Kerhon peliesitykset kaudella 2010-2011

  • 150 814
  • 512

Ralph

Jäsen
Melkein kaksi vuorokautta edellisestä HPK-viestistä.

Ennen maajoukkuetaukoa vastaan saadaan vielä Lukko ja Tappara. Mielenkiintoinen seikka lukee tämänpäiväisen kotipelin ennakossa. HPK ei ole päästänyt alivoimalla maalia sitten 16.11 ja Pelicans-ottelun. Kahdeksan peliä putkeen Kerho selvittänyt alivoimansa joten tuo ja Teemu Lassila taitavat olla Kerhon suurimmat valttikortit.

Jos nyt kahteen päivään kaatuu sekä Tappara että Lukko, päästään maajoukkuetauolle neljänneltä sijalta. Teemu Lassilan huippuvire on varmasti vastustajien ja myös venäläisten tiedossa.

Ja Lakua tuskin saadaan takaisin. Jos Pekka Virta tosiaan saa nyt potkut, Laakkonen saa vain enemmän peliaikaa. Virta ei Laakkosesta pidä mutta heidän uusi valmentaja (jos tulee) voi pitääkin. Yhtä laituria HPK:n kokoonpano huutaa.

Ja mainitaan vielä nopeasti että Ville Viitaluoma pääsi Moskovan EHT-turnaukseen ja hyökkäävään rooliin. Jaakko Turtiainen valittiin nuorten MM-leirille jonne pääsi 15 hyökkääjää. Näistä kaksi (toinen melkovarmaan Granlund) putoaa joten Jaakolla on hyvät mahdollisuudet päästä kisoihin. Turtiaisesta onkin eilisen jääkiekkolehdessä juttu, "Tuleva tähti" -osiossa. Ja onhan siellä Colenkin pieni haastattelu..
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Ennen maajoukkuetaukoa vastaan saadaan vielä Lukko ja Tappara. Mielenkiintoinen seikka lukee tämänpäiväisen kotipelin ennakossa. HPK ei ole päästänyt alivoimalla maalia sitten 16.11 ja Pelicans-ottelun. Kahdeksan peliä putkeen Kerho selvittänyt alivoimansa joten tuo ja Teemu Lassila taitavat olla Kerhon suurimmat valttikortit.

Kyllähän tuo todellakin on yksi suuri syy siihen, miksi tällä hetkellä ollaan siellä missä ollaan. Normaalistihan vastustaja tekee maalin ylivoimalla melkein joka pelissä ainakin, näin ollen ollaan selvitty vähemmillä takaiskuilla ja oma, välillä onnettoman tuntuinen hyökkäyksemme ei ole tarvinnut ylisuorittaa siinä mielessä niin usein. Tästä isot kiitokset menee muuten Piispanen-Kolehmainen kaksikolle, montakohan vetoa Kolehmainenkin on tällä kaudella blokannut? Ja muuan T-73 ei ole ollut alivoimilla edes mukana siivoamassa..

Ja Lakua tuskin saadaan takaisin. Jos Pekka Virta tosiaan saa nyt potkut, Laakkonen saa vain enemmän peliaikaa. Virta ei Laakkosesta pidä mutta heidän uusi valmentaja (jos tulee) voi pitääkin. Yhtä laituria HPK:n kokoonpano huutaa.

Eihän se Virta sieltä nyt mihinkään lähde. Kuusi ottelua tullut käkeen ja KalPa ei ole mitenkään ulkona mistään, tuntuu lähinnä käsittämättömiltä nuo puheet Virran potkuista. Laku kyllä olisi poikaa tuohon kokoonpanoon ja varmaan tavallaan uusi alku myös Laakkoselle. Täysin uusi valmentaja ja pelitapa, vaikka seura on hyvin tuttu.

Jaakko Turtiainen valittiin nuorten MM-leirille jonne pääsi 15 hyökkääjää. Näistä kaksi (toinen melkovarmaan Granlund) putoaa joten Jaakolla on hyvät mahdollisuudet päästä kisoihin.

Turtiainen pelannut niin hyvin, että lähinnä tuntuu omituiselta jos herra ei kisoihin kelpaa. Hienoa Jaakko hienoa ja täysin ansaittu reissu edessä.
 

Ralph

Jäsen
Teemu Lassila oli taas maalillaan kuin Teemu Lassila. Ja nousi voittopörssin kärkeen, 18 voittoa tällä kaudella, eniten koko liigasta.

500. ottelu Viitaluomalta. Ja maali!

Saiko Porseland sellaisen vastaanoton että Mathias itsekin tajusi että hänestä todella pidetään?
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Saiko Porseland sellaisen vastaanoton että Mathias itsekin tajusi että hänestä todella pidetään?

2970 katsojaa, joten ei saanut.

On tämä hämeenlinnalainen "kiekkoväki" kyllä jotain surkean/säälittävän välistä. Pitäisiköhän sitä kyntää pari kautta divarissa, että kiinnostus alkaisi nousemaan?
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
2970 katsojaa, joten ei saanut.

On tämä hämeenlinnalainen "kiekkoväki" kyllä jotain surkean/säälittävän välistä. Pitäisiköhän sitä kyntää pari kautta divarissa, että kiinnostus alkaisi nousemaan?

No itseasiassa pelissä oli yllättävinkin paljon yleisöä, kun ottaa huomioon, että peli tuli valtakunnalliselta kanavalta, peli pelattiin perjantaina keskellä parhainta pikkujoulukautta ja vastassa oli Lukko, joka ei Hämeenlinnassa ole mikään yleisömagneetti. Itse odottelin ennen peliä joitain 2500 katsojaa, ottaen huomioon noi mainitsemani tekijät.
 

ditrim

Jäsen
2970 katsojaa, joten ei saanut.

Tervosen perintönä jäänyt kahden euron rangaistus hallilta ostetusta lipusta saa ainakin minut seuraamaan matsit jossain muualla. Jos ei ne kerran halua sinne spontaanisti saapuneita katsojia.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Tervosen perintönä jäänyt kahden euron rangaistus hallilta ostetusta lipusta saa ainakin minut seuraamaan matsit jossain muualla. Jos ei ne kerran halua sinne spontaanisti saapuneita katsojia.

Joo, tämä korpee myös itseäni ja tiedän kanssa muutaman tiiviisti peleissä käyneen fanin, jota ei ole sittemmin juuri peleissä tuon muutoksen jälkeen näkynyt. Kaikki ihmiset eivät suunnittele etukäteen menemisiänsä tai ole helposti mahdollista ennakkolippua noutaa ja niinpä jotkut vasta suunnittelevat pelipäivänä, tulevatko hallille vai ei. Tuo mainitsemasi rangaistus (hyvä sanamuoto!) ei ainakaan millään muotoa kannusta saapumaan hallille, varsinkin kun nykyään kaikki pelit on nähtävissä Urpolta.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Tervosen perintönä jäänyt kahden euron rangaistus hallilta ostetusta lipusta saa ainakin minut seuraamaan matsit jossain muualla. Jos ei ne kerran halua sinne spontaanisti saapuneita katsojia.

Tämä korpeaa myös minua, vaikka itsellä on pelipäivä tiedossa jo etukäteen. Mikä ihmeen järki tuossa on? Kyllä sitä jonoa saa olla kun lippuja ostetaan, saatana sehän on vain hyvä. Järjenköyhyyttä tuollainen.
 

Buzzer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joulutodistukset 2010

Palataanpa Tervos-painajaisista asiaan tässä ketjussa. Kerho siis kuuden sakissa joulutauolle. Se on paljon enemmän kuin uskalsin odottaa. Aika heittää siis välitodistusta asteikolla 4-10 kehiin. Hyvää suoriutumista runsaista loukkaantumisista huolimatta.

Valmennus/Pukuporras

9++/ Valmennus positiivinen yllätys kaiken kaikkiaan. Itselläni ei kauhean suuret odotukset valmennuksen suhteen, mutta Harri & co ollut enemmän kuin mies paikallaan. Esim. hyviä aikalisiä ottelun aikana ja otteluiden lopussa. No keväällä valmennuskin vasta lopullisesti joutuu koetukselle, mutta jo näillä näytöillä heltiää hyvä (kiitettävä) arvosana.
Pukuportaan (Riiva&co) nostin mukaan, koska joukkue hyvin pienistä pelimerkeistä huolimatta erittäin järkevästi kasattu tiimi. Riivan palattua remmiin tolkku ja tekemisen meininki palannut Kerhoon. Hyvä!

Hyökkäys

1.ketju/ VV-Puustinen-Nieminen (9,8½,8-)

Ok kombinaatio. Viitaluoma ollut hyvä koko syyskauden, heikkojakin pelejä toki mukaan mahtunut. Puustinen postiivinen yllätys maalin teon suhteen. Nieminen rouhii ja taklaa sekä tekee väliin joskus maalinkin. YV:llä ketju toiminut väliin varsin hyvinkin. Plus-miinus tilasto sitten vähän heikompi. (Nieminen tosin +4!)

2. (3.) Ketju/ Sauli-Berzins-Männikkö (8-,8,8-)

Never heard Latvija pojat ja Männikkö. Not bad. Männikkö vaihteeksi klesana osan kautta. Latvijan pojat parempia kuin moni huonompi. Ei loistokasta, mutta ei huonoakaan. Berzins räkämaalien erikoismies. Niitä tarvitaan. Sauli mieliala pelaaja. Uskon parantavan kevättä kohdan.

3.ketju / Kole-Arsi-Roppo/Turtiainen (9-,8½, 7½, 8+)

Tämä kokoonpano yleisin syksyn aikana. Kolehmaisesta kuoriutunut maalintekijä. AV:llä ollut aina luottomies. Arsi positiivinen yllätys. Valmentajan luottopelaajia. Roppo haki vauhtia Lekistä. Välillä väläyttelee rannelaukaustaan. Tilannekovuus ja tasaisuus puuttuu. Turtle on tulevaisuuden pelimiehiä.

4. ketju/ Vaihdellut pitkin syksyä/ Karevaara-Pulliainen-Louhi ( 8-, 8,-)

Karevaara saisi enemmän käyttää hyvää laukaustaan. Lähellä "läpimurtoa". Pulliainen osan kautta pois, mutta ollut hyvä hankinta. Louhea ei arvioinut kesken kuntoisuuden vuoksi. Kevään pelimies.

Pakit/ Tuulola-Porseland ( 9, 9+)

Loistopari. Harmittavalla tavalla tämä pari hajosi Porsen loukkaantumiseen. Kerhon puolustuksen kulmakivi. Tuulola ollut joukkueen liideri. Porse loistohankinta puku-ukoilta. Nyt kaikki potut laariin, että saadaan mies pidettyä kotona.

Laamanen-Alatalo (8+, 7½)

Laamanen tehokas hyökkäyspäässä, omassa päässä välillä vaikeuksissa. Loppusyksystä paransi myös omassa päässä. Alatalo vaikeuksissa omassa päässä. Kiekollinen peli orastavan hyvää. Itseluottamus vaihtelee. Loppukaudesta paransi otteitaan. Odotin parempaa.

Haverinen- Viisumi Shale-Holmberg-Kärme (8-, 8, 6½,7)

Have rikki alkukauden, loppukaudesta päässyt iskuun. Top-6 pakki. Shalev-Vaikeuksien kautta Kerhoon. Pelisilmää ja kiekollista taitoa kelvollisesti. Hidas on hän. Kulttipelaaja jo ennen ensimmäistä peliäkään.
Holmberg- peräpään heikoin lenkki. Loukkaantumiset varjostaneet uraa. Potentiaalia parantaa. Kärme- välillä pelaa-välillä ei-välillä rempassa. Odotin hieman isompaa roolia.

Mäkelä, Honka, Häppölä ja Hämäläinen- sairasosastoa. Ei arvioitavissa. Mäkelää välillä kaivattu oman maalin eteen.

Maalivahdit

Teme-Metso (9½, 8)

Jäämise pelannut paljon ja ollut Kerholle TÄRKEIN tuki ja turva. Loistavia ja jäätävän hyviä suorituksia. Arvosanaa (½) pudottaa muutamat helpohkot maalit ja heikommat pelit. Huippuveskana palannut aina huonomman pelin jälkeen entistä ehompana.
Metso- ollut lähinnä luukkuvahtina, mutta ollut mies paikallaan niissä peleissä, missä esiintynyt.

Hämeenlinnan "Kiekkoyleisö" (5-)

Yleisöltä ala-arvoinen suoritus väkimäärällisesti. Jospa kevättä kohdin hämäläisetkin löytää tiensä hallille. Kannustus ollut peleissä kuitenkin perinteistä. Siitä 7+.

Saa kommentoida ja heittää omat arviot kehiin.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joukkueesta ei kyllä oikein alisuorittajia löydy. Kärki on ehkä kapea, mutta sitten löytyykin kolme tasaista ketjua. Maalinteko on laajalla pohjalla ja hyvä niin. Parjaamani Latvialaiset tuovat hekin tuota laajuutta joukkueeseen, joten ehkä tuli tosiaan liian hätäisesti dumattua tuo parivaljakko. Odotin heistä vahvistuksia sanan varsinaisessa merkityksessä ja pettyä sain, mutta toki ihan tyydyttävällä tasolla hekin ovat pelanneet. Ja niinkuin tuolla Latvialaisketjussa jo mainittiin Berzins on mätkinyt melko mukavasti maaleja. Ne tyhmät jäähyt vielä pois.

Tapaus Shvalev menee Kerhon kulttihistoriaan. Odotin miehestä peruspakkia, mutta tulos olikin melkoisen hidas ja epävarma pelaaja. Kun sairastupa tyhjenee ei mies mahdu pelaavaan kokoonpanoon ja 7. pakin paikalla on jo Holmberg niitä harmaita hiuksia aiheuttamassa. Sekä Kärmeniemi, josta saattaa tulevaisuudessa olla vielä hyötyä.

Mutta selkeisiin onnistujiin.
-Lassila
Muutama ensimmäinen peli sujui vielä kesätunnelmissa, sittemmin paransi ja nyt viime pelit ollut erittäin hyvä.
-Viitaluoma
Ollut tällä kaudella tasainen. Ketsuppipullon korkki aukesi ennen taukoa. Pelaa uransa parasta kautta.
-Tuulola
Miehen pelisilmää ja rauhallisuutta ei voi kuin ihailla. Liike hidastunut entisestään, mutta korvaa sen muilla asioilla. 1+17 ja +10. Vaikuttavat luvut. Toivottavasti jatkaa vielä yhden kauden.
-Porseland
Heti kun mies palasi YV parani. Osoittautunut erinomaiseksi hankinnaksi, toivotaan, että pysyy kunnossa
-Kolehmainen
Suuri tasonnostaja tehojen suhteen. Raataminen joukkueen eteen on palkittu vastuulla ja mies pelaa parasta kauttaan.
-Puustinen
Viitaluoman kanssa muodostaa yhden parhaista tutkapareista liigassa.
-Piispanen
Kolen kanssa muodostaa sen toisen kiveen hakatun parin. Monipuolinen pelaaja.
-Roppo
6 maalia on erittäin hyvä saldo miehen peliajalla. Tahtomaali JYPiä vastaan lämmittää mieltä vieläkin. Jatkossa saattaa olla erittäinkin hyvä maalintekijä.
-Karevaara
Hiljaa hyvä tulee. Seuraava Lahti? Jatkoa vaan miehelle tosiaan.

Lisäksi voisi mainita Niemisen ja Männikön. Molemmilla loukkaantumisia kauden mittaan, mutta nyt näyttäisi hyvältä. Nieminen joukkueen toiseksi paras maalintekijä 9 osumallaan ja Männikkö tehnyt viimeisessä kymmenessä pelissä tehot 3+6. Laamanen on ollut Laamanen. Miehelle sattuu ja tapahtuu. Tehoja kuitenkin mukavasti.

Kevättä kohti. Peli on tiivistynyt kauden edetessä. Alkukaudesta Kerho vielä päästi maaleja aika kovaan tahtiin, nyt on selkeästi parannettu. Ne halvan oloiset maalit ovat vähentyneet. Nyt kun kun vielä saadaan sairastupa tyhjäksi ja kukaan ei teloita Viitaluomaa Moskovassa, niin hyvä tästä tulee.

Uuden vuoden lupauksena nyt jo voin luvata, että tulen käymään hallilla ensi keväänä enemmän kuin parina kolmena viime keväänä yhteensä.
 
Viimeksi muokattu:

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Erinomainen syyskausi koko joukkueelta, aika mahdotonta - ja turhaa - etsiä tuosta väkipakolla mitään heikkoja lenkkejä. Ainoastaan tolkuton rankkari- ja jatkoaikatappioden määrä laittaa korpeamaan ihan pirusti, kun sitä kautta pisteitä menetetään ihan liikaa. Vaikka Kiva nyt juttelikin, että se on aina arpapeliä, niin eihän nyt saatana kenellekään noin paljon tyhjiä arpoja voi osua. Nyt taitaa olla seitsemästä mahdollisesta lisäpisteestä yksi otettu talteen siitä edellisestä Tappara-rankkarivoitosta.

Keväällä pudotuspeleissä onneksi pelataan kuitenkin 5 vs. 5 hamaan loppuun asti ja rankkarikisatkin voi unohtaa. Ihan hyvin se meni lopulta viime kaudellakin, vaikka justiinsa sama ongelma oli olemassa jo silloinkin.
 

Ralph

Jäsen
Tosiaan, noin puolet kaudesta takana.

Eniten odotukset tähän mennessä ovat ylittäneet:
- Ville Viitaluoma, Mathias Porseland, Joona Karevaara, Joni Haverinen ja Arsi Piispanen.

Sillä tasolla kuin odotinkin:
- Teemu Lassila ja Marko Tuulola.

Eniten odotukset tähän mennessä on alittanut:
- Kaspars Saulietis

ei lisättävää :(
 

Ralph

Jäsen
Tuukka Pullaisella on koko liigan kolmanneksi paras aloitusprosentti. Siitä peukkua hänelle. Hyvää kautta pelaa muutenkin.

EDIT, tilastoja:

HPK on nyt siis 10 peliä putkeen pelannnut 100% alivoimalla. Siitä koko joukkueelle suuri peukku. Ylivoimakin on kuin taikaiskusta alkanut toimivaan Porselandin myötä. Kaksi peliä, kolme ylivoimamaalia.

HPK:n edellinen pisteetön ottelu oli "pakollinen" tappio Haffalan herroille. Ja se oli viime maajoukkuetauon jälkeen ainoa pisteetön peli. Saldo kokonaisuudessan oli 6-1-3-1. Aika komea mielestäni. Mainittavaa on myös 8 ottelun pituinen pisteellinen kotipeliputki. Edellisen kerran (21.10) Lukko on lähtenyt Hämeenlinnasta kolmen pisteen kanssa. Lukon lisäksi täydet pisteet ovat Kerholta hakeneet "pakollisesti" Jokerit ja Tappara. Siis kolme pisteetöntä kotipeliä. Rinkelinmäki, liigan inhottavin vierashalli, tekee comebackia!
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
HPK sai sitten tasausvaraustilaisuudessa tyhjän arvan. Eivät saaneet valita vastustajaa, eikä ottelupäivää. Tosin silti JYP lahjoitti Kerholle lauantain. 28.1 taistellaan Jyväskylässä ja lauantaina 29.1 Hämeenlinnassa.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
En kyllä jotenkin olisi tähän etukäteen uskonut. Ei sitten kelvattu kellekään, mahtavaa. Niin pelottava joukkue, että ainostaan huikea JYP on meidän arvoisemme. Tai sitten ei vaan kiinnosteta ketään ja rahaa eivät saa. Sama se, pari kertaa JYP nurin niin alkaa olla melkoinen meininki.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Niin siis onni onnettomuudessa ja Jokerit ei valinneet meitä. Pienoinen pettymys tosin koko tilaisuus kun Hjallis vetelee "woo saadaan 2000 ihmistä enemmän" tyylillä vastustajan. Onneksi sentään jotkut otti ihan urheilullisessa mielessä tuon vastustajansa.

No JyP nurin ja pojot kotiin ei se sen vaikeempaa ole.
 

Rolli92

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No JyP nurin ja pojot kotiin ei se sen vaikeempaa ole.
Jep. 6 pistettä kotiin, ja vielä voidaan taistella vaikkapa runkosarjan voitosta. No okei, se teettää noiden kuuden pisteenkin jälkeen vielä töitä, mutta mahikset on aika paljon paremmat. Ja jos nyt viedään Jypiltä pisteet, ja päädytään myöhemmin Jypin kanssa playoff sarjaan, on siihen melkoinen henkinen etu jos Kerho nämä pelit veisi.

Ei se mahdotonta ole, mutta häkkejä pitää vaan latoa Jypin päätyyn niin Lassila hoitaa loput...
 

Keikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
En kyllä jotenkin olisi tähän etukäteen uskonut. Ei sitten kelvattu kellekään, mahtavaa. Niin pelottava joukkue, että ainostaan huikea JYP on meidän arvoisemme. Tai sitten ei vaan kiinnosteta ketään ja rahaa eivät saa. Sama se, pari kertaa JYP nurin niin alkaa olla melkoinen meininki.
Aika outoa jos rahan takia jätettiin Kerho valitsematta. Kerho on kuitenkin vetänyt yleisöä vieraissa keskimäärin 4. eniten tällä kaudella. Eli ensin mainitsemasi vaihtoehto lienee lähempänä totuutta.

Jyp oli kyllä Jokereiden jälkeen huonoin vaihtoehto. Toisaalta taas hyvä saada alle näitä kovempia pelejä kevättä ajatellen.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Aika outoa jos rahan takia jätettiin Kerho valitsematta. Kerho on kuitenkin vetänyt yleisöä vieraissa keskimäärin 4. eniten tällä kaudella. Eli ensin mainitsemasi vaihtoehto lienee lähempänä totuutta.

Onko tuosta jotakin taulukkoa? En lähde kiistämään, mutta kyllä erikoiselta tuntuu jos näin tosiaan on. Ehkä tuossa ainakin Turun peli hämää, kun nostivat sitä viiriään, toisaalta peli se on siinä kuin muutkin. Tuo tilasto olisi tosiaan kyllä mielenkiintoista nähdä.
 

Ralph

Jäsen
Onko tuosta jotakin taulukkoa? En lähde kiistämään, mutta kyllä erikoiselta tuntuu jos näin tosiaan on. Ehkä tuossa ainakin Turun peli hämää, kun nostivat sitä viiriään, toisaalta peli se on siinä kuin muutkin. Tuo tilasto olisi tosiaan kyllä mielenkiintoista nähdä.

SM-Liigan sivuilla on tuosta taulukkoa. Itseasiassa Kerho on viidentenä. Lista on muutenkin "hauska" sillä kolmas on Tappara.

Kotona HPK:lla on vähiten katsojia, vieraissa 5. eniten ja yhteensä toisiksi vähiten.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Jopas jotakin, enpä olisi kyllä meidän Kerhosta uskonut. Mehän ollaan yleisö magneetti. Eipä taideta niin ihmeemmin kai kahvatakaan kun ollaan otettu niissä kamalaa kuraa muistuttavissa vieraspeleissäkin todella vähän jäähyjä.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Mjääh, mutta kun ollaan paha sekä kotona että vieraissa ja nimi ei ole HIFK niin pisti kusen sukkaan muille. Näinhän se vaan menee. Komiaa on työskentely ja kaikkia muita ei kumarrella, kuin Jokereita Hartwallilla... Ja sekin loppuu ens matsiin kun huhujen mukaan Gada-Puuhapete-Minä ollaan ykkösen miehitys ;)
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Aika outoa jos rahan takia jätettiin Kerho valitsematta. Kerho on kuitenkin vetänyt yleisöä vieraissa keskimäärin 4. eniten tällä kaudella. Eli ensin mainitsemasi vaihtoehto lienee lähempänä totuutta.

Jyp oli kyllä Jokereiden jälkeen huonoin vaihtoehto. Toisaalta taas hyvä saada alle näitä kovempia pelejä kevättä ajatellen.
No, neljänneksi eniten on ollut katsojia, mutta yhdeksän joukkuetta on pelannut yhden tai useamman vierasottelun vähemmän kuin HPK. Lisäksihän HPK:n huonot kotikatsojamäärät vaikuttavat muille paitsi Kerholle tässä tilastossa, koska Kerho ei voi pelata vieraspelejään kotonaan, jossa on pieni halli ja tavallistakin vähemmän katsojia. Mutta silti, kyllä tuossa keskiporukassa ollaan tiukasti kiinni toki vieraskiinnostavuudessa.

JYP on ihan kiva vastustaja. Kauden tähän asti paras peli oli juuri heitä vastaan, joten josko katsojiakin kiinnostaisi taas vähän enemmän. Pisteitäkin on odotettavissa jopa enemmän kuin Jokereilta olisi ollut.
 

Keikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No, neljänneksi eniten on ollut katsojia, mutta yhdeksän joukkuetta on pelannut yhden tai useamman vierasottelun vähemmän kuin HPK.
Joo itse asiassa viidenneksi eniten oli kuten tuolla korjattiin. Ottelumäärillä taas ei ole merkitystä runkosarjan puolessa välissä tähän tilastoon kun puhutaan keskiarvosta, kuten aiemmassa viestissänikin sanoin. Kerhon pelejä siis käyty vieraissa katsomassa keskiarvolla 4759 ja sillä tuo viides sija. Katsojien yhteismäärällähän ollaankin jo kolmansia johtuen pelien määrästä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös