Mainos

Kehitysideoita ottelutapahtumaan ja muuhun toimintaan

  • 407 303
  • 2 198

Apis17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Näin television välityksellä sain katsekontaktin Petoon vain yhden kerran. Ja tosiaan hän piilotteli cheerleadereiden luona ja oli kovin aneemisen näköinen. En ole noin näkymätöntä maskottia kyllä ikinä nähnyt, mutta tämä havainto on tosiaan tehty vain television näkökulmasta, hallillahan sen totuuden näkee.

Onko ohjeistus sellainen, että tämä nykyinen eläytyminen riittää? Vai onko Raksilan jäähalli todella sellainen pyhättö, missä ei yksinkertaisesti ole muita mahdollisia paikkoja heilua maskottina, kuin havaittu cheerleadereiden portaikko.

Mutta toivottavasti lapset tykkäävät.
Niin, itse katselin peliä jäähyaitoiden puoleisella rivistöllä. En itsekään Petoa juuri tuota samaa tilannetta lukuunottamatta siis havainnut. Kyllähän eilen esimerkiksi alatason seisomakatsomoilla olisi ollut hyvin tilaa mennä ja melskata. Vielä on matkaa suureen ja mahtavaan Tapsuun. Onneksi Peto kuitenkin on, tule vain rohkeasti esiin!
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Tänään hallilla oli mukana kaveri, joka ei ole ennen jääkiekkopelissä käynyt. Ensimmäisellä erätauolla totesi, että ei ole näin huonoja kioskeja missään tullut vastaan. Koitappa siinä markkinoida tulemaan uudestaan.
Mulle ei ole vieläkään oikein selvinnyt että miten näitä kiskajonoja ei voida organisoida millään tavalla, moneen kertaan esitetty ehdotus niistä esim. lentokentiltä tutuista nauhatolppasysteemeistä olisi varmasti helpottava ratkaisu mutta edistystä ei tunnu tapahtuvan. Nyt tilanne on joka erätauolla se että jonot kasaantuvat miten sattuu ja tukkivat käytävät heti, niillä kulkijoita vituttaa ja jonottajia vituttaa väistellä näitä ohikulkijoita. Se on toki positiivista että ihmiset kiskoilla asioivat ja jonoa tulee, mutta tuonkin voisi tehdä yksinkertaisilla ratkaisuilla kaikille helpommaksi ja miellyttävämmäksi.
 

acidjazz76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kalpa
Ensimmäinen ottelu tällä kaudella paikanpäällä oli surullisen kuuluisa Jyp matsi viime viikolla. Ennen ottelua olevalle show:lle pitää antaa iso plussa, tässä oli jo yritystä... Pienillä viilauksilla tuosta kehittyy ensivuodelle jo kilpailukykyinen alkuspektaakkeli.
Muuta positiivista Jyp pelissä ei sitten ollutkaan.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tänään hallilla oli mukana kaveri, joka ei ole ennen jääkiekkopelissä käynyt. Ensimmäisellä erätauolla totesi, että ei ole näin huonoja kioskeja missään tullut vastaan. Koitappa siinä markkinoida tulemaan uudestaan. Noh pelistä hän nautti ja tykkäsi kun oli tapahtumia ja draamaa. Ehkä kuitenki uudestaan, mutta kotona parempaa evästä naamariin.

Mutta missä on Peto? Mitä hän teki pelin aikana? Näin hänet alkupelistä screeniltä cheerleedereiden luona kuulutuksen yhteydessä liki käpälät taskussa. Pientä sivuaskelta saattoi ottaa. Onko Peto ujo ja piilottelee vai vaanii ja yllättää kuin Kärppä?
Miten perhepelissä missä en ollut paikalla, oliko Peto silloin vauhdissa?
Ainakin erätauoilla Peto on fanituotemyyntipisteen edessä. Monet käy ottamassa yhteiskuvia.
 

Pedon kynnet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ihan vaan "pöljänä" kysyn, että vieläkö Raksilassa on käytössä Yonoton sovellus, jossa voi tilauksen suorittaa etukäteen. Itselläni tuo sovellus on ollut hieman telakalla, joten pientä päivitystä asiaan (ja kenties puhelimen sovellukseen?) haluaisin. :)
 

Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ihan vaan "pöljänä" kysyn, että vieläkö Raksilassa on käytössä Yonoton sovellus, jossa voi tilauksen suorittaa etukäteen. Itselläni tuo sovellus on ollut hieman telakalla, joten pientä päivitystä asiaan (ja kenties puhelimen sovellukseen?) haluaisin. :)
Ei ole käytössä. Tuossa on otetettu takapakkia. Yonoton sopi Raksilan jonotushelvettiin kuin nenä päähän. Vieläpä kun suurin osa Oululaisista ei oppinut tuota koskaan hyödyntämään, niin käytännössä aina sai kävellä "jonon ohi" tuolla sovelluksella.
 

Jack Jones

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Luulisi, että lauantaina on kaikki vimosen päälle. Täysi halli ja ottelutapahtuman markkina-arvoa on turha edes mainita. Se on suuri. Toivotaan Poromafialta tifoa peliin ja äänekästä kannattamista. Minä ainakin taputan mukana omalta paikaltani, tehkää muutkin samoin. Lasselle saatan jopa juoda yhden kylmän!
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Ei ole käytössä. Tuossa on otetettu takapakkia. Yonoton sopi Raksilan jonotushelvettiin kuin nenä päähän. Vieläpä kun suurin osa Oululaisista ei oppinut tuota koskaan hyödyntämään, niin käytännössä aina sai kävellä "jonon ohi" tuolla sovelluksella.
Luulin, että veli korona laittoi tuon puljun kiinni, mutta kyllä ainakin nettisivut näyttäisi toimivan. Tästä kyllä lampaanpylly toimistolle jos hyvä palvelu laitettu jäihin.

Monet oluset tuli kyllä kiireettömästi ja yonottomasti hallilla nautittua tuon softan avulla.
 

Pedon kynnet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei ole käytössä. Tuossa on otetettu takapakkia. Yonoton sopi Raksilan jonotushelvettiin kuin nenä päähän. Vieläpä kun suurin osa Oululaisista ei oppinut tuota koskaan hyödyntämään, niin käytännössä aina sai kävellä "jonon ohi" tuolla sovelluksella.
Kiitos vastauksestasi. Eli eipä sitten syytä päivittää omaa sovellustakaan. Samaa mieltä, että takapakki tuon asian suhteen. Pitänee miettiä kaks kertaa viittikö alkaa jonottamaan. 20 minuuttia (tai 18) kun on yllättävän lyhyt aika jonottaa, maksaa ja juoda, kun pitäis ehtiä käydä vessassakin. Varsinkin kun itse tykkään katsoa erät loppuun asti, enkä lähteä paria kolmea minuuttia ennen jonottamaan. Mutta eletään tämän faktan kanssa. Ehkä joskus taas joku vastaava systeemi?
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mä en ymmärrä sitä, miksei tohon jonottamiseen saada mitään tolkkua. Joka kiskalta jono menee käytävän poikki ja siitä sit kansa vaeltaa läpi. Olisi korjattavissa kevyillä nauhoilla, jolla merkattas jonotuskarsinat käytävän suuntaisesti. Ei oo iso asia hei!

Nyt konttorilla perse ylös penkistä ja hankkimaan ohjauslinjat joka makkaraluukulle ! Goljatilta hieno neuvo !
Ei voi olla niin vaikeeta. Lauantaina on Lassen juhlamatsi, tupa täysi ja kaljajonot tukkivat käytävät kauttaaltaan,
meiltä makkaransyöjiltä ja kaffeen juojilta. Hopi-Hopi !!!
 

Koskenkorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Faniporukka vois kevääseen mennessä ottaa haltuun Tapio Rautavaara - Anttilan keväthuumaus kappaleen ja tehdä siitä nyt vähintäänkin oman maalilaulun meidän Mörölle. Alkukaudesta jo sellaisia otteita että alkaa olla vähintäänkin ansaittua.
 

19465

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Aimo Ruiskoff
Kuulinko oikein? Puuhasteltiinko maalilaulun kanssa jälleen? Ihan niinkuin alussa olisi kuulunut jotain ylimääräisiä ääniä kaiuttimista?
 

19465

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Aimo Ruiskoff
Miksi se ei näy katsomossa, niin kuin muilla joukkueilla?
Tämäpä. Kovasti on asioita jätetty puolitiehen.

Hommataan ottelujuontaja joka puhuu vain pari kertaa ottelun aikana, ja maskotti joka ei edes käy katsomossa niinkuin esimerkiksi Pelicansilla tai Ilveksellä.
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
On se Dufva kettu. Numerot pysyy siedettävinä näillä jäähymäärillä. Väärä ketju, aivan sama
 

Oikea Pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tuli mieleen "Satakunnan kiekkoheimot" -ohjelmaa katsellessa, että Kärpilläkin voisi olla "pelipaitahuppari" myynnissä. Iso logo rintaan ja joukkueen väriä hartioihin, paidan alaosaan sekä hihoihin, ei mainoksia. Retrokin voisi olla hieno. Useammalla liigajoukkueella (mm. Ässät, Lukko, HIFK, Ilves ja Tappara) on pelipaitahuppareita myynnissä, samoin NHL-joukkueilla, mutta Kärppäkaupassa ei näyttänyt olevan.

Voisin yllättää itseni tuollaisella joululahjalla. Tietysti Kärppien versiona, muuten yllätys olisi turhankin suuri.

Palstalla on ollut nohevia jäseniä pelipaidan graafisessa suunnittelussa, kenties joku voisi suunnitella tästäkin tyylikkään Kärppäversion? Toimistolta sitten vaan rojaltit maksuun.

Liitteenä kuvakaappaukset Ässien (Ässät kauppa) ja Carolina Hurricanesin (Kiekkobussi) pelipaitahuppareista.
 

Liitteet

  • Ässien pelipaitahuppari.png
    Ässien pelipaitahuppari.png
    421,1 KB · kertaa luettu: 68
  • CH pelipaitahuppari.png
    CH pelipaitahuppari.png
    563,9 KB · kertaa luettu: 71
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös