Kenen bandwagoniin?

  • 222 374
  • 802

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sitte ku ollaan höntsätty karsinnat, niin HIFK:n bandwagoniin, sillä onhan se meidän ohella legendaarisin seura Suomessa ja mestaruuskin on viimeksi tullut silloin -98 kun meidät kaatoivat. Lisäksi sen jälkeen ainakin kahdesti hienot pleijarisarjat 2001 ja 2004.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
En olisi uskonut, että parikymmentä vuotta ajoittain vahvasti Jokerit ykkösinhokkinani haastaneen TPS:n vaunuihin hyppäisin, mutta kyllä sympatiat taitaa tällä kertaa sinne suunnata. Toivon myös Tapparan pudottavan KalPan, mikä sekin on aika yllättävää, kun Tapparaan olen suhtautunut kohtalaisen nihkeästi.
Tuossahan ne vasemmalla ovat lukeneet jo useamman vuoden. Pitäneekö enempää selitellä?

Jos joku joukkue voittaa tänä keväänä TPS:n neljästi, niin toivon sen ehdottomasti olevan HIFK ja menevän samalla päätyyn saakka! Kevään 2005-06 finaaliparista (HPK-Ässät) ei ollut myöskään vaikea valita suosikkiani. Toisaalta HPK on/oli se joukkue, jolle mestaruuden tuolloin ihan mielelläni soin. Tämän kevään kahdeksasta joukkueesta vielä KalPa herättää positiivisia mielikuvia.

Olikohan riittävän sekavasti selitetty? Kai tuo mun bandwagon-järjestykseni menee suunnilleen näin: HIFK, Ässät, HPK, KalPa, loput?
 

Mogilni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pronssilla
TPS ja Tappara. Karvan enemmän toivoisi menestystä Tapparalle. TPS pelaa hyvää kiekkoa ja Suikkanen on vaan niin kone, ettei siitä voi olla pitämättä. Lisäksi Lukon tippumisen aiheuttamaa vitutusta lieventää jos tippuminen on tapahtunut tulevalle mestarille.

Tapparalla taasen on pientä tuhkimotarinaa havaittavissa. Saarisen jatkoa ei varmaan kovin moni Tapparan kannattaja toivonut viime kauden päätteeksi. Joukkue ei pelaa ehkä niin "toimivaa" kiekkoa kuin TPS, mutta sitäkin viihdyttävämpää kyllä. Monesti sattuu ja tapahtuu. Sopivassa suhteessa sikamaisia otteita, nuorten huikeaa taitoa ja kokeneiden legendojen sydäntä. Viimeisiä joukkueita, joita kohtaan ollaan vielä seurauskollisia. Toki pienenä tahrana ettei Niemisen kanssa olla vielä jatkoa sorvattu.

No, taisi alun "karvan enemmän" sittenkin olla liian lievä ilmaus. Tappara mestariksi!
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Joo, kun karsinnat on kohta taputeltu, niin sitten HIFK:n kyytiin. Paras brändi ja vähiten ärsyttävät fanit. Granlundista ja Hirsosta en niin perusta, mutta duunariosastosta Turre, Liivik, Petrell & kumppanit tykkään.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllähän tuo oma "fanitus" Tepsiin ja Kalpaan kääntyy. Ehkä karvan verran Kalpalle kun ei vielä sitä kirkkainta mitalia löydy...
 

Goljat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, PattU
Tänään jos matka pysähtyy, niin taidan hypätä TPS:n kelkkaan, tietysti Suikkasen vuoksi. HPK:n toivon vievän Hifkiä, tietysti MG:n takia.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Lukon bandwagonissa olisi ollut mukava matkustaa ihan vain sen takia, että tunnen pari fania ja he ovat kuomista mainioimpia, loistavaa porukkaa. Valitettavasti tämä vankkuri tuli matkansa päähän nopeammin kuin itse ainakin osasin aavistaa. Jos pyttyä nyt jollekin toivoo niin heitetään vaikka IFK, tai Tappara. Aevan sama!
 

Loktev

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tottakai tamperelaisen kiakkoilun puolesta. Nyt kun Ilves sattuneesta syystä pelaa ihan toisenlaisia pelejä niin Tapparan mukana ollaan. Tappara tulee yllättämään kaikki ja etenee aina loppuotteluun saakka.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Vieläkö Åbo-stogessa on tilaa? Jos on, niin sinne. Toisena vaihtoehtona KalPa.
Oikeastaan, TPS ja KalPa ovat tasoissa, jos kysytään minun suosikkia mestariksi.
 

Unchained

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Noniin, nyt kun HIFK putosi myös jatkosta, hyppää meikäläinen KalPan kelkkaan. Hoitaakaa homma kotiin kalakukot!
 

Stigu

Jäsen
Oulun Kärpät. Iloista, mielikuvituksellista peliä. Ja Pavel Rosan vuosituhannen maali. Ei tuosta jengistä voi olla pitämättä.
 

baldie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara, Tuntemattomat, HJK, Liverpool
Mun vaunu puksuttaa yllättäen Aurajoen rannoilta: Kai Suikkanen ja TPS.
 

HLe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jossain vaiheessa annoin täällä runsaasti miinuksia näädille, mutta täytyy nyt ainakin hetkeksi muuttaa mielipidettä. Ei pahemmin haittaisi että nykäskylän robottikiekko putoaisi jatkosta, eikä tuosta näätien mestaruudesta pitäisi hirveää pelkoa olla. Tasoittaisi myös tämän hetkisen bandwagon-joukkueeni KalPan tietä mestariksi.

Ei tosin haittaisi sekään että 2000-luvun inhokki numero 1 eli näädät lähtisi lomille lomps jo tässä vaiheessa kautta. Aikamoinen win-win-tilanne siis huomiselle.

Kaiken kaikkiaan jatkossa on aika mukavia joukkueita - en laittaisi pahakseni KalPan, HPK:n tai TPS:n mestaruutta.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Taidan hypätä IFK:n bandwagoniin. Pääsee heti huomenna radioon ja josko vaikka irtoaisi Suskilta vähän jälkiliukkaita.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Toivottavasti Tps vie Suikkasen johdolla potin. Hienoa työtä on kaveri tehnyt Turussa.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tappara-KalPan lopputulos varmisti: Teeepsi tekeee koohta maalin!

Mutta kyllä vitutus on juuri nyt niin korkealla, että ei tässä tosissaan jaksa enää kiinnostaa, kenelle menee.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No vittu, mä teen sen mitä en ikinä olisi uskonut tekeväni: HPK vieköön koko paskan. Noin hienoa nousua ja playoff-valmentamista on pakko kunnioittaa. Lisäksi jäljellä olevat ei innosta pätkän vertaa. Kärpät on kultansa jo saanut, jyväjemmarit pelaa anti-kiekkoa, kalpa itkee kaikesta.

Ei voi olla pitämättä(varsinkaan tän illan jälkeen) HPK:n menosta. Vittumaisia sikailijoita(Louhi), äijämäisiä pakkeja(Mäkelä& Honkanen), kuuma veska tarvittaessa(muuten kuolevainen). Kirsikkana päällä on Jukka Rautakorpi. Niin veemäinen äijä jo ilmeeltään, että vituttaa jo ajatella tota huutamassa treeneissä. Silti. On se äijä.

Onko HPK-TPS finaali mahdollinen?

ps. Tuulolasta ei voi pitää. Mutta joka jengissä pitää olla yksi vastenmielinen.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jaa, Tappara putosi. Sitten ollaan Kärppien kyydissä ainakin vielä huomisen pelin.
 

Hauptmann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko HPK-TPS finaali mahdollinen?
On mahdollinen, jos JYP voittaa huomenna.

Itse en nouse mihinkään bandwagoniin. Melkein jokaisessa pelissä tulee tosin asetuttua jomman kumman puolelle.
 

Fordél

Jäsen
Näin se homma etenee! Ensin tippu KooKoo ja Ilveksenkin kausi meni päin vittua, tämän jälkeen hyppäsin Bluesin bandwagoniin ja kaikki tiedämme miten siinä kävi. No päätin jatkaa kautta vielä HIFK:n matkassa, mutta matka loppui kovin lyhyeen. Seuraavaksi uhriksi valitsen TPS:n, jonka bandwagoniin hyppään ja katsotaan miten tässä käy. Ehdottomasti mestaruus Turkuun ja kunnon lätkäjätkä Suikkaselle!
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Jokipoikien tietenkin.

Muutoin:

HPK ja TPS ovat aikaslailla hmv.

Jyväskylän hienoon "akatemiaan" oli Mestis-hopeassa ihan riittävästi, joten Kärppien jousilla mennään vielä yhden ottelun ajan.

Sen jälkeen mannaa satakoon naapurikaupunkiin.
 

Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
En uskonut tämmöiseen ketjuun kirjoittavani, mutta Suikkasen TPS:n mestaruus olisi kyllä niin komea täräys, että vähän sitä joudun toivomaan vaikkei todennäköiseltä tunnukaan. Seuraavana sitten KalPa jotenkin sympaattisena nousukasjenginä. Kärpät(ei helvetissä), JYP ja HPK eivät nappaa. En kyllä varsinaisesti kuitenkaan hyppää kenenkään bandwagoniin, koska tunnustan vain yhtä väriä, mutta ainahan sitä saa vähän jotain kannustaa.

Jopa HIFK:n bandwagoniin olisi voinut ihan liigan parhaiden, todellisella tunteella elävien fanien takia hypätä, mutta se olisi ollut turha loikka. Eikä sitä HIFK:n menestyksestä kuitenkaan pystyisi edes yhtään nauttimaan.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös