Kenestä uusi toiminnanjohtaja?

  • 55 629
  • 295

cleanhit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Ducks
Kannattaa varmaan muistaa, että yksittäiset taikurit ovat aika vähissä. Uusi tj ei välttämättä muuta ainakaan heti mitään (esim. HIFK, TPS, ym.) Tepsillä tosin alkoi nousu, mutta siihen tuskin uusin tj ehti mitään vaikuttaa?

Homma vaatii kokonaisuutta ja oikean kokonaisuuden muutaman parin-kolmen vuoden raakaa työtä.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Homma vaatii kokonaisuutta ja oikean kokonaisuuden muutaman parin-kolmen vuoden raakaa työtä.

Ongelma on näköjään vain siinä, että kukaan ulkopuolelta tuleva ei viihdy niin pitkään Kouvolassa. Pitäisi varmaan hankkia tulevalle tj:lle yksiö Voikkaalta, niin olisi viihtyvyys taattu.

Mutta olen samaa mieltä, kyllähän se suurin hedelmä onnistuneesta työstä on korjattavissa muutaman vuoden säteellä. Uusi hyvillä verkostoilla varustettu tj pystyisi kuitenkin tekemään ihmeitä pienessäkin ajassa - näin uskon.

Erityisesti olen kaivannut KooKoolle pitkään sponsoreita myös oman alueen ulkopuolelta. Eli siis maanlaajuisia yrityksiä, eikä vain paikallisia. Helpommin täällä mölisty kuin tehty, mutta oikeat suhteet voisivat tälläistäkin diiliä viedä kummasti eteenpäin. Mutta kuten todettu, niin ensi kaudella on kyllä sponssiraha yhä tiukemassa, joten sitä suuremmalla syyllä pitää olla rautainen kaveri puikoissa.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Frimodigia haastateltiin juuri äsken radiossa. Mitään ihmeempää ei irronnut. Hyvää työtä tehnyt Kolek on yksi valmentajavaihtoehdoista, pelaajien kanssa aletaan keskustella ensi viikolla ja toiminnanjohtaja julkaistaan kuun lopussa tai ensi kuun alussa.
 
Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Frimodigia haastateltiin juuri äsken radiossa.

Täällä kyseinen juttu myös nettiversiona.

Tämän kevään aikana on luvassa paljon muutoksia, esimerkiksi uusia henkilöitä on tulossa toimintaan mukaan.

Tavoitteet olivat kovat ja niin ne pitää ollakin, tavoitteet on asetettu edelleen korkealle. Frimodigin mukaan Kouvola on ainoita Mestis-kaupunkeja, jolla on realistiset mahdollisuudet pelata SM-liigaa.

Toiminnanjohtajaksi haettu kovan luokan kaveria.

Päävalmentaja tulee selviämään ihan lähitulevaisuus, Kolek on edelleen yksi vaihtoehto.
 
Mielenkiinnolla saa odotella kuka sieltä toiminnanjohtajaksi istahtaa. Frimodig puhuu kovasta tekijästä. Kukakohan sellainen olisi? Itsellä heittää pääkoppa aika tyhjää tälle hetkellä. Kaarnan Ilkka olisi kova tekijä, mutta jatkaa pelsuissa. Jotain Kaarnan tyylistä tarvittaisiin KooKooseen. Kiekkotietämystä ja osaamista, mutta samalla hyviä suhteita yrityselämään.

Mutta se onkin eri juttu mistä tuollainen tekijä saataisiin KooKoota viemään eteenpäin.
 
Fordél

Jäsen
Hyvää työtä tehnyt Kolek on yksi valmentajavaihtoehdoista, pelaajien kanssa aletaan keskustella ensi viikolla ja toiminnanjohtaja julkaistaan kuun lopussa tai ensi kuun alussa.

Hyvää työtä tehnyt Kolek? Melkosta tuubaa Frimodigin suusta. Kun joukkue ei yltänyt tavoitteeseensa niin miten ihmeessä valmentaja on voinut tehdä hyvää työtä? Käsittämätöntä hyssyttelyä Frimodigilta. Lisäksi odotan Frimodigilta todenmukaista selvistystä siitä miten kausi meni taloudellisesti.

Sekin on huono asia, että vasta ensi viikolla aletaan käymään keskusteluja pelaajien kanssa. Toki tiedä sitten pitääkö tämä paikkaansa. Joka tapauksessa tässä vaiheessa olisi hyvä ollut heittää julkisuuteen jo tammikuussa tehtyjä arvokkaiden runkopelaajien (Liukkonen, Lindström, Uronen, Tuomi jne.) jatkosopimuksia. No toivottavasti ensi kuun alussa kuulemme niitä ja miellään monivuotisia.

Toiminnanjohtajasta en ole niin huolissani. Mielenkiintoisia nimiä on pyörinyt huhuissa ja toivottavasti joku näistä tärppää.
 
Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Lisäksi odotan Frimodigilta todenmukaista selvistystä siitä miten kausi meni taloudellisesti.

KooKoo on edelleen täysin velaton seura ja jos kausi olisi tuottanut hieman tappiota niin kyseisen tappionhan hoitaa KooKoon pääyhteistyökumppanit etunenässä Frimodigin firma ja eräs toinen paljon KooKoohon panostanut yritys. Sen tiedän, että KooKoolla ei ole lainkaan pankkilainaa eli kaikki mitä on käytetty rahaa on tullut yhteistyökumppaneilta ja pääsylipputuloina. Kuten tuosta Kymenlaakson radion haastattelusta oli kuultavissa, niin KooKoolla on edelleen ensi kaudella kovat tavoitteet. Jos tappiota olisi tehty kuusinumeroinen luku niin kyllähän silloin olisi tavoitteistakin tingitty. Niin kauan kuin KooKoon yhteistyökumppaneilla on kukkaron nyörit löysällä niin tuohon taloudelliseen puoleen fanien ei kannata kiinnittää muuta huomiota kuin ostaa heti se kausikortin kun ne taas tulevat myyntiin.
 
Fordél

Jäsen
...jos kausi olisi tuottanut hieman tappiota niin kyseisen tappionhan hoitaa KooKoon pääyhteistyökumppanit etunenässä Frimodigin firma ja eräs toinen paljon KooKoohon panostanut yritys.

Näinhän se ei voi olla jatkossa ja tämän takia pitää ammattimaisuutta lisätä ja taloudellista pohjaa laajentaa (aivan kuten Jouni-setä sanoi). Paljon on työtä edessä ennen kuin KooKoolla on mahdollisuuksia liigaan.
 
Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Näinhän se ei voi olla jatkossa ja tämän takia pitää ammattimaisuutta lisätä ja taloudellista pohjaa laajentaa (aivan kuten Jouni-setä sanoi). Paljon on työtä edessä ennen kuin KooKoolla on mahdollisuuksia liigaan.

No eihän tuo tietenkään hyvä ole, jos yhteistyökumppanit joutuvat kauden aikana pumppaamaan seuraan lisää rahaa, mutta tuolla liigan puolella ammattilaisilla nuo budjetit yleensä pettävät vielä huomattavasti pahemmin kuin mitä KooKoolla mahdollisesti tällä kaudella. Kyllähän tuohon kauden mittaan KooKoon pelipaitaan tuli uusia mainoksiakin ja sitä kautta lisää euroja mikäli panit merkille.
 
Tuo on osaksi vastuun pakoilua jos lähdetään selittelemään, että kun muuallakin niin kyllähän meilläkin voidaan käydä puheenjohtajan lompakolla. Ei näin! KooKoon pitää päästä siihen, että sillä on puheenjohtaja, joka kyllä voi sponssata seuraa, mutta ei ole se, joka kantaa seuran taloudesta suurimman vastuun. Puheenjohtajan tehtävä on luotsata seuraa kohti sen tavoitteita ja vetää suuria linjoja, ei missään nimessä olla seuran päärahoittaja. Se ei ole kestävällä pohjalla olevaa toimintaa.

Taloudellista pohjaa on laajennettava ja hajautettava. Tässä ollaan ehdottomasti menty viime vuosina eteenpäin ja siitä suuri tunnutus Frimodigille! Uusia yhteistyökumppaneita on tullut paljon mukaan KooKoon toimintaan. Koska tähtäin on liigassa, ei nykyinen taso riitä vielä mihinkään ja reviiriä on edelleen vain laajennettava. Tässä on uuden toiminnanjohtajan suurin haaste. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa se ei ole helppoa, joten tulevalla kaudella voidaan keskittyä nykyisen tason pitämiseen, resurssien tehokkaampaan kohdentamiseen ja hakea kasvua lähinnä yleisömääristä. Sponsorien tulot voivat olla tiukassa, mutta talouden vaikutus ei yleisesti ottaen heijastu yksityisten käyttäytymiseen mitä tulee tällaisiin asioihin.

Toivottavasti KooKoon organisaatiota saadaan vahvistettua näillä kovilla uusilla kasvoilla, mitä Frimodig lupaa. Toivosin, että organisaatio koostuisi kesällä seuraavista tekijöistä:

-Puheenjohtaja (Frimodig) määrittelee yhdessä hallituksen kanssa toiminan suuret linjat ja tavoitteet sekä esiintyy julkisuudessa.
-Toiminnanjohtaja (????) johtaa toimitusjohtajamaisesti KooKoon päivittäistä toimintaa ja vastaa hallinnosta. Tärkeimpänä tehtävänä on huolehtia budjetin kasaamisesta.
-Markkinoija (Kuitunen) hoitaa myyntitehtävät..
-Urheilutoimenjohtaja (??????) kasaa yhdessä valmentajan kanssa hänen pelitapaansa sopivan joukkueen. Lisätehtävinä voi olla tiedottaminen ja markkinointitehtäviä.
-Toimistovastaava(?????) pyörittää päivittäisiä käytännön asioita, hoitaa kirjanpidon jne.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Hyvää työtä tehnyt Kolek on yksi valmentajavaihtoehdoista

Heh, vielä tammikuussahan sopimuksesta oli jo lyöty kättä päälle, kun oikein lehtiin uskallettiin jutella moista. Katsellaankin nyt mielenkiinnolla mikä on itsekunkin ranneliikkeen käytännön arvo... No joo, jotenkin on sellainen perstuntuma, että Vladon kortit on jo katsottu myös Jouni-sedän toimesta, mutta tiedä näitä koskaan.

Tuosta kovasta tekijästä© tulee myös pelottavasti mieleen Toomeyn hehkutus... Toivotaan parasta.
 
Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Heh, vielä tammikuussahan sopimuksesta oli jo lyöty kättä päälle, kun oikein lehtiin uskallettiin jutella moista.

Niin tuo juttuhan oli jääkiekkolehdessä, että Kolekin kanssa olisi sovittu alustavasti 1+1 vuoden jatkosopimuksesta, mutta vastaavasti Kouvolan Sanomat kirjoitti tammikuussa, että sopimusta ei ole vielä tehty ja että päätöksiä tehdään myöhemmin.

Tuosta kovasta tekijästä© tulee myös pelottavasti mieleen Toomeyn hehkutus... Toivotaan parasta.

Hehkuttiko Frimodig etukäteen Toomeytä kovaksi tekijäksi vai oliko nämä hehkuttajat näitä jatkoajan kiekkotietäjiä?
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Niin tuo juttuhan oli jääkiekkolehdessä, että Kolekin kanssa olisi sovittu alustavasti 1+1 vuoden jatkosopimuksesta, mutta vastaavasti Kouvolan Sanomat kirjoitti tammikuussa, että sopimusta ei ole vielä tehty ja että päätöksiä tehdään myöhemmin.

Niin muistan tuon kyllä ja osin siksi onkin miedosti huvittavaa, että kuitenkin jutellaan ~ 20 000 levikkisessä lajin ykköslehdessä tuollaisia kättä-päälle-juttuja. Mutta kuten sanoin, niin katsellaan nyt rauhassa mitä tapahtuu.

Hehkuttiko Frimodig etukäteen Toomeytä kovaksi tekijäksi vai oliko nämä hehkuttajat näitä jatkoajan kiekkotietäjiä?

Kyllähän täällä JA:ssa sauna kävi kuumana, mutta ei Jounikaan suoranaisesti arastellut löylykauhan kanssa:

KS kirjoitti:
emme suinkaan ota ensimmäistä agentin tarjoamaa peluria. Meillä on talouden puolesta mahdollisuus kovan luokan pelaajaan, joka on sitten vahvistus eikä rivimies, Frimodig painottaa.

Eipä silti, en itse ole mitenkään kirvestä kaivoon heittänyt tai menossa avantoon tämän asian suhteen, vaan kyllä edelleen uskoa löytyy, että jostain pohjaliejusta se tekijämies vielä naarataan. Pitkäsiima on vetämässä.
 
Jasse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go on... Narrit...
Mielenkiinnolla saa odotella kuka sieltä toiminnanjohtajaksi istahtaa. Frimodig puhuu kovasta tekijästä. Kukakohan sellainen olisi? Itsellä heittää pääkoppa aika tyhjää tälle hetkellä. Kaarnan Ilkka olisi kova tekijä, mutta jatkaa pelsuissa. Jotain Kaarnan tyylistä tarvittaisiin KooKooseen. Kiekkotietämystä ja osaamista, mutta samalla hyviä suhteita yrityselämään.

Mutta se onkin eri juttu mistä tuollainen tekijä saataisiin KooKoota viemään eteenpäin.

Tuosta Kaarnan hehkutuksesta en kyllä ymmärrä, Saipallakin taitaa olla vielä paljon Kaarnan aikaisia laskuja rästissä :) Kyllä ne vielä siellä Lahdessakin on joskus kaivettava esiin :)
 
Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Frimodigin mukaan uusi toiminnanjohtaja on siis valittu. Koska julkistaminen tapahtuu vasta maaliskuun lopussa tai huhtikuun alussa, niin olisiko sitten joku, jonka nykyisen seuran kausi jatkuu edelleen. Mestiksessä finaalit pelataan ennen maaliskuun loppua ja liigassa pelataan vielä huhtikuussa. Toki mestiksen mestarille on vielä karsinnat päälle.

Ettei vaan Tami olisi Vaasasta lähtökuopissa ja entisen Ässä-toimitusjohtajan Audi nähtäisi jatkossa Kouvolan jäähallin parkissa.
 
Fordél

Jäsen
Tuosta Kaarnan hehkutuksesta en kyllä ymmärrä, Saipallakin taitaa olla vielä paljon Kaarnan aikaisia laskuja rästissä :) Kyllä ne vielä siellä Lahdessakin on joskus kaivettava esiin :)

Kaarnan tekemisiin SaiPassa en ota kantaa, mutta Pelsuissa hän on tehnyt ehdottomasti vakuuttavaa työtä. Lähtökohdat eivät todellakaan olleet helppoja, mutta Pelsujen toiminta on mennyt aimoharppauksin eteenpäin ja Kaarna&Aravirta&Nurminen ovat tehneet Pelsuista vakavasti otettavan liigajoukkueen. Kaarna on tuonut toimintaan ihan uutta dynaamisuutta; samanlaista positiivista virettä kuin mitä Sir Viö toi Kouvolaan.
 
Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mikko Liukkonen KooKoon toiminnanjohtajaksi.

Toiminnanjohtajan tehtävien lisäksi, myös pelaaminen sekä edustusjoukkueen valmentaminen kuuluvat tästä päivästä lähtien Liukkosen toimenkuvaan.

Pelaajapuolella ensimmäinen sopimus, jonka Mikko Liukkonen tulee kirjoittamaan on Vlado Kolekin. Vlado on treenannut jo muutaman kuukauden joukkueen mukana ja on valmis hyppäämään laatikkoon, kun kausi alkaa.
 
Tämä on loistava uutinen ja Kolek on juuri sellainen fyysinen yleispakki, jota KooKoon puolustus tarvitsee. Odotan innolla ensi kaudella kolmospakkiparin Kolek-Tarkiainen edesottamuksia ja tuskastumisia toisiinsa.
 
Strawberry

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Siis KooKoo on ilmeisesti tehnyt jo sopimuksen uuden toiminnanjohtajan kanssa, mutta nimeä ei ole vielä julkaistu. Toiminnanjohtajan nimi oli tarkoitus julkistaa maaliskuun lopussa tai huhtikuun alussa.

Onkohan uusi toiminnanjohtaja tulossa eräästä seurasta jonka pelit vielä jatkuvat? Ainakin huhuissa liikkunut eräs henkilö joka ei esittelyjä kaipaa.

Sen verran vielä tuosta toiminnanjohtajasta niin onko tietoa millä tavoin toiminnanjohtaja osallistuu KooKoossa pelaajaneuvotteluihin ja joukkueen kasaamiseen? Voisi kuvitella, että pelaajahankinnat tehdään tiimityönä, jossa keskeisimmät henkilöt ovat KooKoon valmentajat sekä lisäksi toiminnanjohtaja ja viime kädessä ilmeisesti puheenjohtaja (+hallitus) siunaa nämä hankinnat.
 
Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Onkohan uusi toiminnanjohtaja tulossa eräästä seurasta jonka pelit vielä jatkuvat? Ainakin huhuissa liikkunut eräs henkilö joka ei esittelyjä kaipaa.

Jep kyllähän tuo uusi toiminnanjohtaja taitaa vahvaakin vahvempien huhujen mukaan tulla tällä hetkellä liigakarsintoihin osallistuvasta seurasta.
 
Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mikko Liukkosen pesti toiminnanjohtajaksi on julkaistu 1.4. Vai oliko se aprillipila :)

http://www.kookoo.fi/kookoo/www/fi/index.php?we_objectID=7835&pid=5503

Mikko Liukkonen jatkaa kyllä KooKoossa ensi kaudellakin mutta ei toiminnanjohtajana vaan ihan entisellä tontillaan hyökkääjänä ja myöskään Kolek ei ole palaamassa KooKoon puolustukseen vaan toimii jatkossakin valmentajana. Uutta toiminnanjohtajaa ei ole vielä julkaistu, jos unohdetaan tuo aprillipäivän uutinen.
 
10

No joo, enpä lukenut jutusta kuin otsikon joten ihan täydestä tuo minuun meni kun en Liukkosen sopimustilanteestakaan ollut tietoinen.
 
Fordél

Jäsen
Jep kyllähän tuo uusi toiminnanjohtaja taitaa vahvaakin vahvempien huhujen mukaan tulla tällä hetkellä liigakarsintoihin osallistuvasta seurasta.

Siis että Sir Pena olisi tulossa viiksineen, takatukkineen ja fakseineen Kouvolaan? Että mun pitää mahdollisesti tämäkin päivä nähdä.

Vaikea sanoa, että mitä tosta pitäisi ajatella. Pena toisi toimintaan paljon lisää kokemusta ja helkkaristi mediahuomiota. Toisaalta taas Penan tekemiset Ässissä ei oikein vakuuta mitä tulee hänen pelaajahankintoihinsa (jatkosopimukset ovat asia erikseen). En oikein näe Penaa parhaana mahdollisena "halvalla hyvää" pelaajien löytäjänä. Entä sitten nuo toiminnanjohtajan muut toimet kuten budjetin kokoaminen? No ne lienee hoituvat Penan kokemuksella hyvin.

No katsotaan mitä tuleman pitää. Aika ristiriitaisin tuntein tässä ollaan liikkeellä ja asiaa täytyy kyllä mutustella lisää, mutta ainakin voimme huokaista helpotuksesta: Alpo ei ole tulossa meille.
 
Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Siis että Sir Pena olisi tulossa viiksineen, takatukkineen ja fakseineen Kouvolaan? Että mun pitää mahdollisesti tämäkin päivä nähdä.

No tuota minähän en puhunut mitään Sir Penasta :) Onhan siellä muitakin ehdokkaita. Täytyy kyllä sanoa, että jos tuo huhu pitää paikkansa uudesta toiminnanjohtajasta, myönnettäköön en itsekään ihan tältä istumalta kyllä usko, niin kysessä olisi aika kovanluokan uutinen. Kokonaan toinen juttu on se, että kannattaako KooKoo hankkia tuon kaliiberin kaveria toiminnanjohtajaksi. Ei varmasti ole halpa henkilö kyseessä, mutta toisaalta nämä Turuset ja Romot on jo nähty.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös