Mainos

Kerhon peliesitykset kaudella 2022–2023

  • 591 380
  • 9 822

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vihdoin kolmen pisteen voitto! Tunnetta oli pelissä ja sitä myötä pelikin kulki paremmin.

Eka erä oli todella hyvää pelaamista mutta paikoista olisi maali pitänyt tehdä. Myöhemmin Pelicans pääsi peliin kiinni varsinkin jäähyjen kautta mutta hyvin alivoima taisteli. Pieni pelko oli, että taas tulee tasuri mutta vihdoin kääntyi näin päin

Taas nähtiin ja koettiin konkreettisesti se mikä merkitys tunteella pelissä on. Tällaista peliä haluaa jokainen tulla katsomaan. Hyvä tunnelma hallissa.

Jolysta on varmasti kaikki sanottu mutta eihän tällaista taikuria ole nähty Kerhossa tai edes Liigassa aiemmin. On jatkuvasti vaarallinen kiekon kanssa ja järjestää paikat itselleen ja muille. Toisin kuin muut vastaavat ns. taiteilijat ei kalastele jäähyjä. Hyvä esimerkki tänään taklaus, josta nousi välittömästi pystyyn ja oli järjestämässä 2-1 hyökkäystä. Harmi van, että Liukas ei lukenut peliä vaan päätti ottaa roolia ja jäähyn. Kuitin olis voinut antaa myöhemminkin. Menkööt koskemattomuuden piikkiin.

Tuomaristo ei ollut millään tavalla pelin tasolla. Aivan ala-arvoinen esitys.

Pitkästä aikaa voi todeta, että Hyvä Kerho! Tää ei kuitenkaan riitä vaan tällä tasolla täytyy jatkaa jatkossakin.
 
expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Pelistävarmaan kaikki tarvittava sanottu, mutta lisäksi kiinnitin ilolla huomiota, että Mustonen tais voittaa aivan järkyttävällä prosentilla aloituksia. Yv:llä ainakin. Ja oli minusta kauden parasta yv:tä vaikkei verkko heilunutkaan.
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Pakko sen verran syödä omia epäilyksiä ja myöntää, että en odottanut Petteri Nikkilän pelaavan näin nopeasti tuolla tasolla, mitä on nyt 3-5 edellistä peliä pelannut. Ylivoima ottanut hänen tulonsa jälkeen askeleen eteenpäin ja muutenkin on noussut ohi Pellin sekä Hietasen suorituksissa.

Itseä vaan mietityttää, että mitähän siellä Saksassa oikein tapahtui. Oliko puolivaloilla? Oliko joukkue vain niin huono? Vai sopiiko kurinalaisempi trappikiekko paremmin miehelle?
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa

Itse ainakin sanonut että Del2 oli vaikea pelata, koska oli luomukiekkoa. Ei ollut mitään selkeetä systeemiä, joten kaikki aika meni etsiä omia pelaajia kentällä. Kaikki ratkaisut mitä piti tehdä oli täysin luomua. Sanoi että liiga sopii hänelle paljon paremmin, koska on selkeämpää, eikä tarvitse miettiä pelin aikana missä kaverit menee.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: OPEX

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Itse ainakin sanonut että Del2 oli vaikea pelata, koska oli luomukiekkoa. Ei ollut mitään selkeetä systeemiä, joten kaikki aika meni etsiä omia pelaajia kentällä. Kaikki ratkaisut mitä piti tehdä oli täysin luomua. Sanoi että liiga sopii hänelle paljon paremmin, koska on selkeämpää, eikä tarvitse miettiä pelin aikana missä kaverit menee.

Jos näin todellakin on, niin jännä homma että meidän johtoporukka näki aikanaan hyväksi ideaksi, että tuolta liigasta voidaan tulla suoraan valmentamaan Liigaan. No se niistä vanhoista...
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Kelatkaa sitä paljon toi Joly syttyy tällaiselle Liukkaan kaltaiselle toiminnalle.. Liukas kun pääsi boxista, niin heti pelikatkon tultua Joly tuli heittämään kivet Edille. Ja mitä sen jälkeen tapahtui? Joly Painoi kaks uunia ja voitto kotio.. Koko vitun joukkue syttyi viimeistään tuossa vaiheessa taistelemaan.

.. Silti näitä löytyy aina joiden mielestä tuollainen on "aivan kamalaa".. "vitun idiootti".. "Liukas haista vittu yhyy"..

Turpa kiinni ja nauti. Takanahkan tipsit.
 
Viimeksi muokattu:
L

luigitar

Kelatkaa sitä paljon toi Joly syttyy tällaiselle Liukkaan kaltaiselle toiminnalle.. Liukas kun pääsi boxista, niin heti pelikatkon tultua Joly tuli heittämään kivet Edille. Ja mitä sen jälkeen tapahtui? Joly Painoi kaks uunia ja voitto kotio.. Koko vitun joukkue sytty viimeistään tuossa vaiheessa taistelemaan.

.. Silti näitä löytyy aina joiden mielestä tuollainen on "aivan kamalaa".. "vitun idiootti".. "Liukas haista vittu yhyy"..

Turpa kiinni ja nauti. Takanahkan tipsit.

Edi olisi voinut jo aikaisemminkin antaa samalaisen signaalin vastustajille.
 
Controller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Kelatkaa sitä paljon toi Joly syttyy tällaiselle Liukkaan kaltaiselle toiminnalle.
Ja kummasti rauhottui myös Pentti.
Myös hölö anto rajun palautteen Pentille kun sai keräiltyä itsensä vaihtoon. Jännä ilmiö taas vaan puollustaa sitten median edessä että kylläpä oli törkee.
Mietin vaan Että Pena pelas kuitenki siististi Tapparassa mut heti kö on lahipaita päällä ni palas tohon hölmöilyyn.
Liekkö sitte Tapparassa sanottu, että jos hölmöilet niin et pelaa. Lahissa varmaan tietää että on pelaavassa vaikka tekis mitä ?
 
Siis.. Bloodin taklaushan oli todella puhdas ja "maltillinen".. Joly nyt vain oli huonossa asennossa ja siksi tuo näytti hieman "hurjemmalta" mitä todellisuudessa oli.. Mutta tällainen P-Amerikan meininki kyllä saa allekirjoittaneen syttymään.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Kultakypärä on silti harvinaisen paska keksintö; valmis kohteenosoitin kaikille vastustajan pelaajille, mukaan lukien sekopäille. Enkä siis viittaa nyt veri-Penaan (jonka eilinen taklaus oli hyvä ja puhdas, vaan yleisesti.

Jos pleijareihin päästään, Karjiksen on pakko olla kunnossa. Pelkkä Eetu ei riitä – etenkään, kun hänellä on myös melkoisesti tuloksentekovastuuta.
 
mehupoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eli siis puhtaatkin taklaukset tulee kostaa ja tästä on ihan ok ottaa omalle jengille alivoima? En nyt sinällään kritisoi kenenkään toimia tässä, haluaisin vain hahmottaa tätä logiikkaa.
 
#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kysehän ei ole siitä etteikö taklauksen saati jonkun törky tempun saisi kuittaa. Kyllä saa ja pitääkin. Liukas olisi kuitenkin voinut lukea peliä ja jättää kuitin myöhemmäksi, kun kuitenkin Kerholla oli menossa hyvä 2vs1 hyökkäys.

No, vihdoin oli tunnetta pelissä ja se on pääasia. Toivottavasti on jatkossakin.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Eli siis puhtaatkin taklaukset tulee kostaa ja tästä on ihan ok ottaa omalle jengille alivoima? En nyt sinällään kritisoi kenenkään toimia tässä, haluaisin vain hahmottaa tätä logiikkaa.
Etenkin kun joukkueen parasta pelaajaa yritetään ajaa keskialueella miten sattuu, niin kyllä mun silmissä on aina tilaa tuollaisille kuiteille.

Eilen oli muutenkin pitkästä aikaa kunnolla tunnetta pelissä. Tuollaista kun olisi illasta toiseen, niin voisi yleisöäkin käydä enemmän.
 
mehupoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Etenkin kun joukkueen parasta pelaajaa yritetään ajaa keskialueella miten sattuu, niin kyllä mun silmissä on aina tilaa tuollaisille kuiteille.
Eli Blood yritti ajaa rumasti, mutta vahingossa osuikin puhtaasti? Vai oliko ajatuksena, että tuossa olisi voinut käydä paljon pahemminkin? Toisaalta, missä taklauksessa ei.
 
Lilleman

Jäsen
Niemelä itki lehdistötilaisuudessa Liukkaan poikkarista, sitä saavat muut ihmiset katsoa hänen mielestään. Pikkarainen taas kehui että Liukas antoi pienen poikkarin, ei siinä mitään. Kakkosen arvonen ja thäts it.
Vähän haiskahti siltä että Pikkaraista tuo ainakin sytytti.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Eli Blood yritti ajaa rumasti, mutta vahingossa osuikin puhtaasti? Vai oliko ajatuksena, että tuossa olisi voinut käydä paljon pahemminkin? Toisaalta, missä taklauksessa ei.
Tietenkin olisi voinut sattua pahasti ja sehän näissä, etenkin keskialueen avojääpommeissa, se perimmäinen tarkoitus lieneekin.

Tekee sen sitten puhtaasti tai ei.

Todella naurettava ajatus.
Kenelläkään ei pitäisi olla mitään helvetin koskemattomuus korttia.
No ei tietenkään pidä olla.

Blood teki oikein, kun koitti ajaa vastustajan parasta pelaajaa ns. pystyyn, mutta ihan yhtä oikein minun mielestäni on myös se, et tällaisessa tilanteessa saattaa joutua vastaamaan teostaan.

Varmaan jonkun mielestä helvetin vanhanaikainen ja naurettava tapa ajatella, mutta ei haittaa.

HPK oli eilen isäntä Pohjantähti Areenalla ja on toivottavasti sitä myös jatkossakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös