Mainos

Kerhon peliesitykset kaudella 2024–2025

  • 315 921
  • 5 392

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Kaksi erää ihan yhtä päätä. Onneksi lopulta Rautiainen vapautti. Iso juttu Kimmolle nollapeli.

Pyöritykset ei lopulta johtaneet maalipaikolle suurella prosentilla, siinä on kehitettävää, toki Jukurit puolusti omissa hyvin. Suunnanmuutoksien kautta luotiin kyllä tilanteita. Ihan solidi esitys ekan erän hiihtelyn jälkeen.

Jokirinne on timantti.

Eteenpäin.
 

Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Ihan solidi esitys kerholta tänään.

Ei voi tällä kertaa antaa negaa oikein kenestäkään yksilönä. No pieni mahtuu aina mukaan, Tuulola, ala tekemään niitä hommia missä olet parhaimmillaan.

Ei tullut katastrofi virheitä ja pysyttiin kiekolla paljon! Taidettiin jäädä ekaa kertaa myös alle 20 epäonnistuneissa purkukiekoissa.

Jukurit puolusti keskustaa tiiviisti ja sinne oli kiekolla vaikea päästä, sen takia pitää yrittää sitten juuri näin! Hyvä HPK. Toki sinne keskustaan voisi hanakammin yrittää kiekolla, josta yleensä saa ylivoimaa tai maalipaikan.

Jokirinne hoitaa kyllä kauniisti tonttinsa. Kaveri tuli itselle kyllä ihan puskista ja kuoppasin jo Kickoffissa, mutta ihan huikea pelimies! Ei ollut ollenkaan ikävä Nurmea. Jokirinne muistuttaa paljon Heiskasta. Toki ei yhtä nopea, taitava, eikä pelisilmä samalla tasolla, mutta pääsee niin vaivattomasti paineen alta pois ja uskaltaa luistelemalla tuoda kiekon pois omista. Ei ole montaa/yhtään isoa virhettä tehnyt tähän mennessä! Huikea ukko.

Jukurit muistutti erittäin paljon Mason ajan kerhoa. Tuli oikein kylmä hiki päälle ja ptsd oireita.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vaikeuksien kautta voittoon.

Olihan se ihan oikein, että Saarinen nappasi uran ekan nollapelin. Ei siellä paljon töitä kahdessa vikassa ollut, mutta nekin vähät tyylillä kuitenkin.

Brodecki on kyllä ihme jätkä, toisaalta melkoisen löysä hiihtelijä. Mutta sitten toisaalta onhan tuo niitä hyökkäyksen harvoja ukkoja, jolta voi odottaa näitä ilmaveivin tynkiä. Vaikea sanoa, tyykkääkö tuosta miehestä vai ei.

Nyt ollaan sitten iskuasemissa ja tästä on taas pakko parantaa. Kyllä tämän sakin on vaan juvettava itsensä sinne 12 sakkiin. Ei tässä voi vain karsintoja väistellä enää.
 

Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Brodecki on kyllä ihme jätkä, toisaalta melkoisen löysä hiihtelijä. Mutta sitten toisaalta onhan tuo niitä hyökkäyksen harvoja ukkoja, jolta voi odottaa näitä ilmaveivin tynkiä. Vaikea sanoa, tyykkääkö tuosta miehestä vai ei.
.
Itseä vaan pistää ärsyttämään, kun näkyy että on sitä taitoa, mutta näyttää siltä että asenne on puhdas nolla.

Onko oikeasti niin hidas miltä näyttää, vai eikö vain yritä edes luistella. Kamppailuissa löysä ja haluton.

Kun pelaisi joka pelin 100% intensiteetillä voisi olla huikeakin pelaaja.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Valmennus teki hyvän ratkaisun, kun Nurmi sai katsomokomennuksen. Ainakin itseä on ärsyttänyt suunnattomasti hänen flegmaattisuus ja tietynlainen ylimielisyys.

Voisi tehdä ihan hyvää olla vähän aikaa pois kokoonpanosta, jos alkaisi vaikka nappaamaan.

Ja varsinkin kun on tuo Jokirinne vielä aikas hyvä stuntti.
 

Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Harmittavaa kuinka Nurmi on tosiaan pahasti hukkaamassa talenttinsa ilmeisesti laiskuuttaan.

Muistan elävästi kuinka olin muutama vuosi sitten ihan täpinöissään kuinka meillä on kuin nuori ”lada” pakistossa. Pidin 100% varmana nhl pelaajana. Niin rauhallista ja varmaa oli silloin meininki.
Kun ei osaa elää urheilijan elämää. Ollaan niin staraa ja ylimielistä kentällä. Pitäisi vain palata maanpinnalle ja alkaa tekemään niitä yksinkertaisia asioita oikein! Perus pelaaminen taas kuntoon ja jättää hienoudet pois.

Jotenkin sellainen fiilis, että Pennasen aikana Nurmesta olisi tullut tähti. Onko annettu liikaa vapauksia vapaa-ajalla?
 

Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
En kyllä jaksa uskoa, että Mambakaan katselee kovin pitkään, jos jotain sellaista on meneillään. Johan siellä pistettiin Topperikin hetkeksi mietinnölle.
No tähän asti katsonut. Jokirinne tekee nöyrästi asiat kentällä oikein, eikä lähde hakemaan mitään taikatemppuja. Nurmi on mielestäni/omaan silmään näyttänyt kentällä juurikin ylimieliseltä diivalta, vaikka näillä näytöillä ei siihen olisi varaa.

No suunta on vain ylös ja olisi todellakin vahvistus ja tarpeellinen sellainen, kun palaisi tulokas kauden nöyrän Nurmen tasolle. Tällä hetkellä Jokirinne viel Nurmea mennen tullen ja Ketolakin palailemassa pikkuhiljaa.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Nurmi ja Jokirinne tekee samoja juttuja ja molemmilla tuollainen Ladamainen verkkaus kaikessa. Nurmi vetää isoa kuormaa ja SaiPa pelissä oli selvästi väsynyt.

Jokirinne on hävyttömän, irstaan ja Ladan välimaastosta. Upeaa pelamista kerrassaan.

Saarisen nolla, upea juttu.

Topping paransi paljon, oli pelissä sisällä eri tavalla kuin viime peleissä.

Arvostan kuinka Brodecki koitti heittäytyä kiekon eteen ja taklasi. Hieno palkinto tuo tyhjä.

Jukurit on aika nimetön porukka lopun viimein jos nyt vaikka pakiston heittää vertailuun.
 

laimeasilli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vetää siellä Tuulolakin 18 maalin ja 38 pisteen tahdissa.

Topping pitäisi saada taas heräilemään edelliseen 10 peliin tehnyt vain 1+3. Ekat kymmenen meni kuitenkin piste per peli-tahtia.
Nää kaverit vetää sellaista hyvää kakkosketjun pelaajan kautta.

Sitten pitäisi olla ne kaverit, jotka tekee sen 40-50 pistettä. Ne puuttuvat Kerholta, mutta ensi kaudella niitä voisi olla jo omastakin takaa jos saadaan Kiiskinen ja Vesterinen pidettyä.
 

Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Vetää siellä Tuulolakin 18 maalin ja 38 pisteen tahdissa.

Topping pitäisi saada taas heräilemään edelliseen 10 peliin tehnyt vain 1+3. Ekat kymmenen meni kuitenkin piste per peli-tahtia.
Pisteiden valossa ihan hyvin toki. Röyhkeyttä ja taistelua kaipaisin Tuulolalta lisää! Sitä johtajuutta ja asennetta mitä alkuperäisessä viestissä puhuttiin
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pisteiden valossa ihan hyvin toki. Röyhkeyttä ja taistelua kaipaisin Tuulolalta lisää! Sitä johtajuutta ja asennetta mitä alkuperäisessä viestissä puhuttiin

Toisaalta, taistelussa tilastojen mukaan Tuulolalla eniten niitä kamppailuita ja joukkueen suurin voitto% niissä.

Koko liigan tasolla voitetuissa kamppailuissa Tardiffin jälkeen toinen.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Toisaalta, taistelussa tilastojen mukaan Tuulolalla eniten niitä kamppailuita ja joukkueen suurin voitto% niissä.

Koko liigan tasolla voitetuissa kamppailuissa Tardiffin jälkeen toinen.

Täällä näkee usein mainittavan, että Tuulola yrittää olla kentällä jotain, jota ei luontaisesti ole. Olen itsekin kertaalleen tai pariin näin kirjoittanut.

Mutta onkohan sittenkin niin, että jengi odottaa Tuulolan olevan kentällä jotakin muuta, kun mitä hän luontaisesti on? @Rinksu n esiintuoma tilasto kertoo, että Tuulola nimenomaan pelaa vahvuuksillaan.

Se kai on selvä, ettei Tuulola ole tyyliltään menestyvän liigajoukkueen primary scoring -pelaaja, ja meilläkin hänestä joukkueen kannalta aivan optimin saisi irti kakkosketjussa. Kuten Rautiaisestakin, joka tällä kaudella myös pelaa juurikin vahvuuksillaan.

Mutta kun hyökkäyksestä puuttuu kärki (ei Jarno), niin muiden tavoin myös Radu ja Tuuski ovat vähän mutta ratkaisevasti väärässä roolissa. Mikä ei tarkoita sitä, ettäkö olisivat jotenkin katastrofaalisia nykyisessä rooleissaan. Ei toki, mutta optimin heistä saisi irti hieman erilailaisessa asetelmassa.

Nyt nämä pelaajat ovat juuri niitä, jotka kentällä johtavat edestä tuota hemmetin tiukkaa taistelua karsintapaikkaa vastaan. Ja edelleenkään ei olla mitenkään notkahdettu, vaikka materiaalissa jäädään selvästi myös pääkilpailijoille. Arvostan todella paljon jätkien panosta.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuulola on myöskin ylivoimamaali-tilaston jaetulla kolmospaikalla (5 maalia ja tasan mm. erään Iiro Pakarisen kanssa) - eikä tässä täydy kuin KalPa-otteluun mennä, kun Eetu rusikoi maalin edestä pari pelaajaa niskassaan ottelun tasoitusmaalin.

Kyllä tämä sitä juuri on, mitä Eetulta odotetaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös