Kerhon otteet kaukalossa kaudella 2014–2015

  • 200 673
  • 1 171

Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mitäköhän vittua siellä on joulutauolla tehty? Ei ainakaan harjoiteltu ylivoimaa, alivoimaa, tasaviisikoin pelaamista, avauksia, porrastamista, laukausten blokkaamista tai muutakaan vähemmän tärkeää.

Ainiin nyt mä muistin. Jatkosopimus Jasulle. Voi elämän kevät.
 
Viimeksi muokattu:

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Vaikka harvemmin yhtä negatiiviseksi ryhdyn (Kerhon ollessa kyseessä) niin nyt olen kyllä BW:n kanssa samaa mieltä. Onneksi oli pienehkö yleisö niin ei kovin moni nähnyt tuota perseilyä. Ottelussa oli n. 6 minuuttia hyvää tekemistä ja loppu sitten niin näennäistä, laiskaa sinnepäin pelailua että huh. Ja tietenkin sitten kun se kavennus saatiin miljoonannen ylivoiman jälkeen, astuu maalivahti esiin ja suorastaan höööööörrrrrr-imasee naulan arkkuun. Oli toki maskia, mutta näki jo vedon lähtiessä että ihan sama mihin se mene niin verkko heiluu.

Ei toi jengi mitään vahvistuksia tarvi vaan ihan saatanan ison potkun perseelle, vitun vätykset.
 

Ralph

Jäsen
Se piti vielä mainita, että Ville Järveläinen edes tsemppaa, vääntää ja ärsyttää. Vaikka kiekko polttaa lavassa, on kaikessa juuri nyt parempi kuin Jesse Saarinen.

EDIT: Niin ja HPK on nyt sarjassa sijalla kahdeksan. Pisteen päässä takana kyttäävät Tappara ja SaiPa, mutta sijaan 11. on sentään matkaa vielä seitsemän pistettä.

HPK:lla tällä viikolla vastassa vielä Pelicans kotona ja Ilves vieraissa. Ilvestä vastaan toistaiseksi nolla pistettä yhdeksästä mahdollisesta, Pelicansia neljä kuudesta. Veikkaan, että noissa peleissä HPK tekee yhteensä kaksi maalia.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Siellä on valmennus saanut jatkopahvit, juniorit kiinnitetty Kerhoon ensi kaudeksi ja sitten oikeastaan koko muu joukkueen sydän/runko (Saarinen, Viedensky, Somervuori, Schira, Hamill, Niemi, Vänttinen) suuntaa muille maille, osalla sopimus jo nyt taskussa. Meininki on juuri sen näköistä. Kerho oli pelottavan hengetön ja vaisu. HPK:lle on ykkösketju kaikki kaikessa (+Schira), niin tasaviisikoin kuin myös ylivoimalla. Nyt kun jokainen nelikosta on aivan pihalla, niin seuraus näkyy taululla. Ja Hamill pelaa Jasun ja Liedeksen (sic) kanssa.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Oliskohan tässä nyt käynyt niin, että Saarisella, Viedenskyllä, Somervuorella ja Hamillilla on jo ensi kaudeksi sopimukset muualle ja nyt vaan pelaillaan?

TJ MACKEY oli nopeampi.
 

Ralph

Jäsen
Zach Hamillia minä en teilaa ennen kuin kaveri saa pelata yhden kokonaisen viikon kahden kunnon pelaajan rinnalla. Nyt kun hakkaa menemään Heikki Liedeksen ja Juhani Jasun kanssa, niin tulos on mitä on. Mutta ketkä ne kunnon pelaajat olisi nykyrosterissa, kun ykköskenttä ei sitä juuri nyt ole.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
Vänttisellä ilmeisesti ainakin on soppari Bluesiin takataskussa. Voi olla muillakin, siltä se kieltämättä näyttää. Ei siis Bluesiin, mutta muuanne.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ai taas muka meni helppoja, no arvon @Hereworth voisi kertoa nyt meille muillekin että mitkäs tänään meni veskarin piikkiin, ei herran dudelis taas kerran. Voisin sanoa pari kirosanaakin tähä väliin, mutta nyt ihan oikeasti ne silmät auki ja katsot sitä peliä. Yhtään helppoa ei mennyt tänäänkään, vaan ihan KARMEITA nukahduksia puolustuksessa. Yhtään ei voi laittaa Myllykosken piikkiin. Mutta vittu kun pakko on jotakuta syyttää, niin jee.

Salcidon maalinkin näki heti kun alkoi virittämään ja kahden miehen + kahden oman pelaajan maski edessä, että ei ole mitään toivoakaan ottaa kiinni jos osuu puiden väliin, ketään ei edes yrittänyt siirtää niitä maskipelaajia, kukaan ei yrittänyt mennä blokkaamaan kutia, itse huusin vittua jo kun lämäri lähti.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Jesse Saarinen oli ainakin aivan järkyttävän paska, surffaili kontaktia kaihdellen ihan missä sattuu ja kiekollisena koitti aina jotain pyörimistä hyörimistä. Samoin toinen "johtava" pelaaja Craig Schira oli ihan kuutamokävelyllä ja teki aivan käsittämättömiä kiekollisia ratkasuja jos sattui sellaiseen tilanteeseen joutumaan. Se maalipaikkakin, ei jumalauta mikä ottopaajasmainen suupasu kuudesta metristä vaikka olis ollut tilaa tehdä jotain älykästäkin. Silti Siira on jengin paras pakki, kun osaa sentään jääkiekon perusasiat vaikkei kiinnostakaan vähää alusta. Muut vetelee laput silmillä eikä edes yritä saada kiekkoa omille, kun ei siihen taidot riitäkään. Nikkilälle armahdus, mutta oli sekin huono.

Viisikkopelaaminen oli kaikenkaikkiaan ihan kateissa, hyvä esimerkki se SaiPan toinen maali. Ei vittu, jossain elomessuturnauksessa noin voikin tapahtua, mutta nyt on kohta tammikuu.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Yhtään ei voi laittaa Myllykosken piikkiin. Mutta vittu kun pakko on jotakuta syyttää, niin jee.
Olisihan sen kolmannen ottanut joku liigatason veskari, vaikka tulikin maskin takaa. Ei vaan voi maalivahti onnistua väistämään kiekkoa tuossa. Veskariin Kerho ei kuitenkaan taaskaan hävinnyt, vaan ihan yleiseen muniinpuhalteluun ja omaan jalkaan ampumiseen. Ja oli siellä SaiPakin, joka kyllä tarjosi omalla koomailullaan Kerholle ratkaisun avaimia muttei maistunut.

Ylivoimasta ei varmaan tarvi sanoa yhtään mitään, kun niin monta onnistumista tuli siellä.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
Kaksi laitan Myllärin piikkiin. SaiPan pukukoppimaali luvattoman helposti patjan alta sisään, ja sitten tuo 1-3 osuma. Maskista huolimatta ei mikään mahdoton otettava, tosin Myllärin sijoittumisesta näki jo hyvän aikaa etukäteen, että sisään tulee menemään. Tähän kun yhdistetään nuo järkyttävät pomputtelut läpi ottelun niin kantani Jonia kohtaan on järkähtämätön. Ei ole voittava ei


Arvon @BlackWolf on hyvä.
 
Viimeksi muokattu:

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Onko HPK voittanut yhtäkään peliä Myllykosken ollessa maalissa? Vaikkei kaikkea voi pistää molarin piikkiin niin kyllähän se nyt näyttää siltä, että muu joukkue ei pelaa nyt niin itsevarmasti kuin Saroksen ollessa maalissa.

Edit.
Myllykoski on nyt pelannut sen 10 peliä ja päästänyt niissä 30 maalia ja 2 voittoa näyttää ottaneen.. Ei vakuuta.
 

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi
Mitäköhän herrat Bruun ja Laakso tekee ylivoimassa? Ei mitään käyttöä.

Muuten tuli mieleen Kivaharrinkerho. Hyi vittu. Voisko se lelu hankkia seuraavaks vaikka munat tolle porukalle?

Periaatteessa Mylläri ei ole paska, mutta tuhannen kilometrin päähän huokuu epävarmuus ja vapina. On tietysti epäreilua joutua vertailuun Juusen kanssa,mutta fakta on että kerho tarvitsee erinomaisen maalivahdin voittaakseen. Ihan ok ei riitä.

Valmennukselle silti terveiset, et jotain vois tehä. Aikalisä? Kroaatti maaliin edes vaihdon ajaksi? Vitut, syökää purkkaa.

Hyi vittu.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllähän viisikkopelaaminen on tällä hetkellä aivan paskaa. Syötöt ei osu lapoihin ja hyökkäyspäässä ei pästä edes vedoille. Eli aivan päinvastaista kuin aiemmin voitto-otteluissa. En tiedä mitä on tapahtunut mutta toivottavasti tämä on vain kauden aikana tapahtuva normaali notkahdus. Tästä pitää vain palata sille peruspelaamisen tasolle ja alkaa voittamaan sitä kautta otteluita. Viime kaudellahan samoin notkahdettiin useammankin kerran samalla tavoin ennen sitä lopun hurmosta. Hyökkäykset ajautuvat pelkästään laitoihin eikä tänäänkään päästy keskisektorilta ampumaan juuri lainkaan. Toki tässä myös SaiPan hyvyyttä. YV:llä taisi tulla yksi veto viivasta joka meni maalille asti ja samantien sitten myös maaliin.

Ei ole Myllykoski pelejä liiemmin voittanut mutta jos joku tämänkin SaiPa pelin perusteella laittaa tappion Myllärin piikkiin niin joko nukkunut koko pelin ajan tai sitten aivan helvetin kännissä. Jokainenhan nyt varmasti näki, että hyökkäykset jolloin päästiin kiekollisena sinisen ylin on laskettavissa yhden käden sormin. Saatikka, että oltaisiin saatu näistä vielä vetopaikka.

Tottakai epävarma mv-peli voi vaikuttaa varsinkin puolustuspeliin mutta miten se saa hyökkääjät tekemään surkeita ratkaisuja ja vetopaikassa laukomaan kiekon päin helvettiä. En ymmärrä. Se on helppo kaataa kaikki Myllykosken päälle mutta pientä rajaa nyt tuohonkin. Avataan ne silmät ja katsotaan sitä peliä.
 

Aamuetana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Harvemmin kommentoin pelitapahtumia mutta nyt on kyllä avauduttava. Kerho oli aivan saatanan paska. Mitä ihmettä siellä on tapahtunut? Joukkuen on täysin peilikuva marraskuisesta joukkueesta.

Myllykoski on epävarma mutta ei hänen piikkiinsä maaleja voi laittaa. Salcidon maalissa ei varmasti nähnyt mitään. Siellä oli neljä äijää maalin edessä ja yksi vielä blokkasi kutia.

Liedes oli tänään paras. Schira ja kumppanit aivan surkeita. Vituttaa kyllä tämä touhu tällä hetkellä aika lailla. Ihan turha tonne on mitään "vahvistuksia" hommata, menee nekin rahat aivan hukkaan.

Pitäiskö Arvonen koittaa vaikka vähän muuttaa kentällisiä ja laittaa sinne yv:lle esim. Jyri Niemi Aleksi Laakson tilalle? Myös Viedenskyn, Hamillin ja Saarisen voi laittaa samaan aikaan sinne. Laitetaan kaikki munat yhteen koriin, ei siitä ainakaan huonone enää.
 

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Tällä tyylillä hyvä lähtee tammikuuhun kun pelejä suunnilleen joka toinen päivä. Siinä sumassa vaikee laittaa pakettia kasaan. Veikkaan että tammikuun lopussa kerho sij 12.

En kaikkia saipan maaleja nähnyt enkä lähde mylläriä niistä syyttämään mutta tällä hetkellä meillä ei ole voittavaa maalivahtia.

Älkää nyt viittikö että vänän blues soppari olis tulossa. Mitä vittua vänä sinne menee...rahan toivossa. En olis uskonut että vänä dollarit silmissä vetää.
Jos vänä espooseen suuntaa niin meikän arvostus loppuu samantien vänän kohdalla.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Siellä on valmennus saanut jatkopahvit, juniorit kiinnitetty Kerhoon ensi kaudeksi ja sitten oikeastaan koko muu joukkueen sydän/runko (Saarinen, Viedensky, Somervuori, Schira, Hamill, Niemi, Vänttinen) suuntaa muille maille, osalla sopimus jo nyt taskussa. Meininki on juuri sen näköistä.
Rupesin oikein pohtimaan tätä, että voiko pitää paikkansa. Jotenkin helppo selitys, alkuun tuntuu jopa loogiselta. Mutta mitä pitemmälle tätä miettii, sitä selvemmin tulee johtopäätös, että kollektiivinen alisuorittaminen ei voi johtua sopimustilanteesta. Yhden yksittäisen opportunistin kohdalla voi vielä pitää paikkansa. Kaksi samaan aikaan on jo epätodennäköistä, vaikkakin mahdollista. Mutta kolme ja useampi - no way. Tyydyn siis vain toteamaan jonkun toisen viisaan ihmisen sanat, "Kerholla on nyt vaikeeta, koska sillä ei oo helppoa".
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Ja kuka odotti oikeasti, että Kerholle ei tule kauden mittaan notkahduksia? Kyllä se siitä lähtee sanon ma.
 

Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
Älkää nyt viittikö että vänän blues soppari olis tulossa. Mitä vittua vänä sinne menee...rahan toivossa. En olis uskonut että vänä dollarit silmissä vetää. Jos vänä espooseen suuntaa niin meikän arvostus loppuu samantien vänän kohdalla.

Mihin sen pitäis mennä? Työteliäämpi ja munakkaampi joukkue Blues on tällä hetkellä kun Kerho.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
En kyllä käsitä tuota Bluesin dissaamista. Erittäin mukava sijainti, palkkaakin varmaan ihan kohtuullisesti saa ja puitteet on kohdillaan. Menestyskään ei mikään vieras käsite ole. No, se siitä.

Kyllä Kerhon notkahdus oli odotettua, mutta nyt pitäisi kyllä johtavien pelaajien ottaa porukka reppuselkään ja näyttää miten tuolta noustaan. Ykkösketjun on vain pakko tehoilla, se on totuus. Siellä on nyt nelonen tehnyt viimeisten parin pelin maalit. Hamilille nyt paikka ykköseen, siellä on sellainen kuti jolla ne maalit mahdollisesti tehdään.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Ja kuka odotti oikeasti, että Kerholle ei tule kauden mittaan notkahduksia? Kyllä se siitä lähtee sanon ma.
Kerhon tämän kauden joukkueessa oli ennen kauden alkua kaksi avainkenttäpelaajaa: Hamill sekä Viedensky, ja Saarinen nousi heidän joukkoonsa syksyn otteillaan. Pidempiaikaisten notkahdusten välttämiseksi kolmikosta vähintään yhden olisi onnistuttava joka ilta.

HPK keräsi joulukuun kuudessa ottelussaan vain viisi pistettä, ja avainpelaajat kirjauttivat otteluissa seuraavat tehot:
Zach Hamill 1+1=2, -3
Marek Viedensky 1+0=1, -3
Jesse Saarinen 0+0=0, -3
.

MOT.
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
Myllykoski on nyt pelannut sen 10 peliä ja päästänyt niissä 30 maalia ja 2 voittoa näyttää ottaneen.. Ei vakuuta.
Kyllä sillä on neljä voittoa? Tapparaa ja KalPaa vastaan kotona sekä HIFK:iä ja TPS:ää vastaan vieraissa? Tosin Tepsi-voitto tuli rankkareilla ja KalPa-voitto jatkoajalla. Yhteensä 11 pistettä HPK on saanut Myllykosken aikana, 30 mahdollisesta.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
HPK keräsi joulukuun kuudessa ottelussaan vain viisi pistettä, ja avainpelaajat kirjauttivat otteluissa seuraavat tehot:
Zach Hamill 1+1=2, -3
Marek Viedensky 1+0=1, -3
Jesse Saarinen 0+0=0, -3
.
Lisäksi on huomioitava toinen, vielä huomattavasti mielenkiintoisempi tilasto:
Koodi:
HPK:n pelaamat ottelut, 3-2-1-0, me, p (p/ott), Hamill-Viedensky-Saarinen-kolmikon pisteet yhteensä (HVS:n pisteet ja +/- / ottelu)

Syys-marraskuu 27 9-6-5-7 79-78 44 (1,63), 29+41=70 (2,6; +18)

Joulukuu        6 1-1-0-4 10-17  5 (0,83),  2+ 1= 3 (0,5;  -9)
Pelottavalla tavalla kolmikko on siis hyytynyt, eli turha tilannetta on yksin Myllykosken niskaan kaataa.

E: Somervuoren kanssa tilasto näyttää vielä karummalta:
Koodi:
HPK:n pelaamat ottelut, 3-2-1-0, me, p (p/ott), Hamill-Viedensky-Saarinen-Somervuori-nelikon pisteet yhteensä (HVSS:n pist. ja +/- / ottelu)

Syys-marraskuu 27 9-6-5-7 79-78 44 (1,63), 39+55=94 (3,5; +27)

Joulukuu        6 1-1-0-4 10-17  5 (0,83),  2+ 1= 3 (0,5; -11)
Käsittämätöntä.
 
Viimeksi muokattu:

Kerho64

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä oli järkyttävää tuubaa koko touhu, aivan alun hyviä, mutta hassattuja tilanteita lukuunottamatta. Etenkin tuo yköskentän flegu touhu ihmetyttää. Samoin ylivoimasta on kaikki järki kadonnut ja silti siellä aina aloittaa nämä samat jätkät, eivätkä saa edes rauhoitettua kuvioita mistään muusta puhumattakaan.

Ja täytyy kyllä ihmetellä osaa yleisöstäkin. Meikäläinen karjuu "Pantsea toimimaan", niin vierestä kommentoidaan ettei se Pantse pelaa. Minä kun olen luullut, että vastuuvalmentajan pitäisi jollain tapaa yrittää herätellä joukkoa jos homma ei kulje. Toki muun valmennuksen kera. No, tehtiinhän siellä viimeiseen erään muutos Vänä <> Marek, mutta kait sitä erän aikanakin voi jotain muutoksia tehdä? Miksei esim Arkiomaata olisi voinut pistää vaikka Somervuoren tilalle? Aikalisäkin on keksitty.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kerhohan sekoitti viimeiseen erään kaikki muut kentät paitsi nelosketjun. Eli oli siellä yritystä Somervuori - Vänttinen - Saarinen, Hamill - Viedensky - Liedes ja Vihko - Jasu - Järveläinen oli ketjut vikassa erässä. Mutta todella sekaisin se peli oli siitä huolimati.

Myllykoski on ollut todella epävarma sekä Blues että Saipa peleissä. Ei suoranaisesti ole imuroinut yhtään maalia, MUTTA kaikki maalit ovat olleet sellaisia, jotka lähtökohtaisesti pitäisi torjua, jos puhutaan voittavasta maalivahdista. Sijoittuminen oli nytkin Saipaa vastaa päästetyissä maaleissa aivan perseestä, kun puoli maalia on tyhjänä ja koko ajan Myllykoski lysähtää maihin/kasaan kun tulee tilanteita. Ylipelaa paljon ja Saipaa vastaan ekassa erässä yksikään kiekko ei jäänyt haltuun vaan kimpoili ja pyöri varusteista ties mihin. Eli maalivahti peli on ollut ala-arvosita ja sitä voi syyttää paljosta, ei kuitenkaan siitä että koko muu pelisapluuna on täysin kateissa ja mitään ideaa ei ole pelissä.

Toki huono maalivahti peli heijastuu koko kenttäpelaajiin, jos ja selvästi KUN joukkueella ei ole luottoa siihen että maalivahtiin voi luottaa. Mutta ei sen taakse voi mennä koko paketin hajoamisesta. Kerho ei tule voittamaan Myllykoskella kun max 1-2 peliä, pelasi muu joukkue miten tahansa, koska omiin voi mennä mikä tahansa suupaisu sinnepäin
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös