Mainos

Kenestä Selinin seuraaja?

  • 55 216
  • 181

Fordél

Jäsen
Tuuskin saaminen penkin taa olisi loistojuttu. Kakkosvalmentajaksi jos ei päävalmentajan pesti houkuta, ja puolustuspeli sekä puolustajien kehittäminen vastuualueeksi. Kuka muu osaa ajoittaa avojään pommin samalla tavalla kuin Tuuski? Aisapariksi sitten vaikka joku Rautakallio tai Rautio, tai Esa Säteri.

Vaikka ajoittaa avojääpommin kuinka oikea-aikaisesti niin siitä on hyvin pitkä matka edes keskinkertaiseksi valmentajaksi. Valmentaminen on hyvin erilaista puuhaa kuin pelaaminen. Päävalmentajaksi ei ole siis vielä mitään asiaa eikä oikein valmentajaksikaan. Valmennusryhmään voi toki liittyä, mutta kyllä siellä pitää olla kaksi muuta ammattilaista. Ja jos siellä on jo Viitakoskikin kiinnitettynä niin ei taida olla tarvetta lisämiehille.

Nyt ei kannata siellä Hämeenlinnassa tehdä samaa virhettä kuin Ilveksessä Helmisen kanssa ja tuhota Selinin tekemää hyvää pohjatyötä. Valmentajavalinnassa pitää olla rima korkealla vaikka valmentajan löytäminen tässä vaiheessa onkin haastavaa.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Virran kyydistä pudonnut Mika Strömberg?! Ei ilmeisesti kelvannut enää Ässä-penkin taakse. KalPassa ja TPS (ulospäin näkyvä) rooli jäi vahvasti Virran varjoon. Helppohan näitä nimiä on heitellä.
On tämä ainakin parempi paikka vaihtaa valmentajaa kuin meillä viime syksyn kynnyksellä kaikkine kuvioineen.
'
 

Wicci

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins, Sudden Death (RIP)
Muistan ikuisesti pelin, jossa Kaira oli tehnyt jo kaksi maalia ja koko Rinkelinmäki odotti kieli pitkällä kolmatta. Lähelle muistaakseni pääsi.

Heitän ihan lonkalta. Tais olla Jokereita vastaan, peli oli 2-2. Rautio 2+0 ja Saarela 2+0. Turpaanhan siinä lopulta tuli, tulosta en muista (ehkä 2-5) mutta Saarelan Pahi teki sen kypärätempun.

Mä oon sillä kannalla, että Rautiolle voidaan antaa mahdollisuus.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Vaikka ajoittaa avojääpommin kuinka oikea-aikaisesti niin siitä on hyvin pitkä matka edes keskinkertaiseksi valmentajaksi. Valmentaminen on hyvin erilaista puuhaa kuin pelaaminen.

Toki on, enkä muuta ole väittänytkään. Uskon Tuuskilla olevan aika paljon tietämystä jääkiekosta, ja etenkin puolustuspelaamisesta. Sitä en sitten tiedä, miten hyvä valmentaja hän olisi tai kiinnostaako miestä itseään valmentaminen ollenkaan. Tiedoista ja osaamisesta, siis jääkiekon, se ei ainakaan olisi kiinni. Jos Tuuski ei lähde valmentajaksi, niin jääkiekkoliitto voisi palkata hänet vuodeksi kiertämään ympäri Suomen opettamassa junioreille, miten puolustuspeli toimii. Isommille voisi sitten opettaa tuota avojääpommin antamista.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Veikkaisin, että Turun Hirvensalosta on paperit jo lähetetty kohti Hämeenlinnaa vaikka ei olisi edes pyydetty...

En ole seurannut keskustelua, mikäköhän mahtaa olla Timo Lehkosen tilanne?
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Onks Törmäsellä soppari? Sillähän on ihan oo-koo CV plakkarissa...
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Onks Törmäsellä soppari? Sillähän on ihan oo-koo CV plakkarissa...
Vuoteen 2015 asti. Kelvollinen CV on myös mm. Mike Babcockilla, mutta taitaa hänkin olla nykyisessä sopimuksessaan kiinni melko pitkään.
 

fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins
Veikkaisin, että Turun Hirvensalosta on paperit jo lähetetty kohti Hämeenlinnaa vaikka ei olisi edes pyydetty...

En ole seurannut keskustelua, mikäköhän mahtaa olla Timo Lehkosen tilanne?

Korpela tuossa tämän päivän Hämeen Sanomissa mainitsi, että yhteydenottoja tullut lähes päivittäin Selinin huhun ja varsinkin nyt sopparin jälkeen. Eli sitä kuuluisaa Imua löytyy.

Lehkonen HPK:n juniorijääkiekon valmennuspäällikkö josta hän ei halua vaihtaa pois. Kuten jo aiemmin täällä mainitsin, niin ainoastaan keikka-tyyppiset "pelastushommat" jossa tavoitteena on ainoastaan oman seuran auttaminen tulevat Lehkosen itsensä puolesta kysymykseen.
 

M10

Jäsen
Muistan ikuisesti pelin, jossa Kaira oli tehnyt jo kaksi maalia ja koko Rinkelinmäki odotti kieli pitkällä kolmatta.

Muistan ikuisesti pelin, jossa Kaira oli läpiajossa ja syötti kiekon kulmaan ei kenellekään.

Onko Vujtekin isäukko vapaana? Eikös se ole aika etevä valmentaja? Riittääköhän sitten rosamundat ja kiinnostaako sitä edes tulla tänne... Poika voisi vähän kehaista kaupunkia ja suositella paikkaa isälleen. Ja jos päästään sähköpostiyhteyteen, niin joku Englantia osaava asialle eikä mitään radio jannen internet is full-tasoa.

"Our fans and especially G-spot have warm memories of your son" (liitteeksi vielä Jessie Sauliedisin kuva HPK-verkkareissa)
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Mitä muuten edellä viitaten Vujtekin poika tekee? On joku muistikuva, että olisi valmennushommissa hänkin mukana jo.

Mites lakana voi?
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Rautakallion jälkimmäinen kausi Ässissä tuotti runkosarjan kakkostilan aika nimettömällä pelaajamateriaalilla. Ei minusta niinkään negatiivinen näyttö.

Totta, mutta ne kolme muuta kautta SM-liigan päävalmentajana tuottivat sijat 7. ja 11. Espoossa sekä 13. Ässissä. Nämä eivät ole kovin ihmeellisiä näyttöjä ja Espoossa oli rahaakin käytettävissä.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Eräs hämeenlinnalainen syväkurkku tiesi kertoa, että Rautio olisi ollut tänään joukkueen kanssa jäällä. Näinköhän huomenissa on jo tiedotettavaa.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Eräs hämeenlinnalainen syväkurkku tiesi kertoa, että Rautio olisi ollut tänään joukkueen kanssa jäällä. Näinköhän huomenissa on jo tiedotettavaa.
Kausikorttimyynnin kannalta Raution soppari kaudeksi 2013-14 kannattaisi julkistaa vasta juhannuksena 2093.
 

pehtoori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HPK
Muistan ikuisesti pelin, jossa Kaira oli läpiajossa ja syötti kiekon kulmaan ei kenellekään.

Mulla on tuosta myös utuinen muistikuva. Kaira heitti joskus myös HIFK-matsissa kolmekuuskyt-kynän sinisellä ei_ketään_vastaan ja lämmäs yläpeltiin. Kaira oli ihan kulttipelaaja, saattaisi olla sitä koutsinakin. Sit mä heräsin.

Noh, en mä dumaa ketään ennen aikojaan, mutta olisihan Kaira ratkaisuna aikamoinen yllätys. Ehkä tää onkin tähtiin kirjoitettu liitto ja win-win ja saunaan.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Eräs hämeenlinnalainen syväkurkku tiesi kertoa, että Rautio olisi ollut tänään joukkueen kanssa jäällä. Näinköhän huomenissa on jo tiedotettavaa.

Aika outoa olisi sillä edustuksella ei ole ollut tällä viikolla jääharjoituksia ainakaan varauskalenterin mukaan mihin kaikki vuorot on yleensä merkattu. Ja muutenkin kuulin, että olisivat olleet juoksemassa/nyrkkeilemässä tämän viikon.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Täällä on ehdotettu monenlaista nimeä valmentajaksi ja jotenkin tuntuu, että Rautio on se todennäköisin valinta. Korpelakin taisi mainita, että tulevalla valmentajalla ei välttämättä ole ennestään kokemusta liigasta päävalmentajana. Eikä liene rasita talouttakaan kuin luulisi esim. jonkun Rautakallion tekevän. Korpela sanoi myös, että valmentajan pitäisi olla Kerhon näköinen. Entisenä seuran pelaajana ja Hämeenlinnalaisena siltä osin onkin. Mutta onko myös pelitapa seuran näköinen, ilmeisesti jos hänet tehtävään valitaan. Entä miten on auktoriteetin laita? Uskaltaako tehdä muutoksia jos peli ei kulje?

En hyppinyt riemusta, kun Selinin valinta Kerhon valmentajaksi julkaistiin, oikeastaan harmitti aikalailla mutta mieli muuttui matkan varrella, kun tulokset olivat varsin positiivisia, kun lähtökohdatkaan eivät olleet lähelläkään parhaita mahdollisia. Ei Kairan valinta mitään riemunkiljahduksia aiheuttaisi nytkään mutta ei tässä nyt kannata kirvestä kaivoonkaan heittää. Joukkue on tietysti koottu Selinin toiveiden mukaan mutta eiköhän ennen kauden alkua hyökkääjät opi tuomaan kiekon ylös muutenkin kuin vain heittämällä sitä punaselta päätyyn.

Jos Kaira pystyy tuomaan hyökkäyspelaamiseen uusia tuulia eikä ensi kaudella peli ole pelkkää helvetin yritteliästä ja taistelevaa kiekkoa niin silloin ollaan jo voiton puolella. Pelikuri ja vaatimustaso ovat myös tärkeitä asioita ja ne täytyisi pysyä viime kauden tasolla. Ja täytyy muistaa, että pelaajat siellä kentällä ne työt tekevät valmentaja antaa vain suuntaviivat joiden mukaan mennään.

Sitä tuli jo aiemmin tyrmättyä tämä vaihtoehto täysin ala-arvoisena mutta nyt, kun asiaa on enemmän miettinyt niin saattaisi olla yllättävänkin hyvä valinta valmentajaksi. Riski on olemassa mutta niin se on nimekkäämpienkin kohdalla. Mielummin Kaira, kuin vaikkapa Mälkiä, Pajuoja tai Rautakallio.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Korjataan sen verran, ettei jäällä ketään ole ilmeisesti ollut, mutta harkoissa tai hallilla yleensäottaen pyörinyt Kaira on.Tätähän tää mutuilu on, mutta perätön huhu kuitenkaan ei ole. Jossain määrin valitettavasti, itsekään en tästä kovin innoissani ole.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös