Ke 3.4.2013 Ässät - JYP (2. välieräottelu)

  • 48 747
  • 263

timop

Jäsen
Suosikkijoukkue
jyp
Viitasella oli koukku kiinni, selkeä jäähyn paikka. Kuten Kivi joskus sanoi, Jyp:lle pitäisi tuomita joka vaihdossa minuutin jäähy, pelaaja jatkuvasti siinä rajoilla. Nyt AUK osoitti tuomareille jäähyyn oikeuttavan otteen, mielestäni fiksusti tehty.

Muuten ihan hyvä teksti mutta täsmälleen samoilla perusteilla voidaan perustella esimerkiksi käteen osuneen mailalla huitaisun osoittaminen tuomareille hanskojen kattoon viskaamisella ja jäällä kierimisellä. Voihan se kolahtaa henkiseen kanttiin kato niin pahasti että tulee niin paha olla että ihan pakko vetää kuolevat joutsenet.

Sinäänsähän nuo on fiksusti tehty kyllä, en vaan tykkää siitä mihin suuntaan laji menee jokaisen läpi menneen teatteriesityksen johdosta. Varsinkin pleijareissa jolloin pelin pitäisi olla fyysistä muutenkin kuin suoritettujen piruettejen jalkoihin tuoman rasituksen muodossa... Mutta tosiaan kaikkihan tuota harrastaa ja alunperin viittasin tapaukseen vaan kun joku ihmetteli että miksi hitossa Viitanen otti niin tyhmän jäähyn vaikka oikeasti olisi pitänyt todeta että kylläpä oli mallikas teatteriesitys jolla saatiin kalasteltua vastustajalle jäähy.
 

Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Henk koht en kauheasti tykkää siitä kuinka harrastelijateatteri valtaa alaa kiekkokaukalossa. Ainakaan omasta mielestä reiluun fyysiseen peliin ei kuulu tuollaiset "taitoluistelutemput". Kuin ei myöskään kuolevat joutsenet sun muut joille saa nauraa tietynlaisissa jalkapallokokoelmavideoissa ja valitettavasti nykyvauhdilla myös melko pian myös jääkiekkokokoelmavideoissa...
Tästä voisi vaikka päätellä ettei Miika Lahti kuulu suosikkipelaajiisi?
 

timop

Jäsen
Suosikkijoukkue
jyp
Tästä voisi vaikka päätellä ettei Miika Lahti kuulu suosikkipelaajiisi?

Mistä noin älytön johtopäätös? Rami tuskin pyllähtelee jäähyjenansaitsemistarkoituksessa tai muutenhan pyllähtelyt kannattaisi suorittaa vain silloin kun on vastustajan maila kainalossa? Vai luuletko että tuomareille tulee yllätyksenä että Rami saattaa käydä makaamassa ihan ominkin päin ilman että kukaan hipaiseekaan enää tässä vaiheessa?
 

k0l1kk0

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tästä lähtien siis nämä hienot filmaukset sun muut on täysin perusteltavissa sillä että vastustaja melkein rikkoi sääntöjä, mutta ei ihan jolloin on oikeutettua kalastaa jäähy melkein jäähystä. Ei kai siinä, mielenkiintoista sinänsä. No tänään uusi peli ja tosiaan jokainen joukkue varmasti sitä välillä harrastaa, toivon vain että ei harrastettaisi vaikka kuinka "rajamailla" pelattais. Koska rajamailla pelaaminen ei käsittääkseni ole jäähyn arvoista ennenkuin se menee sen rajan yli.

Vois joku tehä jo sen välieräottelu 3. niin päästäisiin tästäkin riesasta eroon.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tästä lähtien siis nämä hienot filmaukset sun muut on täysin perusteltavissa sillä että vastustaja melkein rikkoi sääntöjä, mutta ei ihan jolloin on oikeutettua kalastaa jäähy melkein jäähystä...

Mitä sinä höpiset? Viitasella oli selkeä jäähyyn oikeuttava ote, käsi ja maila Uusikartanon ympärillä. Mikäli Uusikartano olisi jatkanut pystyssä, Favorin ei olisi antanut jäähyä, nyt antoi.

Ja Jyp:n fanien kannattaa olla ihan hiljaa tässä kohtaa, joukkueella on sen verran likainen pelityyli. Jokaisessa mahdollisessa tilanteessa roikutaan ja maataan päällä, makaa kuin petaa. Ja tietysti joukkueessa kirsikkana kakussa Miika Lahti, joka on pian Ruudun veroinen hyppijä.
 

Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mistä noin älytön johtopäätös? Rami tuskin pyllähtelee jäähyjenansaitsemistarkoituksessa tai muutenhan pyllähtelyt kannattaisi suorittaa vain silloin kun on vastustajan maila kainalossa?

Juu, ei tietenkään. Sama koskee koko Jypin joukkuetta mukaanlukien Perrin ja Kokovartalokyrpä, jotka eivät koskaan kalastele jäähyjä.

Jääköön mun osaltani tähän.
 

Kapo 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pori on sitten kiva paikka käydä katsomassa pelejä. Vuosien varrella on tullut käytyä siellä toistakymmentä kertaa. Tunnelma katsomossa on hyvä. Mutta siitä en oikein pidä mistä se porilainen hulluus kumpuaa. Ensimmäisen kerran kävin siellä 1993. Ja aivan samanlainen oli meno 20 vuotta sitten kuin se oli keskiviikkona. Ainoa ero on se että nykyään siellä seisomakatsomossa ei juoda ihan yhtä avoimesti omista pulloista kuin silloin ennen. Mutta ihan samanlaisia vatipäitä ja sekakäyttäjiä siellä on katsomot pullollaan kuin ennenkin. Pori on ainoa liiga paikkakunta jossa riittää provokaatioksi väärän joukkueen värien kantaminen.
20 vuotta sitten oltiin muutaman kaverin kanssa Porissa katsomassa peliä kun kolmannessa erässä paikallinen alkoasukas hermostui tähän selkeään provokaatioon eli JYPin värit päällä ja kehdattiin vielä kanustaakkin. Mitään sanomatta tämän oman elämänsä sankari tuli ja tönäisi yhden meistä kumoon ja otti maahan tippuneen JYPin lipun ja katkasi sen varren. Sanomattakin on kai selvää että siitä seurannutta käsirysyä selvittämään tulleet järjestysmiehet eivät olleet nähneet mitään muuta kuin että JYP kannattaja oli hyökännyt porilaisen päälle. Kovin mielellään olisivat hänet putkaankin toimittaneet, mikä olisi ollut meidän kannalta hiukan ikävää, koska hän oli meidän kuski ja ainut joka oli ajokunnossa.
No tikulla silmään joka vanhoja muistelee siis yleisesti…
Mutta tulipa ikävä flashback keskiviikkona kun kolmannessa erässä meidän fanikatsomoon tuli haastamaan riitaa ihan kaikkien kanssa pariskunta jolla silmät seisoi päässä. Järjestysmiehet eivät olleet nähneet yhtään mitään ennen kuin riita kärjistyi melkein käsirysyn asteelle. Ja eivät nähneet sen jälkeenkään mitään syytä poistaa näitä riidanhaastajia siitä välittömästä läheisyydestä. Mutta tulipahan turvallinen olo ainakin kun siihen viereen tuli sitten loppuerän ajaksi oikein rivi järjestysmiehiä katsomaan miten meidän fanikatsomossa käyttäydytään.
Tässä kohtaa annan vastuun lukijalle sillä sanakaan yllä olevasta ei voi olla totta eihän? Sillä eihän Pori voi olla täynnä….
No jääköön sanomatta ettei tule sanomista.
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Jos te lauantainakin raahaatte ne rummut sinne katsomoon, mitkä ei sinne todellakaa kuulu, niin luultavasti saatte lisää kohtaamisia alkuasukkaiden kanssa.
 

sonnychiba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mutta ihan samanlaisia vatipäitä ja sekakäyttäjiä siellä on katsomot pullollaan kuin ennenkin.

Tuollaisella ennakkoasenteella kohtaat ongelmia jatkossakin. Muuten tarinassa ei ollut mitään ihmeellistä. Viidestä tuhannesta ihmisestä 1-2 tulee kännissä rähisemään vieraskannattajille, kuulostaa aika vähäiseltä eikä yllätä ketään. Ihme, ettei teitä häiritty enempää. Tervetuloa taas lauantaina.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pori on sitten kiva paikka käydä katsomassa pelejä. Vuosien varrella on tullut käytyä siellä toistakymmentä kertaa. Tunnelma katsomossa on hyvä. Mutta siitä en oikein pidä mistä se porilainen hulluus kumpuaa.

En tiedä oletko käynyt Porin rautatieasemalla, mutta se kuvaa mielestäni kaupunkia todella hyvin: rata päättyy tänne, junat liikkuvat vain yhteen suuntaan. Pori on aina ollut pussinperä eikä sellainen risteyskohta kuin vaikka Jyväskylä tai Tampere.

Noihin muihin juttuihin en varsinaisesti halua ottaa kantaa. En epäile todenperäisyyttä kuitenkaan.
 

Oto Hascak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kapo 00, sinä voitkin kertoa nimimerkki jaguarille niistä tietyistä huudoista. Ja olet oikeassa, se pariskunta oli kyllä ihan pihalla, vaikka olikin hallissa sisällä.
 

Kapo 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
"Nobody likes us, but we don´t care!"
Koska JYPin pelaajat niistä rummuista tykkää. Ja kyllä kai niillä rummuilla on muutakin merkitystä kuin ärsyttää kaikkia muita faneja. Koska keskiviikkona meidät oli sijoitettu väärään päätyyn nimenomaan kotijoukkueen pyynnöstä :)
Tuollaisella ennakkoasenteella kohtaat ongelmia jatkossakin. Muuten tarinassa ei ollut mitään ihmeellistä. Viidestä tuhannesta ihmisestä 1-2 tulee kännissä rähisemään vieraskannattajille, kuulostaa aika vähäiseltä eikä yllätä ketään. Ihme, ettei teitä häiritty enempää. Tervetuloa taas lauantaina.
Ei minulla ole ollut koskaan henkilökohtaisesti mitään ongelmia vieraspeleissä kotijoukkueen fanien kanssa vaikka olen käynyt katsomassa satoja JYPin vieraspelejä ja sen verran itsesuojeluvaisto toimii kännissäkin. Ja tottakai isoon joukkoon mahtuu niitä sekopäitäkin, mutta minun kokemuksien mukaan niitä on eniten juuri Porissa. Tai sitten sen joku porilainen juttu että "normaalienkin" pitää mennä nimenomaan jäähallille purkamaan sitä henkistä pahoinvointia.

Edit: Ja kotipelejä on tullut nähtyä yli tuhat ja niissä ei tulisi mieleenkään alkaa haastaa riitaa vierasjoukkueen kannattajien kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

timop

Jäsen
Suosikkijoukkue
jyp
Juu, ei tietenkään. Sama koskee koko Jypin joukkuetta mukaanlukien Perrin ja Kokovartalokyrpä, jotka eivät koskaan kalastele jäähyjä.

Jääköön mun osaltani tähän.

Kyllä, lukutaito kunniaan ja perun kaikki lauantain suunnitelmani ja ajan poriin tarjoamaan kaikille teille kirjoittajille kaljat heti kun saatte muuten kuin mielenvikaisuuden avustamalla kaivettua tekstistäni sen kohdan missä puolustelen oman joukkueen heittäytyjiä poislukien Rami jolle pyllähtely on olennainen osa jäällä olemista ihan sama onko vastustaja iholla vai kentän toisella puolella..
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olen vahvasti sitä mieltä, että Porissa on yleisesti ottaen vierasjoukkueen kannattajana huomattavasti helpompi olla kuin joskus 90-luvulla. Ihan hyvin sinne sulautuu nykyään Lukko-fanitkin nykyään seisomakatsomoon, pientä kuittia voi tulla, mutta harvoin sen kummempaa. Ennen vanhaa (seisomakatsomon ollessa entisellään) näki pikku-Blackie ihan kunnon tappeluita, etenkin Jokeri-fanit eivät aina olleet ihan turvassa ja silloin ei ollut edes mitään sämpylänjakajia heittämässä bensaa liekkeihin. Ei varmasti ole yhtä paha paikka kuin 20 vuotta sitten, vaikka varmasti mätiä omenia löytyy edelleenkin.

Hippoksen pubissa joku tuli näyttämään eteeni paljasta persettä, kun juhlin Ässien maalia syksyllä 2002. Moukkamaista käytöstä ;)

Edit: Olen kuitenkin sitä mieltä, että seisomakatsomo on väärä paikka sijoittaa vierasjoukkueen faneja. Ahneuksissa näin on päätetty, se on selvä.
Edit: Ja kotipelejä on tullut nähtyä yli tuhat ja niissä ei tulisi mieleenkään alkaa haastaa riitaa vierasjoukkueen kannattajien kanssa.
Ei minullakaan, mutta olen nyt sitten ilmeisesti sekakäyttäjä, kun niin vaatimattomasti ilmaisit "katsomot pullollaan". Kun siitä rasismista oli aiemmin tässä ketjussa puhe...
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös