Mainos

Kehukaa Mestiksen tuomareita!

  • 25 022
  • 120

Kirwes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Hokki + sympatia PaKalle
kakes kirjoitti:
Sorakangas on jo tuomarien eliittiä Mestiksessä ja tuohon kotiyleisön huutoihin menemisiin en ole yhtään samaa mieltä kanssasi. Uskaltaa antaa kotijoukuueelle useammankin jäähyn peräjälkeen eikä välitä valmentajien valituksista. Pääsee varmasti kohta näyttämään tasonsa myös liigassa.

Nimenomaan. Uskaltaa antaa. Syyttäkin. Vain koska yleisö huutelee. Vertailukohtaa ei tosin ole, koska muita tuomareita en ole tällä kaudella jäällä nähnyt. Suoritustaso heittelee liikaa, ja linja (perinteisesti) muuttuu loppua kohden sallivammaksi. Ei huono tuomari, mutta lisää tasaisuutta.
 

Ttie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJT Miehet HC K (<-HC Kerava<-Sherwo), KJT, Kerho
9.10 Haukat-Sport

Pöyhönen puhalsi minun mielestäni ihan tasapuolisesti ja selkeästi. Alussa ehkä hiukan herkästi, mutta niinhän se pitääki kerrotaan, että tässä on raja ja sitten kevyet joustot ja selkeät huudot, että pelaajat tietää linjan. Ainahan sitä näkee, varsinkin hävityssä ottelussa pientä oman joukkueen sorsimista, mutta pitää vain huomioida omat värilliset lasit.
 

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Ttie kirjoitti:
Pöyhönen puhalsi minun mielestäni ihan tasapuolisesti ja selkeästi. Alussa ehkä hiukan herkästi, mutta niinhän se pitääki kerrotaan, että tässä on raja ja sitten kevyet joustot ja selkeät huudot, että pelaajat tietää linjan. Ainahan sitä näkee, varsinkin hävityssä ottelussa pientä oman joukkueen sorsimista, mutta pitää vain huomioida omat värilliset lasit.
Pöyhönen oli aivan luokaton sunnuntaina. Sattuiko kukaan muu huomaamaan mm. sellaista tilannetta, kun Mikael Hallbäck pelattiin aivan karmealla koukulla irti kiekosta Sportin hyökkäyspäässä ja toinen pakki käy heittämässä kiekon siniselle, jossa Ben-Amor kyttäsi kiekkoa. Lopputulos oli se, että kaveri pääsi yksin läpi, kaadettiin, rankkari ja Heinonen pelasti. Mutta olisiko Ben-Amor edes päässyt yksin läpi, jos sitä Sportin puolustajaa ei maailman selvimmällä koukulla olisi pelattu pelistä pihalle?

Muutenkin jäähyjä tuli sieltä ja täältä ja enemmän kyllä sieltä kuin täältä. Useimmissa tilanteissa Pöyhönen näki vain jälkitilanteen ja sen, että joku makasi jäässä. Ei muuta kuin arvalla kaveria boksiin. Tämä oli ihan molemminpuolista.

Täältä lähtee propsit Kimmo Leppäselle, joka on kehittynyt kesän aikana aivan huikeasti. Hyvä linja pelistä toiseen ja mitään suurempia mokia ei ole tullut parissa näkemässäni pelissä eteen. Jukurit-Sport-ottelun tuomarina taisi toimia Tuomo Sorakangas. No kuka olikaan, niin hyvä peli häneltä. Saa Tamit ja Ristot haukkua, mutta otti kaikki mitä pitikin ja linja oli selkeä läpi koko ottelun. Lopun joukkotappelu ei todellakaan ollut tuomarin syytä.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Jukurit-Sport pelin tuomarina toimi Jussi(?) Leppänen ja itse en tuomaria tässä pelissä kauheasti kehuisi.
 

kakes

Jäsen
Kirwes kirjoitti:
Vain koska yleisö huutelee.
Tuosta olen kyllä pikkuisen eri mieltä. Omia tuomarointihommia kun muistelee niin ainakaan minä en koskaan edes kuullut yleisön huutoja. Sen verran keskittyneenä siellä jäällä aina oli. Jos alat kuunteleen tuomarina yleisön huutoja niin mopo lähtee käsistä ja heti.

Tietysti tuomarilla saattaa mennä jopa se harkintasekunti ennekuin se käsi nousee. Yleisö ehtii juuri tuossa sekunnissa nostaa sen älämölönsä jolloin se näyttää siltä kun tuomari olisi tehny päätöksensä justiin yleisön huutojen mukaan.
 

Klinga

Jäsen
Hieman erilainen linja peleissä, kun liiga tuomari tekee vierailun paikkakunnalle. Tuntui Sport-JoKP pelin perusteella, että Henrikssonilla olisi ollut hieman liian korkea ammattiylpeys itsestään, ettei voinut edes keskustella linjureidensa kanssa kyseenalaisista tilanteista.
Heinosen maila katkesi pelissä ja hän jatkoi pelaamista sillä ja vaihtoaitiosta kovaa huudettiin linjurille, että maila oli hajalla ja sillä jatkettiin pelaamista. Peli jatkui ainakin puolisen minuuttia vielä tästä, jolloin Sportin pelaaja toi Heinoselle uuden mailan ja vasta silloin hän hylkäsi rikkoutuneen pelivälineen. Pelin pysähdyttä Jokipojat protestoivat kovasti tilannetta, mutta Henriksson ei ottanut asiaa kuuleviin korviinsa.
Samaten kyseenalainen tilanne Jämsän loukkaannuttua ja lukuisat mailaniskut vaihtoaitioiden edessä. Jälkipeliin ei puututtu kertaakaan, ellei tilanteesta syntynyt tappelua.

Jotenkin tuli ikävä Mestis-tuomareita, kun raitapaidat kokoustivat tuon tuosta tehden eriskummallisia päätöksiä pelaajien pään menoksi.

EDIT: Tuosta punainen 3 mainitsemaa sääntöä ei ollut koskaan tullut vastaan, joten asia on sillä selvä. Päättelin vain kovan protestoinnin perusteella, että sääntöjä olisi rikottu.
 
Viimeksi muokattu:
Heinosen maila

Heinosen maila katkesi pelissä ja hän jatkoi pelaamista sillä ja vaihtoaitiosta kovaa huudettiin linjurille, että maila oli hajalla ja sillä jatkettiin pelaamista. Peli jatkui ainakin puolisen minuuttia vielä tästä, jolloin Sportin pelaaja toi Heinoselle uuden mailan ja vasta silloin hän hylkäsi rikkoutuneen pelivälineen. Pelin pysähdyttä Jokipojat protestoivat kovasti tilannetta, mutta Henriksson ei ottanut asiaa kuuleviin korviinsa.


Maalivahti saa jatkaa pelaamista rikkoutuneella mailalla...kun taas kenttäpelaaja ei saa pelata rikkoutuneella mailalla.Kenttäpelaaja saa antaa maalivahdille oman mailan,jos mv:n maila on rikki,mutta toisinpäin se ei käy
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
pekutti kirjoitti:
Suuri ystävämme Jarkko M. Kosonen näyttää taas olevan vauhdissa. Tällä kertaa loistavaa tuomarointia voi ihailla Suomi-sarjan puolivälierässä KooVee - RoKi.
http://www.tulospalvelu.org/SJL_seuranta/otteluseuranta.html?gameid=33996
Ensinnäkin et tiedä mitään itse pelin kulusta, muutenkuin tilastojen merkeissä. Toisaalta haukkuminen ei kuulu ketjuun "kehukaa Mestiksen tuomareita!". En millään jaksa uskoa että tarkoitit kehua tuomaritoimintaa tuolla linkillä?

Tuomioille faktapohjaa, kiitos!
 

Klinga

Jäsen
Paljon jäähyjä näytti olevan, mutta ilman kunnollista raporttia ja puolueetonta semmoista on paha mennä sanomaan onko nämä ollut aivan aiheellisia.
Hyvinkin saattaa olla, että molempien pelityyli on roikkuva ja menoa estetään mailalla surutta. En tiedä, minkälaiset tuomarit alemmissa sarjoissa on, mutta tuskin sielä Kososta paljon parempia pillipiipareita löytyy. Onhan Jarkko sentään mestis tuomari! Taisi olla vain pojille shokki toi ensimmäinen erä, kun rikkeet tuomittiin kovalla kädellä.
 

ANEH

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
eipä oo mestiksen tuomareissa oikein kehumista.. aika harvoin sattuu pelissä olemaan semmosia tuomareita jotka onnistuu läpi pelin.
 

ShitBreak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, NHL
Viime viikon Sportin kotimatsissa oli ihan kelpo tuomarit. Savolainen onnistui ilman mitään suurempaa tunarointia. Sorakangas onnistui myös ihan hyvin, viimesessä erässä ehkä hieman alkoi ote lipsua, mutta ihan ok.

Kun taas Levonen ei ole aivan päässyt oikein sille viime kauden tasolleen. Osasyy voi tietenkin olla se rattijuoppo-jupakka, mutta uskon, toivon ja luotan, että kyllä hänen tuomarointi vielä paranee.

Hei, ei viitsitä olla aina niin ankaria tuomareille.
 

Patajukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Perinteiset kilpaurheiluseurat
Voiko muka Mestis tuomareita kehua? No on siellä muutama hyvä tuomari.
Jari Levonen ja Ville Vuohtoniemi, ovat olleet ihan hyviä tuomareita.

Täytyy kuitenkin muistaa, että meidän on helppo katsomosta huutaa.
 

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Patajukuri kirjoitti:
Täytyy kuitenkin muistaa, että meidän on helppo katsomosta huutaa.

Ja palstoille kirjoittaa. Ehkä 80%:ssa tämänkin kauden otteluketjujen kommenteissa tuomari on ollut:

  • paska
  • sysipaska
  • sokea
  • uskomaton idiootti
  • täydellinen pelle
Joskus tuomari on ollut tasapuolisesti paska, joka ilmeisesti tarkoittaa ettei hän ainakaan ole ratkaissut ottelua. Kuitenkin lähtötilanne on aina sama; tuomari=paska.

Itse en ainakaan ole nähnyt yhtään matsia tällä kaudella jonka tuomari olisi ratkaissut. Kyllä ne vihellykset suurimmaksi osaksi aiheesta tulee (tai jää tulematta).
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
...et ole sitten vissiin nähnyt Vuohtoniemeä tositoimissa;-)

Ihan oikeasti; suurin osa Mestiksen tuomareista on ihan kelpo veikkoja, joille sattuu silloin tällöin inhimillisiä virheitä. Joitain pelejä olen tällä kaudella nähnyt missä nuoren dumarin suoritus (linja) vaihtelee ottelun sisällä todella paljon ja se lienee isoin parannuskohde jos meinaavat joskus liigaa vislata!

Mutta se Mestiksessä on onneksi hienoa etteivät pelaajat ja valmentajat tee koskaa virheitä...;D
 

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Salama15 kirjoitti:
Mutta se Mestiksessä on onneksi hienoa etteivät pelaajat ja valmentajat tee koskaa virheitä...;D

Eivätkä kannattajat.!

Ymmärrettävää toki on se, että tuomarin kritisoiminen on jo juurtunut syvälle kiekkokulttuuriin. Eikä se oikeastaan kannattajien puolelta niin vakavaa olekaan. Enemmän arvelluttavaa on tuo valmentajien joskus jyrkkäkin kritisointi. Kyllä ottelutapahtuman tekee aina kaikki osapuolet yhdessä; valmentaja, pelaajat ja yleisö. Kun valmentaja haukkuu tuomarin oikein kunnolla, likaa hän samalla vähän omaakin pesäänsä.
 

nufc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Newcastle United
Tämän topicin vois valita jo nyt vuoden parhaaksi,tuomaritkin on ihmisiä jotka tekevät ns. virheitä.
Katsomosta on hyvinkin helppo huudella nimettömänä ja pienessä siiderissä omia käsityksiään mutta totuus on että tuomari näkee tilanteet lähempää ja aika harvoin tulkinnoillaan ratkaisee koko peliä.
Eiköhän kannattas enemmän ja tarkempaan hakea oikeita ja hyviä tuomioita kuin virheitä.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Nostetaanpa ketju ylös.

Mestis-otteluissakin on nyt käytössä kahden päätuomarin systeemi. Käsittääkseni nämä runkosarjan loput pelit mennään kahdella harjoitellen playoffeja varten. Miten tämä on toiminut muilla paikkakunnilla?

Mikkelissä tänään oli täydellinen katastrofi lähellä (jos se ei sitä jo ollut), kun parivaljakko Kosonen-Laitinen otti kisaa, kumpi saa vihellettyä enemmän jäähyjä. Kumpikaan joukkue ei nyt siitä sen pahemmin hyötynyt, mutta pelin se sekoitti kuitenkin. Aivan huuhaa vihellyksiä tuli molemmilta. Välillä ei tiennyt pelaajat, valmentajat, yleisö eikä toinen päätuomarikaan, kuka sai jäähyn ja miksi. Hirvittää jo etukäteen, jos samainen parivaljakko päästetään johonkin oikeasti tärkeään peliin päätuomareiksi.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kouvolassa homma toimi ja molemmat valmentajatkin olivat kehuneet.

Itse olisin skeptinen lähinnä sen suhteen, että miten tuomarit riittävät. Neljällä vedetään siis loppukausi niin liigassa, mestiksessä kuin A-junnuissakin. Jos pelipäivät sattuvat samoiksi, niin vedetäänkö mukaan jotain ihan märkäkorvia?
 

LaCew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Toivottavasti sopii tähän otsikkoon.

Kaipasin Mestis-otteluita seuranneilta hieman raporttia, kuinka SM-liigassakin viivalla olleen Pekka Virran Mestis-päätuomaroinnit ovat sujuneet?
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei ole Pekka Virta tuominnut yhtään Mestis-matsia. Jukka Virta olisi sen sijaan tarjolla, mutta hänestä en ainakaan minä osaa sanoa mitään. Täältä löytyy joka tapauksessa statistiikkaa.
 

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
Itse olisin skeptinen lähinnä sen suhteen, että miten tuomarit riittävät. Neljällä vedetään siis loppukausi niin liigassa, mestiksessä kuin A-junnuissakin. Jos pelipäivät sattuvat samoiksi, niin vedetäänkö mukaan jotain ihan märkäkorvia?
Kauden aikana on ilmeisesti koulutettu linjatuomareita päätuomareiksi ja esimerkiksi Antti Hämäläisellä oli tänään Hippoksella viimeinen ottelu linjatuomarina. Jatkossa hän torjuu päätuomarina Mestiksessä. Kauden aikana olen nähnyt hänet muutamassa JYP A:n ottelussa päätuomarina ja aikalailla hapuilevia otteet olivat niissä.

Siirrytäänkö B-nuorissakin kahteen päätuomariin piakkoin? Jostain muistelin lukeneeni niin, mutta tänään ainakin pelattiin yhdellä.
 

LaCew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ei ole Pekka Virta tuominnut yhtään Mestis-matsia. Jukka Virta olisi sen sijaan tarjolla, mutta hänestä en ainakaan minä osaa sanoa mitään. Täältä löytyy joka tapauksessa statistiikkaa.

Pekka Virta löytyy tuolta linjureiden tilastoista, joten näemmä ollut myös Mestiksessä linjalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös