Kenkää Selinille!

  • 257 784
  • 2 097

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Sinänsä jannut olette nyt kuitenkin seuranneet kiekkomaailmaa jo jonnin aikaa, niin luulisi muistavan sen ihan perusperiaatteen valmentajanvaihdoksista.

Ennen kuin päätös on lopullisesti tehty, ei seurajohto tule sanallakaan julkisuuteen kyseenalaistamaan sen hetkisen valmennustiimin asemaa. Ei nyt, eikä missään ammattimaisessa organisaatiossa koskaan. Yleensä pikemmin se "valmennuksella on seurajohdon täysi luottamus" -lausunto on pikemmin ollut kuolonsuudelma valmennukselle vaikeuksissa.

Sitten kun johtopäätökset on vedetty ja seuraajat päätetty, sitten tullaan julkisuuteen ja vaihdetaan X määrä ukkoja valmennustiimistä.

Eli siitä mitä haastatteluissa sanotaan valmennuksen asemasta ei voi vetää mitään johtopäätöksiä valmennuksen nauttimasta seurajohdon luottamuksesta.

Toki saattaa olla, että Ässät jatkaa Selinin komennossa koko kauden, mutta julkisuuteen annetuista lausunnoista tätä ei missään nimessä voi päätellä. Valmennuksella on julkisuuteen päin aina täysi seurajohdon luottamus siihen saakka, että potkut ja seuraajat on lopullisesti päätetty, kaikki muu on ja olisi amatöörimäistä puuhastelua.

Periaatteessa kyllä, noinhan se perinteisesti menee. Jotenkin Ässien suurhuikean tiedotuslinjan sokaisemana pitäisin vaan aika gutsy move, kun tuki valmentajalle ja halu katkaista lähivuosien vaihtokaruselli tulee kahdesta suusta, niin urheilujohtajan kuin toimitusjohtajan. Juolahtaa mieleen, että asia on nostettu pöydälle seuran sisällä, tehty vankka päätös jatkosta, ja ihan hetkeen ei asiaan olla palaamassa.

Saatan toki kompastua omaan näppäryyteni ja ajatella liian monimutkaisesti että korkealentoisesti. Viitisen viikkoa, 12 matsia, sitten maajoukkuetauko ja Ässillä kahden viikon pelitön pätkä 7.11-19.11. Katotaan nyt millasilla askelmerkeillä tauolle siirrytään.
 

ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Sinänsä jannut olette nyt kuitenkin seuranneet kiekkomaailmaa jo jonnin aikaa, niin luulisi muistavan sen ihan perusperiaatteen valmentajanvaihdoksista.

Ennen kuin päätös on lopullisesti tehty, ei seurajohto tule sanallakaan julkisuuteen kyseenalaistamaan sen hetkisen valmennustiimin asemaa. Ei nyt, eikä missään ammattimaisessa organisaatiossa koskaan. Yleensä pikemmin se "valmennuksella on seurajohdon täysi luottamus" -lausunto on pikemmin ollut kuolonsuudelma valmennukselle vaikeuksissa.

Sitten kun johtopäätökset on vedetty ja seuraajat päätetty, sitten tullaan julkisuuteen ja vaihdetaan X määrä ukkoja valmennustiimistä.

Eli siitä mitä haastatteluissa sanotaan valmennuksen asemasta ei voi vetää mitään johtopäätöksiä valmennuksen nauttimasta seurajohdon luottamuksesta.

Toki saattaa olla, että Ässät jatkaa Selinin komennossa koko kauden, mutta julkisuuteen annetuista lausunnoista tätä ei missään nimessä voi päätellä. Valmennuksella on julkisuuteen päin aina täysi seurajohdon luottamus siihen saakka, että potkut ja seuraajat on lopullisesti päätetty, kaikki muu on ja olisi amatöörimäistä puuhastelua.

Olet kyllä hyvin oikeassa kaikessa, mitä näistä valmentajakuvioista kirjoitat. Tiedän kyllä hyvin, että Atu voidaan erottaa kesken tämän kauden. Itseasiassa odotin sitä aika vahvasti jo ennen HIFK-peliä, mutta ei sitä sitten tapahtunutkaan. Vaikka kolmesta pelistä tuli vain yksi voitto, niin joukkueen jonkin verran parantuneet otteet antoivat Atulle jonkin verran lisäaikaa.

Sitä mieltä kyllä olen, että Ässien johdolle on kuitenkin aika korkea kynnys Atun erottamiseen. Yksi iso syy on talous, koska Ässilläkään sitä rahaa ei ole liikaa tuhlattavaksi. Ja jos Atulle annetaan potkut, niin silloin hänelle pitää kuitenkin maksaa palkka kauden loppuun asti riippumatta siitä, että istuuko hän kotona Turussa vai ruokkiiko Porin torilla puluja. Lisäksi kustannukset lisääntyvät, jos ulkopuolelta hankitaan uusi päävalmentaja. Itse olen jossain yhteydessä pohtinut sitä, että jos Atulle annetaan potkut, niin ihan säästösyistä päävalmentajan rooliin nostetaan Arvonen. Mutta tässäkin on se ongelma, että joskus apuvalmentajat lähtevät myös, jos heidän kanssaan työskennellyt päävalmentaja saa potkut.

Toinen syy on Kerttula, joka vaikuttaa kyllä varsin pitkäjänteisellä seurajohtajalta. Luulisin, että aika huonosti Selinin kanssa saa mennä, että Kerttula ja seuran hallitus antavat potkut Atulle. Mutta toisaalta asia on juuri niin, että valmentaja valmentaa niin kauan kunnes hänen sopimuksensa loppuu tai hänelle annetaan potkut. Joka tapauksessa Ässien tulevaisuuden kannalta tärkeämpi asia on ensi kauden valmennusryhmä, jossa toivottavasti on riittävästi osaamista siihen, miten nuoria pelaajia viedään eteenpäin. Hyviä nuoria meillä nimittäin riittää.
 

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Aamu #9 jvdk ja Atu on edelleen Porin Ässien päävalmentaja.

@ Ilves 4-2 L
vs. HIFK 2-1 W
@ Pelsut 2-1 L

Uusi viikko, uudet kujeet ja uudet unelmat. Lähtökohtaisesti pitäisi olla min. 6p viikko, mutta onko tiukka ottelutahti sittenkin myrkkyä Selinin joukoille?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toivola, olisiko jo aika tehdä jotain palkkasi eteen?! Ukkoja tippuu koko ajan lisää lasarettiin. Jos rahaa ei ole, niin sun tehtäväsi on hommata sitä hallitukselta.

Selitykset eivät enää auta vaan uutta ukkoa sisään ASAP.

Tammisen sanoin, mikään ei muutu.

Edit: Viittaan ketjuun, en yksittäiseen viestiin.
 

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Kärsivällisyyttä, Selinistä päästään kauden jälkeen eroon. Siihen asti tukea hänelle ja joukkueelle. Niin tehdään sivistyneessä organisaatiossa, jollaiseksi Porin Ässätkin on vihdoin muuttumassa toivon mukaan.

Strategian mukaisesti seuraava valmentaja on hyvä nuorten kehittäjä, koska paljon nuoria "omia" on tulossa sisään Liigaan. Tässä Ässät on paremmassa kuosissa kuin moni muu Liigajoukkue. Tätä kohtaa joukkueen rakentamisessa ei nyt saa sössiä, parin seuraavan kauden prosessi. Kerttulan mukaan valintaprosessi on käynnistymässä vasta, mitä tuo sitten tarkoittaneekin. Onko useitakin oikeita vaihtoehtoja vai onko tämä vain näennäisprosessi? Sen saa tietää sitten kun uusi valmentaja ilmoitetaan.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Huhhuh, ottamatta kantaa pitääkö Selin vaihtaa vai ei, niin olen kieltämättä tyytyväinen että Pikkarainen meni kerhoon. En ole koskaan pitänyt miehen olemuksesta, sellainen vähän öykkärimäinen. Ja onhan Pikkaraisen historiassakin vähän sellaista öykkäröintiä muistaakseni. Joku sanoi että olisi Ässien näköinen valmentaja, mutta tiedä siitä sitten. Mieluummin Kivi, ja on muuten käsittämätöntä että mies on ollut ilman valmennuspestiä Ilveksen ajoista lähtien. Osaamista kyllä olisi. Turhaa pohdintaa toki, Selinillä varmasti mennään.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sinne meni Pikkarainen HPK:hon. Ei kai tässä auta muu kuin uskoa ja kärsiä Selinin kanssa.

E: Ehkä silti hieman mietityttää, onko HPK NIIN paljon paremmassa tilanteessa taloudellisesti kuin Ässät. Pitäisi Ässissäkin olla rohkeutta toimia, jos suunta ei muutu.
Ässistä ei ole tarjolla kuin loppukauden sopimus, kun Härkälä ottaa ohjat ensi kaudesta alkaen. Pikkarainen sai HPK:lta kahden vuoden diilin. Kuka sitten olisi valmis suostumaan pelkästään loppukauden pätkään? Raipe ehkä, mutta vaikea nähdä kovin monen muun tyytyvän noin lyhyeeseen pätkään.
 

Fuzzy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Flyers
Turhaa pohdintaa toki, Selinillä varmasti mennään.
Ei nyt ihan varmasti, kyllä talousasiat ja urheilullinen menestys kulkee niin suuresti käsikädessä, puolin sekä toisin, että jos Selinin alaisuudessa saadan paukutettua vaikka 10 ottelun tappioputki, ovat potkut varmaan väistämättömät.

Realiteetit on kuitenkin kunnossa, ja huolimatta joukkueen kusemisesta kyllä Ässät Selinin pitää, ellei esim. em. tilanne tapahdu.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ässistä ei ole tarjolla kuin loppukauden sopimus, kun Härkälä ottaa ohjat ensi kaudesta alkaen. Pikkarainen sai HPK:lta kahden vuoden diilin. Kuka sitten olisi valmis suostumaan pelkästään loppukauden pätkään? Raipe ehkä, mutta vaikea nähdä kovin monen muun tyytyvän noin lyhyeeseen pätkään.

Onneksi kukaan nyt ei lähtenyt uhriutumaan sillä, että ei Poriin ketään saada, kun se on niin syrjässä ja Hämeenlinna niin hyvällä paikalla helsinkiläiselle. Mutta muutoin tämä juuri, ennen kaikkea tuo kahden vuoden suora paperi on iso asia. On kuitenkin käytännössä julkinen salaisuus, että Härkälä on ensi kaudesta alkaen päävalmentaja, niin monesta lähteestä sitä tietoa on jo olemassa. Tästä organisaation pidemmän aikajänteen strategiasta pidetään aivan pomminvarmasti kiinni, joten se jo itsessään estää Atun potkut, tai vähintään tekee potkujen kynnyksen käytännössä niin korkeaksi että niitä ei tule. Strategiaan ei kuulu, että joku random tulee ihan vain muodon vuoksi puoleksi vuodeksi hommiin, ilman mitään sen kummempaa tarkoitusta. Atu tekee nyt sellaisen kivijalan tulevaisuutta ajatellen kuin vain ikinä kykenee, se on nyt hänen ainoa tehtävänsä mikä on jäljellä.. hänen potkunsa tulisivat niin kalliiksi ettei tosikaan, ja tämä ei täällä nyt mene kaikille jakeluun

En kerta kaikkiaan käsitä jos täällä joku aikuisten oikeasti odottaa Atun saavan potkut tällä kaudella. Nyt valoja päälle jos näin..
 

Nigi

Jäsen
Ei ole Härkälän Hermekselläkään lähtenyt Ässiä paremmin kausi liikkeelle. 4 matsia ja 3 pistettä. Onkohan riittävä valmentaja Liigaan?

Selvää on, että Atulla tämä kausi mennään. Valitettavasti.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onneksi kukaan nyt ei lähtenyt uhriutumaan sillä, että ei Poriin ketään saada, kun se on niin syrjässä ja Hämeenlinna niin hyvällä paikalla helsinkiläiselle. Mutta muutoin tämä juuri, ennen kaikkea tuo kahden vuoden suora paperi on iso asia.
Kyllä. Kahden vuoden diiliä vastaan ei Ässät pysty kilpailemaan. Eikä toki sitä tosiasiaa, että Hämeenlinna sijaitsee maantieteellisesti paljon paremmalla paikalla kuin Pori. Mutta tässä tosin olisi ollut suora linkki Pikkaraiseen Kerttulan muodossa (tietysti Kerhollakin Toivola), joten jos kahden vuoden diiliä olisi ollut tarjottavana, niin ehkä olisi ollut Ässien saatavilla. Mutta en ole itse ihan niin kova Pikkaraisen fani kuin moni muu tuntuu olevan. Perinteiset karskit ÄIJJÄT herättää kiimaa monessa Ässä-kannattajassa ja rauhalliset akateemikot nähdään punaisena vaatteena.
 

Mankka82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Edmonton Oilers
Ei ole Härkälän Hermekselläkään lähtenyt Ässiä paremmin kausi liikkeelle. 4 matsia ja 3 pistettä. Onkohan riittävä valmentaja Liigaan?

Selvää on, että Atulla tämä kausi mennään. Valitettavasti.

Tämän vuotisella hermeksen menestymisellä on varmasti myös vaikutusta siihen onko Härkälä vahvoilla Ässiin ensi kaudeksi sillä mielestäni kovat on riskit jos palkataan valmentaja joka on mestiksessä häntäpään joukkueen valmentaja.

Toki mestistä en juurikaan seuraa että miten tänä vuonna pitäisi menestyä paperilla.
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Eikä toki sitä tosiasiaa, että Hämeenlinna sijaitsee maantieteellisesti paljon paremmalla paikalla kuin Pori.

Tuossa olet tietysti täsmälleen oikeassa.

Mutta noin niinkuin Raisiossa asuvalle Pikkaraiselle etäisyydeltään ja tiestöltään melko "sama matka".

Että silleen...
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Mutta en ole itse ihan niin kova Pikkaraisen fani kuin moni muu tuntuu olevan. Perinteiset karskit ÄIJJÄT herättää kiimaa monessa Ässä-kannattajassa ja rauhalliset akateemikot nähdään punaisena vaatteena.

Tää on kyllä jännä, myös joidenkin muidenkin jengien kannattajaosastoissa näkyvä piirre. Joukkueen pelityylin ja ilmeen voi lukea valmentajan habituksesta sekä mediaesiintymisistä. Vois myös ajatella silläkin olevan merkitystä, millasta kiekkoa millasillakin pelaajilla on kyennyt aiemmin valmentamaan.

Eikä siinä, Pikkaraisella voi hyvinkin olla annettavaa Liigakiekolle.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuossa olet tietysti täsmälleen oikeassa.

Mutta noin niinkuin Raisiossa asuvalle Pikkaraiselle etäisyydeltään ja tiestöltään melko "sama matka".

Että silleen...
Juu, tässä tapauksessa ei varmaankaan mitään merkitystä. Olen vaan tästä aiheesta ennenkin PataJaskan kanssa vääntänyt yleisellä tasolla. Hämeenlinna sijaitsee lyhyen matkan päässä kooltaan Suomen top 5 -kaupungeista. Tottahan se on auttava tekijä ja esim. Jukka Jalonen on tämä nostanut esille HPK:n etuna.
Tää on kyllä jännä, myös joidenkin muidenkin jengien kannattajaosastoissa näkyvä piirre. Joukkueen pelityylin ja ilmeen voi lukea valmentajan habituksesta sekä mediaesiintymisistä. Vois myös ajatella silläkin olevan merkitystä, millasta kiekkoa millasillakin pelaajilla on kyennyt aiemmin valmentamaan.
Aika paljon tosiaan se mieli tuppaa menevän mediaimagon luomien mielikuvien varassa.

E: Olen varmasti langennut itsekin joskus samaan, eli ei sillä.
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tammisen sanoin, mikään ei muutu.

Edit: Viittaan ketjuun, en yksittäiseen viestiin.

Kukaan ei tarttunut...

Lainaamassani Toivolan keskustelussa käydään tätä samaa keskustelua vuodenvaihteessa 2012-13, meitä oli aika monta jo tuolloin mukana. Ässien pj. Laine totesi keväällä 2013 minulle, että joskus on hyvä olla hidas. Nyt on sama tilanne, ehkä nytkin kannattaa olla hidas päätöksissä, koska varmaa vaihtoehtoa ei ole olemassa.

Valmentajan vaihdos tehoaa harvoin, eikä se ainakaan muuta Ässien pelaajabudjettia mihinkään.
 

Hecquefeuille

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari-Pekka, Pantse
Hyvä, että Atun kanssa jatketaan kauden loppuun. Nyt sisäänajoa ensikautta varten. Tämä on välikausi. Ensikaudella uutta pökköä pesään ja kohti uutta projektia.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kukaan ei tarttunut...

Lainaamassani Toivolan keskustelussa käydään tätä samaa keskustelua vuodenvaihteessa 2012-13

Et sinä mitään keskustelua lainannut vaan minun yksittäistä viestiäni lähes 10v takaa. Vähän provolta haiskahti, Joku voisi sanoa, että sitä tikulla silmään joka vanhoja kaivelee...
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Et sinä mitään keskustelua lainannut vaan minun yksittäistä viestiäni lähes 10v takaa. Vähän provolta haiskahti, Joku voisi sanoa, että sitä tikulla silmään joka vanhoja kaivelee...

Et ilmeisesti lukenut viestini muokkausta. Olen pahoillani, jos koit viestini loukkaavana. Sinun viestisi vaan aloitti uuden keskustelun tuossa ketjussa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Kukaan ei tarttunut...

Lainaamassani Toivolan keskustelussa käydään tätä samaa keskustelua vuodenvaihteessa 2012-13, meitä oli aika monta jo tuolloin mukana. Ässien pj. Laine totesi keväällä 2013 minulle, että joskus on hyvä olla hidas. Nyt on sama tilanne, ehkä nytkin kannattaa olla hidas päätöksissä, koska varmaa vaihtoehtoa ei ole olemassa.

Valmentajan vaihdos tehoaa harvoin, eikä se ainakaan muuta Ässien pelaajabudjettia mihinkään.
Nooh, onko tarinan opetus sitten se, että ikinä ei kannata antaa potkuja? Tuo keskustelu johon viittaat, on käyty aikana kun Ässillä on takana pitkä hemmetin hyvä jakso. Näin ulkomuistista sanoisin, että Ässät oli kolmen vuoden ajalla mitattuna runkosarjan toiseksi paras joukkue. Potkujen vaatiminen tuollaisena aikana on aika kevyellä pohjalla... Varsinkin jos vertaa viimeisen kolmen kauden taapertamiseen.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Huhhuh, ottamatta kantaa pitääkö Selin vaihtaa vai ei, niin olen kieltämättä tyytyväinen että Pikkarainen meni kerhoon. En ole koskaan pitänyt miehen olemuksesta, sellainen vähän öykkärimäinen. Ja onhan Pikkaraisen historiassakin vähän sellaista öykkäröintiä muistaakseni. Joku sanoi että olisi Ässien näköinen valmentaja, mutta tiedä siitä sitten. Mieluummin Kivi, ja on muuten käsittämätöntä että mies on ollut ilman valmennuspestiä Ilveksen ajoista lähtien. Osaamista kyllä olisi. Turhaa pohdintaa toki, Selinillä varmasti mennään.

Se on jokseenkin varma asia, että Currya on turha kysellä mihikään loppukauden pestiin tässä vaiheessa ja vielä vähemmän sen 10 ottelun tappioputken jälkeen. Jos Curry johonkin syöttiin tarttuu, niin se on sitten preseasonin aikana ja edellyttäen että joukkueen rosteri on siinä kunnossa, että sillä voi taistella mestaruudesta. Curryn CV ei vaan kestä mitään mahalaskua. Ei varmaan kestäisi Nemollakaan, mutta näkisin että Nemo voisi tarttua ennemmin tuollaiseen haasteeseen.
Paras vaihtoehto noin 7 kk pätkäpestiin olisi Kuusamakujan Aurinkokuningas, joka tulisi laittamaan ohjauspelin kuntoon ja opettamaan pelaajille KISS-prinsiipit.
 

Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Aamu #10 jvdk (jälkeen viimeisen derby kyykkäyksen) ja Atu on edelleen Porin Ässien päävalmentaja.

@ Ilves 4-2 L
vs. HIFK 2-1 W
@ Pelsut 2-1 L

@Naurava Sika
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Se on jokseenkin varma asia, että Currya on turha kysellä mihikään loppukauden pestiin tässä vaiheessa ja vielä vähemmän sen 10 ottelun tappioputken jälkeen. Jos Curry johonkin syöttiin tarttuu, niin se on sitten preseasonin aikana ja edellyttäen että joukkueen rosteri on siinä kunnossa, että sillä voi taistella mestaruudesta. Curryn CV ei vaan kestä mitään mahalaskua. Ei varmaan kestäisi Nemollakaan, mutta näkisin että Nemo voisi tarttua ennemmin tuollaiseen haasteeseen.
Paras vaihtoehto noin 7 kk pätkäpestiin olisi Kuusamakujan Aurinkokuningas, joka tulisi laittamaan ohjauspelin kuntoon ja opettamaan pelaajille KISS-prinsiipit.
En tiedä olenko tulossa hulluksi, kun huomaan olevani jokseenkin samaa mieltä SJS:n kanssa. Loppukauden pätkäpestiin on aika turha haaveilla mitään Karri Kiveä tai vastaavia. Jotta vaihdos olisi missään määrin kannattava tehdä näinä Covid-aikoina, niin sen korvaajan pitäisi olla joku joka toisi myös persoonallaan buustia touhuun ja innostaisi ihmisiä tulemaan hallille. Ei ehkä Tami nyt ole se vastaus, mutta joku Ville Nieminen, joka ehkä voisi pätkäpestiäkin tarvita uransa uudelleenkäynnistämiseksi. Niemisellä olisi siis myös ammattillisesti motivaatio kohdallaan saada jotain täällä aikaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös