peli.

Ei noista ET-peleistä ainakaan kauheasti jäänyt positiivista, kun hyvän alun jälkeen joukkueen peli meni aika sekaisin. Ei toiminut mairittelevasti, vaikka lähes kaikki ykkösmiehet olivat kokoonpanossa. En siis ole nähnyt pelin peliä, mutta mitä näitä raportteja on lukenut matseista, niin tuollaisen kuvan pelaamisesta on saanut. Ei siis kovinkaan positiivinen kuva joukkueen yleisilmeestä tällä hetkellä. Myös jäähyherkkyys on aika iso miinus.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Harjoitusotteluiden perustella sanoisin, että Jokelan ja Söden paikka ei ainakaan ole samassa pakkiparissa. Kumpikin on nyt viimeiset ainakin 3 peliä pelanneet aivan päin persettä. Vähintäänkin potentiaaliinsa nähden. Ymmärrän, että uuden pakkiparin kanssa vähän kestää, että saadaan samasta juonesta kiinni. Mutta kun kahta ensimmäistä peliä lukuunottamatta näiden kahden veijarin esitykset ovat välillä olleet lähes luokattomia, jotain tarttis tehrä. Kurvi takaisin Söden kanssa tai sitten Melart. Kun peli näyttää muutenkin olevan aika sekaisin, kannattaa varmaan pitää jotkut osat liikkumattomina, ainakin siihen saakka, kunnes saadaan muut osat toimimaan paremmin.

Jotenkin todella keskeneräistä on peli vielä. Jos kysymyksessä olisi normi-IFK:n tuleva kausi, en ehkä olisi huolissani. Mutta kun kysymyksessä on hallitseva Suomen Mestari, jonka runko on suurimmaksi osaksi pysynyt kasassa, olen taipuvainen hieman huolestumaan. Toki sieltä lähti Järventie ja Haataja, jotka olivat ehkä sittenkin tärkeämpiä kuin uskoinkaan, mutta eivät tulijatkaan mitään Mestis-jätkiä olleet. Olisi eri asia, jos viime kauden IFKlaiset olisivat ihan omalla tasollaan ja uudet jätkät eivät vain olisi vielä päässeet rytmiin kiinni. Mutta kun nyt näyttää siltä, että ihan koko jengi on suhteellisen pihalla, en suhtaudu kauden aloitukseen järin levollisesti.
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Toki sieltä lähti Järventie ja Haataja, jotka olivat ehkä sittenkin tärkeämpiä kuin uskoinkaan, mutta eivät tulijatkaan mitään Mestis-jätkiä olleet.

Äläkä unohda Lennun lähtöä. Yksi vaikeimmin korvattavista. Kyllä nämä kaikki kolme palasta nuo kaksi mukaan lukien olivat sitä parasta A-luokkaa. Uskon, että Järventien korvaaja ryhmään tulee vielä. Samaten hyökkäykseen uskon yhden pelaajan vielä tulevan. Lisäys veskariosastoon menee hyvin pitkälle sen mukaan miten Juuson selän kondiksen kanssa tulee käymään. Se on totta, että ei tuo viimeisten treenimatsien pelillinen taso ole kovinkaan korkeaa tasoa ollut, mutta huolissani en silti vielä olisi.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan perus harkkamatseja. Hyvää& huonoa. Mutta on siellä pyöritetty pelaajiakin niin pirusti, että ihme olisi jos tulokset olisi ollu 100% valmista. Petu& Co kokeilevat ja katsovat mihin kenestäkin on. Normaalia, varsinkin kun on uusi valmennustrio ja uudet kuviot.

Jos hetkeksi unohdetaan, että meillä on orastava veskapainajainen tällä hetkellä, en olisi muuten kovin huolissani. Taistelutahto eli motivaatio on kyllä kohdillaan. Rutiini tulee kunhan liiga alkaa. Läpimurtoa/tasonnostoa odotan varsinkin Pöystiltä. Tulevaa ykköskentän kamaa(saa ottaa talteen). Tuohilampi on ollu jotenkin pettymys. Somervuori samaten mutta en dumaa kumpaakaan vielä.

Ei siis mitään hätää vielä. Vai onko joku muu jengi jo täysin pitelemätön?

Nyt voi palata tuskailemaan veskatilanteen kanssa. Kusessa, to be or not to be?
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikäli nämä olisivat olleet vain yksittäisiä harjoituspelejä ilman, että mitään pisteitä lasketaan, saldo tuntuisi ihan kelvolliselta. Vienna Capitalsille häviäminen oli kyllä paha kauneusvirhe, mutta ei nuo tulokset muuten niin katastrofaalisilta tunnu. Ruotsalaiset kaatuivat ja naapuri kaatui, niin jo se on ihan hyvä suoritus, mutta sarjajärjestelmällä jonkun alkulohkon neljäs sija tuntuu aika kehnolta.

HIFK:n harjoituspelejen perusteella ei ole kyllä yleensäkään voinut päätellä tulevasta kaudesta juuri mitään. Viime kaudellakin nämä taisivat mennä vielä huonommin? Mutta hyvä alku liigaan ja kuukauden päästä kukaan ei enää edes muista mitään harjoituspeleissä kompasteluja.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ei kaudesta mitään helppoa tule olemaan. Matikaisella on se ongelma harjoituspelin perusteella että täytyy ottaa minuutteja ihan perinteiden takia. Toivottovasti ei ole näin mutta voi olla että ihan kärjessä ei runkosarjassa mennä mutta toivottavasti keväällä peli on kunnossa.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Allekirjoittaneella on teoria HIFK:n laskusuhdanteessa olevasta pelistä. HIFK:lla oli HIFK:lle epätyypillisen lyhyt tauko peleistä mestaruuden takia/ansiosta ja ensimmäisissä peleissä HIFK veti vielä viime kauden lopun itseluottamuksella ja KJ:n 3 vuotta sisäänajama pelitapa oli vielä varmasti jollain lailla takaraivossa, eli vedettiin vielä vähän vanhoilla höyryillä. Nyt Matikainen on ajanut omaa pelitapaansa sisään ja nyt on menossa vähän sellainen sekaannuksen vaihe, eli pienet muutokset pelitapaan eivät tule selkärangasta. Mietinkin silloin ennen HIFK-Jokerit European trophy peliä, että mihinkäs nämä voimasuhteet nyt olisivat parissa kuukaudessa muuttuneet, kun ei tässä ole välissä pelejäkään pelattu. Nyt on pelattu jo useampikin treenipeli ja tällä hetkellä siellä ollaan pelitavassa jäljessä esim Jokereihin, kun Westerlund on ajanut omia juttujaan sisään jo viime kaudella. Tästä huolimatta en olisi pätkääkään huolissani, kun ajatellaan kokonaisuutta. Jos verrataan esimerkiksi Jokereihin, niin joukkueen runko on rakennettu pitkäjänteisemmin ja luotan Nybondakseen, että ne tarvittavat palikat joukkueen vahvistamiseen läydetään. Oli kyse sitten pakista, maalintekijästä tai maalivahdista. Jos Riskamanin selkä ei kestä, niin kuinka moni uskoo, että HIFK menee kauden loppuun Lundellilla? Ei Nybondas tee sitä virhettä. Toki Lundellilla mentäisiin Riksamin mahdollisen loukkaantumisen myötä aika pitkälle talveen ja se maksaa pisteitä pitkässä juoksussa. Harmi tuo Riksmanin juttu sinänsä, koska tavallaan olisin halunnut tällä kaudella nähdä taistelun jopa runkosarjan voitosta ja se olisi mielestäni vaatinut Riksmania. HIFK:lla on kuitenkin niin paljon liigan kärkiosaamista... etenkin hyökkäyspäässä, että liigan alku hoidetaan kunnialla valmentajanvaihdoksesta huolimatta ja keväällä ollaan taas jahtaamassa nakkikattilaa. Pientä vuoristorataa voi alkuun tulla.

Kauden alusta sen verran, että SM-liiga tavallaan näyttää taas puuhastelun mallia, kun HIFK ei saa aloittaa runkosarjaa kotona ja laittaa ensimmäisessä pelissä viiriä kattoon. Kyllä se vähän tunnelmaa latistaisi, jos teoreettisesti oltaisiin käyty Areenalla pataan ottamassa. Mestarin pitäis perkele aloittaa aina kausi kotona.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
IFK:n tämän päivän kokoonpanon ulkopuolella olevien pelaajien listaa katsellessani huomio kiinnittyi Niko Piipariseen. Mikä on hänen tilanteensa, onko pelannut yhdessäkään harkkamatsissa?
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
0-3 voitto Hämeenlinnasta. Maalintekijöinä Hirso, Make ja Pöde. Niin ja Jannelle nollapeli. =) Itseasiassa me voitettiin tämän kauden treenipeleissä kaikki ne jengit jotka pelaavat sm-liigaa eli Jokerit, Tappara ja HPK. Mut ollaan kuitenkin hävitty tää kausi. ; )
 
Suosikkijoukkue
HIFK
0-3 voitto Hämeenlinnasta. Maalintekijöinä Hirso, Make ja Pöde. Niin ja Jannelle nollapeli. =) Itseasiassa me voitettiin tämän kauden treenipeleissä kaikki ne jengit jotka pelaavat sm-liigaa eli Jokerit, Tappara ja HPK. Mut ollaan kuitenkin hävitty tää kausi. ; )

Make? Onko kyseessä sama henkilö kuin Hectorin laulussa Ake, Make, Pera ja mä? Vai viitataanko tässä Markus Granlundiin eli Makkeen?

Essin broidi on ollut melkoisessa lennossa pre-seasonilla. Olisiko tämä Pöystin läpimurtokausi? Uusia ratkaisijoita olisi mukava saada, ja viime kevään välierissä Pöde väläytteli jo vaarallisuuttaan, vaikka silloin mukaan taisi mahtua pari Norosen hörppäystäkin. Jatka samaan malliin Eetu!

Onneksi viime keväänä voitettiin Teh Kanisteri, kun kausi 2011-12 on hävitty jo ennen sen alkamista :)
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Make? Onko kyseessä sama henkilö kuin Hectorin laulussa Ake, Make, Pera ja mä? Vai viitataanko tässä Markus Granlundiin eli Makkeen?

Jos saisit kuulla mitä tein, mä kanssa kiekon illoin, yllättyisit varmaankin... Markusta kutsutaan MYÖS Makeksi arvon VR, tietää BR. =D
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos saisit kuulla mitä tein, mä kanssa kiekon illoin, yllättyisit varmaankin... Markusta kutsutaan MYÖS Makeksi arvon VR, tietää BR. =D

Tuskin haluan tietää ;). Markuksen ihan "oikea" lempinimi taitaa olla juurikin tuo Make. Makke on meikäläisten väännelmä, koska eivät siellä kaukana böndellä ymmärtäneet, miten paljon paremmin Makke rimmaa Miken kanssa kuin perus-Make. Mike ja Make sopisi paremmin. Mike-nimestä tulee tosin mieleen Mike Sierra. Anyway...

Hienoa, että Janne sai nollapelin alle viimeisessä harkkamatsissa. Varsinkin, kun oli vähintäänkin semisti vastuullinen yhtiömies lauantain sukelluksessa Vienna Capitalsia vastaan. Tekee varmasti gutaa itseluottamukselle. Hienoa oli myös, että Hirschovits onnistui, sillä lauantaina kolmannen erän tupen pureminen ei varmaankaan ollut mieluisaa. Tottakai nuorten miesten onnistumiset lämmittävät aina, mutta pidän kuitenkin isossa kuvassa menestykselle tärkeämpänä sitä, että "varmat nimet" pystyvät pelaamaan omalla tasollaan. Vaikka aikaistahan on vielä mitään edes jossitella. Mutta itseluottamus on kaiken a ja o, eikä onnistumisista koskaan ainakaan haittaa ole.

Jos joku oli paikalla, kuulisin mielelläni, miltä joukkueen otteet näyttivät. Voimme varmasti huokaista helpotuksesta, että SM-Liigassa kaikki jengit ovat suomalaisia, niin ei tarvitse näiden mikkokaukokarien ja jukkahakkaraisten kummoloida vislaamisillaan ulkomaalaisille. Tokihan IFK-lisää on aina. Mutta siihen on tottunut Liigassa.
 

Tiedote

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mites Hirso on pelannut harkkapelit ja missä kentässä tulee tod.näk. aloittamaan kauden?
Olen nähnyt 4 harjoituspeliä, joissa kaikissa Hirso on pelannut ihan hyvin. Pisteitä herra on nakuttanut ilmeisesti eniten koko HIFK:n joukkueesta harjoituskauden aikana. Hyökkäyspään vaistot eivät ole kadonneet mihinkään, kuin ei myöskään tietynlainen flegmaattisuus(tai flegmaattisuuden oloisuus), joka Kimin peliä on aina hieman leimannut.

Tilanne on kuitenkin tätänykyä se, että Hirso on ainakin minun papereissani vasta HIFK:n kolmanneksi tärkein sentteri. Sekä MG että Petteri Wirtanen menevät edelle, ja uskoisin että se näkyy myös peliajoissa tulevalla kaudella.

Mies aloittanee nimellisessä kakkosketjussa, joka on muodossa Ma.Granlund-Hirso-Somervuori. Kimi pyörittää myös kakkosylivoimaa, jossa nähtäneen hyökkääjistä Hirson lisäksi Kimmo Kuhta/Somervuori sekä Wirtanen.
 

Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Mikä mahtaa olla Kiben nykykondis? Matseihin en ole pre seasonilla ehtinyt eikä täälläkään ole kaverista juuri kirjoiteltu. Onko mr. Kuhta vielä SM-liigan kovin snaipperi? ps. em. ei ollut ironiaa.
 

Kinkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kiffen
Olen nähnyt 4 harjoituspeliä, joissa kaikissa Hirso on pelannut ihan hyvin. Pisteitä herra on nakuttanut ilmeisesti eniten koko HIFK:n joukkueesta harjoituskauden aikana.
Hirso oli ET:ssä kolmantena sisäisessä pörssissä ja eilisillä 1+1 pisteillä taisi siirtyä kärkeen.

ET:n tilastoista löytyy myös tarkasti etsimällä ynnä muuta osastolta Eero Somervuori, 8 ottelua 1+1=2...
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Kibellä taisi mennä ihan hyvin pelit ennen loukkaantumistaan (ennen Tsekin-reissua)? Hänen pitäisi olla pelikunnossa kauden avauksessa narreja vastaan.

Kokonaisuutena, eihän HIFK kovin huonosti pelannut harkkamatseissa (tuloksellisesti, vaikka ET-turnauksessa tippuikin jatkosta), jos voittoja kertyi kuusi ja tappioita kolme. Vaikkakin, pelisysteemit ovat edelleenkin hakusessa, niin kuin Petu kommentoi eilisen HPK-ottelun jäljiltä. Työsarkaa kuulemma riittää ihan tarpeeksi ensi viikon torstaita ajatellen. Toivottavasti systeemit napsahtavat kohdilleen ja Lundell alistaa totutusti narreja. :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös