Mainos

Kehitysehdotuksia ottelutapahtumaan

  • 22 419
  • 197

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Cheerleadereita oli myös Nordiksella kannattajakatsomossa, on ollut myös vierasreissulla aiemmin. Rakkaudesta siellä duunia painetaan - ovat oikeasti osa yhteisöä kaikin puolin.
 

#42

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, K-Espoo
Jos mahdollista, niin mielelläni ottaisin hovimuusikon vetämään keikkaa klubiaulaan viikonloppupeleissä erätaukojen aikaan.
 

Saparohäntä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mielestäni tuo DJ LiskoDisko on ollut ihan mies paikallaan viime ja tänä vuonna. Yleinen musiikillinen ilme hallilla on energinen ja tuore. Sekaan on heitetty muutamia nostalgisia ralleja, jotka kuuluvat espoolaisen jääkiekkoilun ottelutapahtumien historiaan. Paljon kendohalleja kiertäneenä nykyisestä menosta tulee ensimmäisenä mieleen Lahden legendaariset vieraspelit, kun Pekko-Pelikaani laitettiin tamppaamaan teknon tahtiin. Ja kansahan viihtyi.

Tottakai ymmärrän sen, että kaikille tämä ei maistu. Osa vaihtaisi elektronisemman äänimaailman enemmän vanhempaan rockiin. Mielestäni jullimainen tunkkainen rock ei kuitenkaan istu Kiekko-Espoon ilmeeseen. Nuoremman yleisön halutaan hallilla viihtyvän ja tämän takia soittolistan tulee olla aktiivisesti päivittyvä, joka on ajan hengessä kiinni.

Tottakai tietyt klassikot haluaisi kuulla. Gary Glitterin Rock N Roll Part 2 ja Ozzyn Crazy Train päällimmäisenä. Mutta hyväksyn sen, jos nämä halutaan säästää Blegin teemapeliin jos sellaisia joskus järjestetään.

Jos Kiekko-Espoon DJ tätä palstaa lukee, niin varmasti tuota chanttien yliajamista kannattaa välttää. Musiikkilliseen puoleen nostaisin puolestaan lisää modernia rockia elektronisen musiikin vastapainoksi. Uuden ajan rock-bändit kuten Nothing But Thieves, Royal Blood, Twenty One Pilots, Architects, Sam Fender, Blossoms, Master Peace, Frank Carter & The Rattlesnakes, Denver County Council, DMA'S, YUNGBLUD, Bad Omens, The Snuts, Vistas, YONAKA, Bradley Simpson ja Black Honey toimivat hyvin urheilutapahtumissa. Myös kotimaisia nousevia bändejä kannattaa ehdottomasti nostaa soittoon kuten aikoinaan Blegissä nostettiin French Films. Esimerkiksi tällä hetkellä The Vantages on hyvä esimerkki tällaisesta nousevasta bändistä.

Joka tapauksessa kokonaisuudessaan Kiekko-Espoon ottelutapahtumaan voi olla tyytyväinen. Hallilla viihtyy ja sinne on helppo tuoda oikeastaan kenet tahansa lähipiiristä mukaan.
 
Viimeksi muokattu:

Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Kerrankin mikrofoniin pidetyistä puheista kuuli jotain. Vaikka yhdet apinoi yläparvella. Musaa joo hiljemmalle ja pois kun pääty laulaa, mutta puhemikrofonit on hyvä pitää riittävän voimakkaalla.
 

IcePhoenix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Kärpät, Kiekko-Espoo
Tottakai tietyt klassikot haluaisi kuulla. Gary Glitterin Rock N Roll Part 2 ja Ozzyn Crazy Train päällimmäisenä. Mutta hyväksyn sen, jos nämä halutaan säästää Blegin teemapeliin jos sellaisia joskus järjestetään.
Gary Glitterin musiikkia nyt toivottavasti ei Espoon, eikä minkään muunkaan urheilujoukkueen ottelussa kuulla enää miehen rikoshistorian takia.

Mutta ihan asiasta niin, toivoisin kyllä vielä nähtävän Blues-teemapelin. Bluesin logo ja tavaramerkki nyt on kaiketi vapaata riistaa nykyään, niin olisihan se hienoa pelata yksi ottelu Bluesin paidoissa. Voisi toimia houkuttimena tuoda vanhoja faneja takaisin hallille.
 

#42

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, K-Espoo
Gary Glitterin musiikkia nyt toivottavasti ei Espoon, eikä minkään muunkaan urheilujoukkueen ottelussa kuulla enää miehen rikoshistorian takia.

Mutta ihan asiasta niin, toivoisin kyllä vielä nähtävän Blues-teemapelin. Bluesin logo ja tavaramerkki nyt on kaiketi vapaata riistaa nykyään, niin olisihan se hienoa pelata yksi ottelu Bluesin paidoissa. Voisi toimia houkuttimena tuoda vanhoja faneja takaisin hallille.
Toimistolle viestiä, eka ja ainut kotipeli Pelsuja vastaan? Ei mikään huono idea.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Gary Glitterin musiikkia nyt toivottavasti ei Espoon, eikä minkään muunkaan urheilujoukkueen ottelussa kuulla enää miehen rikoshistorian takia.
Vantaalla se Glitter soi aika isosti. Ja huomautin siitä silloin sattumalta vieressä olleelle heidän organisaation jäsenelle.

Itse olen myös täysin sitä mieltä, että Gary Glitteriä ei pidä soittaa yhtään - vaikka ihan hyviä biisit onkin. En Kärkkäistäkään yhteistyökumppaniksi hyväksyisi, GG on jopa vielä pahempi.
 

#42

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, K-Espoo

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Nyt kun on kotonakin voitto todistettu mahdolliseksi, niin jospa saataisiin joku hieno tapa aina juhlistaa kotivoittoa. Vaikka droonilla valaistu Kiekko-Espoon logo taivaalle. Tai ylipäätään jotain joka näkyisi jopa niille, jotka eivät matsissa olleet. Mahdollisuuksia on nykytekniikalla jopa edullisesti.
 

Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Nyt kun on kotonakin voitto todistettu mahdolliseksi, niin jospa saataisiin joku hieno tapa aina juhlistaa kotivoittoa. Vaikka droonilla valaistu Kiekko-Espoon logo taivaalle. Tai ylipäätään jotain joka näkyisi jopa niille, jotka eivät matsissa olleet. Mahdollisuuksia on nykytekniikalla jopa edullisesti.
  • Tarroja. Niiden kanssa on hyvä lähteä voitolla yöhön.
  • Tarravihko. Haluan tarravihkon.

Linkitän vielä tähän alle tarra-aiheisen kehitysehdotukseni toisesta ketjusta, jotta löytyy oikeasta paikasta.
Hyllyjen tyhjyys on positiivinen ongelma myyjän näkökulmasta. Kyllä kaupan pitäisi olla auki pelin jälkeen. On helppo visualisoida tilanne missä asiakas hypistelee erätauoilla fanituotteita, muttei kykene tekemään ostopäätöstä. Sitten heti pelin jälkeen, kun Kiekko-Espoo on tullut kolmannessa erässä tasoihin ja ohi, on paras hetki myydä tavaraa. Tästähän voisi ehkä tuollaisessa riemukkaassa lopussa vielä katsojia muistuttaakin. Tai sitten voi jakaa jotain ilmaisia tarroja pelin jälkeen aina kun Kiekko-Espoo voittaa. Tarraa hakiessa nimittäin voi tarttua mukaan myös jotain mikä ei ole ilmaista.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Tarroissa on se huono puoli, että niitä liimaillaan paikkoihin, joissa ne pahennusta herättävät. Toisaalta julkisuutta siitä tulisi...
 

Heketys

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Täytyy sanoa että oli erittäin tyylikkäät visualisoinnit matsin alkuun väsätty, joita en muista nähneeni avauspelissä. Eli tämä jossa logoon laitettu erinäisiä sinivalkoisia ja mustavalkoisia efektejä. Toimi todella hyvin.

Muutenkin mediakuutiota käytetään jo nyt monipuolisesti kaikkine animaatioineen kuten miten maalintekijä ilmestyy näytölle häkin jälkeen. Miinusta tosin siitä, että koska näytöllä tulee sama MTV:n lähetys mikä kotona niin se tulee myös samalla viiveellä mediakuutioon kuin mitä se luultavasti tulee kotiin.

Katsomossa oleva kuuluttaja/kommentaattori tai millä nimellä sitä halutaan nyt kutsua vaikuttaa toimivalta konseptilta. Mielestäni tuota voisi kehittää entisestään ja keksiä jotain ohjelmaa toisellekkin erätauolla. Samalla kiekko-espoo äpissä voisi hyvin vaikka äänestää ottelun parasta pelaajaa pelin jälkeen, nyt kun siinä on mukana tietovisaakin.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Muutenkin mediakuutiota käytetään jo nyt monipuolisesti kaikkine animaatioineen kuten miten maalintekijä ilmestyy näytölle häkin jälkeen. Miinusta tosin siitä, että koska näytöllä tulee sama MTV:n lähetys mikä kotona niin se tulee myös samalla viiveellä mediakuutioon kuin mitä se luultavasti tulee kotiin.
Jukurit -peliin en päässyt mutta ei se kuva siellä näytöllä ainakaan HIFK-pelissä ollut samalla viivellä kuin kotona. Enkä siinä pieni viive oli, mutta ei kymmeniä sekunteja niinkuin IPTV:ssä. Ihan hyvin IFK-pelissä pystyi seuraamaan tilannetta taululta silloin kun kiekko oli jossain kuklmassa mihin ei oikein omalta paikalta nähnyt.
 

Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tuli mieleen sellanen idea varsinkin kalpaan liittyen, että vois olla hype videota jostain vanhoista KE tai Blues kohtaamisista illan vastustajaa vastaan eli korostaisi vähän tuota jatkumoa uuden ja vanhan välillä. Tosin nyt on jo aika paljon videoita ennen peliä niin en tiedä mahtuuko ohjelmaan.

ps. Harmittaa kyllä, ettei halille tänään pääse kun hyviä vääntöjä on menneisyydessä Kalpan kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tuli mieleen sellanen idea varsinkin kalpaan liittyen, että vois olla hype videota jostain vanhoista KE tai Blues kohtaamisista illan vastustajaa vastaan eli korostaisi vähän tuota jatkumoa uuden ja vahan välillä. Tosin nyt on jo aika paljon videoita ennen peliä niin en tiedä mahtuuko ohjelmaan.
Loistava idea!

Tulin tässä aiemmin päivällä siihen johtopäätelmään, että pelkällä jääkiekkopelillä taitaa nykyisin olla hyvin vaikea saada hallille kunnolla väkeä. Jotain oheistoimintaa täytyy olla.

Tuollaisten videoiden näyttäminen ennen pelin alkua vaikka baarin puolella olisi mainio juttu. 15 vastustajaa, 15 videota. Onhan siinä hommaa, mutta kun on tehty niin nopea on päivittää kerran tai pari kertaa kaudessa uusilla pätkillä ja tyylillä. Ja olisihan se hienoa jos olisi joku entinen pelaaja vaikka muistelemassa noita vääntöjä. Eli samalla tavalla kuin tänään, hallin ovet vaan ajoissa auki ja jotain pientä ohjelmaa. Ohjelma voisi olla jotain sellaista, minkä voi ainoastaan kokea paikan päällä. Niiden haastattelujen sisältö voisikin näin ollen olla jotain behind the scenes anekdootteja, mitä mihinkään someen ei oikein voisi laittaakaan. Joku pieni paljastus vähintään joka kerta.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös