Ke 8.2.2017 Ilves - Pelicans

  • 6 434
  • 49

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Eilen tiistaina alkoi Tampereen Ilveksen Ilves-Hockey Oy:n uusi elämä, kun omistus vaihtui reilun 20 vuoden jakson jälkeen amerikkalaiselta rakennusmiljonääriltä tamperelaisille keltavihreille liikemiehille ja ainakin yhdelle NHL-jääkiekkoilijalle.

Tätä uutta alkua juhlitaan keskiviikkona, kun miesten edustusjoukkue kohtaa Hakametsän jäähallissa Lahden Pelicansin.

Ilveksen viimeiset viisi ottelua ovat sujuneet vaihtelevissa merkeissä. Tapparalle hävittiin maalilla ja Jyppi käytiin voittamassa Jyväskylässä, mutta sitten heti seuraavana päivänä hävittiin samalle joukkueelle Tampereella. Sitten vierailtiin Turussa, mikä sujui täysin Tepsin komennossa ja hävittiin 4-1. Viimeisimmässä ottelussaan Ilves kuitenkin kellisti Tampereella KalPan Otto Koivulan komealla jatkoaikamaalilla. Saldo viidestä viimeisestä on siis kaksi voittoa, kolme tappiota ja viisi pistettä.

Koska playoffeihin ollaan menossa, täytyy voittotahtia ja sitä kautta pistekeskiarvoa nostaa nyt heti, alkaen jo tänään.

Ilves ja Pelicans ovat tällä kaudella kohdanneet jo kolmesti, ja joka kerta lahtelaiset ovat napanneet voiton, vaikkakin tuloksellisesti pelit ovat olleet tasaisia.

Pari kotijoukkueen pelaajaa mainitakseni Ilveksen kultakypärä on Ystävä-Jerry, eli Jerry D'Amigo, joka on kyennyt 35 otteluun tekemään tehot 10+12=22. Siirtokohun myrskynsilmässä oleva Michael Keränen on viimeistellyt 19 ottelussa tehot 5+4=9. Puolustaja Olli Vainiosta ei ole otsikoita kirjoitettu, mutta niin vain on nuori pakki pelannut hyvän kauden. 22-vuotias Vainio on pelannut tällä kaudella 38 ottelua, ja selviytynyt niistä teholukemalla +10, mikä on koko joukkueen paras.

Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee Hakametsään seuraamaan, kynitäänkö pussinokkalinnut vai pöllyääkö kissapedon turkki.

Ottelun kokoonpanot ilmestyvät tänne

Jatkoaika.comin ennakkojuttu
Pelicansin sivujen juttu Hodgmanin paluusta kaukaloon ja keskiviikon pelin ennakointia
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Hodgman palaa, mutta poissaolijoita on ihan riittävästi. Ei pienimpinä EHT:llä neppailevat Erkinjuntti ja Kousa sekä loukkaantuneena oleva Siikonen. Melkoisen paljon noita omia nuoria kokemattomia kavereita on mukana sekä sitten Rukajärveä ja Puistolaa, joihin ei voi luottaa, vaikka kokemusta olisikin.

Plussaa siitä, että Voutilainen on aloittavana maalivahtina. Riippumatta onnistumisesta, kaveri ansaitsee näyttöpaikan.
 

NuuskaHP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viimeaikoina oltu lievähkössä laskusuhdanteessa. Nyt olisikin taas aika pistää hyrskynmyrskyn.

Pahaan paikkaan tuli kyllä Keken ja EJ:n menetys maajoukkueen puolelle mutta Pelicans on osoittanut kauden aikana suurista poissaoloista huolimatta osaavansa pelata ja sijoitus sarjataulukossa on ihan ok, mutta pisteitä tarvitaan kipeästi suoran playoff paikan varmistamiseen.

Hodgman voi yksinkin ratkoa pelejä, toivotaan että tänään verkot heiluu ipan päässä..
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Pelicansin hyökkäyksen pitää olla tänään tulivoimaisella iskulla liikkeelle, koska Pasi Puistola lajoittaa Ilvekselle pari maalia. Pelicans on ollut todella tahmea sekä himassa että vieraissa viime aikoina, jotan odotettavissa nihkeää kamppailua.

Pelicans -palsta on huutanut Voutilaista maaliin viimeiset pari kuukautta eli nyt on tilaisuus näyttää kykyjä näin siirtorajan umpeutuessa.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Uusi Ilves ei jaksanut kauheasti kiinnostaa, alle 4400 silmäparia katsomossa. Mistä tämä johtuu, eikö boikotin pitänyt olla ohi? Minä kuvittelin että kutosella alkaa tänään yleisömäärä mutta ei.
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Suoraan sanottuna, Ilves oli paska. Tuollainen määrä ylivoimaa eikä maalia. Omaan hölmöilyyn taas kerran kaaduttiin. Toki kun rosteria vilkuilee niin ei ihmekään.

Pelicans ansaitsi voiton vaikka tuo Blood onkin paska jätkä.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Yleensä joukkueen pelatessa huonosti on kuitenkin edes joku pelaaja, jonka voi sanoa pelanneen hyvän pelin. Tänään Ilveksestä on kovin vaikeaa keksiä, kuka se voisi olla. Että sellainen mahalasku tällä kertaa. Pelicans jäikin sitten tällä kaudella voittamatta. Jos tässä jotenkin onnistutaan kymmenen joukkoon nousemaan, toivottavasti ei kohdata.
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Uusi Ilves ei jaksanut kauheasti kiinnostaa, alle 4400 silmäparia katsomossa. Mistä tämä johtuu, eikö boikotin pitänyt olla ohi? Minä kuvittelin että kutosella alkaa tänään yleisömäärä mutta ei.
Tämä! Luulin, että Pelsua vastassa on tänään paitsi Ilves, myös runsaslukuinen ja kiihkeä kotiyleisö. Olin tästä aivan varma, ja odotin todella vaikeaa iltaa kun kotijoukkue painaa kiimassa, ja kotiyleisö palkitsee pitkän odotuksen. No, me voimme olla tyytyväisiä, kun tuo skenaario ei toteutunut.

Itse pelistä: Ehkä värilasein katsottu, mutta tuomarit oli huonoja jo ennen Bloodin tilannetta. Miten se Laakson kurinpalautus ei johtanut pelikatkoon - käsittämätöntä. Laakso painii tuomarin silmien edessä, joka pitää kättä pystyssä. Ei tainnut edes kentällä olleet ilves pelaajat tajuta, että peliä ei oltu vihelletty poikki.

Bloodin tilanne on sellainen, että en ota kantaa kun video on niin huono. Se, että Vittasmäki ensin tulee kovistelemaan (ihan oikein), mutta ei sitten lähdekään, on minusta, anteeksi vain, ämmämäistä.

Tärkeät 3 pistettä, Sopanen jatkaa maalien tekemistä, ja Hodgman heti maali. Voutilaiselle voittopeli.
 

firsov

Jäsen
Pelsuilta erinomainen maalivahtipeli.

Ipalta ihan hirveän heikko esitys. Vieläkö saa perua kaupat:)

Mä tykkäsin ylilyönneistä kovasti. Joskus on hyvä purkaa paineita ja kun samalla voitetaan, on vastustajan nöyryytys onnistunut.

Aika ihana lanaus ja turpaan leipominen. Peli oli kyllä hirvittävää:)
 

jsbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Carolina Hurricanes
Toivottavasti lätkäistään Bloodille jotain ylimääräistä hassua tuosta tempustaan, ihan käsittämätön teko. Tuollaisella tahallisella metsästyksellä päätetään pahimmassa tapauksessa kausia ja uria, nyt onni onnettomuudessa. Ja argumentit siitä, että taklasi kiekollista jne oikeutettu teko, on täysin irrelevantteja kun katsotaan metsää puilta. Pakki lähtee alivoimalla vastaan yli keskialueen hakien kultakypärään niittiä niin siinäpä taitaa olla jääkiekon taktiikat melko kaukana.
 

V8350

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
No, Ilveksestä on vasta uusiutunut omistajat, seuraavaksi toivottavasti joukkuekin uusitaan jotain tahoa kiinnostavaksi.

En nyt oikein ymmärrä tätä joukkueen dissaamista, ketä siellä oikein pitäisi pelata? Mielestäni tällä kaudella on reagoitu muuttuneisiin tilanteisiin ihan riittävästi. Hankittu Kerästä, D'Amigoo, Bulmeria... materiaalin pitäisi riittää parempaan. Se että peli ei kulje, niin valitettavasti syyttävä sormi on osoitettava penkin taakse. Kiven systeemeillä ei vaan tule tulosta. Se tässä huolestuttaa, että peli menee itse asiassa koko ajan pahempaan suuntaan. Ylivoimakin toimi jollain lailla aikaisemmin, mutta nythän se on tosi karmeaa. Tässäkin pelissä Pelicans antoi aivan riittävästi Ilvekselle mahdollisuuksia kääntää homma kotiin.

Tänään Ilves aloitti aivan pirteästi, mutta kun Pelicansilla alkoi se jäähysuma, niin siihen homma sekosi eikä toiminut sen jälkeen oikein missään vaiheessa. Ilvekseltä puuttuu Sopasen ja Hodgmanin kaltaiset maalintekijätyypit jotka pistävät ranteet lukkoon ja kiekko häkkiin. Ja kovuudessa Pelicans vei 100-0, tosin mailaakin käytettiin aika surutta. Nyt kun Bulmerkin poistui, niin aika hennolta porukka vaikuttaa loppupelejä ajatellen. Keränen oli todella vaisu, katsotaan nyt onko äijästä mitään katetta odotuksille tällä kaudella. Ja kun joukkueessa on vielä maalivahtiongelmakin, niin ei hyvältä näytä.
 

Voltti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pakki lähtee alivoimalla vastaan yli keskialueen hakien kultakypärään niittiä niin siinäpä taitaa olla jääkiekon taktiikat melko kaukana.

Taktisesti paskasti pelaamista ei kielletä säännöissä.

Hämmästytti kyllä Ipan ylivoima. Ensimmäisessä erässä sai pelata puolet erästä ylivoimaa ja torjunnat oli tasan 4-4.
 

Dr.Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Detroit Red Wings, Caps, NO Saints
Olipa sysipaska peli Ilvekseltä.. onkohan jätkät ollu vähän "yössä". Pelsut pelas ihan järkevän vieraspelin, miinus jäähyt. Pelicansin veskari oli hyvä. Hodgmanille voisi kertoa, että siellä on muitakin kentällä.. melkosta sooloilua ajoittain.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Ylempää viitaten, onko Hodgman ennen ollut noin sooloilija? Ei nyt mitään älytöntä, mutta olihan esim. se kikkailu ympäri hyökkäyspäätä ties kuinka kauan ja kiekonmenetys nyt huvittavaa katsottavaa.

Ei ollut Ilveksen peli tämä. Muutos tapahtui toimiston suunnalla, sen pitäisi tapahtua myös vahvistuksien muodossa jäällä. Kotipelit on kyllä olleet jotain aivan käsittämätöntä tällä kaudella Ilvekselle. Kuten Sointu ennen peliä sanoi, taitaa olla kyse siitä että turhankin nuori joukkue jännittää liikaa paineita kotikentällä.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Toivottavasti lätkäistään Bloodille jotain ylimääräistä hassua tuosta tempustaan, ihan käsittämätön teko. Tuollaisella tahallisella metsästyksellä päätetään pahimmassa tapauksessa kausia ja uria, nyt onni onnettomuudessa.

Tiesi tarkalleen mitä teki, vitutti kun Keränen (muistaakseni) taklasi laidassa eikä tullut jäähyä. Kerjäsi tätä hetken tuomaria katsoen, mutta kun mitään ei tapahtunut niin ajoi suoraan kohti ekaa äijää jonka voi ajaa pystyyn. En ole nähnyt mistään uusinnasta, joten teknisesti en tiedä oliko puhdas jne jne. mutta pelkkä kosto oli mielessä. Blood oli kyllä paska jo ekassa erässä, hidas ja menetti kiekkoja, huitoi ylimääräistä. Vähän toivoin, että miehelle annettaisiin kovuutta, koska selvästi pää ei sitä tulisi kestämään. Yllättävän helposti se kuitenkin kävi.

Ilves oli huono. Todella huono. Lopussa näki, ettei pojilla ollut enää kaikkien ylivoimien jälkeen mitään itseluottamusta. Kaikki vetopaikat jäi käyttämättä ja koitettiin hakea kummallisia syöttöjä "parempiin paikkoihin". Suoraviivaisuus loppui tyystiin.

Lopuksi osa fanikatsomosta palkitsi joukkueen buuaamalla, kun sentään koittivat kannattajia kiittää. Ihmettelin, vaikka huono peli olikin.

E. Yleisömäärä oli pettymys, toivottavasti perjantaina sitten enemmän ja tuo myös huomioidaan markkinoinnissa.
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tiesi tarkalleen mitä teki, vitutti kun Keränen (muistaakseni) taklasi laidassa eikä tullut jäähyä. Kerjäsi tätä hetken tuomaria katsoen, mutta kun mitään ei tapahtunut niin ajoi suoraan kohti ekaa äijää jonka voi ajaa pystyyn. En ole nähnyt mistään uusinnasta, joten teknisesti en tiedä oliko puhdas jne jne. mutta pelkkä kosto oli mielessä. Blood oli kyllä paska jo ekassa erässä, hidas ja menetti kiekkoja, huitoi ylimääräistä. Vähän toivoin, että miehelle annettaisiin kovuutta, koska selvästi pää ei sitä tulisi kestämään. Yllättävän helposti se kuitenkin kävi.
.
Kostona taklaaminen ei ole kiekossa kiellettyä. Itsekään et osaa sanoa, oliko taklaus puhdas vai ei. Jos jostain löytyy todiste, että taklaus osui päähän, on rangaistukset ok. Jos ei löydy, niin mitään pelikieltoa ei pitäisi tulla. Yksinkertaista.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Kostona taklaaminen ei ole kiekossa kiellettyä. Itsekään et osaa sanoa, oliko taklaus puhdas vai ei. Jos jostain löytyy todiste, että taklaus osui päähän, on rangaistukset ok. Jos ei löydy, niin mitään pelikieltoa ei pitäisi tulla. Yksinkertaista.

En toki näin sanonutkaan. Mielestäni. Enkä mielestäni myöskään ottanut kantaa mihinkään pelikieltoihin, vai? Otin puhtaasti kantaa siihen, että jo siinä kohtaa kun Blood lähti omasta päästä luistelemaan, näki että nyt vetää jonkun pystyyn. Ja näin teki ja siitä ihan ansaittu ulosajo. Veikkaisin, että olisi sekoillut jotain muuta myöhemmin, jos ei olisi ulos lentänyt jo tuosta taklauksesta.
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
En toki näin sanonutkaan. Mielestäni. Enkä mielestäni myöskään ottanut kantaa mihinkään pelikieltoihin, vai? Otin puhtaasti kantaa siihen, että jo siinä kohtaa kun Blood lähti omasta päästä luistelemaan, näki että nyt vetää jonkun pystyyn. Ja näin teki ja siitä ihan ansaittu ulosajo. Veikkaisin, että olisi sekoillut jotain muuta myöhemmin, jos ei olisi ulos lentänyt jo tuosta taklauksesta.

No, nythän sä sanot, että ansaittu ulosajo, etkö? Jos taklaus oli puhdas, niin ulosajo oli väärin. Jos osui päähän, niin sitten oikein. Ryntäystä tuosta nyt ei oikein saa, eikä siitä sitä vihellettykään.

Ja mähän vain totesin sen, että kostona taklaaminen ei ole rangaistavaa. Pitää löytää se väärin tehty asia, josta rangaistaan.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
No, nythän sä sanot, että ansaittu ulosajo, etkö? Jos taklaus oli puhdas, niin ulosajo oli väärin. Jos osui päähän, niin sitten oikein. Ryntäystä tuosta nyt ei oikein saa, eikä siitä sitä vihellettykään.

Ok, töissä luin puolihuolimattomasti ja luulin että viittasit johonkin jatkoseuraamuksiin. Ei tullut mieleenkään, että joku ajatteli ettei mies lentäisi tuosta suihkuun. Kyllä, mielestäni ulosajo oli ansaittu. Ajois ensin päähän huonossa asennossa olevaa pelaajaa ja sitten tappeli vielä päälle. Tuomiot meni mielestäni ihan oikein.

Ja todennäköisesti me ei tästä päästä kuitenkaan yhteisymmärrykseen, joten sovitaan että ollaan eri mieltä.
 

Since 1931

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Liverpool,sympatiat HIFK (Kom Igen Ilves)
Ilves oli huono. Ilves oli nin huono, että mietin tarvitsiko Pelicans-pelaajien käydä suihkussa pelin jälkeen. Pelicans voitti miltei seisovilla jaloilla.
Ahoniemi sentään yritti.
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ok, töissä luin puolihuolimattomasti ja luulin että viittasit johonkin jatkoseuraamuksiin. Ei tullut mieleenkään, että joku ajatteli ettei mies lentäisi tuosta suihkuun. Kyllä, mielestäni ulosajo oli ansaittu. Ajois ensin päähän huonossa asennossa olevaa pelaajaa ja sitten tappeli vielä päälle. Tuomiot meni mielestäni ihan oikein.

Ja todennäköisesti me ei tästä päästä kuitenkaan yhteisymmärrykseen, joten sovitaan että ollaan eri mieltä.

Ei tarvetta riidellä tästä. En mä itsekään tiedä, menikö rangaistukset oikein. Video tilanteesta on niin huono. Puhtaasti aihetodisteiden valossa sanoisin, että ei osunut päähän, mutta tämä on mutua. Se perustuu siihen, että jos olisi osunut tuolla vauhdilla päähän, ei Damigo olisi ollut mitenkään niin nopeasti mussuttamassa Bloodille. Mutta tämä on vain löyhä aihetodiste asiaan. Bloodin vika ei ole se, että Damigo tulee kumarassa ja tavoittelee kiekkoa huonossa asennossa. Se ei tee asiasta törkeää. Mutta JOS taklaus kohdistui päähän, on täysin oikein että tulee lisärangaistuksia (ja silloin myös pelissä vihelletty 5 min meni oikein).

Itse sanoisin, että 2 minuuttia taklauksesta olisi ollut oikeampi tämän hetken tiedoilla. Ja 5 minuuttia tappelusta olisi kuulunut. Odotan rauhassa liigan linjauksia asiaan. Toivottavasti malttavat katsoa tilanteen tilanteena ilman ennakkoasenteita, ja rangaistus tulkoon sitten teon mukaan (ei maineen).

Pelissä meni muutenkin vihellykset aivan päin sitä itseään, joten tuomarit kyllä itsekin ajoi pelin pois kontrollista täysin päättömällä linjalla. Ilveksen korkeita mailoja ei vihelletä, siirretyn rangaistuksen aikana saa alkaa painimaan ilvesläinen jne ilman että edes peliä viitsitään laittaa poikki. Sanokaa nyt joku ilvesläinen, että eikö Laakson toiminta täyttänyt estämisen tunnusmerkkejä KUN kerran peli ei ollut poikki? Laakso painaa kiekotonta pelaajaa jäähän minkä ehtii. Pelin hengen mukaan eihän Laaksolle pitäisikään tulla jäähyä, mutta pitäisi se peli nyt tossa tilanteessa poikki viheltää. Se on mun pointti.
 

sivurauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat ylipäätään tamperelaiselle jääkie
Maksavana asiakkaana hallissa ja Ilveksen peliä enemmän pettynyt olin yleisömäärään. Nyt on se hetki kun joukkue tarvii tukea ainakin rahan muodossa.

Itse pelistä ei ole paljon jälkipolville kerrottavaa. Ilves oli sysipaska. Bloodin järjetön teloitus oli oikeastaan ainoa tunteita herättänyt tilanne. Saa nähdä paljon kakkua tulee. Tilanne itsessään oli puhdas kosto ja ryntäys (teloitus). Ei mitään tekemistä vastustajan kunnioittamisen kanssa ja olihan mies itsekkin myöntänyt tunteiden kuohahtaneen. Sen jälkeen yksipuolinen tappelu ja viimeisenä tuuletukset yleisöön näistä saavutuksista. Kaikista kolmesta syystä on jaettu pelikieltoa aiemminkin. Blood oli muutenkin selkeästi pelsujen huonoin pelaaja ja hankki turhilta jäähyillään Ilvekselle 11 minuuttia ylivoimaa. Niistä olisi hyvä joukkue ratkaissut pelin. No ehkä tuo on jossain päin hyvää joukkuepelaamista...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös