Story of SaiPa.HIFK ei ole esittänyt mitään ja johtaa 2-0
Ei olisi tarvittukaan mitään pisteitä. Onnittelut punaisille.
Omaan silmään SaiPan tekeminen on ollut ihan hyvää. Omissa maalipaikoissa ei vain ole ollut sitä terävyyttä kuin isännillä. Itse en vielä lähtisi luovuttamaan, mutta jokainen näkee nämä omalla tavallaan.Nyt on SaiPa ollut niin purjeessa, että tänään ei ole nousua luvassa.
Ei tämä vielä ole ohitse mikäli SaiPa jatkaa samalla energialla.Ei olisi tarvittukaan mitään pisteitä. Onnittelut punaisille.
Teillä oli yksi paikka ja silti johdatte jo kahdella maalilla :)Ei SaiPalla kyllä todellisuudessa ollut juuri yhtään maalipaikkaa, vaikka kovaa pyörikin.
Olihan siinä muutama, ei toki mitään ihan a-luokan paikkoja. HIFK sen sijaan teki molemmista edes vähän paikan kaltaisista.Ei SaiPalla kyllä todellisuudessa ollut juuri yhtään maalipaikkaa, vaikka kovaa pyörikin.
Ehkä tuossa nyt oli minulla vähän turhaa tuskastumista, kun SaiPa on n. 100 kerran putkeen kaksi maalia takana ensimmäisen erän jälkeen. Oli siellä pari paikkaa SaiPallakin, mutta terävyys loisti todellakin poissaolollaan.Omaan silmään SaiPan tekeminen on ollut ihan hyvää. Omissa maalipaikoissa ei vain ole ollut sitä terävyyttä kuin isännillä. Itse en vielä lähtisi luovuttamaan, mutta jokainen näkee nämä omalla tavallaan.
Joo näin on. Ei ollut tarkoitus mitään kettuilla. IFK:n viimeiset 15 peliä on noudattanut tätä samaa kaavaa, ollaan purjeissa paljon, mutta puolustetaan ja tehdään maalit.Teillä oli yksi paikka ja silti johdatte jo kahdella maalilla :)
Joo en ota realismia kettuiluna. Eihän SaiPa paikoille juuri päässyt.Joo näin on. Ei ollut tarkoitus mitään kettuilla. IFK:n viimeiset 15 peliä on noudattanut tätä samaa kaavaa, ollaan purjeissa paljon, mutta puolustetaan ja tehdään maalit.