Muutamia havaintoja
Olen seurannut nyt tätä keskustelua jonkin aikaa ja olin itsekin jossain vaiheessa sitä mieltä, että raha ratkaisee, mutta sitten aloin tosissani miettimään asioita ja tässä muutama huomio:
Kulunut kausi olikin tasaisin aikoihin. Pienemmät seurat voittivat suurempia pitkin sarjaa. Viimeiset pudotuspaikat ratkesivat vasta viime hetkillä. Katsojatulot kasvoivat suurimmalla osalla joukkueita.
Kaikki hyvin tähän asti. Mutta kun mitaleja jaettiin, olivat ne taas tuttujen joukkueiden kaulassa.
Voidaan siis vetää johtopäätös, että homma toimii runkosarjan osalta, mutta pleijareissa ei, mikäli toimimisella tarkoitetaan sitä, että muutkin kuin kolmen suurimman kaupungin joukkueet juhlisivat silloin tällöin mestaruutta.
Ja tästä juuri on kyse. Menestys mestaruussarjassa ilman menestystä pleijareissa on kuin, suokaa anteeksi vertaukseni, hyvä rakastelu ilman kliimaksia. Ihan kiva juttu, mutta jotain jäi puuttumaan.
Syy playoffs-menestyksen puuttumiseen on mielestäni se jo kliseeksi muodostunut "voittamisen kulttuurin" puuttuminen. Monelle seuralle jo playoffseihin pääsy on huippusuoritus ja jos ei se, niin viimeistään se jos satutaan pudottamaan ensimmäisellä kierroksella sensaatiomaisesti suurempi suosikki. Sen jälkeen takki onkin jo tyhjä. Lehdistössä rehvastellaan nyt mentävän loppuun asti, mutta tosiasiassa helpotuksen raukeus paineiden lauettua takaraivosta suoristaa selän ja noutaja tulee suoraan kolmessa ottelussa.
Voittamisen kulttuuri on kuitenkin opittavissa. Hyviä esimerkkejä on ainakin kaksi. Aivan oikein, nykyiset paholaiset, TPS ja Jokerit. Molemmat olivat malliesimerkkejä aikamoisista luusereista. TPS voitti mestaruuden 50-luvulla, seuraava mestaruus tuli -76, kun Turun kaksi sm-sarjaseuraa TPS ja TUTO yhdistettiin ja materiaali oli Suomen huippua hetkellisesti. Lisäksi mestaruus ratkesi vain kahdella voitolla. Sen jälkeen tulikin pitkä tauko. Runkosarjan voittoja tuli useasti, mutta pleijareissa vetelät valuivat lahkeesta tiukan paikan tullen. Tarvittiin Jortikka, joka hakkasi voittamisen Palloseuran "vuorineuvosten" kalloihin ja siellä se on siitä asti pysynyt.
Jokereilla pitkälti sama juttu. Pohjallakin on käyty, divarissa vauhtia ottamassa. Jokereilla voittamisen kulttuuriin tarvittiin jotain muuta kuin TPS:ssä. Luulisin, että Jokereilla avain oli Hjalliksen luoma USKO MENESTYKSEEN. Jos joku laittaa rahansa kiinni tähän velkaiseen seuraan, hänen täytyy tosissaan uskoa, että menestystä on tulossa. Alkoi Jokeri-buumi, joka johti seuran uskomattomaan menestysputkeen ja teki omistajastaan kansainvälisen kiekkovaikuttajan ja miljonäärin.
Kolmaskin esimerkki on.... Suomen maajoukkue. Oman lapsuuteni vitsaus oli katsella Suomen ottavan Neukuilta koteloon 11-1 joka kerta (LUE: joka kerta kun ottelulla oli merkitystä). Tsekeille hävittiin 4-6 maalin erolla ja Ruotsin kanssa oli vähän tasaisempaa. Joka kisojen puheenaihe oli: joko nyt Suomi ottaa PRONSSIN. Tavoite oli aina pronssi, ei kulta, ei edes hopea vaan pronssi. Lopputulos oli aina sama, mitalia ei tullut. Tarvittiin vähän onneakin, että Calgaryssä Suomi sai mitalin. Onnea oli sekin että mitali oli hopeinen eikä se odotettu pronssi. Tavoitteita voitiin hilata seuraavaksi jo vähän ylemmäksi.
Summa summarum: Voittaminen täytyy oppia. Pelit pelataan jäällä. Historia on täynnä Goljatin kaataneita Daavideja. Kun se kerran onnistuu, seuraavat kerrat ovat helpompia. Mitään muuta tietä ei ole. Se ei ole pelkästään rahasta kiinni. Se on itse asiassa aika vähän rahasta kiinni.