Kenet olisi pitänyt hankkia ja ketä ei?

  • 28 839
  • 200

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Tuskin häntä kovempaa Lohta markkinoilla enää Liigan kohdalla nähdään tänä keväänä.
Kauniisti sanottuna aika rohkea ennustus ainakin kahdelta kantilta ajateltuna.
 
Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Sen verran Roy on kertonut, että useampi tarjous oli pöydällä. Kauden aloitus viivästyi häneltä, kun halusi pelata nimenomaan Euroopassa ja sopivaa paikkaa ei tahtonut löytyä.
Jos tämä pitää paikkansa niin mielestäni tämä kertoo kaiken olennaisen Royn tilanteesta.
Eli joko Kalle ei ollut jostain syystä kiinnostunut Roysta tai sitten Roy ei ollut kiinnostunut jostain syystä Lukon tarjouksesta.
Jos tilanne on juuri noin kuten Roy sanoo niin todennäköisesti Lukko ei ollut Roysta kiinnostunut, sillä Raumalta paikka olisi varmasti löytynyt. Toki jos Royn oletus oli joku 400k€:n liksa, niin silloin "sopivaa" paikkaa Raumaltakaan ei löydy.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Voihan se olla että Kalle on tarjonnut sellaista diiliä että loppu kausi ja ensi kausi tyyliin 100k + 300k, eikä ole siitä sitten suostunut tinkimään. Tuo 100K loppukaudestakin olisi jo 25K kuukaudessa, eli hemmetin paljon. Noh, jonkun pienen pätkän näin ekalla erätauolla jossa Roy oli kiekossa ja vähän sellaiset Audette fibat tuli ensin ja loppu ratkaisu kun tuli, niin mieleen tuli Haga. Eli voi olla mitä tahansa tuolta väliltä, mut veikkaan että lopulta lähemmäs Audettea menee.
 
Lukko8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
IFK:n osion mukaan Roy ei tasakentällisin kummoinen ole, mutta ylivoimalla parhaimillaan. Onneks meillä toimii ylivoima niin nätisti, hyvä ettei tullut meille!
 
Sinkilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, ManU, Pesäkarhut, SoJy, Valepa, Narukerä
IFK:n osion mukaan Roy ei tasakentällisin kummoinen ole, mutta ylivoimalla parhaimillaan. Onneks meillä toimii ylivoima niin nätisti, hyvä ettei tullut meille!
Ei noi Davidsonitkaan rimpuloita ole.
”Joka päivä” sieltä lappaa ukkoa tyhjiltä markkinoilta liigaan.
Tuskin ne kaikki niin surkeita ole, ettei Lukkoa vahvistaisi.
 
Lukko8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei noi Davidsonitkaan rimpuloita ole.
”Joka päivä” sieltä lappaa ukkoa tyhjiltä markkinoilta liigaan.
Tuskin ne kaikki niin surkeita ole, ettei Lukkoa vahvistaisi.
Toiset urheilujohtajat selittelee kuivista markkinoista ja toiset lyö setelinippua pöytään ja hankkii pelaajia. Kallella vielä iso työ edessä tämän kauden osalta. Mielenkiinnolla odotan löytääkö ketään.
 
Sinkilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, ManU, Pesäkarhut, SoJy, Valepa, Narukerä
Komiasti pyöri IFK:n ylivoima Flegu-Royn johdolla.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Puhutaanko varmasti samasta sällistä? On agentti liksansa ansainnut , kun sai Tobben
sainaamaan tän pygmin.

Ei ne kaikki HIFK puolellakaan ole ihan tyytyväisiä. Mutta meillä on yhtä monta näkemystä, kun mieltäkin.
 
Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
0+4 kuuteen peliin kelpo startti.

Ei näitä kannata muutaman vaihdon perusteella flopeiksikaan tuomita.

Eikä ne tehopisteet loppupeleissä kerro miten olisi Lukon sapluunaan sopinut tai vastaavaa.

Olkoot siellä. Aivan paska.
 
Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Nyt kun eilen näki Royn ensimmäisen kerran livenä pelaavan niin ihan oikeasti, tämän pelaajan perään ei kyllä tarvitse itkeä. Varmaan peliälyä löytyy mutta voi luoja että oli pehmeä ja kevyt. Ihmettelen että on tuolla pehmeydellä päässyt pelaamaan noinkin paljon tarunhohtoisessa.
 
Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021

En edes huomannut Royn pelaavan, se kertonee kaiken oleellisen.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Nyt kun eilen näki Royn ensimmäisen kerran livenä pelaavan niin ihan oikeasti, tämän pelaajan perään ei kyllä tarvitse itkeä. Varmaan peliälyä löytyy mutta voi luoja että oli pehmeä ja kevyt. Ihmettelen että on tuolla pehmeydellä päässyt pelaamaan noinkin paljon tarunhohtoisessa.
Tähän tekisi mieli sanoa että katsellaan keväämmällä uudestaan kun ruvetaan pelaamaan puolivälieriä...

Kaikkihan on olleet ihan paskoja jotka Lukkoon ei ole tullut/halunnut.
 
nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Sellaisia jotka nostaa tasoaan kun oikeat pelit alkaa.
Meillähän on noita jo rosteri täynnä: Kestner, Repo, Hakulinen, Somppi, Ikonen, Saarela, Reunanen, Gregoire, Piipponen. On se outoa, että valitetaan ettei hommata ketään mutta samaan aikaan jätetään tiedostamatta samoilla perusteilla tällä hetkellä keskinkertaisesti esiintyvät pelaajat, jotka ovat jo joukkueessa.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Meillähän on noita jo rosteri täynnä: Kestner, Repo, Hakulinen, Somppi, Ikonen, Saarela, Reunanen, Gregoire, Piipponen. On se outoa, että valitetaan ettei hommata ketään mutta samaan aikaan jätetään tiedostamatta samoilla perusteilla tällä hetkellä keskinkertaisesti esiintyvät pelaajat, jotka ovat jo joukkueessa.
Loistavaa ei muuta kuin odotellaan tekemättä mitään, jossitellaan sitten jälkikäteen että olisko sittenkin...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös