Mainos

Ke 7.4.2010 HPK-HIFK (6. puolivälierä)

  • 28 316
  • 104

d2uce

Jäsen
Ja Hämäläisen maali taas perus av-läpiajo. Vastahyökkäys toki, mutta lähinnä nyt tarkoitin sellaisia selkeitä 2-1, 3-2 yv-hyökkäyksiä jotka olisi lähteneet esim. HIFK:n huolimattomasta pelaamisesta Kerhon siniviivan tuntumassa.

Hämäläisen maalihan oli selkeä 2vs1, joka johtui Clarken huolimattomasta pelaamisesta Kerhon siniviivassa. Sailio riisti kiekon ja heitti Hämäläisen punaviivan jälkeen karkuun. Mutta tosiaan, jos 12 maalista kaksi tulee "pelityylin mukaisesti", on Jalonen jotain tehnyt oikeinkin.

Tänään nähdään, josko Jalonen osaisi esittää asiansa selkeästi. Jos HPK:n kannattajat kannustavat oikein, eikä tule tuplaykkösiä, voidaan nähdä myös seitsemäs peli tässä sarjassa.

Vinkiksi kaikille fanikulttuuriministereille, viikkopeleissä ollaan suhteellisen selvinpäin ja se vaikuttaa kannustuksen määrään Suomessa, jopa playoffeissa.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
edit: Näyttää siis että Kiben kausi on ohi, kiitos Kerhon halonhakkaajien

Jos nyt totta puhutaan, niin ei se ollut mikään kova lyönti, perusnäpäytys mailaan, joka tapauksessa osui harmittavasti myös nakeille. Tai voihan se olla, että Kemppainen huitoi tahallaan sormille, mutta mikään kirvesisku se ei ollut. Ja tästä syystä, 2 min. olisi ollut maksimi tuomio tästä tilanteesta.

Vilkman tekee tänään ainakin tehot 7+3, jos pääsee edes kentälle? Tänään taidetaan pelata enimmäkseen kolmella ketjulla...
 

baddinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
iiefkoo
HIFK:n sivujen mukaan kokoonpanot ovat ennallaan ja Kuhta on messissä, eli mikä nyt on oikea rosteri?

Onhan ne aikasemmissakin peleissä ollu HIFK:n sivuilla samat kuin aikaisemmin, mutta todellisuudessa ollut sitte jotain muuta. Treenien perusteella noi on illan ketjut.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:n hyökkäysketjut tänään:
Kannattaisi nyt kuitenkin ilmoittaa, onko kyse treenikoostumuksesta, ilmoitetusta kokoonpanosta vai viime yönä nähdystä unesta.

On kyllä aikamoinen (tosin odotettu) pettymys, että KJ ei katsonut tarpeelliseksi sotkea ketjuja. IFK:n yksi kuumimmista pelaajista Jerry Ahtola saa varmaan taas sen 9 minuuttia peliaikaa nelosketjussa.
 

Edit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Frölunda
Kolme tuntia ja hallille odottamaan matsin alkua kuin kuuta nousevaa. Vienkö Hirsoille ja kamuille fudiksen tilalle rantapallon hallin eteen ennen pelin alkamista -jää nähtäväksi. Luottavaisin mielin täällä ollaan ja en yksinkertaisesti usko, että Kerho menettää ottelupalloa kotiyleisön edessä. Oletuksena on että IFK:lla menee latautuminen yli ja ratkaisut nähdään jo ennen toisen erän puoliväliä. Kuitenkin nostan hattua mikäli tzadilaiset tuosta vielä nousee, Hämeenlinna kun ei ole se helpoin paikka pelata jo muutenkin, saati hurmoksessa olevaa Kerhoa vastaan, jolla on mahdollisuus painaa altavastaajana välieriin kingien kustannuksella. Koodi 5954 syö IFK:ta, samoin monet loppuhetkien jäätymiset. Nyt nähdään mihin kissimirreistä on, vai onko mihinkään. Tuskin.

Viimeisen kerran tässä sarjassa, vastavedot ja panokset on heitetty X2-yhdistelmälle jälleen. HPK:n voitto maksoi maanantaina ja saa tänäänkin maksaa.
 

-lätkäossi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aina yhtä luotettavien SM-liigan sivujen mukaan HIFK:n kokoonpanot ovat seuraavanlaiset

Granlund-Hirschovits-Haataja
Melart-Clarke

Kuhta-Wirtanen-Luttinen
Järventie-Kankaanperä

Petrell-Töykkälä-Järvinen
Söderholm-Kurvinen

Ahtola-Ramstedt-Vilkman

Noronen (Lundell)

eli Haverinen ja Lupa puuttuvat, mutta Kuhta pelaa. Vilkman ottaa nelosen paikan.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Maanantain pelissä HIFK-fanit huusivat meille HPK-faneille jotain tyyliin "Yläkerta huutakaa meille, Homokerho..." Olisiko nyt aika kuitata tuo ja huutaa HIFK-faneille "Hifk-fanit! Toivottakaa meille, onnea välieriin!" Jännitys alkaa nousta huippuunsa. Ensimmäistä peliä lukuunottamatta tässä ollaan oltu jokaisessa sarjan pelissä paikan päällä ja siellä tullaan olemaan tänäänkin. Hieno ja mielenkiintoinen sarja on ollut, mutta nyt olisi aika pistää sarja poikki. Eli varastoon etsimään rantapalloa...
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Ettei vilperi ois vaan kuullut väärin ton "Alakerta huutaakaa meille, yläkerta huutakaa meille"-tms värssyn? Toivottavasti näin, sillä onhan toi homottelu ym todella tyylitöntä väristä välittämättä.

No joo, Urholippu on ostettu ja pakko se on vaan uskoa että tämä tästä vielä kääntyy ja huomenna kello 21 juhlitaan IFK:n välieräpaikkaa. Kumma juttu, ettei Jalonen yhtään muuttanut ketjuja.

Veikkaan, että tänään nähdään ensimmäistä kertaa se kerhon kotirynnistys alkuun, mutta jos ja kun siitä selvitään, niin peli alkaa kääntymään IFK:lle.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Ettei vilperi ois vaan kuullut väärin ton "Alakerta huutaakaa meille, yläkerta huutakaa meille"-tms värssyn? Toivottavasti näin, sillä onhan toi homottelu ym todella tyylitöntä väristä välittämättä.

En tarkkaan kuullut mitä ne huusivat. Jotain tuon tapaista se joka tapauksessa oli.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Tänään voisi sitten meidän pakisto alkaa näyttää parastaan. Eli pelata miestä kovaa ja myös kiekollisena kunnon peliä. Myös esim. Petrellillä on aika herätä "koomasta" ja herättää joukkue. Nyt sitä joukkuetta tarvitaan tai on turha puhua mistään "olemme joukkueena parempi"-lausahduksista.
 

Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicansin ja Bruinsin tv-mainokset.
Kuva-arvoituksella illan peliin:

Kun iso paha HI-Lo tulee punanuttujen taustapeiliin
http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/urheilu/jaakiekko/smliiga/20092010/844871.jpg

Muuttuvatko isot kissat hellyyttäviksi nassukoiksi:
http://www.kissat.fi/wp-content/uploads/2006/10/kissa_sopo.jpg

Vai nähdäänkö tänään jopa jonkinasteista tanssahtelua? Sen verran on jo jännitteitä päällä että melkeinpä odottaisin jotain ylilyönnin tynkää. Toisaalta Jos/kun peli on toivon mukaan kotijoukkeelle jo ratkennut, on melko varmaa että pari taisteluparia toisensa kentältä löytää.

Fight Night Rinkelinmäki:
Laamanen vs. Granlund
Metsola vs. Lundell

Pakko sanoa että illan matsin odotus alkaa käymään jo vähän liian pitkäksi. Duunit ei maita ja kello käy liian hitaasti.
 

Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ratkaisun avain

Kyllä studaa handut siihen malliin, että duuneihin on vaikea keskittyä.
Voitto vs. Tappio?! Erot näissä matseissä on olleet niin järkyttävän pienet aina kun kerho on voittanut, että nyt kaivattaisiin sitä kuuluisaa tsägääkin, edes ripaus. Sitä tuskin pystyy kukaan kiistämään, että kerholla on käynyt myös snadi joulu voittopeleissä, joka tosin pitää ansaita jmp. (ja muuta paskaa)

Nykkelit:

1. Lassilan maalille trafiikkia, niin että hirvittää ja homma on paketissa. Nyt Lassila on saanut liian rauhassa huseerata maalillaan.

2. Antaa poikien pyöriä kulmissa. Pidetään oma maalinedusta puhtaana.

3. Ahtolalle vastuuta! Tämä jätkä pystyy yksin omalla panoksellaan kääntämään vielä sarjan. Fleguilusta ei tietoakaan.

4. Asenne ja pelottomuus. Pakittelemalla ei saatanan nenä pärjää! Tajuutsä?
Ota ne vitun (kanan)munat pois taskuista ja ala peluutamaan sitä rosteria sen vahvuuksilla. Älä koita tehdä IFK:sta kerhoa -> se tuntuu pahalta, saatanan pahalta!

Huomenna ratkaistaan sarja loppuunmyydyllä Nordiksella.
Tervetuloa!

Julli
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Ja keitäs ne olivat ne teini-idiootit, jotka tulivat maanantain pelissä meidän HPK-fanien katsomon eteen tuulettelemaan HIFK-maaleja? Ja muutenkin käyttäytyivät esimerkiksi erätauoille poistuessa ja meidän katsomon ohi kulkiessa hyvinkin provoavasti. Etenkin minä jäin valitettavan hyvin tulilinjalle, kun olin ensimmäisellä rivillä ja aivan kulkureitin vieressä. Jos en olisi näin rauhallinen ja ei-provosoituva persoona, niin enpä tiedä mitä olisi käynyt.
....
No, tärkeintä maanantaisessa pelissä oli kuitenkin maukas voitto 3-2 maalein. Tänään kyykytetään HIFK-faneja kannustamisen osalta eli kaikki vaan ääni käyttöön ja kunnolla!

Olisit antanut selkäsaunan ja kertonut käytös tapoja.

Tänään ei varmisti ole vaikeaa, kun meitä ei ole kuin kourallinen ja oma ääni on jo ihan loppu. Mutta kaikki laitetaan peliin. Tänään rinkula syttyy kun on katkon paikka. La olikin hiljaisempaa.
 

HemmoP

Jäsen
Kyllähän sitä haluaisi toivoa, että IFK vielä tämän sarjan hoitaa edukseen, mutta jos nyt on n45% saumat ja vikassa 50%, niin jatkopaikan saumat luokkaa 22½%..

Oma yltiöpessimistinen veikkaus on suvereeni 5-0 voitto. Siihen on mahdollisuus jos joukkue pelaa omaa peliä eikä lähde mukaan hooppeekkoon ohjauspeliin ja ärsyttämiseen. Jos tulee sikailua, vastataan sikailulla ja kumpikin boxiin. Ei valumista omaan päähän vaan kiekko nopeasti pois keskialueella ja väännöt siellä.

Noronen, huippupeli kitos.
 

-lätkäossi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
4. Asenne ja pelottomuus. Pakittelemalla ei saatanan nenä pärjää! Tajuutsä?
Ota ne vitun (kanan)munat pois taskuista ja ala peluutamaan sitä rosteria sen vahvuuksilla. Älä koita tehdä IFK:sta kerhoa -> se tuntuu pahalta, saatanan pahalta!

Juuri tämä on mielestäni oleellista. Ei enää pelkkää peruuttelua, varsinkin kun johtotilanteessa pelin jäädyttäminen ei selvästi onnistu! Painetta HPK:n puolustukselle ja sarjan kääntäminen on vielä mahdollista.
 

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos tulee sikailua, vastataan sikailulla ja kumpikin boxiin.
jeps ja sitten on huominen aikaa kärsiä pelikiellot pois ennen välieriä. Nyt asenteella, HooPeeKoo varoo pelikieltoja saadaan ihan vapaasti kurmottaa... Meillä kuitenkin reservissä ihan ok pelimiehiä paikkaamaan poissaoloja toisin kuin vastustajalla. Auton nokka kohti Hlinnaa kohta puoleen...
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
En tarkkaan kuullut mitä ne huusivat. Jotain tuon tapaista se joka tapauksessa oli.

Off topic. Itse F2 katsomossa istuneena voin sanoa, ettei mitään tuollaista "homokerhottelua" viime ottelussa huudettu. Ihan omia siellä vaan on kannustettu. Nyt on kuultu väärin joko viinan tai huonon akustiikan takia. Ihan normi "ylä/alakerta huutakaa meille"-huuto, jota huudetaan joka matsissa. Homotteluhuudot kuuluu kyllä muiden joukkueiden faneille.
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Homotteluhuudot kuuluu kyllä muiden joukkueiden faneille.

Aika paljon luvattu. Kyllä näitä vatipäävittumarkoja on ihan joka joukkueen kannattajissa. Kyllä siellä punaistenkin keskellä keskari heiluu ja homohuorakuolevittu asiallisuudet lentää. Eihän siitä koskaan eroon pääse Suomessa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Aika paljon luvattu. Kyllä näitä vatipäävittumarkoja on ihan joka joukkueen kannattajissa. Kyllä siellä punaistenkin keskellä keskari heiluu ja homohuorakuolevittu asiallisuudet lentää. Eihän siitä koskaan eroon pääse Suomessa.

Joo olisi sen verran pitänyt tarkentaa, että homotteluhuudot siis oikein porukalla ja suunnitellusti. Aina joku yksittäinen sankari huutaa mitä suuhun sattuu. Se off topiceista.
Itse taidan kurkata tänään sm-liiga.fi sivustoa tuossa yhdeksän aikaan ja sen jälkeen joko ajetaan parta tai jatketaan kasvattamista. Ei vaan pumppu kestä katsoa Urhon pätkivää lähetystä.
 

#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
Itse taidan kurkata tänään sm-liiga.fi sivustoa tuossa yhdeksän aikaan ja sen jälkeen joko ajetaan parta tai jatketaan kasvattamista. Ei vaan pumppu kestä katsoa Urhon pätkivää lähetystä.

Sama fiilis. Kaikki pelit nähneenä on äkillinen kuolema sydänkohtauksen muodossa ollut vähän turhankin lähellä. Itse ajattelin vanhaa kunnon perinteikästä ylen tekstitv 221:stä katsella. Ja kun tilastoista on puhuttu, niin IFK on 221:sestä seuraamalla hävinnyt viimeksi vissiin 02-03. Tää on meidän peli! Kom igen IFK, kom igen.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:lla on paskat jo etukäteen niin housussa, että vaipat on vaihdettu Helsinki-Hämeenlinna välillä jo kahteen kertaan. Turhaan sitä kuvitteli, että tämä on se HIFK joukkue, josta tiukan paikan tullen löytyy munaa. Tämähän on toisaalta jälkiviisaana jatkumoa runkosarjasta, jossa HIFK:lla oli monesti vaikeuksia pitää johtonsa. Muistuu mieleen ainakin URHO-tv:n lähettämä HIFK-Ilves, jossa sarjajumbo viimeisillä minuuteilla aivan kanveesista sai HIFK:n täysin paniikin partaalle ja oli niitä paljon muitakin, mutta tuo oli kaikista säälittävin. Tiukan paikan tullen HIFK valahtaa edelleen tuohon.

HIFK:n olisi pitänyt päättää tämä sarja tyyliin 4-1. HIFK oli toista Hämeenlinnan peliä lukuunottamatta selvästi parempi joukkue 2-2 tilanteeseen asti. Tuo Helsingissä pelattu viides peli oli sitten tasainen, mutta tasaiset pelit HPK kääntää edukseen kovemmalla itseluottamuksella. Eikä Kerholaisten tarvitse edelleenkään luulla, että aliarvioin heidän joukkuettaan. Mikäs sen hienompaa teidän kannaltanne, että "the ballsia" löytyy enemmän HPK:ta. Ei ne nimet siellä selässä mitään ratkaise.

Jalonen ei totutusti muuta mitään tähän peliin lähdettäessä ja vaikka HIFK voittaisikin tämän pelin, niin uskoakseni samalla peruuttelulla lähdettäisiin ratkaisevaan seitsemänteen peliin, eli HIFK tuplaa HPK:n jatkoonmenosaumat. Miten HIFK sitten voisi voittaa tämän pelin? HIFK:n täytyy päästä johtoon tässä pelissä ja mielellään vielä kahden maalin johtoon. Tämän jälkeen HPK pitää pitää nolilla tai ainakin mahdollisimman pitkään nollilla. Johtoasemassa pitäisi kerrankin pelata agressiivisesti, eikä seisovin jaloin odotella HPK:n hyökkäyksiä.

Ikuisestihan ei voi jatkua se, että HIFK saa johdon aikaisessa vaiheessa peliä. Pelko perseessä odotan sitä, kun HPK saa 1-2 maalia tehtyä alkuun, niin vanha kunnon luovuttaja HIFK nostaa päätään. HPK on tullut kahden maalin takaa jo kolmesti sekä maalin päästä kerran, mutta vetoa voisin lyödä, että Kerhon kahden maalin johdossa HIFK lähtisi Jalosen lapasesta.

Näin totaalisesti on mielipiteeni tästä joukkueesta muuttunut tämän sarjan aikana. Jokaisen pelin olen nähnyt ja viimeisimmässä koitoksessa näkyi HIFK:n menettäneen uskonsa tähän hommaan. Ilman sitä on aivan sama, vaikka materiaalissa olisikin pieni HIFK etu.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Jaahas, taas mennään. Tässä onkin jo saanut taas pumpattua itseensä lisää uskoa, että pelit jatkuvat vielä huomennakin. Tosin ei tässä nyt mitenkään ilkeä sen enempää keulia, mutta todella tasainen sarja tämä on ollut, ja ihan yhtä hyvät mahdollisuudet ottaa voitto kuin kahdessa aiemmassakin vieraspelissä. Toisessa otettiin ja toisessakin oltiin lähellä. Paljon on kiinni siitä, miten joukkueen moraali on kestänyt nuo niukat tappiot. Laitetaan nyt loppuun sopivan provosoivasti, että jos pää kestää, niin vierasvoitto on todennäköinen. Kerho on tullut takaa ja altavastaajana koko sarjan, ja ei taida hämeessä kantti riittää katkaisuun. Huomenna tulossa huikea peli Nordikselle.
 

Caine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Leijonat
Hienoa IFK!

Kiitos IFK! Ja ensi vuonna taas kohti uusia pettymyksiä! (Tätä kirjoittaessa peli 40 min 2-0 HPK:lle)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös