Mainos

Ke 4.4.2018 TPS - Tappara (välierien 1. ottelu)

  • 12 555
  • 78

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mikä linja? Ei tuolla ollut tänään linjaa. Filppulan jäähyn voi niin halutessaan tulkita linjan vastaiseksi, mutta samalla logiikalla on todettava Mikkolan jäähy niin ikään linjanvastaiseksi. Olettaen ettei hirveän kaksinaismoralistiseksi heittäydy.

No nyt sitten. Mikkolan jäähy ja Filppulan jäähy eroavat toisistaan selkeästi. En tiedä miten TV-kuvista välittyi kun itse olin hallilla, mutta Mikkolan tilanne meni näin: Mikkola kaatoi Palmun Hrachovinan päälle, josta Japa huusi että ei enää (tarkoittaen että ei maassa makaavaa enää kannata mankeloida). Tämän jälkeen Palmu yritti jatkaa pelaamista ja nousta, jolloin Mikkola antoi hanskaa ja mailaa Palmun pään seutuville vielä uudestaan. Japa katsoi tämän loppuun saakka ja antoi jäähyn, ja Mikkolan mussuttaessa kommentoikin vielä elehdinnän perusteella että hän varoitti kerran ja Mikkola jatkoi. Voi siis sanoa tämän menneen oikein.

Filppulan jäähyä edelsi väärä vaihto, jonka linjatuomari vihelsi. Päätuomareilla sen sijaan oli tuon TPS:n pitkän pyörityksen aikana paikat antaa Juhani Jasulle kaksi jäähyä, toinen kampituksesta ja toinen kahden käden kiinnipitämisestä. Sen lisäksi Mikkola koukki jäähyn arvoisesti samassa vaihdossa. Filppulan oli pakko ajatella tuosta jatkoajan pelitilannejäähyttömyydestä että nyt voi ottaa karskimmin mailalla miestä, ja kampitti sitten Järvisen. Järvinen huutaa kaatuessaan ja kaatuu perseelleen vaikka on menossa eteenpäin -> tästä voi tulkita että mies selvästi korostaa kaatumistaan. Tästä nousee käsi pystyyn, ja ei voi kyllä hyvällä tahdollakaan väittää että Filppulan olisi tuosta kuulunut saada jäähy.

Mutta kun näin tätä ei valitettavasti voi nykyään katsoa, kun ihan vastaavista tilanteista joskus vihelletään ja joskus ei. Köykäisiä vihelletään välillä ja välillä räikeämpiä jää viheltämättä.

Mikkolan jäähy oli linjan vastainen, siitä TPS ei kuitenkaan rokottanut, vaikka paikka oli oiva. Ja sitten tosiaan vielä se ylivoima + jatkopyöritys jatkoajalla. Seuraavassa pelissä homma mennee toisin.

Kyllä itseasiassa pitää voida katsoa. Jatkoerään lähdetään tilanteessa jossa oletusarvoisesti saa pelata vielä likaisemmin, kynnys viheltää jäähy on suuri. Juhani Jasu rikkoo kaksi kertaa (toisteinen rike on muuten oikeasti, kuten tuo Mikkolan tilanne osoittaa, sellainen että se tulisi poimia riippumatta siitä mitkä tilanteet ovat ottelussa olleet muuten esillä ja mikä linja on tuomarilla valittuna) eikä saa jäähyä. Tästä hetki myöhemmin Filppula lähtee ensimmäisestä rikkeestään jäähylle. Selvästi Tapparaa suosivaa.

Ymmärrän osittain ne pointit, joita täällä esitetään koskien TPS:n tehottomuutta ja omien paikkojen hyödyntämättömyyttä. Silti on ratkaisevassa asemassa miten joukkueita saatetaan ylivoimaisiksi kontra alivoimaisiksi, eritoten jatkoerässä homman ollessa seuraavasta maalista poikki. TPS ei saanut pelitilanteesta syntyneestä rikkeestä tai useasta sellaisesta seuraavaa ylivoimaa vaikka perusteita oli, ja Tappara sai ensimmäisestä mahdollisesta paikastaan sellaisen.

Totta kuitenkin, että tämä pitää niellä, ja parantaa tehokkuutta. TPS:n tärkein missio on tämä, sillä Tappara on rosteristaan huolimatta ihan kaadettavissa vaikka tuomarit jeesailevatkin sitä. Tappara ei edelleenkään vakuuttanut eilen, mielestäni tuolla miehistöllä pitäisi pelata parempaa kiekkoa.
 
Silti on ratkaisevassa asemassa miten joukkueita saatetaan ylivoimaisiksi kontra alivoimaisiksi, eritoten jatkoerässä homman ollessa seuraavasta maalista poikki.
Kutakuinkin maalista se on poikki, kun varsinaisen peliajan lopussa annetaan ylivoimaa. Ja Fraser kohta Mikkolan jäähyn jälkeen kaataa kiekottoman toisella maalilla ilman jäähyä. Kallio liukuu virveli Rantakarin puserossa koko matkan ennen tasoitusmaalia - ei noussut käsi. Olisi ollut varmaan Tepsille hankala paikka, jos olisi tullut tasoitus ja vielä uusi alivoima perään?

Jasun rikkeet jatkoilla olivat kamppailutilanteissa, joissa se jäähyn kynnys on suuri - etenkään, kun rike ei niin selkeä ole kuin väität. Ensin työntää selästä (kuten usein tehdään), mutta ei laitaa päin. Jälkimmäisessä tilanteessa on kevyt ote lanteilta, mutta ei repimistä tms. Filppula taas laittaa mailan jalkojen väliin, mikä on auttamatta rike selkeimmästä päästä. Eikä siinä mitään korostamista sen enempää ollut, Kemiläinen (ei Järvinen) on vain kömpelö. Ja nyt kun katsoin, niin Kemiläinen kaatuu takavasemmalle, kun Filppulan maila painaa vasempaan taipeeseen, jolloin se jalka lähtee eteen.

Ja Mikkola kevyesti hanskalla hieraisee. Jos tuosta antaa jäähyn, kysytään aika paljon, että antaa joka kerta vastaavasta.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kutakuinkin maalista se on poikki, kun varsinaisen peliajan lopussa annetaan ylivoimaa. Ja Fraser kohta Mikkolan jäähyn jälkeen kaataa kiekottoman toisella maalilla ilman jäähyä. Kallio liukuu virveli Rantakarin puserossa koko matkan ennen tasoitusmaalia - ei noussut käsi. Olisi ollut varmaan Tepsille hankala paikka, jos olisi tullut tasoitus ja vielä uusi alivoima perään?

Kallion tilanteesta: Kallio varmasti tiesi että Levonen tuskin antaa toista rangaistusta. Tuo koukkunsa ei lisäksi juuri vaikuta Rantakariin, sillä aivan eri forcella on jalallla tuossa kuin Kallio. On siis näennäisesti koukku joka ei kuitenkaan estä Rantakaria tekemästä yhtään mitään, kuten tilanteen päättyessä voidaan todeta. Lisäksi minä olen useasti ennenkin ollut tilanteessa jossa käynnissäolevan ylivoiman aikana kynnys viheltää on todella suuri, etenkin ottelun loppuhetkillä ja etenkin pudotuspelissä, jossa on tähänkin saakka ottelun aikana jätetty viheltämättä vastaavia tai räikeämpiä rikkeitä.

Fraserin tilanteesta olen samaa mieltä, ja sanoinkin vierustoverille matsissa että tuossa selvittiin. Lisäksi Rantakari pysäyttää kiekottoman Väyrysen erän loppuhetkillä jäähyn arvoisesti siinä missä Fraser rikkoi. Näitä meni puolin ja toisin ohi, mutta sitä tuskin kukaan kiistääkään.

Silti jatkoerä oli se, jossa ne suurimmat vääryydet tapahtui, ja nämä äsken esitetyt olivat tilanteita jotka eivät vielä itsessään ratkaisseet ottelua.

Jasun rikkeet jatkoilla olivat kamppailutilanteissa, joissa se jäähyn kynnys on suuri - etenkään, kun rike ei niin selkeä ole kuin väität. Ensin työntää selästä (kuten usein tehdään), mutta ei laitaa päin. Jälkimmäisessä tilanteessa on kevyt ote lanteilta, mutta ei repimistä tms.

Toisteisuus on erotuomarin silmissä se kitkettävä asia numero yksi, oli laji mikä tahansa. Eli jos rikot ja minä tuomarina näen, mutta jäädyn viheltämästä mutta rikot heti uudelleen, niin poimin aivan sataprosenttisen varmasti tuon jälkimmäisen rikkeen pois. Tässä Jasun tilanteessa oli kyseessä saman kaverin toimesta kaksi rangaistuksen arvoista rikettä, mikä nimenomaan alleviivaa vihellettävyyden selkeyttä. Lisäksi jos tilanne tapahtuu omassa päässä maalin estämispuuhissa, kun on kunnon desperation mode päällä ja jaloissa painaa, tulee siitäkin tuomarin osata tulkita että nyt tähän tilanteeseen kuuluu oikeastaan se pieni lisäterävyys ottaa, tämä kaveri on jo aivan rajoilla tekemistensä kanssa, ja seuraavasta tilanteesta no-brainer vihellys. Puolustuspään "pakko ottaa jäähy"-rike ja nämä vielä toisteisesti peräkkäin -> aivan absoluuttisen pakko viheltää. Ja toisaalta mikäli ei vihelletä, niin sitten siinä kyllä siunataan se loppumatsin linja jossa aivan surutta saa toiselle jo tehdä mitä tahansa mailahäirintää. Tämän ymmärtämisessä ei voi olla mitään niin vaikeaa että meidän pitää asiasta vielä kinata, varmasti ymmärrät sen itsekin.

Ja Mikkola kevyesti hanskalla hieraisee. Jos tuosta antaa jäähyn, kysytään aika paljon, että antaa joka kerta vastaavasta.

Tuomari huomautti Mikkolaa tekemästä enää mitään goofya, ja kun kuitenkin teki, niin kyseessä oli toisto jo suoritetulle rikkeelle ansaittu puuttuminen. Ensimmäinen oli kun heitti Palmun veskarinsa päälle josta tuomari huomautti että nyt saa riittää.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Filppula taas laittaa mailan jalkojen väliin, mikä on auttamatta rike selkeimmästä päästä. Eikä siinä mitään korostamista sen enempää ollut, Kemiläinen (ei Järvinen) on vain kömpelö. Ja nyt kun katsoin, niin Kemiläinen kaatuu takavasemmalle, kun Filppulan maila painaa vasempaan taipeeseen, jolloin se jalka lähtee eteen.

Kaatuneen pelaajan rääkyminen tuossa tilanteessa kyllä puoltaa korostamista, ja onhan tuo kaatuminen ihan hassu. Oli jo hallilla todettuna (ja kuultuna tuo kiekaisunsa) ja telkkarista oikeastaan sama päätelmä. Ja kuten todettua, Filppula aivan varmasti halusi hyödyntää systeemiä joka oli luotu kun mitään muuta ei vihelletty, räikeimpänä se että annetaan saman jätkän rikkoa kaksi kertaa peräjälkeen puolustuspäässä.
 

xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
No nyt sitten. Mikkolan jäähy ja Filppulan jäähy eroavat toisistaan selkeästi. En tiedä miten TV-kuvista välittyi kun itse olin hallilla, mutta Mikkolan tilanne meni näin: Mikkola kaatoi Palmun Hrachovinan päälle, josta Japa huusi että ei enää (tarkoittaen että ei maassa makaavaa enää kannata mankeloida). Tämän jälkeen Palmu yritti jatkaa pelaamista ja nousta, jolloin Mikkola antoi hanskaa ja mailaa Palmun pään seutuville vielä uudestaan. Japa katsoi tämän loppuun saakka ja antoi jäähyn, ja Mikkolan mussuttaessa kommentoikin vielä elehdinnän perusteella että hän varoitti kerran ja Mikkola jatkoi. Voi siis sanoa tämän menneen oikein.

Filppulan jäähyä edelsi väärä vaihto, jonka linjatuomari vihelsi. Päätuomareilla sen sijaan oli tuon TPS:n pitkän pyörityksen aikana paikat antaa Juhani Jasulle kaksi jäähyä, toinen kampituksesta ja toinen kahden käden kiinnipitämisestä. Sen lisäksi Mikkola koukki jäähyn arvoisesti samassa vaihdossa. Filppulan oli pakko ajatella tuosta jatkoajan pelitilannejäähyttömyydestä että nyt voi ottaa karskimmin mailalla miestä, ja kampitti sitten Järvisen. Järvinen huutaa kaatuessaan ja kaatuu perseelleen vaikka on menossa eteenpäin -> tästä voi tulkita että mies selvästi korostaa kaatumistaan. Tästä nousee käsi pystyyn, ja ei voi kyllä hyvällä tahdollakaan väittää että Filppulan olisi tuosta kuulunut saada jäähy.



Kyllä itseasiassa pitää voida katsoa. Jatkoerään lähdetään tilanteessa jossa oletusarvoisesti saa pelata vielä likaisemmin, kynnys viheltää jäähy on suuri. Juhani Jasu rikkoo kaksi kertaa (toisteinen rike on muuten oikeasti, kuten tuo Mikkolan tilanne osoittaa, sellainen että se tulisi poimia riippumatta siitä mitkä tilanteet ovat ottelussa olleet muuten esillä ja mikä linja on tuomarilla valittuna) eikä saa jäähyä. Tästä hetki myöhemmin Filppula lähtee ensimmäisestä rikkeestään jäähylle. Selvästi Tapparaa suosivaa.

Ymmärrän osittain ne pointit, joita täällä esitetään koskien TPS:n tehottomuutta ja omien paikkojen hyödyntämättömyyttä. Silti on ratkaisevassa asemassa miten joukkueita saatetaan ylivoimaisiksi kontra alivoimaisiksi, eritoten jatkoerässä homman ollessa seuraavasta maalista poikki. TPS ei saanut pelitilanteesta syntyneestä rikkeestä tai useasta sellaisesta seuraavaa ylivoimaa vaikka perusteita oli, ja Tappara sai ensimmäisestä mahdollisesta paikastaan sellaisen.

Totta kuitenkin, että tämä pitää niellä, ja parantaa tehokkuutta. TPS:n tärkein missio on tämä, sillä Tappara on rosteristaan huolimatta ihan kaadettavissa vaikka tuomarit jeesailevatkin sitä. Tappara ei edelleenkään vakuuttanut eilen, mielestäni tuolla miehistöllä pitäisi pelata parempaa kiekkoa.

Pitäisköhän sun katsoa ne tilanteet uudestaan eikä mutuilla täällä sen perusteella, miten tilanteet näet hallilla tunnekuohuissas? Katsoin itsekin juuri tilanteet uudelleen Ruudusta:

- Mikkolalle olisi joku voinut runkosarjapelissä viheltää estämisjäähyn siitä, että otti pienen kontaktin Tps-pelaajaan, kun tämä oli menossa maskiin. Tämän kontaktin seurauksena tepsukkalainen kolasi Hrachovinan. Mitä sen jälkeen tapahtui Mikkolan toimesta, ei ole millään mittarilla jäähyn paikka. Oman veskan päältä ei saisi siirtää vastustajaa pois?

- Jatkoerässä Jasulle olisi voinut viheltää laitataklausjäähyn, mutta sekin oli sellanen yllättäin tullut tuuppaisu. Anyway, olisin hyväksynyt jäähyn siitä. Sen jälkeen taas Lindsten itse kaatui suojatessaan kiekkoa ja itseasiassa Lindsten itse piti Jasun mailasta kiinni. Eli ei todellakaan jäähyn paikka.

- Filppula työntää mailan Kemiläisen jalkojen väliin, kun Kemiläinen lähtee luistelemaan kohti kulmaa. Kemiläinen nurin, joten selvä jäähy.

Jokainen voi ihan itse tsekata tilanteet uudemman kerran ja jatketaan sitten keskustelua sen pohjalta. Myös @Scissors.
 
Tässä Jasun tilanteessa oli kyseessä saman kaverin toimesta kaksi rangaistuksen arvoista rikettä
Mutta kun ei ollut. Olen jopa xkouhiax kanssa eri mieltä tuosta laitataklauksesta. Jasu tuuppaa enemmän laidan suuntaisesti kuin sitä kohden. Ei noista jäähyjä vihelletä edes runkosarjassa. Jälkimmäisessä sitten tosiaan Lindsten pyrki ilmeisesti nojaamaan Jasuun, joka ei ottanutkaan vastaan ja Lindsten pyllähti.
Filppula aivan varmasti halusi hyödyntää systeemiä
Teki sen sitten todella tyhmästi. Olisi pyrkinyt vähän lähemmäksi ja vaikka ottanut sen syliotteen tai jotain muuta, mutta ei pistänyt mailaa jalkojen väliin. Se on vain typeryydessään samaa kuin nakata kiekko katsomoon, pelata rikkinäisellä mailalla tai ottaa kiekko käteen.
 

Sassa Barkov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ajattelin etten kirjoita tuomareista (Levosesta) mitään otteluketjuun, vaikka varsinaisen peliajan rikkeet meni järjestäen Tepsin laariin.

Huusin kotona Levosen useasti ties minne puusailmäsine ratkaisuineen. Aina, joka pelissä sama juttu, v##u Levonen!

Yllätyin seurattessani pelin ohella jatkoajan otteluseuranta -ketjua, kuinka hyvin muutkin Tapparaa kannattavat pystyi olemaan valittamatta tuomareista.

Mutta mitä huomaankaan pelin jälkeisissä kommenteissa, Tps- fanit valittaa tuomareiden suosivan Tapparaa ja että oikein ratkaisivat pelin. Ei helvetti, katsokaa peli uudestaan. Ymmärrän silti pettymyksen tuoman harmin, mutta fakta on että tuomari"linja" suosi kotijoukkuetta .
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
- Mikkolalle olisi joku voinut runkosarjapelissä viheltää estämisjäähyn siitä, että otti pienen kontaktin Tps-pelaajaan, kun tämä oli menossa maskiin. Tämän kontaktin seurauksena tepsukkalainen kolasi Hrachovinan. Mitä sen jälkeen tapahtui Mikkolan toimesta, ei ole millään mittarilla jäähyn paikka. Oman veskan päältä ei saisi siirtää vastustajaa pois?

Ensin vaahtoat että pitäisi katsoa tilanteet uudelleen, ja sitten meuhkaat että eikö saa siirtää vastustajaa oman maalivahdin päältä pois. Siirtää pois? OK.

Mitä tuossa oikeasti tapahtui, ottamatta kantaa tuohon hassutteluusi Palmun "siirtämisestä pois" (vaikka mieli tekisi mennä suomi-mouhijärvi-suomi-sanakirjalle tsekkailemaan): Mikkolalle Levonen ilmoittaa tuon estämisen jälkeen että älä enää. Hän "siirtää pois" välittömästi tuon jälkeen. Eli juuri on käsketty jättämään tilanne sikseen, ja sitten uhmataan tätä. Hassua tosiaan että tuli jäähy.

Jatkoerässä Jasulle olisi voinut viheltää laitataklausjäähyn, mutta sekin oli sellanen yllättäin tullut tuuppaisu.

Oho. Olisi voinut mutta ehkä sittenkin ei koska yllätys. Ok.

Sen jälkeen taas Lindsten itse kaatui suojatessaan kiekkoa ja itseasiassa Lindsten itse piti Jasun mailasta kiinni. Eli ei todellakaan jäähyn paikka.

Menee samaan kastiin tuon Palmun pois siirtämisen kanssa. Pelkkää hupsuttelua tämä. Ja minulle osoitetaan Ruutu-tallennetta, aivan hinnatonta!


- Filppula työntää mailan Kemiläisen jalkojen väliin, kun Kemiläinen lähtee luistelemaan kohti kulmaa. Kemiläinen nurin, joten selvä jäähy.

Ei tätä ole kai kukaan kiistänyt etteikö ollut teoriassa viheltämisen mahdollisuutta. Mutta sinullekin hitaalle hassuttelijalle rautalankaa sen verran että tuo oli ratkaiseva vihellys virheellisesti suoritettuna koska noita aiempiakaan (joita sinä yllä vähättelet, mutta ilmeisesti tahattomasti siksi ettet ymmärrä jääkiekosta tai tuomaroinnista yhtään mitään).

Korostusta siinä toki oli mukana, ja lisäksi ei sopinut tuohon "jätetään jokainen tilanne viheltämättä paitsi väärä vaihto"-linjaan ollenkaan. Eli Tapparaa suosittiin.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mutta kun ei ollut. Olen jopa xkouhiax kanssa eri mieltä tuosta laitataklauksesta. Jasu tuuppaa enemmän laidan suuntaisesti kuin sitä kohden. Ei noista jäähyjä vihelletä edes runkosarjassa. Jälkimmäisessä sitten tosiaan Lindsten pyrki ilmeisesti nojaamaan Jasuun, joka ei ottanutkaan vastaan ja Lindsten pyllähti.

Teki sen sitten todella tyhmästi. Olisi pyrkinyt vähän lähemmäksi ja vaikka ottanut sen syliotteen tai jotain muuta, mutta ei pistänyt mailaa jalkojen väliin. Se on vain typeryydessään samaa kuin nakata kiekko katsomoon, pelata rikkinäisellä mailalla tai ottaa kiekko käteen.

Priceless. Kaikki käännetään väkisin niin että omissa pelaajissa ei vikaa ja tuomarissa ei vikaa. Saitte apua, se on yllättävän helppo myöntää. Toivottavasti kuitenkaan ei tule linjatonta vihellystä jatkoerässä enää Tapparan hyväksi niin nämä matsit voidaan käsitellä yksinomaan esim. hyvin toimineen ylivoiman vrt. huonosti toimineen ylivoiman perspektiivein.
 

xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Ensin vaahtoat että pitäisi katsoa tilanteet uudelleen, ja sitten meuhkaat että eikö saa siirtää vastustajaa oman maalivahdin päältä pois. Siirtää pois? OK.

Mitä tuossa oikeasti tapahtui, ottamatta kantaa tuohon hassutteluusi Palmun "siirtämisestä pois" (vaikka mieli tekisi mennä suomi-mouhijärvi-suomi-sanakirjalle tsekkailemaan): Mikkolalle Levonen ilmoittaa tuon estämisen jälkeen että älä enää. Hän "siirtää pois" välittömästi tuon jälkeen. Eli juuri on käsketty jättämään tilanne sikseen, ja sitten uhmataan tätä. Hassua tosiaan että tuli jäähy.

Oho. Olisi voinut mutta ehkä sittenkin ei koska yllätys. Ok.

Menee samaan kastiin tuon Palmun pois siirtämisen kanssa. Pelkkää hupsuttelua tämä. Ja minulle osoitetaan Ruutu-tallennetta, aivan hinnatonta!

Ei tätä ole kai kukaan kiistänyt etteikö ollut teoriassa viheltämisen mahdollisuutta. Mutta sinullekin hitaalle hassuttelijalle rautalankaa sen verran että tuo oli ratkaiseva vihellys virheellisesti suoritettuna koska noita aiempiakaan (joita sinä yllä vähättelet, mutta ilmeisesti tahattomasti siksi ettet ymmärrä jääkiekosta tai tuomaroinnista yhtään mitään).

Korostusta siinä toki oli mukana, ja lisäksi ei sopinut tuohon "jätetään jokainen tilanne viheltämättä paitsi väärä vaihto"-linjaan ollenkaan. Eli Tapparaa suosittiin.

Ok, olet puusilmä tai värilasit niin syvällä päässä, ettet pysty objektiiviseen tarkasteluun. Turha siis jatkaa!
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Halleluja. Japa päätti, että Palmu saa istua vastustajan maalivahdin päällä yrittämättä siitä pois. Mikkola yritti ensin viittoilla Japalle, että vihellä, kun tämä kaveri ei edes yritä pois. Otti sitten oikeuden omiin käsiinsä ja siirsi Palmun sivuun keilapallo-otteella ruumiinaukoista. Vihellettävissä oleva jäähy, kun Japa ei reagoi. Jos työnnetään, saat kaatua veskan päälle. Mutta et sä nyt siihen taloa saa rakentaa.

Ja on ihan ok rikkoa jos olet Tomi Kallio ja vastustajalla on sinua kovempi vauhti. Eli seniori saa hieman tasoittaa fyysisiä ominaisuuksia, kun se vastustaja on kuitenkin niin hyvä luistelemaan. Siis mitä vittua? Eihän tämä jatkoaika nyt petä ikinä. Sopivaa koukkua lanteillle ja alakäteen, niin ei se vaikuta tilanteeseen. Ja jos ei muu auta, niin otetaan joku rotaatiosta ruuvaamaan maalivahdilta pää irti.

Pää pois Pikkaraisen perseestä ja jotain rajaa
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Halleluja. Japa päätti, että Palmu saa istua vastustajan maalivahdin päällä yrittämättä siitä pois. Mikkola yritti ensin viittoilla Japalla, että vihellä, kun tämä kaveri ei edes yritä pois. Otti sitten oikeuden omiin käsiinsä ja siirsi Palmun sivuun keilapallo-otteella ruumiinaukkoihin.

En ymmärrä tästä yhtään mitään.

Ja on ihan ok rikkoa jos olet Tomi Kallio ja vastustajalla on sinua kovempi vauhti. Eli seniori saa hieman tasoittaa fyysisiä ominaisuuksia, kun se vastustaja on kuitenkin niin hyvä luistelemaan. Siis mitä vittua? Eihän tämä jatkoaika nyt petä ikinä. Sopivaa koukkua lanteillle ja alakäteen, niin ei se vaikuta tilanteeseen. Ja jos ei muu auta, niin otetaan joku rotaatiosta ruuvaamaan maalivahdilta pää irti.

En ymmärrä tästäkään mitään. Oletko sinäkin joku oikeasti hidas kaveri vai mistä mahtaa kiikastaa? Onko joku siis kirjoittanut jossain näin?

Huumorihommia muuten että tapparammiäs kirjoittelee sopivasta koukusta. Tirsk!

Ok, olet puusilmä tai värilasit niin syvällä päässä, ettet pysty objektiiviseen tarkasteluun. Turha siis jatkaa!

Aika julkeaa kieltämättä kirjoitella minulle jostain objektiivisuudesta. Enkä itse tiedä syvistä tai matalista päistä (referoit kai niihin, sillä lasit eivät oikeastaan voi olla kovin syvällä jonkun päässä, uuvatti!) mutta itse olet joskus tainnut harrastaa jälkimmäisiin sukeltelua. Hävettää muuten myös puolestasi kun viestihistoriaasi tutkii mutta sen nyt tietysti nimimerkin perusteella jo pystyikin jollain tavalla ehkä olettamaankin. Toivottavasti et joudu juurikaan arkielämässäsi esittämään kovin älykästä kaveria, eli että kotipuolessa menee vanhasta tottumuksesta jo tämä nykymeininki läpi ja duunissakaan ei vaadita liikoja, mikäli sinulla sellainen sattuu olemaan. Paras oli tältä aamulta tämä "olis voinu viheltää mut tuli vähä yllätyksenä kuiteski", aivan legendaarista järkeilyä!
 

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Priceless. Kaikki käännetään väkisin niin että omissa pelaajissa ei vikaa ja tuomarissa ei vikaa. Saitte apua, se on yllättävän helppo myöntää. Toivottavasti kuitenkaan ei tule linjatonta vihellystä jatkoerässä enää Tapparan hyväksi niin nämä matsit voidaan käsitellä yksinomaan esim. hyvin toimineen ylivoiman vrt. huonosti toimineen ylivoiman perspektiivein.
Täällähän on kaikki sanoneet, että tuomarit on perseestä. Kukaan muu vain ei näe mitään salaliittoa siinä. Nuo tuomarit olivat perseestä, koska siellä ei vihellettävissä rikkeissä ollut mitään linjaa. Tämä salaliitto/tuomariapu teoriasi kaatuu vain ja ainoastaan siihen, että TPS tai Tappara ei vain hyötynyt tai kärsinyt tuosta. Rikkeitä meni läpi puolin ja toisin. Jostain kahvaamisista on kenenkään turha itkeä, kun pelkästään Kallion virvelit tasapainottivat aika hyvin kaikkea, mitä Tappara teki. Eihän Tomppa oikein jaksanut edes luistella välillä, silti roikkui kivasti kaverissa mukana.

Mikkolan tilanne on siitä hieno esimerkki, että ei noita vihelletä läheskään aina edes runkosarjassa. Puhumattakaan pudotuspeleistä. Tuollainen jäähy, kun muutama minuutti kolmatta erää jäljellä pelin ollessa tasan... Levonen tarjosi TPS:lle voittoa kultatarjottimella. Ei kelvannut.

Ylipäänsä jos näitä viestejäsi, arvon @Scissors , lukee tässä ketjussa, niin jää kuva, että Jatkoajalla tai oikeastaan edes kolmannen erän lopulla, tuomareiden ei pitäisi puhaltaa mitään. Pelihän voi ratketa rangaistuksen aikana... Jos esimerkiksi tuon Filppulan kampituksen kaltaisia tilanteita ei oteta pois, niin ei tuomareilla ole mitään käyttöä. Ei tuon selkempää rikettä oikein voi suorittaa, ja vielä suoraan tuomarin silmien alla...

Mutta aika mennä eteenpäin. Toivottavasti TPS on näiden tiettyjen tahojen linjoilla. Kallion mielestä TPS oli 5-5 pelissä suvereeni, joidenkin fanien mukaan näemmä tuomarit voittivat pelin. Jos TPS uskoo näin, niin ehkä Tapparalla altavastaajana sittenkin on mahdollisuus jatkoon tästä sarjasta.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Täällähän on kaikki sanoneet, että tuomarit on perseestä. Kukaan muu vain ei näe mitään salaliittoa siinä. Nuo tuomarit olivat perseestä, koska siellä ei vihellettävissä rikkeissä ollut mitään linjaa. Tämä salaliitto/tuomariapu teoriasi kaatuu vain ja ainoastaan siihen, että TPS tai Tappara ei vain hyötynyt tai kärsinyt tuosta. Rikkeitä meni läpi puolin ja toisin.

Mikä siinä on niin hankala ymmärtää että ottelun ratkaisu oli seurausta siitä että jatkoerän linjattomuus suosi Tapparaa? Keskustellaan vaikka ratkaisuhetkistä, niin tämä lainaamani on väärin todettua. Ei pidä yksinkertaisesti paikkansa.

Jostain kahvaamisista on kenenkään turha itkeä, kun pelkästään Kallion virvelit tasapainottivat aika hyvin kaikkea, mitä Tappara teki. Eihän Tomppa oikein jaksanut edes luistella välillä, silti roikkui kivasti kaverissa mukana.

Tämä ei perustu mihinkään oikeaan, vaan siihen että yhden tilanteen perusteella yleistät. Yhtä lailla Haapala koukki siinä missä Kalliokin, tuo Kallion koukkuperseily ennen tuota maalia vain nähtävästi provosoi sinut kirjoittamaan tällaista mikä ei myöskään pidä paikkansa. Kuten ei tosiaan tuo ensin lainattukaan.

Mikkolan tilanne on siitä hieno esimerkki, että ei noita vihelletä läheskään aina edes runkosarjassa. Puhumattakaan pudotuspeleistä. Tuollainen jäähy, kun muutama minuutti kolmatta erää jäljellä pelin ollessa tasan... Levonen tarjosi TPS:lle voittoa kultatarjottimella. Ei kelvannut.

Ei kelvannut joo, se on tullut hyvin tarkasti selväksi itsellenikin. Levonen ei tuota kuitenkaan tarjonnut, vaan tarjosi Mikkolalle nimenomaan mahdollisuutta selvitä tuosta ensimmäisestä tilanteesta kuittaamalla että ei enää yhtään mitään. Mikkola ei tuosta välittänyt.

Ylipäänsä jos näitä viestejäsi, arvon @Scissors , lukee tässä ketjussa, niin jää kuva, että Jatkoajalla tai oikeastaan edes kolmannen erän lopulla, tuomareiden ei pitäisi puhaltaa mitään. Pelihän voi ratketa rangaistuksen aikana... Jos esimerkiksi tuon Filppulan kampituksen kaltaisia tilanteita ei oteta pois, niin ei tuomareilla ole mitään käyttöä. Ei tuon selkempää rikettä oikein voi suorittaa, ja vielä suoraan tuomarin silmien alla...

Totta sinänsä, että mikäli minä oikeudenjakajana luon jonkinlaisen linjan pelaajien tekemiselle ja sen valvomiseen sillä, etten selkeitäkään tilanteita puhalla ennen tilannetta x, niin en sitten puhalla johdonmukaisena kaverina sitäkään. Mikä tämän käsittämisessä on niin vaikeaa? Tapparalle jäi useita rikkeitä viheltämättä ennen Filppulan kamppia, se nyt vain on niin, ja se luo tietynlaisen linjan ja oikeutuksen tulkinnalle jossa nähdään Tapparan ratkaisuhetkillä hyötyneen tuomarin poukkoilusta tässä linjassaan.

Jännää että nämä toisteisiin rikkeisiin liittyvät kommenttini eivät vasta-argumentteja juuri herättäneet paitsi niille jotka eivät ymmärrä tai tiedä että sellaisesta tilanteesta tuossa Mikkolan jäähyssä oli kyse. Perusfundamentteja on kaksi: Ensimmäinen on, että saatat saada yhden rikkeen katsotuksi sormien välistä, mutta et mitä todennäköisimmin saa kahta. (Juhani Jasu kyllä sai). Toinen perusfundamentti on, että mikäli minä tuomarina huomautan jostain asiasta pelaajalle joka alunperin rikkoi, tuollaisen yhden rikkeen hyväksiluennan yhteydessä, sitä kannattaa ehdottomasti kuunnella ja noudattaa tai muuten laitan pomminvarmasti istumaan. Kysymyksiä tästä? Rautalankaa Mouhijärvelle?
 

peekay

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Montreal Canadiens & #11
Oli varmaan oikea lopputulos. Tappara oli mielestäni vauhdikkaampi ja vaarallisempi - koko ajan oli sydän kurkussa TPS kannattajana.

TPS:n paras oli Filppula. Jos Nurmi olisi laittanut 3-1 kun Filppula tarjoili niin oltaisiin voitettu - pari minuuttia myöhemmin oli tilanne jo 2-2. Vituttaa että jatkoajalla TPS oli parempi ja oli aikamoista hurlumheitä tapparan päädyssä mutta kuitenkin omissa kolisi.

Tuomarit oli tasaisen hyviä / huonoja. Kaikki mitä vihellettiin oli viheltävissä. Ja jäähyt tasattiin niin kuin osasi odottaa.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse en näe, että "yhtä hyviä/yhtä huonoja" pätee enää mikäli pelataan jatkoerässä ja nuo jatkoerän tapahtumat noudattavat eilisenkaltaista kulkua. Mutta miten vaan. Ymmärrän toki tämän argumentoinnin sellaisena hyvähenkisenä hyvän häviäjän perusheittona, mutta en juuri muuten. Välierissä en itse ainakaan jaksa sellaiseen tyytyä.

Minä totean sen vaikka ihan tässä, ja saa ottaa talteenkin, että jos TPS:ää suositaan vastaavalla tavalla linjattomasti jatkoajalla niin olen sen täällä ensimmäisenä myöntämässä.
 

xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Aika julkeaa kieltämättä kirjoitella minulle jostain objektiivisuudesta. Enkä itse tiedä syvistä tai matalista päistä (referoit kai niihin, sillä lasit eivät oikeastaan voi olla kovin syvällä jonkun päässä, uuvatti!) mutta itse olet joskus tainnut harrastaa jälkimmäisiin sukeltelua. Hävettää muuten myös puolestasi kun viestihistoriaasi tutkii mutta sen nyt tietysti nimimerkin perusteella jo pystyikin jollain tavalla ehkä olettamaankin. Toivottavasti et joudu juurikaan arkielämässäsi esittämään kovin älykästä kaveria, eli että kotipuolessa menee vanhasta tottumuksesta jo tämä nykymeininki läpi ja duunissakaan ei vaadita liikoja, mikäli sinulla sellainen sattuu olemaan. Paras oli tältä aamulta tämä "olis voinu viheltää mut tuli vähä yllätyksenä kuiteski", aivan legendaarista järkeilyä!

Pahoittelut huonosta ilmaisustani värilasien kohdalla. Tarkoitin tietysti, että niin vahvat värilasit päässä. Yritän jatkossa olla tarkempi! Ja sinun asiattomuuksiin en viitsi lähteä mukaan.

Ensin vaahtoat että pitäisi katsoa tilanteet uudelleen, ja sitten meuhkaat että eikö saa siirtää vastustajaa oman maalivahdin päältä pois. Siirtää pois? OK.

Mitä tuossa oikeasti tapahtui, ottamatta kantaa tuohon hassutteluusi Palmun "siirtämisestä pois" (vaikka mieli tekisi mennä suomi-mouhijärvi-suomi-sanakirjalle tsekkailemaan): Mikkolalle Levonen ilmoittaa tuon estämisen jälkeen että älä enää. Hän "siirtää pois" välittömästi tuon jälkeen. Eli juuri on käsketty jättämään tilanne sikseen, ja sitten uhmataan tätä. Hassua tosiaan että tuli jäähy.

Oho. Olisi voinut mutta ehkä sittenkin ei koska yllätys. Ok.

Menee samaan kastiin tuon Palmun pois siirtämisen kanssa. Pelkkää hupsuttelua tämä. Ja minulle osoitetaan Ruutu-tallennetta, aivan hinnatonta!

Ei tätä ole kai kukaan kiistänyt etteikö ollut teoriassa viheltämisen mahdollisuutta. Mutta sinullekin hitaalle hassuttelijalle rautalankaa sen verran että tuo oli ratkaiseva vihellys virheellisesti suoritettuna koska noita aiempiakaan (joita sinä yllä vähättelet, mutta ilmeisesti tahattomasti siksi ettet ymmärrä jääkiekosta tai tuomaroinnista yhtään mitään).

Korostusta siinä toki oli mukana, ja lisäksi ei sopinut tuohon "jätetään jokainen tilanne viheltämättä paitsi väärä vaihto"-linjaan ollenkaan. Eli Tapparaa suosittiin.

Oletko sitä mieltä, että jos vastustajan pelaaja makaa maalivahtisi päällä, et saa mennä vähän niistämään nenää? Et ole nähnyt vastaavia tilanteita Liigassa?

Selittäisitkö omin sanoin, mitä tuossa Jasun "kamppaamisessa" tapahtuu?
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oletko sitä mieltä, että jos vastustajan pelaaja makaa maalivahtisi päällä, et saa mennä vähän niistämään nenää? Et ole nähnyt vastaavia tilanteita Liigassa?

Saa niistää, mutta hanskalla ei saa tökätä naamaan, siitä se väkivaltaisuus kakkonen nähdäkseni tuli. Palmulla ei ollut kiirettä poistua siitä joten Mikkola ihan oikein retuutti pois siitä, mutta se viimeinen töytäys osui mielestäni naamaan ja siitä nousi Japan käsi kohti kattoa.

Tuo Jasun väitetty laitataklaus ei kyllä sitä ollut. Jasu tuuppasi selästä alaviistoon, ja TPS pelaaja tömähti kevyesti laitaan, ei rikettä mielestäni. TPS:llä oli kaksi YV:tä aikaa ratkoa peli, eivät sitä tehneet ja Tappara teki. Tappara oli Haapalan ja YV:n verran parempi. Myös jatkossa varmasti tiukkoja matseja luvassa, turkulaisina en lähtisi vielä vetelemään ranteita auki.
 

Tollanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Minä totean sen vaikka ihan tässä, ja saa ottaa talteenkin, että jos TPS:ää suositaan vastaavalla tavalla linjattomasti jatkoajalla niin olen sen täällä ensimmäisenä myöntämässä.

No mutta pirnales sentään, tällanen ensimmäisenä myöntämismenettelyhän pitäis olla kaikilla joukkueilla tällä palstalla. Säästyttäisiin valtavalta määrältä turhaa kinaa kun kustakin porukasta löytyisi vastaava ensimmäisenä myöntäjä. Jos sitten tuntuu, että jotain suosimista on ollut, niin sieltä sen sitten voisi tarkistaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös