Mainos

Kerhon peliesitykset kaudella 2021–2022

  • 547 396
  • 7 445

Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
No jösses, jos sieltä puuttuu Ikonen, Tikka, Kanninen, Cornet ja periaatteessa koko kauden uupunut Pekka Peruspakki ja Ykä Ykkössentteri ja silti kairataan 4/6 pistettä kahdelta tämän hetken kovimmalta jengiltä joululaatikoiden ja uudenvuoden kännien jälkeen niin en nyt ihan kovin huolissani olisi.

Kun tuo viisikkopuolustus vaan toimii riittävän hyvin maalinedustaa siivoten niin noi maagiset molarit ottaa tarvittavat kopit. Siinä sivussa Collins ja raudanluja YV tuikkaa sen 1-2 maalia per peli.

Tolla jengillä voidaan mennä kuuhun tai perse edellä puuhun, eikä kumpikaan oikeastaan yllättäisi tänä päivänä. Hieno kausi ja tarina menossa taas!

Noin ajetaan koko joukkue sisään ja opetetaan vastuunkantoon. Pleijareissakaan ei ole aina käytössä se nimekkäin kokoonpano, mutta toki aina paras mahdollinen. :)
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Erikoinen peli. Jukurit oli hyvä ja kyllä tuo Kerhon keskikaista on surullinen.

Laurikainen oli kiva ja Collins painoi pussin. Erikoista.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Kerholta erittäin heikko peli ja Jukureilta taaa todelöa hyvä peli. Kerhon puolustus TOIMII! Vähän tuuriakin tänään oli mukana, mutta hyvä niin. On tuo keskikaista kerholla kyllä surkea. Harper on selvästi ihan pelimies, mutta taitaa olla niin että on hyvä vain hyvien pelaajien kanssa, vähän kuin Ikonen.

Nyt äkkiä se sentteri jostain, joka oikeasti tekee ketjustaan paremman.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Tällästä tää on että välillä hävitään/ hyvällä ilmeellä ja joskus voitetaan ansaitsemattomasti. Kaikenlisäksi Kerholla esim. Tikka ja Kanninen, molemmat senttereitä pois.

Eilinen voitto oli tärkeä taistelussa kuuden sakkiin. Ja perjantai myös äärimmäisen tärkeä.

Näillä pärjätään, toistaiseksi. Mutta olisi kyllä mahtavaa nähdä ykkösen keskikaistalla kunnon peliä tekevä hyökkäyksen liideri.
 
TJ MACKEY

Jäsen
Pikkarainen ja staffinsa on saanut oman maalin edustan, alivoimapelin ja PAPP:n ylipäätänsä aivan timanttiseen kuntoon. Siihen kun heitetään päälle Liigan paras maalivahtipeli niin Kerho taistelee voitosta lähes aina, jopa ilman hyökkäyspeliä. Kerho ei ole käynyt vastustajan maalin edessä käytännössä ollenkaan kahdessa viimeisessä pelissä. Silti Kerho on kairannut näistä 4 pinnaa vaikka on ollut pahasti sillassa. Menestyvän joukkueen merkki. Pikkarainen on tällä menolla aika lähellä vuoden valmentajan titteliä.

Sitten se hyökkäyspeli, on aika luonnollista että välillä tulee kuivia ja todella vaikeita jaksoja kun tehoilusta vastaa ryhmä Nenonen, Tikka, Pihlström, Janatuinen, Toivola, Pelli ja Laatikainen. Kukaan edellä mainituista ei lähtökohtaisesti ole profiloitunut, ainakaan vielä, 30 pisteen kauden miehiksi. Puhumattakaan 40 pisteen. Nyt he saamarin kovalla duunilla ja runnomalla kantavat joukkuetta esimerkillisesti reppuselässä. Ja tehoilevat siellä täällä. Lähes kaikilla edellä mainituilla on muuten soppari ensi kaudeksi, siitä iso plussa Mika Toivolalle.

Haaste on kuitenkin se, että koko ykköstykistöksi hankittu viisikko on dyykannut todella raskaasti. Collins. Joly, Johnston, Cornet ja Harper, kotimaisista J. Ikonen. Tuossahan on käytännössä kuusikko, joiden tulisi olla joukkueen pistekärki.

Jos ulkomaalaisvahvistus pelaa tehojen osalta päin persettä niin odottaisi edes löytyvän asennetta. Ammattipelaajia hyvällä tilillä kuitenkin. Mallia voisi kysyä vaikka Jan Pardavyltä. Jos on tehot piipussa, niin auta jotekin muuten, taistele, taklaa, raasta, toimi esimerkkinä! Onhan tuo Johnstonin, Collinsin, Jolyn ja Harperin touhuilu vähän häpäsyä. Kerhon parin vuoden takainen mestaruusjoukkue vetäisi vastaavia kavereita korville. Välittömästi. Ihme palkkasotureita. Vituttaa kun tuollaiset olevinaan starat surffailevat pelistä toiseen. Eivät edes lopulta ole mitään ylikylän jätkiä, missään liigassa. Mario Grman on sentään rehellisesti paska pelaaja, ei hänellä jää homma yrityksestä kiinni. Cornetilla on ilmesti joka toinen raaja jo eläkkeellä, eihän hänen kuuluisi enää pelata Liigassa tuossa kondiksessa. Mikalle taisi näiden kahden kohdalla sattua jonkinlainen black out.
 
Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Osittain samaa mieltä kanssasi, mutta ihan pikkasen alkaa maistua mauttomalta puulta tämä ulkkareiden lyttääminen. Joo joo.. ei ole Vujtekin ja Kunykin tasolla kukaan, mutta ei ne nyt ihan niin paskasti vedä kun annetaan ymmärtää. Ei joukkue mikä menestyy noin hyvin pärjää, jos mainitut 5-6 pelaajaa on ihan paskoja.

Puutteita pelaajissa on varmasti paljon, mutta niin on niissä kotimaisissakin. Kukaan tuolla ei pelaa niin huikeeta kiekkoa etteikö kritisoitavaa löytyisi... mutta kanukkeja on aina helpompi haukkua. Koska ne on tänne hommattu saatana! Kotimaiset tulee tänne pyytämättä ja pelaa ilmaiseksi, eiks nih.

Tottakai joku Ruokonen vetää eri asenteella kuin vastaavasti Joly. Ruokonen tuskin koskaan lähtee omasta maastaan parempiin sarjoihin ammatikseen. Ei lähde koska on jo uransa huipulla ja profiloitunut työmyyräksi ja taso ei riitä muualle. Jolylle sen sijaan täkäläinen työmoraali on tullut suurimpana shokkina. Joly on kuitenkin Pikun tulon jälkeen parantanut kokoajan peliään ja varsinkin kiekottomana. Välillä taistelee ja raapii kuin nelosen ajokoirat konsanaan. Harper mielestäni myös ollut ihan ok sykkeellä mukana. Eilen otti aika tärkeän blokin oman maalin edessä ja taisi aika kipeääkin tehdä... olisko joku J.Ikonen tehnyt samoin? Tuskin.

Collins tekee paljon asioita oikein, mutta toisaalta mammuttimaisiin odotusarvoihin nähden ei ole sitä mitä toivottiin.. Pisteitä ei tule sitten millään. Keskimääräistä parempi 3-4 ketjun sentteri Liigaan, mutta se nyt ei tyydytä ketään (eikä tarvitsekaan, koska ei siihen rooliin tänne tullut).Mutta kuitenkin täyttää paikkansa voittavassa joukkueessa. Cornet on ollut epäonninen, mutta ihan hyvällä asenteella hänkin liikkeellä. Onko sitten loukkia vai mitä, mikä pikkasen jarruttanut. Toisaalta pelannut kovempaa kuin ennen mistä syystä istuu kakkuakin tällä hetkellä..

Johnston on sitten ihan oma lukunsa.. on se edelleen kiekollisesti paras pakki aikoihin. Löysä ja varmaan asennevammainen, mutta silti koen, että enemmän tästä hyötyä on kuin jostain Santeri Lukasta. On kuitenkin ilkeämpi kuin kukaan muu pakeista ja uskon tosipeleissä hieman skarppaavan. Grrrman sai paskaleiman ennen ensimmäistäkään peliä.. Ei ole mikään sateentekijä todellakaan ja tuskin peleissä voittomaaleja tekee, mutta kohtuu kova AV-pelaaja ja luulen, että valmennukselle tärkeimpiä erikoismiehiä tossa rosterissa. Voittavan rosterin rotaatiopelaajaksi todella hyvä.

Summa summarum.. mikäli kaikkien valittajien toiveet kuultaisiin, olisi kaikki ulkkarit korvattu vielä paremmilla.. ja/tai parhaimmillaan kotimaisilla (EHT-)pelaajilla, niin kuka vittu voisi Kerhoa voittaa enää ikinä? Siellä miljoonaklubit tappelee samoista sijoista vaikka puolet kalliimmat joukkueet. Ehkä olisi hyvä vaan asennoitua siihen, että pelaajat pelaa systeemiin nojaten ja puutteineenkin voi menestyä. Nyt jo voitetaan enemmän kuin hävitään ja silti puoli joukkuetta pitäisi vaihtaa.

Suhteellisuuden taju häviää aika kivasti aina välillä.
 
Odotin ja niin odotti Mika Toivolakin, että nyt hankitut ulkomaalaiset olisivat vahvistuksia. Ihan siinä missä J. Ikonenkin, surkeaa peliä häneltäkin. Joly täyttää jossakin määrin vahvistuksen merkit. Odotuksiin nähden muut isoja pettymyksiä. Toki jos odotti esim. Grmanin olevan seiskapakki pienillä minuuteilla niin kieltämättä juuri ja juuri siinä roolissa menee. En myöskään allekirjoita väitteistäsi Collinsista ja Johnstonista. Tekeekö Collins paljon asioita oikein? Hän ei oikein ehdi mihinkään, häviää kamppailuja ja menettää kiekkoja. Siksi en allekirjoita myöskään sitä, että "pisteitä ei tule millää" kun ei hänen toiminnallaan synny maaliodottamaa, hän ei siis pääse paikoille tai rakenna niitä. Johnston omaa ihan tyylikkään peliasennon ja heittelee ovelia ja nättejä jättöjä ja lättyjä. Mutta onko näillä nykypelissä kuinka paljon merkitystä? Hän ei ole missään nimessä Kerhon johtava pakki, siinä missä sitä on Pelli ja Laatikainen. Lisäksi Johnston ei saa tulosta aikaan ylivoimalla ja välttelee kontakteja.

Kaikki edellä korostaa entisestään niitä Kerhon vahvuuksia. Kerho on menestynyt häämästyttävän hyvin noin tylpällä hyökkäämisellä. Kiitettävän tason valmennus, maalivahdit, timanttinen viisikkopuolustus, alivoima ja aivan älytön duunariosasto. Paljon hyvää, joka kompensoi tuota avainpelaajiksi hankittujen alisuorittamista.

Niin ja vielä kerran, HPK taistelee ihan samoista sijoista Jukureiden, Pelicansin, KooKoo:n, Sportin ja Kalpan kanssa samankokoisella pinkalla. Tuo Kerhon pikkiseura juttu ei mene enää läpi, onhan siellä toki Lukkoa ja Tapparaakin mukana, he kieltämättä alisuorittavat resurseihinsa nähden. Kerholla on Liigan mittapuulla keskitason pelaajabudjetti käytössä. Toki, ei niin paljon rahaa, jotta vastaavaa ulkomaalaislimboa joka vuosi kestäisi. Ja sehän on ihan totta, että jos hankit 6 kpl ulkkareita (vai oliko niitä 7, Marsukin?), joista osa on ekaa kertaa Euroopassa, niin väkisinkin tulee huteja. Mutta että noin monta, se on jo aika poikkeuksellista.
 
Nilkkakiituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
PALLOKERHoo
Phil Collinssi maksimissaan kakkosketjun ukko missään pääsarjassa. Ihmetellä pitää miten noin pienellä maalimäärällä voi olla muutaman pisteen päässä esim kolmossijasta. Tasainen sarja, ehdotonta mestarisuosikkia ei ole. Siksi olisi jo ajankohtaisen hallihankkeen kannalta elintärkeäta "ostaa" maalintekijä. Summasummarum. Taloudellisesti kaikki seurat ottavat takkiin tällä kaudella mutta silti pitäisi olla hereillä sen maalisepon suhteen jatkuvuuden takia.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Siirretty / lainattu toisesta ketjusta:

Lukko on kuitenkin kuuma joukkue. Oliko kuntopuntarin kovin, että kova vastus.

On toki, Lukkoo yhtään väheksymättä. Katoin kuitenkin 5 ja 10 ottelun kuntopuntarit ja molemmissa Kerho häviää Lukolle kolme pistettä. Onko yleisön puuttumisella noin kova merkitys kertoimiin vai mistä tuo Lukon suoran vierasvoiton 50% todennäköisyys tulee tässä tilanteessa? Joka tapauksessa itse laitan vahvan panostuksen ykköselle.
 
Viimeksi muokattu:

Anthero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Symp. Jukurit
On toki, Lukkoo yhtään väheksymättä. Katoin kuitenkin 5 ja 10 ottelun kuntopuntarit ja molemmissa Kerho häviää Lukolle kolme pistettä. Onko yleisön puuttumisella noin kova merkitys kertoimiin vai mistä tuo Lukon suoran vierasvoiton 50% todennäköisyys tulee tässä tilanteessa? Joka tapauksessa itse laitan vahvan panostuksen ykköselle.
Se on se kun Kerho on viimeisen 9 pelin aikana voittanut joka toisen ja hävinnyt joka toisen. Tänään on tappion vuoro. Varma tieto.
 
TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Omat koirat jne.
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kainu-Laine rokottaa. Joku varmaan itkee vielä perään.

Jälleen hieman jaloissa.
"Hieman"

Vastassa toki ollut kovia joukkueita kovassa vireessä, mutta hyökkäyspeli on kadonnut ja nyt pitää lähes koko peli pyöriä omissa vain selviytyen.

Ja samassa Jolyn kliininen pussi.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Hyökkäyspeli puuttuu nut kolmatta peliä lähes kokonaan.
Ja Joly tekee.

Ei tällä systeemillä pikälle pötkitä.
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ajatelkaa muuten jos olisi Voutilainen maalissa. Tuleeko muillekin kylmät väreet?

Hieman tietysti helpottaa kun maalille on heittää kovaa veränvartijaa.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nämä Kerhon täsmäiskut ovat varmasti myrkkyä vastustajille. Vievät peliä ja jostain tyhjästä Kerho silti tekee noita maaleja.

Nurmi on sensaatio.
 
Suosikkijoukkue
HPK,Dallas Stars&Dortmund
Kyllä on meidän kerho armottomassa pesukoneessa ollu reilu kympin mut niin vaan peli tasan! Pitkä ilta tiedossa jos ei saada kunnolla koneita käyntiin
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös