Kerhon peliesitykset kaudella 2024–2025

  • 361 968
  • 6 125

Dawson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Noniin, Pelsu voittaa, Tepsi voittaa, Sport voittaa ja KooKoo ottaneee vähintäänkin pisteen.

Playoff-haihattelut näyttää olevan vähitellen haihateltu ja voidaan keskittyä meidän mestaruuteen eli karsintojen välttämiseen.

Sen suhteen on vittumaista, että myös JYP johtaa, joka sementoi asemaamme karsintasijoilla.

Toivottavasti uudet vahvistukset on myös vahvistuksia, niin mahdollisuudet sijaan 14 elää.

No jaa. Nää on aina näitä. Kaikki on aina menetetty, kun yksikin tappio tulee. Takki kääntyy sitten heti seuraavan voitetun pelin jälkeen. Tämä noin niinkuin yleisesti, eikä siten suoraan lainattuun nimimerkkiin kohdistuen.

Muutenkin kautta on vielä liki puolet jäljellä. Piste-erot niin pieniä, että siinä voi mikä joukkue tahansa nousta tai laskea viisi sijaa hetkessä.

Lisäksi hyökkäyspäätä tullaan (ilmeisesti) lähiaikoina vahvistamaan, niin kaikkihan on edelleen auki. Vielä seuraavatkin kolme peliä on kotona. Minä uskon edelleen pleijaripaikkaan. Kerho!
 

Nas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sentäs edari hieman skarpannut kolmanteen.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Lisäksi hyökkäyspäätä tullaan (ilmeisesti) lähiaikoina vahvistamaan, niin kaikkihan on edelleen auki. Vielä seuraavatkin kolme peliä on kotona. Minä uskon edelleen pleijaripaikkaan. Kerho!
Lisäksi Noel ja Kiiskinen kun saadaan ylivoimalle, on sekin muutamaa pykälää vaarallisempaa ja (toivottavasti) tehokkaampaa.
 

OPEX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Lindberg on kyllä ollut aikamoinen seula sen parin ekan pelin jälkeen.
En mä ihan seulaksi sanoisi, mutta ei paljon eroa rajuun verrattuna.

Kerhon maalivahdin pitäisi lähtökohtaisesti voittaa vastustajansa ja olla sarjan kärkivahteja. Jos tällä materiaalilla siis mennään kenttäpelaajien osalta. Onko se sitten realismia, niin enpä tiedä.
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Lisäksi Noel ja Kiiskinen kun saadaan ylivoimalle, on sekin muutamaa pykälää vaarallisempaa ja (toivottavasti) tehokkaampaa.
Ei se ainakaan toisen kentän kohdalla ole totta, niin pitkään kun siellä operoi Jokirinne Ketolan sijasta gai sälli ei muuten ole ylivoimalla. Paljon antaa Manner tasoitusta ja se näkyy taululla.
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
En mä ihan seulaksi sanoisi, mutta ei paljon eroa rajuun verrattuna.

Kerhon maalivahdin pitäisi lähtökohtaisesti voittaa vastustajansa ja olla sarjan kärkivahteja. Jos tällä materiaalilla siis mennään kenttäpelaajien osalta. Onko se sitten realismia, niin enpä tiedä.
Lindberg piikkiin voi laskea oikeastaan 3 maalia selkeästi.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
No jaa. Nää on aina näitä. Kaikki on aina menetetty, kun yksikin tappio tulee. Takki kääntyy sitten heti seuraavan voitetun pelin jälkeen. Tämä noin niinkuin yleisesti, eikä siten suoraan lainattuun nimimerkkiin kohdistuen.

Muutenkin kautta on vielä liki puolet jäljellä. Piste-erot niin pieniä, että siinä voi mikä joukkue tahansa nousta tai laskea viisi sijaa hetkessä.

Lisäksi hyökkäyspäätä tullaan (ilmeisesti) lähiaikoina vahvistamaan, niin kaikkihan on edelleen auki. Vielä seuraavatkin kolme peliä on kotona. Minä uskon edelleen pleijaripaikkaan. Kerho!

Me ollaan vedetty hyvän valmennuksen ansiosta tason ylärajoilla ja kun kauden edetessä muiden taso nousee, me tiputaan kelkasta vaikkei oma taso suoranaisesti heikkenekään.

Ei vaan ole juuri ilmaa ylöspäin, kuten näillä suorilla kilpailijoilla on. Sitten siellä on Espoota, SaiPaa ja ehkä myös Sport, jotka ovat vetäneet aika omilla maksimeillaan myös, mutta niiden piste-ero meihin on jo liian suuri.

Omalta osaltani kyse ei ole yhden tappion mukaan tehdystä arviosta, vaan laajemmista ja pitkään nähtävissä olleista realiteeteista.

Myös JYP näyttää odotetusti saavan juonesta kiinni. Joten toivotaan tosiaan, että uudet hankinnat osuvat, niin on mahdollisuuksia tuosta 14. sijasta vielä kamppailla.
 

Dawson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Me ollaan vedetty hyvän valmennuksen ansiosta tason ylärajoilla ja kun kauden edetessä muiden taso nousee, me tiputaan kelkasta vaikkei oma taso suoranaisesti heikkenekään.
Miksi muiden taso nousee, mutta meidän ei? Mun mielestä tuossa on vielä paljonkin parannettavaa. Esim. Juuri tuo ylivoimapeli. Pienet on marginaalit ja uskon, että pleijareihin lopulta mennään "selvästi".
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mä en vaan ymmärrä, että miksi ihmeessä Kerho heittää yleensä kiekon ränniin, kun otetaan maalivahti pois? Yleensä kun hävitään tuo kiekko, kuten äsken taas nähtiin.
 

Nas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Neljä ku päästät niin harvemmin siitä enää pisteille noustaan. Ainakaan kepan tapauksessa.

Pelottaa jo valmiiks Lindbergin lainan päättyminen, pakko sitä rajua on kait sitten peluuttaa.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Miksi muiden taso nousee, mutta meidän ei? Mun mielestä tuossa on vielä paljonkin parannettavaa. Esim. Juuri tuo ylivoimapeli. Pienet on marginaalit ja uskon, että pleijareihin lopulta mennään "selvästi".

Pitäisi olla parempia hyökkääjiä / enemmän maalintekoon pystyviä sekä laadukkaita paikkoja rakentavia pelaajia, jotta playoffeihin vaadittava tasonnosto olisi mahdollinen.

Ylivoimapelikin on hyvin paljon yksilötaidoista kiinni ja meillä se ei ole riittävän korkealla tasolla.

Samaan hengenvetoon on toki todettava, että kyllähän Rautiainen ja Tuulola tuota venettä tehojen osalta kannattelevat sen, minkä pystyvät. Hyviä pelaajia, muttei heillä olisi asiaa minkään playoff-joukkueen ykkösketjuun ja ykkösylivoimaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös