Mainos

Kerho kaudella 2022–2023

  • 374 726
  • 2 297

Jaageri68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Oisko Tomi Sallinen mitään? Vai ammunko liikaa yli?
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Helppo kompata edellä kirjoittaneita. Mainiot jatkot.

Mitä taas muuten tulee ensi kauteen, olisi valmis lähtemään liikkeelle ajatuksella, että kolmosketju olisi lähtökohtaisesti
Ruokonen-Toivola-Janatuinen/Kiljunen
Kaikki ovat osoittaneet sellaisia otteita, että ovat ansainneet muutakin kuin pelkkää jatkoa nelosessa.

Ykkössentteriksi minulle kelpaisi alustavasti napsun verran Kunykia heikompikin ns. varma kortti, kun vain hänet saataisiin kiinnitettyä todella ajoissa ilman mitään siirtymispykäliä (tai sitten niissä pykälissä on oltava todella reilu ulosostohinta). Tämä veisi pahimman paniikin ykkössentterin hausta, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö vielä yritettäisi toiseksi kärkiketjujen sentteriksi jopa parempaakin, vaikka sitten pienellä riskillä. Ja minimissään sen toisen kärkisentterin pitää olla ns. varmaa kakkosentterin tasoa. Sellaisen pitäisi Kerhossa olla kokonaisuutena vähintään Tikan tasoa, mutta mieluusti paremmin kiekolliseen peliin pystyvä. Ns. varmoiksi sanon vain siksi, että koskaanhan mikään ei ole todellisuudessa täysin varmaa.

Ja kärkiketjujen laitureiden pitää olla järjestään hyviä.

Ensi kauden suhteen yksi ongelma - tai ainakin suuri huoli - on Cornet. Loukkaantumistoria yhdistettynä nykyisiin peliesityksiin ja oletettuun palkkatasoon antaa olettaa, että hän on ensi kaudella meillä todella kallis nelosketjun pelaaja.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa

Itse en ole vieläkään huolissani Cornetista. Alkukausi heikkoa ja maskipelaaminenkin jäi. Oli kuotenkin jopa nopeampi kun aikaisemmilla kausillaan kerhossa.
Kun homma alko joukkueella kulkemaan, alkoi myös Cornet heräämään, sitten tulikin tuo pelikielto.

Mielestäni miehen pitäisi vaan päästä sinne maalin eteen tekemään sitä missä on paras! Ylivoimallakin peluutettiin missä sattuu, vaikka miehen kuuluisi olla maalinedessä.
Ei Cornetista enään mitään pelintekijää, tai onetimer kuningasta tehdä, mutta maalinedustalle mies pitää saada ja kiekkoa maalille.
 
Suosikkijoukkue
HPK,Dallas Stars&Dortmund
Artturi Toivola on ottanut tällä kaudella isoja harppauksia kokonaisvaltaisessa pelissään ja näkisin hänet mielelläni 2 tai 3 ketjun keskellä ensi kaudella. Potentiaalia on vielä paljon ulosmittaamatta ja jos saa isompaa roolia niin 30 pinnaa vähintään tiedossa terveenä ollessaan. Mitä tulee Cornettiin niin vähän kiikunkaakun.. todella kallis tosiaan alaketjuihin mutta onko sit tarpeeks laadukas enää 1-2 kenttiin? + tuo loukkihistoria on huolestuttava.

Tomi Sallinen kelpais itsellekkin tai sitten liigan puolelta Sebok. Cody nyt olis tietty unelmaa.
 
expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Artturi Toivola on ottanut tällä kaudella isoja harppauksia kokonaisvaltaisessa pelissään ja näkisin hänet mielelläni 2 tai 3 ketjun keskellä ensi kaudella. Potentiaalia on vielä paljon ulosmittaamatta ja jos saa isompaa roolia niin 30 pinnaa vähintään tiedossa terveenä ollessaan.

Samaa mieltä muuten, mutten näe mitään isoja harppauksia tapahtuneen vaan minusta hän on ollut oma laadukas itsensä. Hän sopii nimenomaan hyvin joko liigan parhaaseen neloseen tai vaihtoehtoisesti 2-3 kenttään.

Itse en näe neloskenttää minään jämäloukkuna, vaan ehkä tärkeimpänä palasena menestystä haettaessa. Sieltä tulee ne ratkaisut silloin väsyttää ja painetaan pommit perille keväällä.
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Kirjoitus oli täsmälleen sitä mitä itsekin Toivolasta olen pohdiskellut. Toivola on ollut parempi kun osasin odottaa, mutta kyllä silti se pelipaikka pitää myös ansaita.

Me jatkettaisi täällä samaa tarinaa sentteriosaston heikkoudesta myös ensi kaudella jos lähtökohtaisesti Toivola olisi suorilta se kakkossentteri ja ei ottaisikaan enää sitä seuraavaa steppiä urallaan.
 
KariJurri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Meniskö kuitenkaan Hietasen edelle, jos hänet olisi mahdollisuus kotiuttaa?
Jaa menisikö kovimman ikinä Hämeenlinnasta lähtöisin olevan pakin edelle? Ei, ei ikinä. Jos noista kahdesta joutuisi valitsemaan niin se olisi 100/100 kerroista Hietanen. Missään tosin ei ole esillä indikaattoria, että näiden kahden kesken joutuisi valitsemaan. Siitä huolimatta ainakin omalta osaltani toivottaisin kumman tahansa, märissä unissa molemmat, tervetulleeksi takaisin ihan milloin vaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: OPEX

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Samaa mieltä muuten, mutten näe mitään isoja harppauksia tapahtuneen vaan minusta hän on ollut oma laadukas itsensä. Hän sopii nimenomaan hyvin joko liigan parhaaseen neloseen tai vaihtoehtoisesti 2-3 kenttään.

Itse en näe neloskenttää minään jämäloukkuna, vaan ehkä tärkeimpänä palasena menestystä haettaessa. Sieltä tulee ne ratkaisut silloin väsyttää ja painetaan pommit perille keväällä.

Nelosketju on nykyään enemmän numeraalinen ja roolitetumpi ketju kuin aiemmin. Monesti etenkin alivoimalla nämä on isoimmilla minuuteilla ja kyllähän se Kerhon viimeisimmän mestaruusmarssin aikana nähtiin etenkin Riskan rooli. Se oli helkutin iso.

Toivola mielestäni on laadukas kaveri numeraalisesti kolmosen keskelle, mutta kyllähän tuohon tarvitaan kiekollisuutta myös. Mikään varsinainen hyökkäyspään taituri hän ei ole, toki nythän sitäkin on nähty, että ei se aina siitä sentteristä kiinni ole vaikka auttaa asiaa.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho

Kyllähän tämä käy!

Hienoa jos toteutuu. Hyvä aisapari Lebelle. Ei ole Rajaniemellä mennyt Ruotsissa ihan nappiin, joten nälkää luulisi olevan.

Jukureissa oli kyllä pirun hyvä vaikka kuorma oli aivan älytön, noin 50 peliä per kausi.

Ei pitäisi ensi kaudella veskareihin homman kaatua. Tärkein rekry heti päävalmentajan jälkeen ja sekin on kunnossa.

Edit: Tällä hetkellä pelaa Timråssa. Ovat sarjassa toiseksi viimeisiä.
 
Viimeksi muokattu:

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Vieraisiin pöytiin.

Raju on lähtökohtaisesti teidän ykkönen, jos tulee edes? Yläpesät, ne on rajulla heikko kohta. Muuten laadukas kuin mikä.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Vieraisiin pöytiin.

Raju on lähtökohtaisesti teidän ykkönen, jos tulee edes? Yläpesät, ne on rajulla heikko kohta. Muuten laadukas kuin mikä.
Noo eiköhän tuota varmana voi pitää. Olisiko HäSalla kerran mennyt pieleen yhden pelaajan osalla ja korjasivat tämän ennen virallista julkaisua.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Tervehdin ilolla tätä uutista. Todella laadukas maalivahti. Pelannut jo monta kautta todella hyvällä tasolla, paskoissa joukkueissa tosin, mutta Rajaniemen taso ei paljoa ole ailahdellut. Hyvässä ja tiiviissä joukkueessa voi painaa aika kovat statsit pöytään.

Mitä tulee rooliin, niin ei Rajaniemi tänne ole luukkua tulossa avaamaan. Kauteen lähdetään 50-50 tilanteesta ja otteet sit näyttää kauden aikana kumpi pelaa enemmän ja kumpi vähemmän.
 
Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Ei ole mun mielestä millään perusteella.
Lebe on ykkönen ja vielä todella selkeästi. Rajaniemi on haastaja.

Lebe on helvetin kova tekijä tällähetkellä liigassa.

Niin. Eiköhän kilpailu sen ratkaise viime kädessä. Yksi asia on fakta. Rajaniemi ei lähde kakkoseksi koska ottajia on, varteenotettaviekin vielä. Tuo tilanne on loistava teidän kannalta.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Niin. Eiköhän kilpailu sen ratkaise viime kädessä. Yksi asia on fakta. Rajaniemi ei lähde kakkoseksi koska ottajia on, varteenotettaviekin vielä. Tuo tilanne on loistava teidän kannalta.

Näinhän se on. Siksi vähän ihmettelen koska juuri tällä viikolla Kerho julkaisi Leben jatkot ja näillä näytöillä hän on aivan Liigan kärkeä.
Tilanne on loistava kyllä kun voi heittää kumman tahansa peliin ja maalivahtiin ei ainakaan kaaduta.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Hiukan kyllä pelottaa, pysyykö Lebe ensi kauden täällä, jos nykytahtiin jatkaa kauden loppuun. Tiedä häntä, mitä Örebro-pykäliä siellä sopimuksessa on. Kehityksen kannalta olisi ehkä kuitenkin järkevintä jatkaa täällä samassa valmennuksessa, sillä täällähän nähty kehitysloikkakin on otettu. Ja uskon näin käyvänkin. Mutta jos Rajaniemi-huhu pitää paikkansa, meillä on joka tapauksessa hyvä maalivahti ensi kaudelle ja se on valmentajan ohella tärkein palanen menestyvää joukkuetta.
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onko maalivahtivalmentaja Lehtola jatamassa? Toivottavasti, tehnyt hyvää työtä maalivahtien kanssa ja olisi Leben kehityksen kannalta myös hyvä ettei valmentaja vaihdu. Eikös Lehtolalla ole myös roolia tämän kauden hyvässä alivoimapelissä ollut?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös