Keille jatkopahvi kaudelle 2009-2010?

  • 75 564
  • 200

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kauvosaari ei varmasti ole kenenkään mielestä esittänyt mitään siihen liittyvää, että olisi Suomena paras kakkossentteri. Tällaista tuskin kukaan on väittänytkään. Kyse oli siitä, että onko hän riittävä kakkossentteri ajatellen mitalipeleja jos kolme ensimmäistä sentteriä ovat Genoway-Kauvosaari-Määttänen.

Mielestäni tuo on ihan riittävä sentteriosasto jopa mitalleille, jos kerran tällä kaudellakin niistä taistelee joukkue, jonka sentterikolmikko on Sahlstedt-Laakso-Riekkinen. Kyse on kokonaisuudesta, josta ainakin itse olen koko ajan puhunut. Se on sitten eriasia onko Ilveksellä tuo kokonaisuus kunnossa.

Tämä menee jo hyödyttömäksi kinaamiseksi. Tottakai Geno-Kauvo-Mätsky voi olla vaikka mestarijoukkueen sentterikalusto, mutta se voi yhtä suurella todennäköisyydellä olla sentterikalusto, jolla ei päästä edes villikorttikierrokselle. Varmasti moni viime kesänä ajatteli, että Platt-Torkki-Kauvosaari-Määttänen on sentterinelikko, jolla mennään heittämällä mitaleille. Tuolloin moni luotti johdon osaamiseen ja siihen, että Platt on kauan kaivattu 1-sentteri, Torkki jatkaa super-trion keskellä jne.. Samoin moni ajatteli, että Toivonen riittää mestaruusveskariksi, eikä monella ole heittää kiekollisempaa pakkinelikkoa kuin Milam, Tukio, Lehtivuori ja Seikola. Tuloksesta tuli kuitenkin täysi pannukakku. Tämän takia nousin takajaloille, kun puhuttiin, että Kauvosaari on riittävä mitalijoukkueen 2-sentteri. Kokonaisuus on tietenkin se tärkein asia, mutta ei siinä mielessä, minkälainen rosteri meille tulee ja missä Kauvosaari pelaa. Meidän täytyisi saada organisaation ylimpään kerrokseen isoja muutoksia ennen kuin rosteri osuus korostuu. Mälkiän rooli on tärkeämpi kuin Genowayn jne...

Mutta itse lähdin hakemaan faktoja vain tähän 2-sentterikeskusteluun. Ja yritin todistaa teille, ettei Jarkko Kauvosaari mitenkään erotu 2-sentterien kategoriassa loistokkuudella, vaan tulin itse siihen tulokseen, että muilla seuroillakin on aikamoisia seppiä 2-senttereinä. Ja myös suurimpaan osaan heistä voidaan lyödä tuo mitalijoukkueen 2-sentteri leima.

1. Kun puhutaan mitalista ja Kauvosaaresta ei tämä yhtälö ole toiminut vielä yhtenäkään keväänä. Jarkko on mieluummin hukkunut ratkaisuhetkillä massaan kuin noussut esille. Kevätauringossa esitykset ovat olleet toistaiseksi vaisuja. Muilla joukkueilla löytyy tässä kategoriassa kovempia äijiä. Muutamat ovat pystyneet pleijareissa yli piste per peli keskiarvoihin. Jarkon tehot on 8 peliä, 0+1.

2. Kun puhutaan liigan parhaista 2-sentteristä, silloin ei rahalla ole merkitystä. Se on Ilveksen ongelma, jos ei pelimerkit riitä tai niitä sijoitetaan paljon 3-4 ketjuun. Raakassa vertailussa Kauvosaari ei yllä TOP-5:een.

3. Kun puhutaan parhaista 2-sentteristä (Ja Jarkko sai olla paljon myös 1-sentteri) puhumme pitkälti pelinrakentamisesta ja ylivoimasta. Kauvosaaren pelinrakentelu ja ylivoimaosaaminen ei ole tuolla sektorilla Suomen kärkitasoa kakkossentterien kategoriassa.

4. Jos käännämme yllättäen asian rahaan, niin silloin 2-sentteri kärkeen humahtavat pienipalkkaiset Koskiranta ja Hämäläinen.

5. Asian voi ajatella niinkin, että Kauvosaari ei olisi mennyt heittämällä muiden seurojen rosterissa 2-sentteriksi. Jopa aika monessa seurassa hän olisi ollut puolustava 3-sentteri ja siinä varmasti liigan eliittiä.

6. Jos sitten heitetään niin absurdi ajatus, että olisinko laittanut 120t euroa enemmän rahaa 2-sentteriin ja ottanut tuolle paikalle Eaves/Öhman/Loppi, niin miksei. Plattille ei löytynyt sielunkumppania ja ties vaikka Öhman/Eaves/Loppi olisi Pelicansia vastaan pystynyt rakentamaan tekopaikan parhaalle alueelle ja Geoff olisi tehnyt sen maalin, joka olisi tuonut seuran kirstuun 150-200t euroa lisää hynää. Mutta tällöin olisin tietenkin karsinut isoja rahoja pois 3-ketjun laidasta. Mutta tämä on jo turhaa jossittelua. Eikä Kauvosaari ollut missään nimessä menestymättömyydessä avaintekijänä. Hyvä pelaaja ja erittäin tunnollinen.

Sentterikalusto näyttää miellyttävämmältä omaan silmään, mutta toki siinä on pieniä uhkakuviakin Genon polven ja Mätskyn iän ja terveyden vuoksi. Mutta emme voi väheksyä muidenkaan vastaavia osastoja. Kärpät voi yllättää ja heittää sentterikolmikon Corso-Viuhkola-Saarenheimo tai Kerho saa miellyttävän paluumuuttajan Niko Kapasesta ja muodostaa sentterit Kapanen-Makkonen-Viitaluoma. Aika näyttää, kuten myös sen, mikä on Ipan lopullinen sentterikalusto. Ja tätä hyödytöntä kinaamista voidaan jatkaa vaikka sitten yksityisviestein. Ja muistakaa, että tässä ei "riitele" miehet vaan vain tämä mitätön asia.
 

Fordél

Jäsen
Tuloksesta tuli kuitenkin täysi pannukakku. Tämän takia nousin takajaloille, kun puhuttiin, että Kauvosaari on riittävä mitalijoukkueen 2-sentteri. Kokonaisuus on tietenkin se tärkein asia, mutta ei siinä mielessä, minkälainen rosteri meille tulee ja missä Kauvosaari pelaa. Meidän täytyisi saada organisaation ylimpään kerrokseen isoja muutoksia ennen kuin rosteri osuus korostuu. Mälkiän rooli on tärkeämpi kuin Genowayn jne...

Tuossa viimeisessä lauseessa on koko homman ydin. Tottakai kaikki lähtee valmentajasta ja jos se osa-alue eikä koko organisaatio toimi, on ihan sama vaikka kakkossenterinä olisi Eaves; menestystä ei tule. Ilveksellä tuo ei ollut tällä kaudella kunnossa ja siksi tulos oli pannukakku. Sen sijaan jos meillä olisi organisaatio ja valmennus kunnossa (kuten vaikka Bluesilla), riittäisi Kauvosaari hyvinkin kakkossentterinä (varsinkin kun taustalta löytyisi Määttänen kakkosylivoimaan). Tästä tässä on koko ajan ollut kyse. Itse olen puhunut koko ajan vain ja ainoastaan pelillisistä asioista, mutta arvon Kunto näkee koko kokonaisuuden ja se ilman muuta vaikuttaa myös yhden pelaajan onnistumiseen.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Huomenna ollaan kuulemma julkistamassa merkittävää sopimusta ensi kautta ajatellen.

No niin. "Ei polku tää vie mihinkään."
Keskitytään tuon kakkossentterikiistan sijaan jännäämään vaikka tätä jäsen Fensban heittämää kuulopuhetta. Onko pelkkä ankka vai jotain ihan muuta?

Itsellä ei usko (ja Ilveksellä ei tod.näk. pelimerkit) riitä Plattiin. Vaan tämäkään ei ole ainakaan uskon asia.
 

MaZa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viipurin Reipas
No niin. "Ei polku tää vie mihinkään."
Keskitytään tuon kakkossentterikiistan sijaan jännäämään vaikka tätä jäsen Fensban heittämää kuulopuhetta. Onko pelkkä ankka vai jotain ihan muuta?

Itsellä ei usko (ja Ilveksellä ei tod.näk. pelimerkit) riitä Plattiin. Vaan tämäkään ei ole ainakaan uskon asia.

Yksi huippunimi on todellinen yllätyspaukku Raimo Helminen!

http://www.ilves.com/uutinen260309.php
 

Grub

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tämän päivän sopimusuutiset olivat erittäin myönteisiä. Ensinnäkin Hirvonen, Ilveksen miehenä, jatkaa Lekissä. Pajuoja, joka on valtakunnallisesti yksi parhaita juniorivalmentajia, saatiin A-nuoriin. Liigajoukkueen penkin takana on yksi vähemmän säheltämässä, luotan, että Mälkiä ja Juujärvi kyllä haltsaa homman kaksistaan. Ja kaiken kruununa Raipe junnujen kehittäjäksi.

Ei meinaan takuulla lopu innostus kesken valmentajalta eikä valmennettavilta. Sitä paitsi, uskallan väittää, että jokaikinen juniori tässä maassa kuuntelee ja tekee hommia, kun kaikkien aikojen legenda valmentaa! Mutta onko tuo Raipe sitten jonkinlainen Akatemian rehtori vai mikä...? Ja eiköhän kauden aikana saada aika nopeesti legendaarinen nro41 liigajoukkueen penkin taakse, jos siellä apua tarvitaan..
 

Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Näistä järjestelyistä lähinnä positiivisia fiiliksiä. Jospa se siirtyminen junioreista liigajoukkueeseen saataisiin nyt sitten kuntoon.

Toisaalta tuntuu kummalta, että tämän "Akatemian"/Ilves ja poika projektin oikeasti ja kunnolla aloittamiseen tarvittiin siihenkin Raipe.

Liigarinkiin aiotaan nostaa enemmän... Ei kai se ongelma aikasemminkaan ole lukumäärässä ollut...

I-pakin ja II-hyökkääjän sekä Niemen että Lehtivuoren ja nuorten kolmos ja nelosketjulaisten sopimuksia odotellessa...
 

Grub

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eilisessä tiedotustilaisuudessa valoitettiin myös ensi kauden kuvioita, jos ei sitä joku vielä tiedä:

http://www.ilves.com/haastattelu260309.php
ja
http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/200903269308278_jk.shtml

Eli siis, Seikolaa houkutellaan kovasti jäämään. Ja Aamulehden mukaan Markus harkitsee tuota vakavasti. Philly haluaa Joonaksen Amerikkaan, mikäli Lehtivuori pelaa Euroopassa, on seura Ilves. Eniten särähti korvaan, että hyökkäykseen tarvitaan vain yksi 1-2 ketjun pelaaja. Sen on sitten syytä olla helvetin kova, että Genowaysta saadaan ees jonkinlainen hyöty.

Ilahduttavaa sen sijaan oli jälleen kuulla junnujen saavan vihdoin peliaikaa ja sopimuksia sorvataan. Ropolla ja Pellisellä näyttää olevat optiot, eli ilmeisesti nämä ainakin käytetään. Ja toivottavasti myös Mattila ja Antonen tekee vihdoin paluun. Ehkä sinne hyökkäykseen sen kakkostykin lisäksi tarvitaan vielä yksi kokeneempi pelimies rauhoittamaan peliä, Vesku?

Puolustukseen sitten tarvitaan enemmänkin pelaajia, kolme runkopakkia ja yksi junnu. Mikäli Seikola saadaan jäämään, voidaan yksi ulkkipaikka käyttää profiilipuolustajaan, esim. Nickersoniin. Lehtivuoren tilalle sitten joku kiekollinen suomalainen, esim. se Mälkiä. Loukkaantumisiahan tuollainen pakisto ei pahemmin kestäisi, mutta pitää muistaa, että ensikaudella meillä on jälleen Kuukka riveissä, jolla on potentiaalia sinne EHT-tasolle. Lisäksi Näppilältä on lupa odottaa läpimurtoa.
 

Slite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Antosen peliote näytti viime kaudella liigassa siinä määrin anteeksipyytelevältä, että olen hivenen skeptinen riittävästä tasonnostosta yhden kesän aikana. En sano, etteikö riittävää muutosta voisi tapahtua, mutta tällä hetkellä minusta tuntuu siltä, että monet muut nuoret ovat häntä edellä nimenomaan liigajoukkueen ja Mälkiän tarpeet huomioon ottaen.
 

Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ehkä sinne hyökkäykseen sen kakkostykin lisäksi tarvitaan vielä yksi kokeneempi pelimies rauhoittamaan peliä, Vesku?

Sielähän ovat nyt Määttänen, Kauvosaari, Anttila, Marjamäki ja C. Genoway sitten 15 kierroksen jälkeen.

Eli
Rajala-Määttänen-Marjamäki
Rask-"J.A. Immonen"-Pellinen
Anttila-Kauvosaari-Korhonen
Antonen-Mattila-Roppo

Genowayn tulon jälkeen
Rajala-Genoway-Määttänen
Rask-"Immonen"-Marjamäki
Anttila-Kauvosaari-Korhonen
Pellinen/RoppoAntonen-Mattila-Pellinen/Roppo/Antonen

"Seikola, right"-Kuukka
"Lehtivuori"-Tukio
"Niemi"-Näppilä
Laine.

Ulkomaalaisvahvistus voitaisiin ottaa puolustukseen. Pelaajatyyppi ratkeaa muiden sopimusten jälkeen.

Mä luulen, että nyt täytyisi uskaltaa mennä ilman Veskua, ja ajaa nämä nuoret oikeasti sisään. Antaa vastuuta. Tämä olisi pitänyt tehdä jo pari vuotta sitten. Nyt tää nuorennusleikkaus joudutaan tekemään karummalla tavalla.

Toivottavasti valmennukselle työnteko maistuu.

E. Ja tietenkin myös nuorille pelaajille
 

Tinke18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Timrå IK,Toronto
"Seikola, right"-Kuukka
"Lehtivuori"-Tukio
"Niemi"-Näppilä
Laine.

Mä en tiedä teistä muista, mutta ainakin itse haluaisin nähdä vielä Juho Mielosen Ilves-nutussa. Mielestäni potentiaalia olisi hyväksi liigapakiksi, kun vaan pääsisi loukkaantumisistaan eroon.
 

Fordél

Jäsen
Mä en tiedä teistä muista, mutta ainakin itse haluaisin nähdä vielä Juho Mielosen Ilves-nutussa. Mielestäni potentiaalia olisi hyväksi liigapakiksi, kun vaan pääsisi loukkaantumisistaan eroon.

Potentiaalia on varmasti, mutta ainakin SaiPan puolella tämä kaveri ei herätä kovin positiivisia fiiliksia. Ura polkee paikallaan ja tokihan niitä loukkaantumisia on ollut, mutta jos ei SaiPassa pysty nousemaan kuuden pelaavan pakin joukkoon niin vähän kyllä laittaa ihmetyttämään. Kyse on kuitenkin nuoresta pelaajasta, joten eiköhän tuo tuolta vielä nouse.
 

Tinke18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Timrå IK,Toronto
Potentiaalia on varmasti, mutta ainakin SaiPan puolella tämä kaveri ei herätä kovin positiivisia fiiliksia. Ura polkee paikallaan ja tokihan niitä loukkaantumisia on ollut, mutta jos ei SaiPassa pysty nousemaan kuuden pelaavan pakin joukkoon niin vähän kyllä laittaa ihmetyttämään. Kyse on kuitenkin nuoresta pelaajasta, joten eiköhän tuo tuolta vielä nouse.

Eikös Mielonen tällä kaudella päässytkin pelaavaan kokoonpanoon, ennen loukkaantumistaan? Vai muistanko väärin?
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Eikös Mielonen tällä kaudella päässytkin pelaavaan kokoonpanoon, ennen loukkaantumistaan? Vai muistanko väärin?

Pääsi toki. 12 ottelua näköjään pelannut ja 5 kertaa pelasi 10-15 minuuttia ja loput sitten alle 10 minuutin peliaikoja. Eli eipä oikein 6-pakin joukkoon kuulunut kovinkaan montaa kertaa. Näitä "lasaretti-pakkeja" Ilves on onnistunut keräämään viime kausina ihan liikaakin, joten omasta mielestä Mielosta ei tarvitse hankkia vaikka oma kasvatti onkin. Ja kun tietoa kehittymisestä ei ole (loukkaantumisten takia) niin aika turhalta vaikuttaisi tämä hankinta. Ennemmin Niemi tai Näppilä saamaan nekin minuutit.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Veikkaaja kertoo Seikolan tehneen suullisen sopimuksen Ilveksessä pelaamisesta myös kaudella 09-10, jos ei saa NHL:stä sopivaa tarjousta.
 

Arzamas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mielosta ei tarvitse hankkia vaikka oma kasvatti onkin. Ja kun tietoa kehittymisestä ei ole (loukkaantumisten takia) niin aika turhalta vaikuttaisi tämä hankinta.

Mielonhan ei edes ole oma, vaan SaPKon kasvatti joka siirtyi Ilveksen junioreihin Selinin aikakaudella. Olkapäävammoistahan Mielonen on kärsinyt, ja ne tuppaavat olemaan useasti toistuneina sellaisia että parempi olisi varmaan siirtyä kontaktilajista kaukalopalloon. Useampi ura on päättynyt siihen kun ei olkapäät kestää enää kuopissaan.
 

Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mielonenhan ei edes ole oma, vaan SaPKon kasvatti joka siirtyi Ilveksen junioreihin Selinin aikakaudella. Olkapäävammoistahan Mielonen on kärsinyt, ja ne tuppaavat olemaan useasti toistuneina sellaisia että parempi olisi varmaan siirtyä kontaktilajista kaukalopalloon. Useampi ura on päättynyt siihen kun ei olkapäät kestää enää kuopissaan.

Eikös Mielonen tullut kuitenkin jo C-junnuihin? Mielosen sairaskertomus on tosiaankin harmillinen. Siinä olisi ollut Ilvekselle hyvin luisteleva, hyvin keikkoa käsittelevä, hyvin peliä lukeva ja raamejakin omaava rightin puolen pakki.

Nyt on mennyt jo useampi vuosi vammojen kanssa.
 

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hyvät herrat ei nyt lähdetä isoon hippaan. Minua vain ärsytti se, että Ilveksen järkyttävän mahalaskun jälkeen alettiin leipomaan Ilveksestä mitalijoukkuetta tai mieluummin niin, että Kauvosaari on mitaliin riittävä 2-sentteri ja häntä parempaa 2-sentteriä ei Suomessa ole. Itse vasta-argementoin, että lähes jokaisessa seurassa löytyy aivan vertailukelpoinen 2-sentteri. Nyt täytyy muistaa se, että suurimmassa osassa seuroja 2-sentteri omaa paljon kiekollisia avuja ja toimii yv:n kapellimestarina. Meidän legendaarisia Ilves-pelaajia lainataksemme eräs sanoi, että Ilves ei yritä täysillä tehdä ylivoimalla maalia, kun Kauvosaari on jäällä.

Ei hippaa, ei. Katselin tuossa Kalpan sentterikaartia Sahlstedt-Laakso-Hämäläinen-Riekkinen. Ei se ensi kauden "mitali" jää senttereistä kiinni. Eikä maalivahdista. Jos se jää jostain kiinni, niin se jää valmennuksesta, tai siitä, että meiltä ei löydy "Kapasta". Ei sen tason pelimiehiä tietenkään ole saatavilla, mutta tarkoitankin johtajuutta pelissä. Raipen lähdön jälkeen meille jäi ihan selkeä johtajuustyhjiö ja sen täyttämiseen voisi Oulusta löytyä apua.
 

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei hippaa, ei. Katselin tuossa Kalpan sentterikaartia Sahlstedt-Laakso-Hämäläinen-Riekkinen. Ei se ensi kauden "mitali" jää senttereistä kiinni. Eikä maalivahdista. Jos se jää jostain kiinni, niin se jää valmennuksesta, tai siitä, että meiltä ei löydy "Kapasta".

Naulan kantaan ja pointtihan tuossa keskustelussa oli se, että tällä hetkellä Ilveksen pääongelma ei ole rosterissa. Kun rosterin ulkopuolinen koneisto saadaan puhaltamaan yhteen suuntaan ja kovalla vaatimustasolla, luo se rosterille onnistumisen mahdollisuudet. Kokonaisuus ratkaisee ja kuten aikaisemmin sanoin Kauvosaari voi olla hyvinkin vaikka mitalijoukkueen ykkössentteri tai karsijajoukkueen nelossentteri.

Ilveksessä yhteistyö vuotaa liian monella sektorilla. Pääjohtajan/hallituksen yhteistyö ei ole saumatonta toimivan johdon kanssa. Pääjohtaja/hallitus tuo oman mieltymysten mukaan organisaatioon valmentajia, joskus pelaajiakin ja strategiaa vaihdetaan kalsarinvaihdon yhteydessä. Kun kiekkotietämys on minimaalista, ei nämä valinnat osu lähellekään nappiin. Toinen yhteistyön vuotokohta tuntuu olevan toimivan johdon ja valmennusjohdon välillä. Tämä aiheutuu varmasti osittain siitäkin, että päävalmentajavalinta ei välttämättä olisi ollut toimivan johdon ykkösvalinta. Tällöin yhteistyössä on jo lähtökohtaisesti säröjä ja siitä henki hieman yhteinen lehdistötilaisuuskin. Kolmas vuotokohta on Ilves Hockey Oy:n ja Ilves ry:n välillä. Ja viime kaudella vuotokohtaa oli vielä valmennuksen ja pelaajiston välillä.

Ilkeämielinen viidakon sanonta onkin, että Ilveksen hallitus on sitä tasoa, että Ilves lähtee jokaiseen matsiin 0-1 tilanteesta.

KalPahan toteutti myös "Poikaa ja Ilvestä". Omien lahjakkaiden junnujen kanssa pitkiä sopimuksia ja vastuulliset tehtävät, omia nimekkäitä paluumuuttajia sekä ulkopuolelta täsmävahvistuksia. Jos pitävät linjansa, niin menestys ei jää välttämättä tähän kauteen. Omat lahjakkuudet jatkavat, paluumuuttajia on tiedossa lisää (Miettinen ensi kautena, myöh. mahd. Timonen, Voutilainen, Kerman jne..). Mainittakoon, että KalPan 2-sentterinä toimi myös kasiseiska Aatu Hämäläinen, joka pelasi hyvin vertailukelpoisen kauden Ilveksen 1- ja 2-sentteriin (Mätsky ja Kauvo) verrattuna. Ja Kalle puolestaan oli molempien yläpuolella selkeästi.

Pelaajat kyllä kertovat, että tätä menestystä ei olisi tullut parin vuoden takaisen Pekka Virran kanssa. Sami Kapasen läsnäolo on hionut Virrasta tiettyjä ikäviä ominaisuuksia pois ja kaverista on jalostumassa kovasti nouseva koutsi.

KalPan hallituksessa ja ylimmässä johdossa tietenkin löytyy melkoinen kontaktipinta huippukiekkoiluun. Kapaset Sami ja Hannu omaavat näkemystä kiekosta hieman enemmän kuin meidän hallituksen miehet, velipoika Kimmo Kapanen hääräilee veskareiden kanssa, mutta myös tstolla. Janne Kekäläisellä on oma kontaktipintansa ja lisäksi organisaatiossa on Kuivalainen ja Pisto. Kapanen ei ole loistanut pelkästään kaukalossa, vaan luonut yhtenäisyyttä koko organisaatiossa. Tietenkin voi olla aina oma vaaransa, kun valta keskittyy suvullekin.

Itse olen odottanut suurinta siirtouutista Ilveksen suunnalta jo usean vuoden ajan... turhaan. Hallitus jatkaa samalla hyökkäysketjulla. Osaakohan ne kaikki luistella tai edes yksi...
 
Viimeksi muokattu:

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kalpan kohdalla voi tosiaan käydä myös niin, että jo ensi kaudella tulee takapakkia. Itse asiassa hyvien europelien jatkoksi Blues ei materiaaliinsa nähden pystynyt mielestäni materiaalinsa mukaiseen tulokseen. Enkä tarkoita tällä eilistä tippumista, vaan peliesityksiä kaiken kaikkiaan. Oli itse asiassa hyvin lähellä, ettei tuo joukkue, joka lähetti meidät kesälomalle, olisi tehnyt samaa Bluesillekin. Viime metreillä vaan taisi siltä bensa loppua.

Bluesin kohdalla ihmetytti eniten, että pleijareissakin koko ajan koostumukset vaihtuivat. Ilman Eavesin loistavaa peliä, tuo porukka olisi ollut "heikko esitys". Lajuseen ei luotettu, Sandellin pelit olivat tyyliä katsomossa-ykkösessä-varamiehenä. En ymmärrä tuollaista logiikkaa.
 

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Bluesin kohdalla ihmetytti eniten, että pleijareissakin koko ajan koostumukset vaihtuivat. Ilman Eavesin loistavaa peliä, tuo porukka olisi ollut "heikko esitys". Lajuseen ei luotettu, Sandellin pelit olivat tyyliä katsomossa-ykkösessä-varamiehenä. En ymmärrä tuollaista logiikkaa.

Minä tiedän jonkin verran tuosta Bluesin logiikasta ja syynä tuohon ulkopuolisen silmissä (myös minunkin) näyttävään poukkoilevaan logiikkaan oli ainakin loukkaantumiset ja erityisen voimakas roolitus. Ongelmana oli, että useampi loukkaantunut pelaaja (mm. Rajamäki, Öhman, Alanko ja myöskin Sandell) ei pystynyt toipumisen jälkeen nousemaan omalle tasolleen. Eavesit jäivät pääosin yksin ja ainoastaan Keller pystyi antamaan riittävää tukea. Keller jäi ketjussaan yksin, eikä hänelle aisaparia löytynyt. Rajamäen piti olla itseoikeutetusti Kellerin aisapari, mutta toipilaana pleijarit olivat Ekille pettymys (1+0, -6). Joukkue oli myös voimakkaasti roolitettu. Esim. Sandellin kanssa ajatuksena oli joko 1-2 ketju tai viltti. Eavesin terveyden kanssa mentiin parissa pelissä veitsen terällä ja Sami oli noissa peleissä varamiehenä. Tämä ei tarkoita sitä, että Sandell oli Eavesin stuntti, vaan sitä, että tietyt hoitaa kiekollisen pelin ja tietyt kaverit rymistelee. Eavesin loukkaannuttua olisi Keller saatettu laittaa keskelle ja Sami laitaan. Bluesin kiekollinen kärki on tällä hetkellä niin kova (Eaves, Keller, Lammassaari, Öhman), ettei Samilla riitä ohitukseen millään eväät. Ja toisaalta Sami ei ole Bluesin omaa junnumassaa ratkaisevasti edellä, varsinkaan kun ei loukkaantumisen jälkeen päässyt sille tasolle, millä joulukuussa pelasi. Salaisuus ei ole sekään, että tasavertaisten kavereiden kanssa edelle ajavat keväällä useimmiten ne, jotka jatkavat seurassa. Blues etsi kuumeisesti Kellereihin tehoja. Pääosin Öhmanin kautta ja Stefan ei noussut toipilaana tasolleen.

Mutta, kun puhuit siitä, että Pelicans meinasi lähettää Bluesin lomille, niin samaan hengen vetoon täytyy todeta, että Bluesin ylivoimainen kapellimestari Ben Eaves olikin liian merkityksellisessä roolissa eilen. Eaves yritti kiekkoa tyhjään maaliin Bluesin johtaessa 3-2. Laukaus meni hieman ohi, pitkäkiekko, aloitus omaan päähän ja Viitakoski iski. Jos Eaves ei olisi ahnehtinut, pelattaisiin huomenna tod. näk. seitsemäs matsi. Mutta Matikainen ei jossitellut, vaan totesi, että Kärpät oli parempi. Itselle tuo lopputulos oli mieluinen. Oma toivejärjestys olisi ollut KalPa, Kärpät, Blues ja JYP. Nyt sympatiani ovat pohjoisessa.

Bluesille loppuottelupaikan menetys oli varmasti kova pettymys, koska he hakivat vain mestaruutta. Tosin kausihan oli organisaatiolle huikea menestys. Miehet jakoivat historiansa parhaan runkosarjasijoituksen, mahdollisesti mitali, tekivät suomalaista historiaa Euroopan liigassa, A-nuoret ja naiset voittivat mestaruuden ja nuoremmissakin junnuissa joukkue oli runkosarjoissa kärkipäässä. Se miksi itse olen hehkuttanut Bluesia paljon on se, että siellä ei tehty työtä pelkästään ajatellen huhtikuuta 2009. Valmennusjohto teki äärimmäisen kovaa työtä alle 23-vuotiaiden kanssa jatkuvilla ekstrareeneillä ja täten töitä tehtiin samalla rajusti myös ajatellen Bluesin tulevaisuutta. Nuoret pelaajat saivat isoja ruutuja kokeiltavaksi ja jos rahkeet riittivät, niin he pitivät myös paikkansa kokeneen palkasta huolimatta. Oli melko uskomatonta, että nuori Mikko Koskinen syrjäytti Brucklerin, vaikka itävaltalainen oli liigan parhaiten palkattuja veskareita ja kovat näytöt antanut. Ero Ilvekseen oli työmäärässä huikea. Ilveksessä tehtiin töitä lähinnä lyhyellä tähtäimellä, eikä juurikaan valmisteltu tulevaa. Lopputulemana on se, että ei menestytty ja Mälkiällä on takamatkaa nuorten suhteen esim. Bluesin nuoriin verrattuna.

Itse mietin pari iltaa sitten, että Blues olisi saattanut saada jalkeille jopa kaksi joukkuetta SM-liigaan, varsinkin kun olisi jakanut pari kovaa toiseen tiimiin. Eilisessä matsissa missä Blues johti matsia melkein 60 minuuttia, sivussa olivat Bruckler, Clarke, Huczkowski, Rönnberg, Konttinen, Sallinen, Uhlbäck, Sandell, Miettinen, Lajunen, Nättinen ja Lostedt. Tämän päälle muutama nuorten MM-kisoissa esiintynyt ja nuorten sarjojen tehotykkejä.

Eli täytyy todeta se, että jos vaakakupin toisella puolella on Holtarin, Matikaisen ja Marjamäen valtava työmäärä, niin toisaalta täytyy myös mainita se, että pojilla on käytössä poikkeuksellisen paljon materiaalia eli ei monella SM-liigavalkulla ole moisia varantoja. Valmennusjohto ajaa vaatimustasollaan miehistön äärimmilleen, kun varastossa on korvaajia. Hatunnosto kuitenkin siitä, että varamiehet ovat täydessä valmiudessa, koska hyvin reenattuna he tietävät systeemit.

Sammelista en ole kirjoittanut, koska aikaisemmin totesit, että kirjoitan hänestä jatkuvasti. Mutta, kun kerran asian yhdistit, niin uskallan hieman kommentoida. Samille kausi oli varmasti raju pettymys, tunnepitoinen ja opetuksellinen. Loistavan kevään jälkeen odotukset korkealla, sitten raju takaisku myynnin myötä, kova harjoitusrääkki Bluesissa, jotta pääsisi fysiikaltaan samalle tasolle kuin muu joukkue, hyvä ja palkitseva joulukuu (mm. kentän parhaita tiukassa välierässä ja Sulon kahvitus), loukkaantuminen ja sitäkin typerämpi loukkaantumisen salaaminen, tämän vuoksi hidastunut kuntoutus. Sami pääsi takaisin joukkeen kanssa reenamaan viimeisellä maaottelutauolla, mutta takapakkia oli tullut sen verran, että joulukuun tason lähelle ei päässyt ja kuoleman peleihin on vaikea tuoda pelaajaa, jolla ei ole paras fyysinen terä ja itseluottamus. Varsinkaan, kun kyseessä ei ole menestyksen kannalta tärkeä pelaaja. 42 pelattua peliä (vähennettynä 0 minuutin matsit ja lisättynä CHL-pelit) 5+5=10 ja +2. Voisin kuvitella, että tähtäimessä varmasti oli 20-25 pinnan kausi. Pettymyksiä omat tehot, myynti, loukkaantuminen ja sivussa pleijareissa, plussaa valmennusjohdon luotto silloin kun peli kulki ja upeat CHL-pelit ja opetuksellista elämän kovuus (tuore kämppä Tampereelta, velat niskassa vieraaseen ympäristöön), vammojen kanssa toimiminen sekä varmasti ympärillä näkynyt työmäärä ja vaatimustaso avasi silmiä.

Samin tilanteen näen hänen itsensä kannalta ongelmallisena ja toisaalta seurojen kannalta mahdollisuutena. Ongelma hänen kannalta on se, että tauluun tuli merkintä 5+5 tai 4+4 ja kevät poissa. Nopeasti katsottuna ei herätä varmasti kenessäkään kiinnostusta, varsinkin kun rosterit kavennetaan. Tällöin uran uudelleen nostattaminen Mestiksen tai Ruotsin Allsvenskanin kautta on todennäköistä. Toisaalta, näen jollekin seuralle erittäin mielenkiintoisena projektina. Kaveri pelasi vuosi sitten kuukauden huipputasolla 21-vuotiaana. Loppuvuonna 2008 peli oli jopa paremmalla tasolla, vaikka tehot olivat 10 matsia 2+4. Jos Sami ei olisi tuolloin loukkaantunut, olisi hän erittäin todennäköisesti saanut jatkaa Bluesin kärkiketjuissa, varsinkin kun loukkaantumisia tuli paljon. Sarakkeeseen olisi voinut kertyä yli 20 pinnaa ja tällöin poikaa kaupiteltaisiin melko isollakin hintalapulla. Nyt kun kausi epäonnistui, on hintalappu pieni ja tämä voi olla seuroille se mahdollisuuden paikka. Sami voi hyvinkin kovassa reenissä ja itseluottamuksen saanena tehdä ensi kaudella 30 tonnilla 70-80 tonnilaisen työt ja tälläisiä pelaajia seurojen tulee löytää, eikä niitä, jotka tekevät päinvastoin. Samalla pieni hintalappu takaa sen, että, jos nousua ei tapahdu, ei se seuraa vie perikatoon eli seuran kannalta enemmän voitettavaa kuin hävittävää. Aikaa nousun tekemiseen on, jos se on ikinä tapahtuakseen, tapahtuu se sitten Mestiksen tai jonkun muun kautta. Toni Koivisto teki Samin ikäisenä 54 peliin tehot 4+8 ja Marko Anttila 53 peliin 2+2=4, joten loistavia esimerkkejä on omassa kaveriporukassa.

Lopuksi ei voi sanoa muutakuin, että hyvä, kun Bluesin tapaisia joukkueita on. Menestyminen noin laajalla rintamalla kertoo siitä, että kovalla ja oikeaan suuntaan vievällä työllä saavutetaan menestystä. Muutama kausi takaperin pelkkä vitsi, mutta nyt jokaisessa sarjassa erittäin varteenotettava mestariehdokas. Bluesin tapaiset organisaatiot asettavat riman muillekin korkealle ja useamman sinne yltäessä, nousee suomalainen kiekkoilu uudestaan. Toivottavasti Ilveksessä saadaan pian takaisin nämä vuodet, jolloin meidän toimintamallia ihastellaan ja katsotaan ylöspäin. Mutta huipulla on aina vaikea pysyä, sitä täytyy Holtarinkin pohtia jokainen päivä ja nälkäähän jäi.
 

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hyvä kirjoitus Kunto. Kuitenkin on todettava, että luottamus nuoriin on näissä peleissä ollut Bluesissa huonompaa, kuin Ilveksellä viime kaudella. Puustinen (21v) 6.11, Ståhlhammar (21v) 8.44, Lajunen (21v) 5.11. Siinä kaikki alle 22 vuotiaat. En väitä, ettei nuorten pelaajien kanssa tehdä oikeita asioita Bluesissa, mutta kylä karu totuus on, että tosipaikan tulen heille ei hääppöstä roolia tarjota.

Hieno siinä on valmentajan pärjätä pitkässä sarjassa, kun on makkararahaa niin, että on yksi joukkueellinen miehiä varastossa. Ilveksellä ei siihen ole varaa, eikä tule. Tuohon nähden Bluesin menestys on mielestäni jonki asteinen floppi ja se eurosarja jää nyt ensi kaudella haaveeksi.

Ei ole muuten minusta sekään mitään nykyaikaista kiekkoa, että kolmoskenttä (Rajamäki-Häppölä-Puustinen) pistetään jarrukentäksi.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Unohdit 20v ykkösvahdin Mikko Koskisen listasta. Lisäksi 20-vuotias Sallisen Tomi sai ennen loukkaantumistaan viidentoista minuutin paikkeille peliaikaa per peli. Muutenkin aika "sopivaan" ikään teit leikkauksen, kun ykkösketjun Toni Kähkönen on juuri 22v, kuten myös hieman pienemmälle peliajalle jäänyt Mikael Kurki.
 
Viimeksi muokattu:

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hyvä kirjoitus Kunto. Kuitenkin on todettava, että luottamus nuoriin on näissä peleissä ollut Bluesissa huonompaa, kuin Ilveksellä viime kaudella. Puustinen (21v) 6.11, Ståhlhammar (21v) 8.44, Lajunen (21v) 5.11. Siinä kaikki alle 22 vuotiaat. En väitä, ettei nuorten pelaajien kanssa tehdä oikeita asioita Bluesissa, mutta kylä karu totuus on, että tosipaikan tulen heille ei hääppöstä roolia tarjota.

Kiitoksia Artsi.

Ja sitten vasta-argementteihin. Yhdestä matsista saa tietenkin aina haluamiansa tilastoja. Eilenhän Blues haki vain voittoa ja peluutusta tiivistettiin. Onhan siellä alle 22-vuotiaista Koskinen pelannut joka pleijarissa 60 minuuttia, 20-vuotias Sallinen pelasi pleijareissa 16 minuutin roolissa. Eihän valmennusjohto sille juurikaan voinut mitään, kun kiekko/maila läsähti Sallisen naamaan. En yhden ottelun perusteella julistaisi Ilvestä mitenkään voittajaksi varsinkin, kun muistelen, että Rajala jumppasi kauden viimeisessä pelissä pitkään viltissä, mutta epäonneksemme Männikkö loukkaantui ja Toni pääsi peliin mukaan ja peli kesti noin 74 minuuttia.

Kun siirrytään yhdestä matsista laajempaan näkemykseen, niin taitaa mennä jopa niin, että 89-syntynyt Sallinen sai kokonaispeliaikaa kaudella enemmän kuin Rask, Roppo, Rajala ja Antonen yhteensä. Ja perhana kai sitä on nopeasti jotain laskettavakin:

Kauden kokonaispeliaika (nopea kalkulaatio, karkea arvio, runkosarja+pleijarit)

Joonas Lehtivuori I 870 minuuttia
Jarkko Näppilä I 340 minuuttia
Toni Rajala I 210 minuuttia
Joonas Rask I 180 minuuttia
Antti Roppo I 140 minuuttia
Juuso Antonen I 100 minuuttia

Tomi Sallinen B 950 minuuttia
Juuso Puustinen B 850 minuuttia
Ville Lajunen B 700 minuuttia

Eli nopea väite näytti pitävän paikkansa ja korostuvan jopa siten, että Tomi Sallinen pelasi kaudella yhtä paljon miesten pelejä kuin Roppo, Rajala, Rask, Antonen ja Näppilä yhteensä. Ero korostuu vielä ikävämmäksi, jos laskemme matsit, jossa nuoret pelasivat peliä kohden yli 10 minuuttia. Lisäksi täytyy huomioida, että Bluesin 22-vuotias Toni Kähkönen löi itsensä läpi rajusti rytisten. Kasiseiska Kurki pelasi vakiminuutteja, Miettinen, Ståhlhammar, J.Lajunen jne... Ja moni näistä sai vielä peliaikaa Euroliigassa.

Hieno siinä on valmentajan pärjätä pitkässä sarjassa, kun on makkararahaa niin, että on yksi joukkueellinen miehiä varastossa. Ilveksellä ei siihen ole varaa, eikä tule. Tuohon nähden Bluesin menestys on mielestäni jonki asteinen floppi ja se eurosarja jää nyt ensi kaudella haaveeksi.

Nämä muiden joukkueiden rahat on vaan kestettävä. Lukko on tehnyt itse oman siivouspisneksen, Kärpät tahkosi sitä ammattitaidolla ja Bluesilla on makkaramiljoonat. Ja nämä ovat kilpailijoiden aseina jatkossakin. Tosin Blues ei menestynyt aikoinaan makkaramiljoonilla, vaan vasta sitten, kun nöyrtyivät työntekoon. Meillä ei tosiaan ole rahaa, joten meidän on löydettävä kilpailuetu muualta. Sen takia aina kotkotinkin siitä, että jokainen kivi on käännettävä oman junnun kanssa. Meillä ei ole varaa tehdä huteja.

Bluesin valmennusjohto on kyllä niin kunnianhimoista, että varmasti ovat itse pettyneitä, vaikka useat mittarit näyttävät kovan menestyksen. Ja eikös Bluesilla ole vielä mahdollisuus eurosarjaan (http://www.sm-liiga.fi/arkisto/jyp/jypille-paikka-chln-toisella-karsintakierroksella.html), jos Valtra köröttelee loppuun saakka? Jos näin käy, niin voidaanko sanoa, että Sandell kahdella voittomaalillaan vei Bluesin CHL:aan? Ja tähän kymmenen hymiötä.

Ei ole muuten minusta sekään mitään nykyaikaista kiekkoa, että kolmoskenttä (Rajamäki-Häppölä-Puustinen) pistetään jarrukentäksi.

Itse en osaa sanoa Rajamäki-Häppölä-Puustinen sopivuudesta juurikaan. Tiedän, että Matikainen himoitsee pelaajia, jotka ovat kiekkoilleet Pohjois-Amerikassa. Puustinen ja varsinkin Eki pystyvät erittäin kovaan taklauspeliin ja Häppöläkin osaa vääntää. Sallisen poistuminen toi problematiikkaa ja kun riveistä puuttui vielä maajoukkueessakin käväissyt Uhlbäck, niin ei varmasti Bluesin pelinjohto saanut haluamiaan kokoonpanoja. Mutta eipä juuri selitellytkään.

Minä itse en ole Bluesin pelisysteemin suuri ystävä, vaikka heidän pelisysteeminsä onkin suurimmalta osalta meidän oman miehen, Lauri Marjamäen, käsialaa. Matikainen vastaa joukkueen yleisilmeestä ja henkisestä puolesta ja Late luo taktiikat. CHL-liigan matsit paikan päällä koettuna oli kyllä huikeita, mutta Canalin ääressä pelit näytti liian kurinalaiselta taistelukiekolta, enkä ole sen suurin ystävä. Viime kaudella Blues pelasi mielestäni viihdyttävämmin, mutta sehän ei ole päätarkoitus.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Minä itse en ole Bluesin pelisysteemin suuri ystävä . . . Canalin ääressä pelit näytti liian kurinalaiselta taistelukiekolta, enkä ole sen suurin ystävä. Viime kaudella Blues pelasi mielestäni viihdyttävämmin, mutta sehän ei ole päätarkoitus.

Vähän OT, mutta Bluesin loukkaantumishistoria kertoo paljon pelitavasta. Se on kuluttava. Matikaisen ajan Blues ei taatusti kerää loukkaantumisia huono harjoittelun seurauksena, joten sen on oltava pelitavasta johtuvaa (kaksi kautta aika paljon loukkaantumisia). Loukkaantumisia aiheuttava pelityyli vaatii paljon reservejä, ja Blues on ideaalisesti tätä täyttänyt, mm. juuri nuorten sisäänajolla. Tuolla tavalla ei ehkä sitä viimeistä askelta kuitenkaan oteta, koska parasta miehistöä ei ole heittää kehiin tärkeimpiin peleihin. Loukkaantumiset jakautuvat aika tasaisesti niin avainmiehin kuin ”B” miehiin ja koko kauden ajalle. Se ei ole kauhean järkevä taktiikka ajatellen fyysisesti vielä kovempia playoff otteluita. Joukkueen pelitapa ja taisteluilme on sovitettava niin, että se tuo parhaan mahdollisen kokoonpanon kevään matseihin.

Niinpä itse en ollut yllättynyt, ettei Blues ottanut sitä seuraava askelta tänä kautena. CHL ja Liiga, sekä pelitapa, jota ei oltu himmattu yhtään vähemmän kuluttavaksi kuin viime kaudella. Tulos: Avainpelaajia sivussa playoffeissa, Pronssiotteluun…
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös