Mainos

Kehitysideoita ottelutapahtumaan ja muuhun toimintaan

  • 407 259
  • 2 198

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Annetaan kuitenkin vaihteeksi vähän posiakin. Ennen joukkueiden jäälle tuloa mediakuutiolla pyörii klippejä Kärppien maaleista Blind Channelin Balboa -biisin tahtiin. Samalla siinä tuodaan hienosti pohjoista esille ja muutenkin hyvin nostattaa sellaista "me" henkeä. Mielestäni se toimii!
On ollut ilo huomata, että toimistolla on pikkuhiljaa herätty oikeasti lähelle nykyaikaa. Koko ajan pieniä juttuja, joilla toimintaa ottelutapahtumissa ja yleistä näkyvyyttä parannetaan. Verkkosivuilla video vaihtuu, ammutaan pipoja yms. katsomoon, Portion Boys/Blind Channel paikalla silloin, kun ovat menestyneitä, paidan jäädytyksiä, perhepelejä, tribuutteja, paremmat pelinjälkeiset haastattelut, pelaaja haastattelee pelaajaa YouTube-videonpätkät... kiekkotermein: hyviä, peliäedistäviä juttuja tarjolla.

Nyt vain kärsivällisyyttä kaikki. Yleisöryntäystä ei varmaan heti näillä saada Raksilaan, mutta uskallan väittää, että sanan levitessä kiinnostus lisääntyy varsinkin sen kaikkein tärkeimmän eli uuden sukupolven parissa, jotka pitää saada sitoutumaan Kärppä-perheeseen nykyajan keinoin. Siihen ei Kärkkärit ja termoskahvi riitä.

Hyvä Kärpät!
 
Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Voi kun saataisiin raksilaan päätyyn samantyyppinen seisoma/fanikatsomo, kun Vaasassa on. Tulisi kummasti lisää tunnelmaa ja meteliä halliin, eikä fanit olisi ahdistettu hallin pimeimpään nurkkaan. Toimisto vink, vink!
 
Snopek

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Austin Rueschhoff
Jos nyt saataisiin halli edes jollain tavalla samalle tasolle, kuin Vaasassa, niin olisi jo mahtava homma. Ihmeellistä kyllä, että Kärppien menestymisellä, tänne ei ole uutta areenaa saatu. Todella tyylikäs on kyllä tuo Vaasan uusittu areena.
 
Redimor

"Marginaalilaji"

Vai miten ne jalkapalloilijat tätä aina kommentoi...?
 
LarZu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Mitenköhän valvonta hoituu varsinkin käytävillä? Tuleekohan karsinat juottopaikoille? Erikoista ettei koko hallille otettu käyttöön. Jonoja tulee ainakin lisäämään kun tarkistetaan passeja ja henkkareita. Jospa ymmärtäisivät jonottaa edes käytävän suuntaisesti eikä häröpallona joka on ikuinen ongelma Raksilassa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Aho, Saravon Pekka

Mitenköhän valvonta hoituu varsinkin käytävillä? Tuleekohan karsinat juottopaikoille? Erikoista ettei koko hallille otettu käyttöön. Jonoja tulee ainakin lisäämään kun tarkistetaan passeja ja henkkareita. Jospa ymmärtäisivät jonottaa edes käytävän suuntaisesti eikä häröpallona joka on ikuinen ongelma Raksilassa.

Tuo tulee olemaan suuren luokan farssi. Siellähän on molemmilla sivuilla noin puolet käytävästä anniskelualuetta. Eli jos sieltä meinaa kävellä läpi niin paperit ilmeisesti tarkistetaan. Kaiken helpoin ois tarkistaa vaan kaikilta ovella ne laput.

Kahvit termarissa mukaan ja käy kotona lähtiessä kusella niin pääsee helpoimmalla.
 
H

Hidas_ja_kankea

Tuossa muodossaan koronavalvonta on näennäisvalvontaa. Ei ainakaan lisää turvallisuuden tunnetta.

Tuohan tulee vuotamaan väistämättä.

Kärpille kelpaa kaikki, oli sitten rokotekielteinen tai sutki liikemies. No olemme nyt ainakin jossain Suomen #1, tartunnat ja ppg.

Veikkaan avin puuttuvan asiaan jollain aikataululla.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Old referee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, tuomarit
Taitaa ollaihan lähipäivien asia, että avi määrää kokoontumisrajoitukset yleisötilaisuuksiin (ei yli 50 hengen kokoontumisia), joilta voi välttyä ottamalla käyttöön koronapassin. Niinpä tämä kummallinen sekamalli jää vain tulevan lauantain erikoisuudeksi.
 
Löppönen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät,AcOulu,Frölunda,LuleåHF
Tuossa muodossaan koronavalvonta on näennäisvalvontaa. Ei ainakaan lisää turvallisuuden tunnetta.

Tuohan tulee vuotamaan väistämättä.

Kärpille kelpaa kaikki, oli sitten rokotekielteinen tai sutki liikemies. No olemme nyt ainakin jossain Suomen #1, tartunnat ja ppg.

Veikkaan avin puuttuvan asiaan jollain aikataululla.
Puuhastelun makua toimistolta taas tässäkin. Olisivat tehneet ryhdikkään päätöksen ottaa yleisö vain koronapassilla sisään,kuten TPS. Tässä olisi ollut aikaa vielä hankkia se 72h todistus niillä, joilla rokotesuoja on vajaa.
 
holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Puuhastelun makua toimistolta taas tässäkin. Olisivat tehneet ryhdikkään päätöksen ottaa yleisö vain koronapassilla sisään,kuten TPS. Tässä olisi ollut aikaa vielä hankkia se 72h todistus niillä, joilla rokotesuoja on vajaa.
Tässä on nyt se ero, että Turussa on kokoontumisrajoitukset voimassa, jonka puolesta TPS:n on otettava koronapassi käyttöön, jos haluavat enemmän kuin 50 hlöä sisään. Oulussa on toistaiseksi vain ravintolarajoitukset.

En tiedä, miten tämä meidän tönkkö ja monimutkainen lainsäädäntö siihen taipuisi, jos joku vapaaehtoisesti haluaisi määrittää tapahtumaan koronapassin pakolliseksi, vaikka sen hetken voimassaolevat rajoitukset ei sitä edellyttäisi.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Miksi mikään seura laittaisi huvikseen rajoituksia peleihinsä? Valoja.
 
Enpä tuota huomannutkaan, että koskee vain ravintoloita. Onneksi joka tapauksessa varmaan AVI täräyttää ne tännekin voimaan piakkoin.
 
H

Hidas_ja_kankea

Miksi mikään seura laittaisi huvikseen rajoituksia peleihinsä? Valoja.

Olemme tilanteessa: Niin tai näin, aina väärinpäin.

Kevyet rajoitukset myös vievät yleisöä. Alueellamme on korkeimmat lukemat. Jokainen AVI tekee itsenäiset päätökset, mutta epäloogisia ovat muita alueita keveämmät rajoitukset.

Itse toivon, ettei Kärppien tilaisuuksia pidetä perusteena korotuksiin. Todella suuri imagohaitta tuossa on riskinä.
 
H

Hidas_ja_kankea

Taitaa ollaihan lähipäivien asia, että avi määrää kokoontumisrajoitukset yleisötilaisuuksiin (ei yli 50 hengen kokoontumisia), joilta voi välttyä ottamalla käyttöön koronapassin. Niinpä tämä kummallinen sekamalli jää vain tulevan lauantain erikoisuudeksi.

Tämä arvio näytti pitävän kutinsa. Vain yksi ottelu tuolla kaavalla.

Onkohan maksumuurin takana? Itsellä on tabletilla kirjautuminen niin en tiedä.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
1035 katsojaa enemmän kuin viimeksi lauantaikotipelissä.

Kiitoksia Salgromin ja Oulun Korun väki panostuksesta ja talkoista. Vähän haastetta muillekin otteluisännille. Ei sen aina tarvi olla pelkkää aloituskiekon pudottamista.
 
LarZu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Sais nuo aidat/karsinat olla pysyvä ratkaisu käytävillä. Kerrankin ihmiset osasivat jonottaa eikä oltu häröpallona keskellä käytävää. Posia myös leiman käytöstä. Tihrustivat aika pitkään allekirjoitetun passia kun ei koodia meinannut saada luettua. Hallille kannattaa tästä syystä mennä ajoissa niin homma hoituu kyllä.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Sais nuo aidat/karsinat olla pysyvä ratkaisu käytävillä. Kerrankin ihmiset osasivat jonottaa eikä oltu häröpallona keskellä käytävää
En kyllä kannata tätä. Jo muutenkin ahtaille käytäville tungetaan metreittäin isoa metalliaitaa, niin ei se ainakaan tiloja paremmaksi tee. Minusta nuo jonot ovat toimineet Raksilassa ihan hyvin, enkä ole joutunut jonottamaan häröpallossa.

Toki jos haluaa varmistaa jonojen muoto, niin jotain vähän piempimuotoista köysiaitaa vaikka pienelle matkalle, jotta jono muodostuu. tms.

"Hauska" nähdä minkälainen episodi tuosta tulee, kun sisällepääsyynkin tarvitaan passi. Voi olla, että ei kannata ainakaan varttia ennen peliä jättää tulemista. Pienillä laskutoimituksilla ja arviolla skannailevista järkkäreistä tuossa saa menemään ainakin kaksi tuntia että 5k ihmistä on sisällä. Saas nähdä.

Esim. jos ajattelee, että n. 15sek menisi yhden ihmisen tarkistukseen. 15s x 5000 / järkkärien määrällä (olisko noin kymmenen piippailijaa yhteensä?), saadaan noin 125 minuuttia ajaksi jolloin kaikki olisivat sisällä. Unohdinko jotain tästä?
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Pienillä laskutoimituksilla ja arviolla skannailevista järkkäreistä tuossa saa menemään ainakin kaksi tuntia että 5k ihmistä on sisällä. Saas nähdä.
Kärppien kohdalla toki ei taida sitä ongelmaa kovin usein olla että 5k ihmistä saapuisi paikalle samaan aikaan.
 
Petrov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät , Carolina Hurricanes
Noita valheellisin koronapassein tulijoita ei liene oikeesti kuin muutama. Pistokokein vois henkkareita tarkistaa vaikka joka kymmenenneltä tai harvemmin. Menis sutjakkaasti tuo homma.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Miksi koronapassin tarkastamiseen menisi yhtään sen kauemmin kuin lipun tarkastamiseen? Samanlainen qr-koodi niistä molemmista luetaan. Ja henkkarin tarkastukseen menee puoli sekuntia, kun se on valmiiksi esillä.
Henkilöllisyys pitää myös todistaa koronapassin yhteydessä? Kyllä tuossa aikaa menee enemmän kuin normaalissa lipun tarkastuksessa. Toivottavasti varautuvat. Seuraavana kuitenkin lauantai ja HIFK.
 
H

Hidas_ja_kankea

Miksi koronapassin tarkastamiseen menisi yhtään sen kauemmin kuin lipun tarkastamiseen? Samanlainen qr-koodi niistä molemmista luetaan. Ja henkkarin tarkastukseen menee puoli sekuntia, kun se on valmiiksi esillä.
Koronapassin käyttäminen on vaikeaa ja vähemmän sujuvaa vain jos sen haluaa olla sitä. Lukusovellus vilkuttaa vihreää ja sen jälkeen verrataan henkilötunnusta esim. henkilökorttiin.

Mikähän tuossakin on niin kauhistuttavaa.

Nimimerkki: Kpassi aktiivisessa käytössä 3 kuukauden ajan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös