Mainos

Kenestä HIFK:n seuraava päävalmentaja?

  • 149 103
  • 1 237

sirtyg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & feikkiheikit
Jos näin on, niin miksi Peltonen on peluuttanut sitä paskakiekkoa? Kyllä mä uskon, että tuohon samaan runkosarjan kuudenteen sijaan olisi päästy vähän viihdyttävämmälläkin pelillä. Täksi kaudeksi rakennettu joukkue oli varsin hyökkäysvoittoinen jolloin pelinkin olisi pitänyt olla sitä. Nyt pelattiin koko kausi sitä altavastaajakiekkoa, jonka kuuluisi olla niiden materiaaliltaan heikompien ja halvempien joukkueiden repertuaarissa.
Ehkä vähän tuonne päin, mutta ei kuitenkaan.

Tässä on varmasti sivustakatsojilta unohtunut se, että Ville on pistänyt kirjansa jo kertaalleen täysin uusiksi. Tämä tapahtui ensimmäisellä kaudella ehkä noin kahden kuukauden yrittämisen jälkeen.

Kun Ville tänne saapui niin hän löi pöytään Sveitsiläisen never stop the movement -kirjansa. Hyvin nopeasti kävi kuitenkin ilmi, että se on todella helppo pelata ulos vastustajien toimesta tässä meidän maailman ehkä taktisimmassa kotoisessa sarjassa. Nyt tämä sama sarja on ottanut askelia hyvin hyvin maltillisesti vauhdikkaampaan tempoon - jossa aikaisempi lähestyminen peliä kohtaan voisi toimia ehkä edes vähän paremmin.

Minä en tiedä varmaksi, mutta en usko Villen peluuttaneet viimeiset 2,5 kautta jotain unelmiensa jääkiekkoa. Kun on olemassa (liian) suuret paineet menestyä huippukokoonpanoilla niin peliä on lähestytty pelokkaasti safetyn kautta.

Näin minä sen uskon olevan.
 

CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Miksi Peltonen antaisi euron penniä "alennusta" purkukorvauksesta. Nämä on kerran kerrasta valmiina sopimuksessa kun se allekirjoitetaan.

Minä en tiedä mikä käytäntö on valmentajien tekemissä määräaikaisissa työsopimuksissa. Mainintani neuvotteluista, liittyi siihen oletukseen, ettei purkukorvauksesta ole sovittu.

Jos sellainen on, niin se lienee HIFK:lle hyvä asia. Säästyy viinerirahat.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Minä en tiedä mikä käytäntö on valmentajien tekemissä määräaikaisissa työsopimuksissa. Mainintani neuvotteluista, liittyi siihen oletukseen, ettei purkukorvauksesta ole sovittu.

Jos sellainen on, niin se lienee HIFK:lle hyvä asia.
Vahvasti veikkaisin, että Liigassa ei ole yhtä ainutta päävalmentajaa ainakaan, jonka sopimuksessa EI olisi tätä ennakkoon määriteltynä. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia, mutta käytännössä puhutaan kuukausien palkasta, tasolla 6-12kk riippuen sopimuksesta.
 

CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Vahvasti veikkaisin, että Liigassa ei ole yhtä ainutta päävalmentajaa ainakaan, jonka sopimuksessa EI olisi tätä ennakkoon määriteltynä. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia, mutta käytännössä puhutaan kuukausien palkasta, tasolla 6-12kk riippuen sopimuksesta.

Onhan se hyvä, koska silloin on tiedossa summa millä valmentajasta pääsee eroon. Voi tietenkin olla, että työoikeudellisesti vajaa korvaus voi olla ongelma, jos siitä halutaan alkaa riidellä, en tiedä.

Harva tuskin haluaa riidellä, vaan ottaa sovitun summan ja menee eteenpäin.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Kestävää on rakennettu ja ei ole rakennettu. Talouspuoli on hoidettu kestävästi ja todella hyvin. Urheilupuolella on sitten niin ja näin.

Puhun nimeonomaan urheilupuolesta. Talouspuolella olisi aika haastavaa jso 3 vuoden välein alkaisi uusi projekti. Nythän kassa on kunnossa, mutta tuote ei. Sitten on vielä tyhmät, valittavat asiakkaat jotka edelleen tuotetta ostavat.
 

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos valmentaja kommentoi alle tunti kauden päättymistä farssiin tällä tavalla, niin en usko hänen olleen pettynyt nykyiseen menoonsa:


– Koko kausi oli rakennettu sitä varten, että pystymme olemaan vahva puolustuksellinen joukkue, joka luottaa siihen. Runkosarjassa teimme eniten 5v5-maaleja, ja puolustuksemme oli erittäin hyvä. Pelsun kanssa olimme vahvin päätypelijoukkue. Se kaikki oli rakennettu siihen. Erikoistilanteet myös olivat riittävällä tasolla, Peltonen sanoi.

– Pelilliset kaikki tällaiset palikat olivat kohdallaan. Puolustuksesta nopeasti riistosta hyökkääminen oli erittäin vahvaa. Niillä aseilla me pärjäsimme tässäkin sarjassa. Mutta Pelsu oli seitsemännen pelin jälkeen maalin verran parempi.

– Ihan oikeilla jäljillä ollaan. Tänään ei vain ollut se meidän peli, Peltonen sanoi ja jakoi kiitosta ”upealle”ja ”sitoutuneelle” joukkueelleen.


Päätypelijoukkue kiteyttää yhteen sanaan Peltosen valmennusfilosofian ongelman. Kuka helvetti jaksaa katsoa sitä päätypeliä? Ja vielä vähemmän iloita siitä, että ollaan siinä hyviä. Sori, parhaita.
 

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ville ei oikeasti elä jossain rinnakkaisuniversumissa, jossa kokee IFK:n pelanneen tosi hienoa jääkiekkoa. Ei tuo paskakiekko ole mikään hänen ideaalinsa.

Ei ehkä rinnakkaistodellisuudessa, mutta pahoin pelkään, että elää omassa kuplassaan. Ei tunnu ymmärtävän kritiikkiä ja höpöttää jostain päätypelikiekosta. Ihan oikeasti Peltonen uskoo, että nähty laitoja ja päätyjä pitkin pörräämminen ja kiekon siirtely on voittava taktiikka. Lindbohm vahvisti tuon epäilyksen Vesalaisen ratkaisumaalin jälkeen toteamalla, että juuri tuollaisia maaleja halutaan tehdä ja puhui jotain vastustajan marinoinnista. Hyvät vastahyökkäysmhdollisuudet heitetään hukkaan, kun halutaan alkaa marinoimaan. Se on juuri sitä Peltoskiekkoa pahimmillaan.
 

Speedmaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jääkiekko on maalintekopeli. Ifkin peli on möyrintää ja maalien välttelyä - molempiin suuntiin. Tätä on pelattu jo useita vuosia ja millä tuloksilla? Einstein sen taisi jo todeta, että asioiden tekeminen samalla tavalla uudestaan ja uudestaan odottaen erilaista tulosta on todellista tyhmyyttä.
 

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä se IFK:n seuraava valmentaja pitäisi jo tietynlaisen uskottavuudenkin takia olla sellainen "todella iso nimi".
No, niitähän ei montaa löydy ja Jukka Jalonen, Tapola ja Kari Jalonen oikeastaan ainoat.

Sanotaanko myös näin, että mulle on aivan sama, jos jossain Tapolassa haisee se "Tappara".
Se haju, tai pikemminkin tuoksu, on menestymisen tuoksu. Sellaisesta tuoksusta tällä organisaatiolla ei ole mitään hajua ja jos halutaan haistella omia pieruja, niin sitten revitään joku Kölli UTJ:ksi ja Tilkanen/Kibe päävalmentajaksi, mutta hei ainakin on perinteitä ja ollaan niin stadilaista.

Toki en myöskään heti tuomitse, jos se nimi onkin jo yllättävämpi haku esimerkiksi Pohjois-Amerikasta.
Kotimaiset kakkoskategorian valmentajat ei yllämainitun kolmikon jälkeen liiemmin lämmittäisi.

En oikein itse sitä Tapolaa tänne valmentajaksi haluaisi, kun hän vaan tuntuu liian Tapparan mieheltä henkeen ja vereen, eli hän ei oikein olisi yhtään tällainen "IFK:n näköinen valmentaja", kun ei vielä lisäksi olisi edes minkäänlaista IFK-taustaa miehellä.

Joten mieluummin ottaisin sitten vaikka sen ulkomaalaisen valmentajan, koska varsinkin Pohjois-Amerikkalainen valmentaja voisi hyvin sopia siihen IFK-identiteettiin, kuten myös ruotsalainen paremmin kun joku Tapparan Tapola.
 

AllBehind

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit Ry
En oikein itse sitä Tapolaa tänne valmentajaksi haluaisi, kun hän vaan tuntuu liian Tapparan mieheltä henkeen ja vereen, eli hän ei oikein olisi yhtään tällainen "IFK:n näköinen valmentaja", kun ei vielä lisäksi olisi edes minkäänlaista IFK-taustaa miehellä.
Tää on nyt viime aikoina tullut hyvin selväksi sulta.

Oisko tossa sun ajattelutavassa myös mahdollisuus sille että juuri ton takia ei menestystä tule, kun halutaan jotain huuhaa "IFK:n näköistä valmentajaa"


kun ei vielä lisäksi olisi edes minkäänlaista IFK-taustaa miehellä.
Tämähän vain olisi aivan järkyttävä plussa.
 

Kendofutari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK ja Chicago Blackhawks
Tää on nyt viime aikoina tullut hyvin selväksi sulta.

Oisko tossa sun ajattelutavassa myös mahdollisuus sille että juuri ton takia ei menestystä tule, kun halutaan jotain huuhaa "IFK:n näköistä valmentajaa"



Tämähän vain olisi aivan järkyttävä plussa.
Amen.

Jos lähdetään hakemaan IFK:n näköistä valmentajaa, niin eihän Tapola siihe sovi, sillä hän on voittava valmentaja.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
En oikein itse sitä Tapolaa tänne valmentajaksi haluaisi, kun hän vaan tuntuu liian Tapparan mieheltä henkeen ja vereen, eli hän ei oikein olisi yhtään tällainen "IFK:n näköinen valmentaja", kun ei vielä lisäksi olisi edes minkäänlaista IFK-taustaa miehellä.

Joten mieluummin ottaisin sitten vaikka sen ulkomaalaisen valmentajan, koska varsinkin Pohjois-Amerikkalainen valmentaja voisi hyvin sopia siihen IFK-identiteettiin, kuten myös ruotsalainen paremmin kun joku Tapparan Tapola.

Matikaisen Petri oli viimeisen päälle HIFKn näköinen valmentaja, mutta miten kävi? Summasen Raimo, siinäpä vasta raivokas kaveri, mutta vitulleen meni. Ville Peltonen, mieshän on niin HIFKn näköinen kuin olla ja voi, taistelijan ruumiillistuma. Mutta eipä auta.

Kojo ja Törmänen, kumpikaan eivät olleet HIFKn näköisiä valmentajia, mutta pärjäsivät, toisin kuin moni seuran näköinen valmentaja.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Buli olisi HIFK:n näköinen valmentaja. Siinä menisi vastustajalla housuun hyvin nopeasti, kun vilkaisisivat meidän vaihtoaitioon. Saisi varmasti puhallettua yhdellä hönkäyksella jengin pysäyttämättömään lentoon ja siinä laidat ryskyisivät ja verkot heiluisivat.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kojo ja Törmänen, kumpikaan eivät olleet HIFKn näköisiä valmentajia, mutta pärjäsivät, toisin kuin moni seuran näköinen valmentaja.

Jos menestyä halutaan ja pitkäjänteisesti, niin koko tästä ajatuksesta, että valmentajan tai pelaajan pitäisi olla "HIFK:n näköinen" pitäisi päästä kokonaan eroon.

Se on aivan sama minkä näköinen ja tuoksuinen valmentaja tai pelaaja on. Kunhan se osaa hommansa. Sen pitäisi olla nyt ja aina keskiössä.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Amen.

Jos lähdetään hakemaan IFK:n näköistä valmentajaa, niin eihän Tapola siihe sovi, sillä hän on voittava valmentaja.
Tämäpä tämä. Todennäköisesti useimpia vituttaa Tapola puhtaasti siksi, että he ovat IFK-kannattajina päässeet seuraamaan aitiopaikalta kun hän on luotsannut Tapparasta Suomen kovimman dynastian samalla kun täällä on käynyt kokeilemassa vuoron perään ties minkälaisia puuhastelijoita joukkueen alisuorittaessa kroonisesti vuodesta toiseen.

Tämä ”vain IFK:n näköiset häviämisen ammattilaiset kelpaavat” on kyllä melkoinen ikiliikkuja, jolla varmistetaan, ettei menestystä tule tulevinakaan vuosina.

On suoranainen vitsi, että jotkut pyörittelevät täällä tosissaan Mikael Kotkaniemeä, joka tunnetaan lähinnä raivokohtauksesta jonkun Mestis-ottelun lehdistötilaisuudessa. Tai vuodesta toiseen esiin pulpahtelevaa Doug Sheddeniä, joka ei ole voittanut yhtään mitään sitten 90-luvun. Mut hei, IFK:n näköisiä jätkiä taatusti! Möyrintää ja karvaperselätkää tehtaan takuulla myös tuleville kausille!
 
Viimeksi muokattu:

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itselle ei kelpaa kuin kolme nimeä. Jukka Jalonen, Kari Jalonen ja Jussi Tapola. Kaikki muut on suoraan sanoen ihan paskaa mitä tarjolla. Pekka Virta on ihan mulkku ja saanut potkut vähän joka suunnasta, vaikka mestaruuden onkin voittanut. Hänen kaltaistaan tässä oikeastaan tarvittaisiin, mutta liian suuret riskit floppaamiselle taas. Joku Karri Kivi taas on vähän one hit wonder kuitenkin.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Jos menestyä halutaan ja pitkäjänteisesti, niin koko tästä ajatuksesta, että valmentajan tai pelaajan pitäisi olla "HIFK:n näköinen" pitäisi päästä kokonaan eroon.

Se on aivan sama minkä näköinen ja tuoksuinen valmentaja tai pelaaja on. Kunhan se osaa hommansa. Sen pitäisi olla nyt ja aina keskiössä.

Kyllä.

Ja olihan 2011 vuoden HIFK niin perkeleen tyylikästä kiekkoa pelaava joukkue, että tuskin kellään on siitä valitettavaa. Eli kyllä osaava valmentaja tuo niitä seuran arvoja myös mukaan. Mutta se ei voi olla päätarkoitus, ensin pitää laittaa perusasiat kuntoon.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Muuten Tapola Tapparan ulkopuolella, sarjan kalleimmalla joukkueella (oma arvio), runkosarjan 5. (Tasapistein 6. kanssa)Ja puolivälerissä ulos. Joten onhan tuossa hyvä työnäyte IFK:hon.
Väittäisin, ettei ole lähellekään sarjan kallein joukkue. Suoritus ihan samalla tasolla, mitä se on ollut Bernissä joka kausi 2018-2019 kauden jälkeen. Bernissä, jos jossain tarvitaan sitä sinun peräänkuuluttamaa projektia. Sen verran sekaisin seura on.
 

PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Muuten Tapola Tapparan ulkopuolella, sarjan kalleimmalla joukkueella (oma arvio), runkosarjan 5. (Tasapistein 6. kanssa)Ja puolivälerissä ulos. Joten onhan tuossa hyvä työnäyte IFK:hon.
Ihan mielenkiinnosta, jos Tapola ei kelpaa, niin kuka ois sun realistinen ykkösvaihtoehto? En jaksa selata ketjua läpi jos oot jo sen jossain maininnut, pahoittelut siitä.
 

Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
Ihan mielenkiinnosta, jos Tapola ei kelpaa, niin kuka ois sun realistinen ykkösvaihtoehto? En jaksa selata ketjua läpi jos oot jo sen jossain maininnut, pahoittelut siitä.

Ville.
Vastasin siis hänen puolesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös