Kentin konsertit

  • 4 817
  • 40

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Toisessa topicissa on otettu jo esille punaisten pippureiden konsertit Suomessa. Mutta onko kukaan täältä tulossa johonkin Kentin konserteista ens kuussa? Kertokaa muutenkin millaisia kokemuksia on ollut aikaisemmista bändin keikoista? Hyväksi livebändiksi ovat väittäneet. Ai niin itse olis tarkoitus huomenna käydä laput hakemassa Nordiksen hallin.
 

Barnaby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari Gold
Parhaita keikkoja mitä maa päällään kantaa!

Liput on totta vie ostettu siinä vaiheessa kun niitä oli minuutin verran luukuilta jaeltu. Saas vaan nähdä pukkaako ulkomaan työkeikkaa juuri sille viikolle...

Itse olen nähnyt Kentin livenä tänä vuonna juhlalliset kolme kertaa: kaksi Tavastian klubikeikkaa ja Ruisrock. Kaikki kolme aivan loistavia, Tavalla ymmärrettävästi Ruisrockia parempi tunnelma. Kent on tolkuttoman hyvä (live)bändi ja varsinkin Tavastialle oli saatu todella hienot saundit - eivätkä edes turhan kovat. Muutama kappale rokkaa erityisen paljon paremmin kuin levyllä: esim. Musik non stop. 747 on sellainen lopetus illalle, ettei kenenkään pitäisi nousta viikkoon samalle lavalle.

Ja Pippureita katsomaan myös!
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Hienoa kuulla, että joku sentään innostuu bändin Suomeen tulosta. Bändi ei ole saanut Suomen maalla vielä lähellekään sellaista suosiota mitä länsinaapurissa. Siellähän tiketit myytiin hetkessä pallohallista. Nordiksen konserttiin ainakin on vielä runsaasti tikettejä jäljellä. Mites muualla?
 

leivoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Pauli - Non established since 1910
Stadin keikalle on flabat, ja kyllä toimii bändi livenä helvetin hyvin.
Kerran Tavastialla ja kerran Hultsfred:issa. Harmittaa, että Kentin ja Cardigansin yhteinen jäi väliin.

Chilipippurit joutuu passaamaan, kiitos tukkiutuneiden lippupalvelusivujen, mutta ei hirveästi haittaa...uus platta aika scheissea, ja edelinen keikka oli samaa rataa.

Tänään Moby ja Röyksopp ja joulukuussa Oasis saksassa...
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse näin Kentin kesällä 2000 Provinssirockissa ja eipä ole tuostakaan keikasta juuri pahaa sanottavaa. Tosin silloin en vielä tuntenut bändin tuotantoa niin hyvin kuin nykyään, eli biisivalinnoista ja muusta en oikein osaa sanoa. Kannattaa joka tapauksessa mennä paikalle jo pelkästään nähdäkseen ne 60-luvun kitaravahvistimet, mitä lavalle oli ainakin tuolloin raahattu.
 

Demon Allbran

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Turun-keikalle olen menossa. Ostin lipun loppuunmyyntihuhuista pelästyneenä jo toisena myyntipäivänä, ja myyjä naureskeli, kun kysyin, onko Kent-lippuja "vielä". Noh, ikinä ei voi olla liian varovainen. Ainoa ongelma keikan suhteen on se, että menen edellisenä iltana Tukholman-risteilylle ja olen Turussa vasta 19:50. Saattaa eturivi jäädä haaveeksi... Lämppäribändi Melody Club houkuttelee myös kovasti.

Tätä ennen olen nähnyt Kentin Turussa keväällä 2000, saman vuoden Ankkarockissa, Tampereella viime keväänä sekä tämän vuoden Ruisrockissa. Ehdottomasti paras kokemus oli Caribian-keikka, se ensimmäinen siis. Tuolloin olin omistanut Hagnesta Hillin vasta parin kuukauden ja Isolan parin päivän ajan, joten monet kappaleet olivat minulle enemmän tai vähemmän tuntemattomia. Siksi onkin vähän outoa, että muut, varsinaisen faniuden aikaiset keikat, eivät ole kolahtaneet yhtä kovaa. Tuo saattaa johtua ihan yksinkertaisesti siitä, että Turussa Kent soitti Krämin, muualla ei. Krämhän on sekä albumilla että livenä uskomattoman hieno. Keväällä Tampereella kävin keikan jälkeen henkilökohtaisesti sanomassa herroille Berg ja Mänty, että minä tahdon Krämin. Vastaukseksi sain paheksuvia katseita ja mutinaa kyllästymisestä.

Viime viikon hienoin hetki koitti muuten levymessuilla Kårenilla: löysin viiden euron hintaisen Kräm-sinkun. Ruotsissahan noista vanhemmista sinkuista maksetaan kolmi-, jopa nelinumeroisia summia, joten aika halvalla sain. Levyn päällä lukee "Ruisrock 30.6.", mistä tulikin mieleeni, että näinhän Kentin vilaukselta myös Ruisrockin pienellä lavalla 1996. Taisin vain ikävä kyllä naureskella ruotsalaisille pukupojille ja häipyä muualle. Mikä menetetty tilaisuus.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Ensimmäinen negatiivinen mielipide. Eli ei minua ainakaan sytyttänyt tuo Ruisrockin kesäinen keikka. Siinä itse asiassa suurin syy miksen tule nyt Kentiä seuraamaan. Luulen kuitenkin että Kent toimii paremmin pienissä klubeissa...
 

Ruma lapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC
Viimeisin Kenttini on kesän Roskilden keikka, ja hyvässä iskussa tuntuu bändi olevan.
Parhaimmillaan kuitenkin bändi on klubissa ja eräs Tavastian keikka suorastaan heristi kyyneliin,nyyh.Oli se kaunista.
 

HABS #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pelicans, Antikale Lahko
Nostetaan tämäkin ylös!

Muutama päivä kentin konserttiin DDR hallissa ja odotukset on korkealla. Pitkästä aikaan rock konsertissa. Kent on soinut viime aikoina tiiviisti niin kotona kuin autossakin.
Muita jatkoaikalaisia menossa Kentin konserttiin?
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Viestin lähetti HABS #11
Nostetaan tämäkin ylös!

Muutama päivä kentin konserttiin DDR hallissa ja odotukset on korkealla. Pitkästä aikaan rock konsertissa. Kent on soinut viime aikoina tiiviisti niin kotona kuin autossakin.
Muita jatkoaikalaisia menossa Kentin konserttiin?

Olin aikeissa, mutta kun keikka siirrettiin sunnuntaiksi, niin innostus lopahti siihen. Torstai olisi sopinut vielä, mutta ei sunnuntai..Damn..
 

HABS #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pelicans, Antikale Lahko
Viestin lähetti M@rko77


Olin aikeissa, mutta kun keikka siirrettiin sunnuntaiksi, niin innostus lopahti siihen. Torstai olisi sopinut vielä, mutta ei sunnuntai..Damn..

Olenko mä sotkenut jotakin vai joku muu?
Mulla on liput tiistaille 12.11. Ja silloin olis tarkoitus mennä konserttiin.... Toivottavasti Kent on myös silloin paikalla eikä muodestelmaluistelu treenejä.

edit: Pienessä "paniikissa" kun tutkin asiaa niin M@rko olikin menossa Mansesteriin...
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Viestin lähetti HABS #11


Olenko mä sotkenut jotakin vai joku muu?
Mulla on liput tiistaille 12.11. Ja silloin olis tarkoitus mennä konserttiin.... Toivottavasti Kent on myös silloin paikalla eikä muodestelmaluistelu treenejä.

edit: Pienessä "paniikissa" kun tutkin asiaa niin M@rko olikin menossa Mansesteriin...

Anteeksi, jos aiheutin ylimääräisiä sydämentykytyksiä..Anteeksi tsät-viestikin..*hymniö tai jotain*
 

Demon Allbran

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tältä näytti Kentin kiertueavauksen biisilista:

Längtan skala 3:1
Sundance Kid
Dom andra
Celsius
Pärlor
Kräm
Blåjeans
Pojken med hålet i handen
Ingen kommer att tro dig
Chans
Elever
En himmelsk drog
Stoppa mig juni
Socker
Kärleken väntar
VinterNoll2
FF
Om du var här
Sverige
Musik non stop
Elite
747

Jos Längtan skala 3:1, Celsius, Blåjeans, Ingen kommer att tro dig, Chans, Elever, Stoppa mig juni sekä Kräm soivat myös Turussa, olen onnellinen.
 

Barnaby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari Gold
Tässä Kööpenhaminan biisilista lauantailta:

1. Kungen är död
2. Sundance kid
3. Dom andra
4. Pärlor
5. Chans
6. Celsius
7. Kevlarsjäl
8. Kräm
9. Blåjeans
10. Pojken med hålet i handen
11. Stoppa mig juni (lilla ego)
12. Socker
13. Om du var här
14. Elite
15. Sverige

16. Kärleken vänter
17. Musik non stop
18. FF

19. Vinternoll 2
20. 747

Demon Allbran: Krämin pitää todellakin soida huomenna Jäähallissa - aivan kuningasbiisi. Itse en lämpene kovinkaan paljoa Längtan skala 3:1 -kappaleelle, joten Kungen är död voi aloittaa. Ja ensimmäisen levyn biisit vaihtaisin Stenbrottiin ja Ingenting någonsiniin. Chans ja Stoppa mig juni ovat korkealla omilla listoillanikin. Viimeinen encore saa myös olla Kööpenhaminan keikan kaltainen. Vinternoll2 on soinut huolella täällä päin.

Huomenna jyrähtää!
 

Demon Allbran

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nuo mainitsemani kappaleet olivatkin lähinnä niitä yllättävimpiä valintoja eikä välttämättä parhaita. Kolme niistä onkin näköjään jo poistunut valikoimasta, onneksi ei kuitenkaan Kräm, Stoppa mig juni tai Chans. Minä tosin vähän epäilen, että Chans on liian hyvä livebiisiksi. Soittipa Kent sen miten hyvin tahansa, tulen todennäköisesti vähän pettymään. Tavallaan en siis tahdo, että Kent soittaa parhaan kappaleensa livenä. :)

Kungen är dödin kuulen kyllä hyvin mielelläni aloituskappaleena (levyjen ykkösraidoista se on ehkä paras), Längtan skala olisi vain aika paljon erikoisempi avaus. Stenbrottista olen myös samaa mieltä kanssasi. Debyyttilevyn kappaleista kuulisin tosin kaikkein mieluiten Som vattenin tai Frankin.

Jos saisin itse koota Kentille parinkymmenen kappaleen settilistan, näyttäisi se suunnilleen tältä: Avtryck, Blåjeans, Celsius, Chans, Cowboys, Elvis, Frank, Gravitation, Innan allting tar slut, Istället för ljud, Kevlarsjäl, Kungen är död, Kräm, Musik non stop, Om du var här, Rödljus, Som vatten, Stenbrott, Stoppa mig juni, Utan dina andetag. (No, tuolla se Chans joka tapauksessa on.)

Tämä spekulointi menee jo aika pitkälle; ehkä on ihan hyvä, että keikat ovat pian ohi. :)
 

leivoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Pauli - Non established since 1910
Metallipää lähtee kanssa keikalle. Taitaa olla neljäs Kent-keikka.
 

nyce

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, TPS,
Kanssa tulossa tänään 12.11. Hkiihin keikalle... Odottanut Kenttiä kuin hullu kuuta.

Minulle tämä ensimmäinen Kentin live-keikka, vaikkakin fani ollut jo piiitkään. Harmittanut vietävästi, kun en keväällä päässyt Tavastialle - mutta varmasti toimii ja putoaa kovin nytkin, isommassakin ympäristössä...

Tuo Köpenhaminan biisi-lista kuullostaisi aivan loistavalta... Etenkin Socker, Stoppa mig juni, Kevlarsjäl, Chans... ei helv... Kentillä niin paljon hyviä kappaleita, etten osaa/kykene laittamaan niitä järjestykseen...

Anyway, loistavaa keikkaa meille kaikille!!!
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Ensimmäinen Kentin konsertti olisi täälläkin päin tänään. Biisilistakin näyttää erittäin lupaavalta. Tupakin on ilmeisesti tulossa täyteen.
 

HABS #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pelicans, Antikale Lahko
KIITOS KENT

Konserri oli mun ensimmäinen Kentin keikka joten en voi verrata fiilistä aikaisempiin konsertteihin. Mielestäni konsertti oli erittäin hyvä ja fiilikset oli korkealla.

Paikat B3 katsomossa oli ok ja vaikka ensin "säikähdin" kun lipussa luki B3.... Onneksi konsertti oli tasokkaampaa viihdettä kuin Penan B3:lle tarjoama!
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Aivan mieletön!!!

Aivan loistava keikka!! Kiitos Kent. Vertailla en pysty, koska en ole ollut aikaisemmin Kentin konserteissa. Se ei muuta sitä fiilistä mikä eilisestä setistä jäi. Soitetut biisit olivat juuri niitä mitä odotin. Melody Clubkin yllättävän hyvä. Olisi voinut soittaa enemmänkin ku sen viisi biisiä, mutta Kenthän se oli se illan odotetuin eikä lämppäri. Tahtoo uudestaan. Vähänkin vaan, jos on saumaa päästä muille Suomen keikoille olen heti valmis. Riippuen myös tikettien tilanteesta. Toivotaan huomisen päivän tarjoavan HIFK:n osalta samanlaiset fiilikset samassa hallissa.
 

Barnaby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari Gold
Kent, Helsingin Jäähalli, 12.11.2002

SKITBRA KENT !!!!!

Odotukset olivat todella kovat, mutta täyttyivät. Ei tuollaista näe kuin aivan harvoin ja joskus, eli ylivoimaisesti parempi setti kuin Ruisrockissa ja jopa parempi kuin Tavastialla. Olen iloinen ja jopa hieman ylpeä (jos nyt ruotsalaisen puolesta voi olla ylpeä :-) poikain puolesta, etteivät ole lähteneet huoraus-rahastamaan Ameriiikan ja suur-Euroopankin markkinoille, vaan pitävät kiinni omasta tyylistään ja Pohjoismaistaan. Helmiä sioille olisi aivan liian lievä ilmaus, jos eilisen kaltaista loistokasta soitantoa lähdettäisiin väkipakolla tuputtamaan puffdaddy-featuring-daddypuff-featuring-usher-featuring-babyface-jengille.

Biisilista oli vähintään loistava - erotuksena Köpiksen listaan Celciusin puuttuminen. Noh, en mä edes huomannut koko asiaa eilen, koska sain kuulla Krämin ja Chansin livenä. Kaksi encorea oli aika hauska tapa lopetella. Vinternoll2 ja 747 kruunasivat sen ihan kaiken viimeisessä encoressa.

Yksi paha, paha asia kävi mielessä 747:n aikana taustalla pyörineistä, Kentin musaan vaikuttaneiden muiden artistien albuminkansien kuvista: ei kai tämä ollut kiitos ja hyvästi? Berg on ilmoittanut haluavansa jossain vaiheessa alkaa vain tekemään biisejä muille, ei kai vielä?

"Du är min hjälta för du våååååågar vara rak..."
 

Cannibal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Tusen tack Joakim

Oli kyllä huikea konsertti. Ja ensimmäinen kerta minullekin. Kent oli todellakin hyvä livebändi niin kuin aina sanotaan. Nyt sen kävin toteamassa itsekin...ja hyviltä paikoilta. A5-katsomosta.
Oli se lämppärikin kieltämättä ihan hyvä...laulaja vaikutti ihan Michael Monroen ja Andy McCoyn risteytykseltä.

Kent tietysti kruunasi kaiken niin kuin pitikin. Kräm oli ihan **tun hyvä ja erityisesti sen lisäksi kolahti vanha legenda Musik non stop. Se jotenkin kuulosti helvetin hyvältä eilen. Kaikki ne kyllä kuulostivat. Joakim kyllä pisti kunnon show'n pystyyn. Vihdoin sain kuulla Kentin livenä enkä pettynyt todellakaan. Olisi ihan kiva nähdä uudestaan tuo spektaakkeli. Huhhuh, tämä sai minut taas kuuntelemaan jo lähes puhki kuuntelemaani uutta albumia, jonka keväällä ostin...
 

leivoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Pauli - Non established since 1910
Kyllä oli aika vakuuttavaa vetoa. Lähes kaikki omat suosikit tuli. Erityisesti 747 sai kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin. Jotenkin vaan jäin kaipaamaan sitä Isola:n kansikuvan heijastusta taustakankaalle. Se sopii fiilikseen hyvin.

Ainoana miinuksena muutama slovari liikaa....

Oli kieltämättä aikamoinen kulttuurishokki mennä Kentin jälkeen Nosturille Napalm Death:in keikalle. Mutta hyvää musaa oli tarjolla molemmissa paikoissa...
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Kentin keikalla ollaan menossa lauantaina 16.11 Vaasassa. Keikkahan on Vaasan jäähallissa, jossa ei ole koskaan aikaisemmin pidetty mitään konserttia ellei muutaman vuoden takaisia uuden vuoden pippaloita lasketa. Aika mielenkiintoista nähdä minkälaiseen lavaratkaisuun ovat päätyneet.

Kent on minulle suhteellisen tuttu. Olen nähnyt heidät tänä vuonna jo keväällöä Vaasassa ja kesällä Ruisrockissa. Provinssissa vuonna 2000 niinikään. Odotukset on korkealle ja uskon, että en tule pettymään.

Kuulokkeissa soi muuten just Kent: Bianca, levyltä Isola.
 

Sumu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sentteri Jumalan armosta Patrik Westerback
Viestin lähetti mendieta
Kentin keikalla ollaan menossa lauantaina 16.11 Vaasassa.Keikkahan on Vaasan jäähallissa, jossa ei ole koskaan aikaisemmin pidetty mitään konserttia ellei muutaman vuoden takaisia uuden vuoden pippaloita lasketa. Aika mielenkiintoista nähdä minkälaiseen lavaratkaisuun ovat päätyneet.

Bomfunk MC's piti keikan jäähallissa oliko se nyt toissa talvena. Hallin laitoja ei purettu,sinne oli tehty rampit 'jäälle'.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös