Bluesin kohdalla ihmetytti eniten, että pleijareissakin koko ajan koostumukset vaihtuivat. Ilman Eavesin loistavaa peliä, tuo porukka olisi ollut "heikko esitys". Lajuseen ei luotettu, Sandellin pelit olivat tyyliä katsomossa-ykkösessä-varamiehenä. En ymmärrä tuollaista logiikkaa.
Minä tiedän jonkin verran tuosta Bluesin logiikasta ja syynä tuohon ulkopuolisen silmissä (myös minunkin) näyttävään poukkoilevaan logiikkaan oli ainakin loukkaantumiset ja erityisen voimakas roolitus. Ongelmana oli, että useampi loukkaantunut pelaaja (mm. Rajamäki, Öhman, Alanko ja myöskin Sandell) ei pystynyt toipumisen jälkeen nousemaan omalle tasolleen. Eavesit jäivät pääosin yksin ja ainoastaan Keller pystyi antamaan riittävää tukea. Keller jäi ketjussaan yksin, eikä hänelle aisaparia löytynyt. Rajamäen piti olla itseoikeutetusti Kellerin aisapari, mutta toipilaana pleijarit olivat Ekille pettymys (1+0, -6). Joukkue oli myös voimakkaasti roolitettu. Esim. Sandellin kanssa ajatuksena oli joko 1-2 ketju tai viltti. Eavesin terveyden kanssa mentiin parissa pelissä veitsen terällä ja Sami oli noissa peleissä varamiehenä. Tämä ei tarkoita sitä, että Sandell oli Eavesin stuntti, vaan sitä, että tietyt hoitaa kiekollisen pelin ja tietyt kaverit rymistelee. Eavesin loukkaannuttua olisi Keller saatettu laittaa keskelle ja Sami laitaan. Bluesin kiekollinen kärki on tällä hetkellä niin kova (Eaves, Keller, Lammassaari, Öhman), ettei Samilla riitä ohitukseen millään eväät. Ja toisaalta Sami ei ole Bluesin omaa junnumassaa ratkaisevasti edellä, varsinkaan kun ei loukkaantumisen jälkeen päässyt sille tasolle, millä joulukuussa pelasi. Salaisuus ei ole sekään, että tasavertaisten kavereiden kanssa edelle ajavat keväällä useimmiten ne, jotka jatkavat seurassa. Blues etsi kuumeisesti Kellereihin tehoja. Pääosin Öhmanin kautta ja Stefan ei noussut toipilaana tasolleen.
Mutta, kun puhuit siitä, että Pelicans meinasi lähettää Bluesin lomille, niin samaan hengen vetoon täytyy todeta, että Bluesin ylivoimainen kapellimestari Ben Eaves olikin liian merkityksellisessä roolissa eilen. Eaves yritti kiekkoa tyhjään maaliin Bluesin johtaessa 3-2. Laukaus meni hieman ohi, pitkäkiekko, aloitus omaan päähän ja Viitakoski iski. Jos Eaves ei olisi ahnehtinut, pelattaisiin huomenna tod. näk. seitsemäs matsi. Mutta Matikainen ei jossitellut, vaan totesi, että Kärpät oli parempi. Itselle tuo lopputulos oli mieluinen. Oma toivejärjestys olisi ollut KalPa, Kärpät, Blues ja JYP. Nyt sympatiani ovat pohjoisessa.
Bluesille loppuottelupaikan menetys oli varmasti kova pettymys, koska he hakivat vain mestaruutta. Tosin kausihan oli organisaatiolle huikea menestys. Miehet jakoivat historiansa parhaan runkosarjasijoituksen, mahdollisesti mitali, tekivät suomalaista historiaa Euroopan liigassa, A-nuoret ja naiset voittivat mestaruuden ja nuoremmissakin junnuissa joukkue oli runkosarjoissa kärkipäässä. Se miksi itse olen hehkuttanut Bluesia paljon on se, että siellä ei tehty työtä pelkästään ajatellen huhtikuuta 2009. Valmennusjohto teki äärimmäisen kovaa työtä alle 23-vuotiaiden kanssa jatkuvilla ekstrareeneillä ja täten töitä tehtiin samalla rajusti myös ajatellen Bluesin tulevaisuutta. Nuoret pelaajat saivat isoja ruutuja kokeiltavaksi ja jos rahkeet riittivät, niin he pitivät myös paikkansa kokeneen palkasta huolimatta. Oli melko uskomatonta, että nuori Mikko Koskinen syrjäytti Brucklerin, vaikka itävaltalainen oli liigan parhaiten palkattuja veskareita ja kovat näytöt antanut. Ero Ilvekseen oli työmäärässä huikea. Ilveksessä tehtiin töitä lähinnä lyhyellä tähtäimellä, eikä juurikaan valmisteltu tulevaa. Lopputulemana on se, että ei menestytty ja Mälkiällä on takamatkaa nuorten suhteen esim. Bluesin nuoriin verrattuna.
Itse mietin pari iltaa sitten, että Blues olisi saattanut saada jalkeille jopa kaksi joukkuetta SM-liigaan, varsinkin kun olisi jakanut pari kovaa toiseen tiimiin. Eilisessä matsissa missä Blues johti matsia melkein 60 minuuttia, sivussa olivat Bruckler, Clarke, Huczkowski, Rönnberg, Konttinen, Sallinen, Uhlbäck, Sandell, Miettinen, Lajunen, Nättinen ja Lostedt. Tämän päälle muutama nuorten MM-kisoissa esiintynyt ja nuorten sarjojen tehotykkejä.
Eli täytyy todeta se, että jos vaakakupin toisella puolella on Holtarin, Matikaisen ja Marjamäen valtava työmäärä, niin toisaalta täytyy myös mainita se, että pojilla on käytössä poikkeuksellisen paljon materiaalia eli ei monella SM-liigavalkulla ole moisia varantoja. Valmennusjohto ajaa vaatimustasollaan miehistön äärimmilleen, kun varastossa on korvaajia. Hatunnosto kuitenkin siitä, että varamiehet ovat täydessä valmiudessa, koska hyvin reenattuna he tietävät systeemit.
Sammelista en ole kirjoittanut, koska aikaisemmin totesit, että kirjoitan hänestä jatkuvasti. Mutta, kun kerran asian yhdistit, niin uskallan hieman kommentoida. Samille kausi oli varmasti raju pettymys, tunnepitoinen ja opetuksellinen. Loistavan kevään jälkeen odotukset korkealla, sitten raju takaisku myynnin myötä, kova harjoitusrääkki Bluesissa, jotta pääsisi fysiikaltaan samalle tasolle kuin muu joukkue, hyvä ja palkitseva joulukuu (mm. kentän parhaita tiukassa välierässä ja Sulon kahvitus), loukkaantuminen ja sitäkin typerämpi loukkaantumisen salaaminen, tämän vuoksi hidastunut kuntoutus. Sami pääsi takaisin joukkeen kanssa reenamaan viimeisellä maaottelutauolla, mutta takapakkia oli tullut sen verran, että joulukuun tason lähelle ei päässyt ja kuoleman peleihin on vaikea tuoda pelaajaa, jolla ei ole paras fyysinen terä ja itseluottamus. Varsinkaan, kun kyseessä ei ole menestyksen kannalta tärkeä pelaaja. 42 pelattua peliä (vähennettynä 0 minuutin matsit ja lisättynä CHL-pelit) 5+5=10 ja +2. Voisin kuvitella, että tähtäimessä varmasti oli 20-25 pinnan kausi. Pettymyksiä omat tehot, myynti, loukkaantuminen ja sivussa pleijareissa, plussaa valmennusjohdon luotto silloin kun peli kulki ja upeat CHL-pelit ja opetuksellista elämän kovuus (tuore kämppä Tampereelta, velat niskassa vieraaseen ympäristöön), vammojen kanssa toimiminen sekä varmasti ympärillä näkynyt työmäärä ja vaatimustaso avasi silmiä.
Samin tilanteen näen hänen itsensä kannalta ongelmallisena ja toisaalta seurojen kannalta mahdollisuutena. Ongelma hänen kannalta on se, että tauluun tuli merkintä 5+5 tai 4+4 ja kevät poissa. Nopeasti katsottuna ei herätä varmasti kenessäkään kiinnostusta, varsinkin kun rosterit kavennetaan. Tällöin uran uudelleen nostattaminen Mestiksen tai Ruotsin Allsvenskanin kautta on todennäköistä. Toisaalta, näen jollekin seuralle erittäin mielenkiintoisena projektina. Kaveri pelasi vuosi sitten kuukauden huipputasolla 21-vuotiaana. Loppuvuonna 2008 peli oli jopa paremmalla tasolla, vaikka tehot olivat 10 matsia 2+4. Jos Sami ei olisi tuolloin loukkaantunut, olisi hän erittäin todennäköisesti saanut jatkaa Bluesin kärkiketjuissa, varsinkin kun loukkaantumisia tuli paljon. Sarakkeeseen olisi voinut kertyä yli 20 pinnaa ja tällöin poikaa kaupiteltaisiin melko isollakin hintalapulla. Nyt kun kausi epäonnistui, on hintalappu pieni ja tämä voi olla seuroille se mahdollisuuden paikka. Sami voi hyvinkin kovassa reenissä ja itseluottamuksen saanena tehdä ensi kaudella 30 tonnilla 70-80 tonnilaisen työt ja tälläisiä pelaajia seurojen tulee löytää, eikä niitä, jotka tekevät päinvastoin. Samalla pieni hintalappu takaa sen, että, jos nousua ei tapahdu, ei se seuraa vie perikatoon eli seuran kannalta enemmän voitettavaa kuin hävittävää. Aikaa nousun tekemiseen on, jos se on ikinä tapahtuakseen, tapahtuu se sitten Mestiksen tai jonkun muun kautta. Toni Koivisto teki Samin ikäisenä 54 peliin tehot 4+8 ja Marko Anttila 53 peliin 2+2=4, joten loistavia esimerkkejä on omassa kaveriporukassa.
Lopuksi ei voi sanoa muutakuin, että hyvä, kun Bluesin tapaisia joukkueita on. Menestyminen noin laajalla rintamalla kertoo siitä, että kovalla ja oikeaan suuntaan vievällä työllä saavutetaan menestystä. Muutama kausi takaperin pelkkä vitsi, mutta nyt jokaisessa sarjassa erittäin varteenotettava mestariehdokas. Bluesin tapaiset organisaatiot asettavat riman muillekin korkealle ja useamman sinne yltäessä, nousee suomalainen kiekkoilu uudestaan. Toivottavasti Ilveksessä saadaan pian takaisin nämä vuodet, jolloin meidän toimintamallia ihastellaan ja katsotaan ylöspäin. Mutta huipulla on aina vaikea pysyä, sitä täytyy Holtarinkin pohtia jokainen päivä ja nälkäähän jäi.