Mainos

Kerhon peliesitykset kaudella 2024–2025

  • 327 831
  • 5 517

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Kai ne tulkitsi sen jatkuvaksi maalitilanteeksi. Mutta olisin silti vaikka vittuillaksi haastanut sen. Ja jos ei olis saanut niin olisin tehny protestin. Vaikka ei sillä, ei tolla touhulla kyllä mitään ansaittukaan. Paljon on tekemistä, eikä sinänsä tämä peli muuttanut ajatuksiani verrattuna aamupäiväiseen kirjoitukseen.

Tärkeä viikko edessä Kerholle ihan kokonaisuudessaan. Täytyy pystyä parempaan tai keväällä pelataan sarjapaikasta.
 

Dawson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Koko viikonloppu ihan karmeeta peliä. Tätä se kai sitten on, kun noin ohuesta nipusta kaksi parasta on pois. Tauon aikana pitäisi saada jotain ryhtiä porukkaan.
 

laimeasilli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuomarit sitä ja tuomarit tätä, Kerho oli aivan vastaantulija eilen kotona ja tänään Vaasassa. Näistä peleistä olisi ansaittu 0 pistettä, saatiin 1.

Todella iso lammas koko joukkueelle tästä viikonlopusta. Kannattaisi varmaan niiden hassutteluvideoiden sijaan keskittyä olennaiseen. Maksava yleisö kattelee sarjataulukkoa ja tulee paikan päälle sen perusteella.
 

Rolli92

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tossa tilanteessa Saarinen vaan reippaasti ”pudottaa” maskin päästä tulevaisuudessa, turha kuvitella että tuolla joku ekaa peliään viheltävä Ruuska mitään näkisi tai ymmärtäisi.

Noh, nuoruuden piikkiin.
Kyllä siinä saa olla kova jätkä, kun kiekko on jo vetopaikoila ja huomaat et maski löystyy ja tiputat sen pois... Jos se tuomari on edelleen sokea ja kutia viritellään jo, niin ota siinä nyt sitten paljain päin vetoa vastaan. Sen takia tuo pitäisi tolla viittoilulla jo viheltää, ettei tarvii Lassila? tyyliin ottaa maskia pois päästä kesken pyörityksen. Tosin silloin aikanaan tuskin oli Lassilalla maskissa mitään vikaa, kunhan oltiin oltu liian pitkään mankelissa...
 

TekAstin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK & Hawks
Tuntuu että Kerho on mennyt taas samanlaiseen selviytymiskiekkoon. Aiemmin sakkasi maalivahti ja nyt melkein kaikki muu paitsi molareiden peli on surkeaa.
 

TekAstin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK & Hawks
Kyllä siinä saa olla kova jätkä, kun kiekko on jo vetopaikoila ja huomaat et maski löystyy ja tiputat sen pois... Jos se tuomari on edelleen sokea ja kutia viritellään jo, niin ota siinä nyt sitten paljain päin vetoa vastaan. Sen takia tuo pitäisi tolla viittoilulla jo viheltää, ettei tarvii Lassila? tyyliin ottaa maskia pois päästä kesken pyörityksen. Tosin silloin aikanaan tuskin oli Lassilalla maskissa mitään vikaa, kunhan oltiin oltu liian pitkään mankelissa...
Saarinen olisi voinut tuuppaista maalin pois paikoiltaan, mutta ei se 18-v veska paljoa enempää voi muistaa kun silti kumiukkona piti Kerhon pelissä mukana.
 

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Kerho sai 8min korkeasta mailasta ja Hietasen naama telotaan auki ja sport painaa maalin! Sitten vielä Saarisen remmi auki ja maali!

Ilman Saarisen torjuntoja lukemat olleet todella rumat ja onko mason haamu mukana sillä samaa paskaa näyttää olevan!

Joku jo mainitsi miten tylsä peli ja sitä se kyllä oli...hattua nostan kuka tuota oli katsomassa!
 

Kennedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Noutajat
Paikanpäältä katsottuna 1 piste tuntuu hyvältä. Kerho oli perässä lähes koko pelin ja pisteestä saadaan kiittää herra Saarista ja blokkauksia ala työmiesosasto.
 

Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Tänään ei voi antaa posia kuin Saariselle ja Kukkoselle!

Onhan toi aivan helkutin surullisen näköistä räpeltämistä. Nyt viimeistään näkyy, että ei se vika tainnut olla pelkästään valmentajassa.

Hietanen, on aika. On aika antaa muiden pelata. Hietanen näytti tänään kun olisi pelannut ensimmäistä Liiga peliänsä. Aivan käsittämätöntä kuinka taso voi laskea muutamassa vuodessa.

Sailio, joskos olisi kanssa aika..

Meidän kolmosketju oli niin naurettavan huono, eikä pysty kyllä kehua muitakaan ketjuja.

Brodecki on kyllä niin lapanen omissa, että ei noi tehot kompensoi ollenkaan. Hidas, kankea, pehmeä, eikä näytä edes kiinnostavan. Ihan älytön hankinta.

Bengtsson, Radu ja Tuulola yrittää näyttää siltä että tekisivät jotakin, mutta ei onnistu edes siinä. Sellaisia kunnan työmiehiä jotka vaan tulee seisoskeleen työmaalle, mutta hiki ei saa tulla. Bengtssonille nyt yksi hieno syöttö, mutta 2+2 hyökkäyksessä on aina 2+2 hyökkäys päädyssä.

Muista en jaksa edes kirjoittaa, mutta rosteri on aivan surkea. Tuolla porukalla ei pärjäisi kovin monessa pääsarjassa.

Hyvä että tulee taukoa, mutta onko se sittenkään hyvä. Kerholla ei montaa kertaa ole tauot tehnyt historiassa hyvää, varsinkin kun valmentajakin on poissa.

Ihanaa kerho!


PS. Ekille jotakin koulutusta kärki/kokeneiden pelaajien hankintaan? Anyone? Huomaa kyllä missä miehen vahvuudet on ja missä heikkoudet
 

Siivouskomero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eilinen ja tämän päivän peli oli kyllä täyttä selviytymistä jokaisella osa-aluuella pl. maalivahdit. Pikkuhiljaa on alkanut hiipimään kaksijakoiset mietteet Mannerista, että tuleeko saamaan parasta irti tästä jengistä.

Rajamäelle terveisiä, että tulevalla tauolla voi paikata omat virheet rekryjen osalta.
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Eilinen ja tämän päivän peli oli kyllä täyttä selviytymistä jokaisella osa-aluuella pl. maalivahdit. Pikkuhiljaa on alkanut hiipimään kaksijakoiset mietteet Mannerista, että tuleeko saamaan parasta irti tästä jengistä.

Rajamäelle terveisiä, että tulevalla tauolla voi paikata omat virheet rekryjen osalta.
Onkohan tuo nyt aivan valmentajien vikaa ihan kaikki aina. Jospa Manner on jo ottanut aivan kaiken irti, mitä siitä on saatavissa. Toki parhaimmalla rosterilla hän ei ole päässyt kaiketi peliäkään vetämään. Isossa kuvassa ei taida silti muuttua mikään.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pikkuhiljaa on alkanut hiipimään kaksijakoiset mietteet Mannerista, että tuleeko saamaan parasta irti tästä jengistä.
No siis tuohan on se perustaso tuolla jengillä, ei tarvitse kuin katsoa Kerhon rosteria. Ei tämä nyt enää mistään Mannerista ole kiinni.
 

Siivouskomero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onkohan tuo nyt aivan valmentajien vikaa ihan kaikki aina. Jospa Manner on jo ottanut aivan kaiken irti, mitä siitä on saatavissa. Toki parhaimmalla rosterilla hän ei ole päässyt kaiketi peliäkään vetämään. Isossa kuvassa ei taida silti muuttua mikään.

En hae siisbtakaa, että kaikki on olisi valmentajan syytä. Enemmänkin ihmettelen tuota epätasaisuutta pelien välillä vaikka rosteri olisi sama. Toki tämä on aina suhteessa vastustajaan.
 

Rinkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Petteri Nikkilä, Kalle Kangas, Maso Lehtonen
Nyt viimeistään näkyy, että ei se vika tainnut olla pelkästään valmentajassa.
Tämä. Vaikka kuinka hyvä valmentaja Manner on, niin ei hän ole paljoa parempaa aikaan saanut kuin Maso. Viime viikonloppu oli aivan karmea, ei mitään mahdollisuuksia kummassakaan pelissä. Vähän nyt menee vanhan jauhamiseksi, mutta kyllä Maso lyötiin aivan tekemättömään paikkaan viime kuin tälläkin kaudella. Tuo joukkue on yksinkertaisesti vain niin päin persettä kasattu että ei tuolla kukaan sen parempaa saisi aikaan kun Maso tai Manner nyt saa. Toki aina pitää yrittää parastaan ja laittaa kaikki peliin mutta kyllä se vähän itkemään meinaa laittamaan kun Rautiainen on vajoamassa viimekauden tasolleen ja Tuulola on liian isossa roolissa. Kivoja pelaajia kolmoskenttään mutta ei millään riitä kannattelemaan joukkuetta. Turhia ja käsittämättömiä sopimuksia tuolla on vaikka kuinka paljon ja ihmettelen miten tuohon on saatu upotettua se 1.9 miljoonaa. Tämän takia harmittaa Mason puolesta kun annettiin tuollainen haista vittu joukkue käsiin kahdelle kaudelle. Kaikesta huolimatta toivon Mannerin jatkoa jotta saa olla alusta asti mukana, lisäksi siellä loppuu Rautiaisen, Ruokosen yms sopimukset.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös