Mainos

Kenen punapaita kattoon?

  • 5 391
  • 26

Inttikaveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK (Joukkue ja nimimerkki)
Peliesitykset ketjussa on tätä kysymystä pohdittu tovi, ja ajattelin että aihe ansaitsee oman keskustelun. Tällä hetkellähän katossa kiikkuu jo kahdeksan paitaa, mikä on eniten koko liigassa. Kukaan ei millään pienin saavutuksin siellä roiku, mielestäni kaikki ansaitsevat paikkansa siellä. Mutta ketkä nykypelaajat arvon palstalaisten mielestä ansaitsevat paikkansa Nordiksen ja tulevan Gardenin katossa peliuran päätyttyä. Avaukseksi nostan kolme keskustelussa liikkunutta numeroa esille.

#9 Kimmo Kuhta. Yli 700 ottelua IFK:n paidassa, kaksi Kiekko-Espoossa. Oli mukana vuoden 1998 mestaruusjoukkuessa, sekä isossa roolissa vuoden 2011 jengissä. IFK-ikoni. Omasta mielestäni #9 on vahvin ehdokas seuraavaksi paidaksi katossa.

#16 Ville Peltonen. Seitsemän kautta IFK:ssa, kaksi naapurissa. Oli joukkueen kapteeni ja todella isossa roolissa mestaruuden voittaneessa joukkueessa 2011. Kapteeni isolla K:lla. Itse en kuitenkaan näkisi #16 Nordiksen katossa, Jokeri-vuodet painaa liikaa, lisäksi kausia IFK:ssa ei ole tarpeeksi.

#32 Lennart Petrell. Yhdeksänä kautena pukenut IFK:n nutun päälleen. IFK:n ruumiillistuma. Liigamatseja vain ja ainoastaan IFK:n paidassa. Isossa roolissa 2011 mestaruusjengissä. Itse näkisin paidan numero 32 mielelläni Gardenin katossa peliuran päätyttyä, kunhan ei vain vanhoilla päivillä eksy muihin liigajengeihin (enpä usko).
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Edellä mainituista Kibe kuuluu hallin kattoon roikkumaan. Käytännössä koko ura IFK:ssa, lisäksi on sellaisilla sjoilla kaikkien aikojen pörsseissäkin että lienee tuoreimman mestarijoukkueen jäsenenä paikallaan edustamaan 2000-lukua sinne riviin.

Ikoni Petrell joutuu NHL-touhujensa jälkeen jyräämään vielä monta mielellään hyvää kautta IFK:ssa, ennen kuin kaikessa ikonimaisuudessaan on kuitenkaan ansainnut numeroansa jäihin. Hieno nykyajan seuraikoni ja tärkeä osa koko jengin kuvaa ja brändiä, sekä tietenkin tärkeä pelaaja mestaruusporukassa. Fani junnusta asti ja vahva oman pojan leima, nyt vaan loppu-urasta merkittävää lisäduunia vielä himassa niin kyllä tuonkin numeron saa jäädyttää.

Sitten voikin taas hetkeksi rauhoittaa numeroiden hilaamisen kattoon ennen kuin loppuu kohta numerot kesken, ellei sitten seura halua tehdä kädenojennusta fanien suuntaan ja jäädyttää esim. minun jääkiekkonumeroani eli #81.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuhdan paita pitää ehdottomasti nostaa kattoon. Kibe on se 2000-luvun the IFK-pelaaja, ammattilaisura lähes kokonaan IFK:ssa, kovat tehot/ratkaisupelaaja ja mestaruus.
 

#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
Kuhdan paita on selviö. Pitkä, upea ura IFK:ssa, ja mikä tärkeintä: loistavaa peliä mestaruuskaudella, varsinkin keväällä. Esimerkiksi jatkoaikabyyri jaffalassa neljännessä matsissa... Aijai! Ilman tuota kautta en tiedä, tuskinpa, vaikka pahalta tuntuisikin jättää paita nostamatta. Onneksi tuota ei tarvitse miettiä: paita kattoon!

Ville: Ei. Narrikapteenit ei kuulu Nordiksen (eikä Gardenin) kattoon, vaikka toki IFK taisi itse olla suurin syy Villen siirrolle. Perkele. Toisaalta ymmärrän, jos #16 katossa ensi syksynä roikkuu. Siis paita.

Petrell: Eiköhän, katsellaan uudestaan 5-10 vuoden päästä. Paljon voi vielä tapahtua.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Näistä kolmesta harkitsisin ainoastaan Kuhdan paitaa kattoon. Peltonen on suosikkipelaajani ja hieno mies, mutta ei mielestäni yllä siinä mielessä legendaksi, että paitaa nostettaisiin kattoon. Muutenkin IFK:lla on jo aika (liian) monta numeroa roikkumassa katossa, verrata voisi vaikkapa Montreal Canadiensiin, joilla on pidempi historia takanaan.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kibe ykkösehdokas tietysti. Lennu sitten kun palaa rapakon takaa ja pelaa loppuajan himassa.

Mutta itse nostan Söden nimen esiin. Kaikesta paskasta huolimatta mitä on vuosien aikana saanut niskaansa on tässä mun silmissä se Mr. HIFK. Pari kautta vielä yhdellä Kanisterilla höystettynä ja sitten organisaatioon hommiin. Siitä pari kautta ja sitten seremoniat.
 

Lalli68

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Paita kattoon niille pelaajille jotka ovat pelanneet monta, monta, monta kautta seuran paidassa ja olleet joko johtava pelaaja menestys-/mestaruuskausilla tai muuten voimakkaasti profiloituneet.

Diggaan Lennua, mutta näillä näytöillä ei asiaa kattoon. Vasta jos palaa stadiin huomattavasti parempana kiekkoilijana ja on johtamassa hifk:ta mestaruuteen ja päättää uransa hifkissä, voidaan asiaa harkita.

Kiben paita kattoon ilman muuta, vaikkei johtava pelaaja olekaan. On profiloitunut iki-hifkinä kuten köllikin, ja omalla alueellaan samantasoinen kuin 22.

Ville....pelannut ennen kiertolaisuraansa yhden hyvän ja paluunsa jälkeen toisen erittäin hyvän kauden. Ei asiaa kattoon. Olisi sama kuin jos Selänne tulisi yhdeksi kaudeksi narripaitaan ja paita nostettaisiin ilmalan kattoon (no, se nostetaan joka tapauksessa, eikös siellä oli iki-jokeri tikinkin kymppipaita- en tiedä kun en siellä käy).

Hyvä pointti yllä tuo Söde. Tasonnosto ja kattila tai kaksi niin siinä kandidaatti.
 

Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Heitän ilmoille yllätyskorttina #10 Darren Boyko. Vaikka ei mestaruutta voittanutkaan niin tuohon aikaan todellista seurauskollisuutta ulkomaalaiselta pelaajalta. Arvostin silloin ja arvostan yhä kyseistä herraa. Ymmärrän ettei tule tapahtumaan ja olen samaa mieltä Pärden ja muiden kanssa, että vähemmän pitäisi noita paitoja kattoon hilata. Vaikea on kuitenkin enään vetää mitään selkeää linjaa tässä vaiheessa.
 
Ainoa, jonka näillä näytöillä nostaisin hallin kattoon on Kibe, ja sekin varauksin. Ennemmin perustettaisiin joku "HIFK Hall Of Fame", johon voisi sitten valita vuosittain tarpeen mukaan jonkun määrän pelaajia. Tästä on ollut keskustelua ja selvittelyä myös HIFK:n organisaatiossa, mutta matkalla on joitain käytännön ongelmia. Uuden hallin johonkin kulmaan sitten iso anniskelupuoli, joka pyhitettäisiin hall of famelle. Pelaajakuvia, tarinoita ynnä muuta tyylikkäästi suunniteltua settiä. Tässähän olisi sitten sekin hyvä puoli, että tämä hallin nurkkaus muistuttaisi uudessa hienossa monitoimikeskuksessa niistä perinteistä, jotka HIFK:hon liittyvät ja samalla pala vanhaa siirtyisi uuteen halliin. Mutta koko homman edellytyksenä on tietysti tyylikäs ja ajanmukainen toteutus.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oma mielipide on se, että jo nyt HIFK:n paidanjäädytyskriteerit ovat vähän epäselvät. Jos oletetaan, että 9, 16 ja 32 lyötäisiin kattoon, niin jäädytettyjä pelipaitoja olisi 11 ja mestaruuksia 7. Siellä on muutamia pelaajia, jotka ehkä sen paidan katoon olisivat ansainneet ennen Kölliä ja Sakkea ja itse en näillä perusteilla olisi ehkä näitä kahta kattoon nostanut. Ehkä sinne on haluttu tasaisesti nimiä eri aikakausilta, mutta jos näitä tasaisesti jäädytellään, niin mihin vedetään raja? Entisiä pelaajia voi kunnioittaa muutenkin, kuin paidan kattoon nostamalla. Mikäli kriteereinä on pitkä ura HIFK:ssa ja siihen päälle 1 mestaruus riittää, niin HIFK:n resursseilla pitäiis olla hallin katto täynnä paitoja.

Omasta mielestäni paidan kattoon nostamisen kriteeri pitäisi olla HIFK:n resursseilla se mestaruus, mutta lisäksi pelaajan pitäisi olla aika poikkeuksellinen. Kölli ja Sakkekin olivat sellaisia vaikeiden kausien uskollisia sotureita jotka sitten uransa ehtoopuolella sen mestaruuden saivat ja kummankaan rooli ei siinä mestaruudessa niin valtava ollut, vaikka Kölli hyvä pudotuspelit pelasikin. Simo Saarisen ura polvivamman jäljiltä oli aika poikkeuksellinen, Pepe Lehtosen ura itsessään oli poikkeuksellinen,, Matti Hagman on koko Suomen mittakaavassa poikkeuksellinen pelaaja. En vain Saa Sakkea ja Kölliä mahtumaan samoihin muotteihin. Enkä myöskään Kimmo Kuhtaa ja ainakaan toistaisekisi Lennua. Ville Peltonen on niin upea pelaaja ja johtaja, että hän täyttäisi pelillisen tasonsa ja johtajuuden kautta kriteerit, mutta mestaruus Jokereissa ja uran lyhyys HIFK:ssa ovat este.

Jos tämä jotenkin pitäisi lyhyesti sanoa, niin pelaajan on pitänyt omalla panoksellaan tuoda seuraan voimakkaasti voittamisen kulttuuria. Kuhta, Petrell, Lindfors, Kortelainen ja Petrell ovat pelaajia, jotka eivät voita yhtään playoffs sarjaa ilman, että joukkueessa heidän yläpuolellaan johtavia pelaajia.
 
Viimeksi muokattu:

scholl

Jäsen
Petrellistä ei tule ikinä niin hyvää pelaajaa, että ansaitsisi paitansa kattoon. Ei tässä uskollisuudella mennä, vaan osaamisella. Muuten siellä on kohta 50 numeroa katossa ja joudutaan siirtymään kolmenumeroisiin pelinumeroihin.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Mielestäni juuri nyt ei tarvitse kenenkään paitaa nostaa kattoon. Niitä on jo nyt muutenkin liikaa.

Ei sillä, etteikö kaikille joku perustelu löydy, mutta liika on liikaa. Jotain muuta pitäisi keksiä nyt. Viimeistään sitten kun/jos se Koff Garden saadaan valmiiksi, olisi syytä sinne miettiä perusteellisesti miksi kukakin olisi arvollinen saamaan paitansa kattoon. Nyt juuri on mielessä vain kaksi, korkeintaan kolme nimeä, vaikka muutkin ovat toki arvostettavia pelaajia.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielestäni paitojen kattoon nostamisessa voitaisiin hiukan laajentaa käsitettä ja ottaa huomioon myös toimiston puolella toimineet. Kyllä, arvaatte kyllä:

* Pentti Matikainen = Brändikiekon ja HIFK:n statuksen kovin ylläpitäjä koskaan ikinä missään. Vaihtoehtoisesti paidan voi korvata faksi.

* Tom Nybondas = Arvokasta työtä junioritoiminnassa ja korkean viihdearvon toimintaa edustusjoukkueessa. Vaihtoehtoisesti paidan voi korvata lippusiimassa roikkuvilla viireillä, joihin on kirjailtu suomen kielen eri aikamääreitä aloittaen vaikka sanoista nyt, heti, välittömästi.
 

winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä Kibe on kattopaikkansa ansainnut. Ville myös, ilman muuta.
Villen kohdalla kitinä siitä, että matseja HIFKin paidassa on liian vähän on mielestäni kyseenalaista. Ville on nimenomaan ollut niin hyvä, että ura on suuremmalti osin ollut muualla kuin stadissa. Kuitenkin miehen asenne ja merkitys viimeisimmässä mestaruudessa on suunnaton. Lisäksi vielä aito HIFK-sydän ja loistavaa PR:ää joukkueelle. Myös vastaisuudessa.

Kysymys; jos Kölli ja Sakke riippuvat katossa, niin miten ihmeessä joku voi olla sitä mieltä, ettei Ville sinne mahdu?

Söden HIFK-sydäntä en epäile, mutta mielestäni saavutukset eivät tue tätä kunniaa. Boykostakin diggasin suunnattomasti, mutta juu ei tähän klubiin.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Villen kohdalla kitinä siitä, että matseja HIFKin paidassa on liian vähän on mielestäni kyseenalaista. Ville on nimenomaan ollut niin hyvä, että ura on suuremmalti osin ollut muualla kuin stadissa. Kuitenkin miehen asenne ja merkitys viimeisimmässä mestaruudessa on suunnaton. Lisäksi vielä aito HIFK-sydän ja loistavaa PR:ää joukkueelle. Myös vastaisuudessa.

Yksi näkökulma asiaan on se, mitä paidan nostamisella kattoon halutaan viestittää? Arvostan suuresti seurauskollisuutta, mutta winston tuossa kiteyttää asian erittäin hyvin - jos jostain syystä Peltonen olisi pelannut koko uransa HIFK:ssa, kuinka paljon enemmän hän olisikaan pystynyt seuraa auttamaan? Kysymys on hypoteettinen ja vasta-argumentteja on helppo esittää, mutta Peltosen erottaa esimerkiksi Kuhdasta se, että hän on voittanut urallaan suhteellisen paljon ja ollut voittavissa joukkueissa keskeisessä roolissa. Miten sitä pitäisi arvioida puhtaan HIFK-lähtöisesti tässä asiayhteydessä, jakaa varmaan reilusti mielipiteitä.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minä en ainakaan halua, että IFK jäädyttää pelaajien paitoja toisissa seuroissa saavutetun menestyksen takia. Ymmärrän toki sen, että parhaat pelaajat siirtyvät nopeasti ulkomaille, eivätkä he pelaa uriensa parhaita vuosia Suomessa - tällaisia IFK-taustaisia pelaajia voidaan hyvin kunnioittaa ja muistaa jollain muulla tavalla kuin nostamalla paita kattoon.

Pelaajan nimen kuullessa ensimmäisenä pitää tulla mieleen vain ja ainoastaan HIFK. Ei Anaheim Ducks, Montreal Canadiens tai Suomen maajoukkue. Annetaan Jokereiden sun muiden jäädyttää paitoja Stanley Cup -mestaruuksien ja NHL-pelien määrän perusteella.

Kunnioitetaan omaa seuraa ja annetaan arvoa teoille ja saavutuksille nimenomaan IFK-paidassa.
 
Viimeksi muokattu:

Germanicus

Jäsen
Suosikkijoukkue
*HIFK* Germanicus Julius Caesar Claudianus
Kättä lippaan Darrenille!

Yhden pelaajan kohdalla tuo numeron jäädytys olisi pitänyt hoitaa jo aikoja sitten. Numero 10 Darren Boyko, siinä oli herrasmies ja VAHVISTUS joukkueelle. Tämä ikoni pelasi vuosia IFK:ssa merkittävässä roolissa. Köllin ja Saken jäädytys-episodi oli yksi vitun vitsi verratuna tähän mieheen.

HIFK-legenda Boyko ei unohda vuosiaan Suomessa | Jääkiekko | Iltalehti.fi

Hieno mies!!!
 

Caine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Leijonat
#9 Kimmo Kuhta.

#16 Ville Peltonen.

#32 Lennart Petrell.

- Kuhta seuraavaksi kattoon. Antaisin sen kaksi matsia junnuna K-Espoossa anteeksi. Sen jälkeen kuitenkin pelannut vain IFK:ssa Suomessa yli 700 matsia ja voittanut kaksi mestaruutta, lasken siis myös kauden 97-98 tähän. Ehdoton 2000-luvun ikoni ja ikuinen numero 9 IFK:ssa!

- Ville, ei. Toi meille Nokan ja Granlundin kanssa mestaruuden 2011 ja ehdoton tämän hetken kapteeni HIFK:ssa. Mutta silti häiritsee Narrilassa skulaaminen kahden kauden ajalta, ja Villellä on melko vähän matseja IFK:n paidassa loppujen lopuksi. (Jokerithan senkin varmaan jo jäädyttäis, niillä ei siihen niin paljoa vaadita (->Tikkanen! :D ), mutta IFK:ssa Peltosen CV ei mielestäni täytä tarvittavia mittoja.)

- Lennu, ei vielä. Katsellaan 10 vuoden päästä onko kausia kertynyt IFK:ssa enemmän mitä tällä hetkellä, eli tuleeko Lennu vielä takaisin IFK:hon. Jos tulee, niin ollaan melko lähellä paidan ripustamista kattoon.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kimmo Kibe Kuhta on se joka ansaitsee sen paidan sinne kattoon. Jumalauta 247 maalia tehtynä ja KAIKKI HIFK:ssa! 724 ottelua sm-liigassa joista vain kaksi Bluesissa ja kaikki loput 722 ottelua HIFK:ssa, ei kai tätä tarvitse edes miettiä? Peltosen kohdalla painaa Jokeri leima ja pahasti, oli sitten vaikka HIFK:n töpeksintää asiassa niin silti.

Köllin ja Saken paitaa katossa en ymmärrä.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Kiben paita ehdottomasti kattoon, siitä ei tosiaan pitäisi olla kahta sanaa. Villen paitaa en itse laittaisi kattoon, mutta en minä siitä jaksaisi valittaa, jos #16 jäädytettäisiin. Ehkä parempi olisi sellainen "hiljainen kunnioitus" eli ei kattoon, mutta numero 16 on käyttökiellossa.
Lennun osalta sama. Eli NHL-uran aikana #32 ei kukaan saa käyttää ja Lennulta muutama kausi IFK:ssa vielä myöhemmin, niin paita kattoon.
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minusta paidan jäädyttämisen ratkaisee nimenomaan ura IFK:ssa, muulla ei ole mitään väliä. Paidan jäädytyksen tarkoitus on osoittaa kunnioitusta IFK:n hyväksi tehdylle työlle. Ville Peltosen ura IFK:ssa ei missään nimessä ole sellainen, että sillä ansaitsisi paidan jäädytyksen vaikka on aivan ainutlaatuinen pelaaja ja persoona. Vaikka ei olisi narreissa käynytkään ei mielestäni voida millään puhua #16 hilaamisesta kattoon.

Kimmo Kuhta on vähän kaksipiippuinen juttu, mutta kyllä minä Kuhdan numeron jäädyttäisin. Ei vastaavanlaisia ikoneja ole jatkossa tulossa ja Kuhta on kyllä antanut seuralle todella paljon.

Lennusta on turha vielä tässä vaiheessa puhua kun uraa on toivon mukaan se 10 kautta vielä jäljellä. Katsotaan sitten.

Mielestäni olisi hyvä, että odotettaisiin aina pari vuotta pelaajan lopettamisen jälkeen ennen kuin tehdään päätöksiä. Olin aikanaan sitä mieltä, että #22 ja #35 ehdottomasti kuuluvat kattoon kun jäädytykset tehtiin, mutta nyt en ole asiasta enää yhtä varma.
 

punainenpeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NYR
Kiben paita kattoon on itsestään selvyys. Villen osalta voitaisiin toimia siten, että hänen (mahdollinen) uran jälkeinen toiminta organisaatiossa johtaisi paidan jäädyttämiseen. Sillä aikaa paita ei muiden käyttöön.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Kättä lippaan.....

.......koko viesti........Hieno mies!!!

.....koko viestistä myös Arvon Germanicus! Darren Boyko pelasi jatkuvasti nurkumatta niissä ketjuissa, joihin hänet pantiin pelaamaan opastaen useita nuoria IFK-hyökkääjiä työnteon malliin. Väitän muun ohella, että Köllin ura olisi ollut paljon heiveröisempi ilman Darrenin esimerkkiä tärkeässä kehityskaaren vaiheessa. Paitaa kattoon.

Viittaan vain samalla viestiini Esa Peltosen ja Tommi Salmelaisen ansioista.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös