Ke 26.3.2008 Tappara-Kärpät (2. välierä)

  • 23 583
  • 133
Tila
Viestiketju on suljettu.

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Lehtohan on tarvittaessa mestaruuden tae, sen on historiakin jo meille opettanut

Ja Tarkkihan teki viime vuonna mitä? :)

Kyllähän Lehdolta Oulun pelin ensimmäinen erä oli umpisurkea. Maalivahtitilanne molemmilla joukkueilla on omasta mielestä varsin samanlainen, hyvän pelin pelatessaan ovat loistavia mutta taso ei vaan säily joka pelissä. Toisaalta Kärppien vierastaktiikka viimeisessä Ilves pelissä oli hyvin puolustavaa ja veikkaan että tällä taktiikalla lähdetään myös tänäänkin liikkeelle. Vähämaalinen ottelu vieraissa kuten tapana on ollut?
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Maalivahtitilanne molemmilla joukkueilla on omasta mielestä varsin samanlainen, hyvän pelin pelatessaan ovat loistavia mutta taso ei vaan säily joka pelissä.

Maanantain peli oli ensimmäinen heikompi esitys Lehdolta. JYP-sarjassa Lehto oli Tuokkolaa parempi jokaisessa pelissä eikä tehnyt virheitä. Jos Tarkki ja Chiodo ovat vuorollaan töppäilleet, turha vetää Lehtoa siihen mukaan. Tapparalla ei ole mitään maalivahtiongelmaa.

Kukaan ei pelaa pitkiä jaksoja täysin virheittä. Jopa parhaille sattuu lipsahduksia, kuten Brückler näytti maanantaina.
 

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Maanantain peli oli ensimmäinen heikompi esitys Lehdolta. JYP-sarjassa Lehto oli Tuokkolaa parempi jokaisessa pelissä eikä tehnyt virheitä. Jos Tarkki ja Chiodo ovat vuorollaan töppäilleet, turha vetää Lehtoa siihen mukaan. Tapparalla ei ole mitään maalivahtiongelmaa.

Kukaan ei pelaa pitkiä jaksoja täysin virheittä. Jopa parhaille sattuu lipsahduksia, kuten Brückler näytti maanantaina.

Liikaa chattailematta totean vain että Jyp on eri asia kuin Kärpät :) Mutta antaa illan näyttää miten käy. Hitaasti kuluu odottavan aika... Alkais jo.
 

aragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kazakstanin naisten harkitseva maajoukkue
Ja Tarkkihan teki viime vuonna mitä? :)

Yep, oot oikeessa, mutta viimevuonna Tarkki olikin koko kauden vakuuttavampi ja nyt syntynyt kilpailutilanne/ epäluottamus on laskenut tasoa, mitä taas samaisesta kilpailutilanteesta voittajana selvinneellä Lehdolla ei ole rasitteena (Lehto/Nikkilä).

Yhtä kaikki, eipä noita voi ennustaa, mutta koska veikkaaminen on kivaa, niin veikkaan Mika Lehdon auttavan Tapparat jatkoon sarjasta. Olen tosin hemmetin huono veikkaamaan, mutta yritetään yhä:D.

Ja veikataan vielä että helsinkiläinen Jori L. upottaa ratkasevat maalit.
 

Koskenkorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ja veikataan vielä että helsinkiläinen Jori L. upottaa ratkasevat maalit.

Sehän sopisi T Lehterälle. Ja eikun hymyä naamalle.

JepJep, Canalilla näkyy tämä peli ja perjantaina paikan päälle Raksilaan. Pudotuspelien huumaa siis tarjolla koko rahan edestä. Jospas Kärpätkin tiedostaisi tämän ja antaisi laitojen paukkua. Jos mies nousee seinille niin ei tuu kiekkoja maalille, siitä lähetään.

Mielenkiintoiselta näyttää tuo Kärppien kakkonen (Sahlstedtit nostettu kolmosesta pykälän ylöspäin). Odotukset lepäävätkin lähes yksinomaan kahden ensimmäisen kentällisen harteilla, sen verran paskasti etenkin nelonen on viime pelit pelannut.

Noh onneksi Tapparalla ei oo maalivahtia. Saattaa joku luru mennä silläkin ketjulla.
 

Leicester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Hiljaisten seiväshyppääjien kerho
Tarkkaillessani tuossa kokoonpanoja, havitsin Kärppien maalivahtiongelman varmastikkin rikkovan joukkueen "rauhaa".

Olinkin juuri vaihtamassa allekirjoitustani. Siinä se nyt on. Ei hyvää päivää mikä analyysi. Tuo on ilmeisesti sitä syvälukutaitoa...

kolme kärppien pelaajaa heittäytyy ja rimpuilee vaikka miten päin, ettei vaan mene kuti maalille asti (ei siis luoteta omaan veskaan millään asteella). Tämän tietenkin Grönvall kokeneena pelaajana hyödynsi ja syötti maassa makaavien jätkien ohi takatolpalle tyhjään paikkaan. Tarkki oli tietenkin silloin täysin väärin sijoittunut ja vasta nousemassa pystyyn toiselta tolpalta Grönvallin harhautuslaukauksen "torjunnasta".

Kyllä tuo maali menee täysin kenttäpelaajien piikkiin. Kaikilla pelaajilla katse kiekossa ja vapaat miehet unohtuvat.

Muutenkin tuntuu, että näissä välierien molemmissa peleissä suurin huomio kohdistuu tuomareihin ja sen jälkeen maalivahteihin. Mielestäni kenttäpelaajat ratkaisevat kuitenkin eniten. Turha tehdä maalivahdista muutenkaan sankaria tai konnaa. Laatua laukauksiin ja maalintekoon muutenkin niin se on aivan sama, vaikka tolppien välissä seisos brodöörin marttini.
 
Do diin..

Tänään tulee turpaan, että parta tärisee. Ensimmäinen peli meni vajaa miehistöllä ok, mutta tuollaiset poissaolot näkyvät väkisin pitemmän päälle. Ykkösestä riippuu tosin paljon, nimittäin nostavatko Brossin poissaollessa tasoaan. Ensimmäinen peli ei luvannut paljoa, mutta aikahan yleensä parantaa. Nelosketju jatkaa varmasti energisesti, mutta silti ei pidä ihmetellä mikäli omissa soi heidän ollessaan jäällä. Pienestä se on kiinni, että kiekko pomppaa innokkaasti hyökätessä vastustajalle, jotka ovat lähtökuopissa hyökkäämään.

Kuten arvelin ennen edellistä peliä, ei maalivahdit tule näyttelemään suurta roolia tässä sarjassa.. ei ainakaan sankari mielessä. Mikäli toinen joukkue päästää vain yhden tai nolla maalia, on se helppo tietysti laittaa maalivahdin hyvyydeksi.. vaikka näissä molareissa on kenttäpelaajilla suuri rooli. Tapparalla on tosin hivenen varmempi veskari, mutta ei kuitenkaan mitään tasoa 'jumala'. Vaikka monen mielestä näyttää olevankin. Aivan hyvä liigaveskari kuiten.

Tappara tulee peliin todennäköisesti valtavalla sykkeellä. Siihen on pystyttävä vastaamaan ja iskettävä takaisin. Mikäli toisen tsempin saa tapettua, on itse vahvoilla. Sitä pitää toivoa... mutta epäilen.

Tämän ottelun jälkeen jatketaan 1-1.

P.S. Monesti olen kyllä väärässäkin.
 

Suonikohju

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Reds, Oulun Kärpät
Tänään tulee turpaan, että parta tärisee.

P.S. Monesti olen kyllä väärässäkin.

Turpaan tuli. Hyvä näin. Joskus on hjuva olla väärässä.

Pikaset heti jääkaapilta:

-2+2 lopussa näytti vääryydeltä
-hyvä toinen erä
-ensimmäisessäkään ei hirveästi moitittavaa
-Tarkilta hasardi toiseen maaliin, muuten torjui kiekkoja hyvin
-Salmelalla alkaa keittää, hyvä hyvä
-Salmelalla on lisäksi liigan siisteimmät gyntterit!
-Piku 2+0, omasta päästä yläpesään

Perjantaista tulee huikeaa. Viikonloppupeli ja mahdollisuus taitella niskoja.
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Todella heikkoa peliä Tapparalta ensimmäiset kaksi erää. En tiedä mistä johtui, mutta mikään ei kyllä onnistunut ja Kärpät olisi voinut johtaa enemmänkin kahden erän jälkeen. Kolmanteen joukkue sitten heräsi taistelemaan, mutta ei aivan riittänyt.

Ykkönen todella surkea ensimmäiset kaksi erää, mutta eipä toisaalta kukaan muukaan oikein noussut esiin. Pikkarainen surkea ja eipä päässytkään enää jäälle typerääkin typerämmän kolmannen jäähynsä jälkeen.

Jännä huomio vielä. Harvoin 6-4 tilanteessa kentällä on 3 pakkia ylivoimalla pelaavalla joukkueella, mutta nyt lopussa niin Aalto, Benoit kuin Salmelakin olivat jäällä.

Tästä sitten Ouluun. Pakkovoitto. Tarkki kuitenkin sen verran heikko, että enemmän pitäisi päästä testaamaan.

Edit. Niin ja Hyvösen 2+2 lopussa väärä tuomio, mutta toisaalta turhaa filmiä mieheltä Nurmen jäähyä edeltävässä tilanteessa.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Noihin Suonikohjun lyhyisiin voisi vielä lisätä, että Pesonen on kuin varjo siitä runkosarjan kultakypärästä. Vaikuttaako Brosin puuttuminen, onko vammoja vai eikö vain enää jaksa?

No, hyvä voitto joka tapauksessa ja toinen erä oli oikeastaan aika upeaa katsottavaa kun peli oli kokonaisvaltaisesti kaikkien kenttien toimesta hallussa. Kolmannessa päästettiin Tappara kyllä turhankin lähelle tasoitusta, mutta tällä kertaa kestettiin. Perjantaina jatkuu eikä tämä sarja ole vielä missään nimessä ratkennut.
 

Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät pelasi kaksi erää hyvin. Sitten alkoi se peruutteluvaihe, tokikin Tapparakin paransi omaa peliään. Tarkka linja tuomareilla ja pakko sanoa että tuomarit olivat muutenkin ihan ok. Turhaa kitinää Nokalta tuomareista.

Hanneksen korkea maila ottelun lopussa olikin korkea kiekko(oli kyllä mailakin korkealla, mutta kiekko aiheutti haavat). Nopea tilanne tuomareille. Meillä hyvä katsoa hidastuksista tilanteet.

2-0 voitot nyt. Ratkotaanko sarja jo viikonloppuna? Tuskin, mutta so far so good.
 

Arnoldator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Norpat
Noihin Suonikohjun lyhyisiin voisi vielä lisätä, että Pesonen on kuin varjo siitä runkosarjan kultakypärästä. Vaikuttaako Brosin puuttuminen, onko vammoja vai eikö vain enää jaksa?

Eiköhän se ole niin, että erityisvartioitu pelaaja. Siksi Hannekselle aukeaa makeita paikkoja :)
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Paska peli, pelkkää kahvausta ja roiskimista ympäriinsä. Oli ku meikä sängyssä; säälittävää nuhjausta, josta ei saa selville, että eikö kiinnosta vai eikö vain osaa - sit vaan roiskitaan sinnepäin. Ja kun toinen koittaa karkuun niin sit kahvataan, ettei pääse.
Kärpät on paskempi kuin Jyp. Tuomarit paskoja, jotka eivät osaa edes ränniä tulevaa kiekkoa väistää. Ja Tappara täysin sysipaska sakki, joka ei näköjään jaksa pelata koko peliä. Vittu.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hävettää tollanen paska, mitä Tappara tänään 2 erää esitti. 3. erässä Kärpillä ei sitten suurempaa hätää ollut. Onneksi Urama laittoi Pikkaraisen sivuun. Kuinka voi pelaajan taso heitellä pelistä toiseen noin?!?

Kyllä minun mielestäni Hyvösen korkea maila oli oikeutettu tuomio. Siihen en ota kantaa osuiko maila naamaan, kiekko ainakin osui. Mutta ei tuolla lailla voi mailalla huitoa toisen naamaa kohti.

Kärpille ansaitut pisteet (otteluvoitto), vaikkeivat sen suurempaa esittäneetkään. Tappara ei olisi tuolla pelillä ansainnut yhtään mitään.

Onneksi vielä ei sillassa olla, ylihuomenna kahvataan voitto kotiin ehjällä esityksellä.
 

Suonikohju

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Reds, Oulun Kärpät
Tästä sitten Ouluun. Pakkovoitto. Tarkki kuitenkin sen verran heikko, että enemmän pitäisi päästä testaamaan.

Edit. Niin ja Hyvösen 2+2 lopussa väärä tuomio, mutta toisaalta turhaa filmiä mieheltä Nurmen jäähyä edeltävässä tilanteessa.

Teretulemas vaan. Minusta Lehto jäi tänään heikommaksi lenkiksi, mutta nämähän ovat makuasioita. Lehto päästi Kärpät hyvin hommaan mukaan toisessa. Tarkki haahuili Tapparan toisessa ihan riittävästi, mutta otti ne mitä pitikin.

Tuolla toisella riimitykselläsi ei ole mitään tekemistä siihen, että Benoit(?) söi kiekon 2+2 arvoisesti. Nurmen maila kävi vähintään pleksissä ellei hipaissut nenänpääkarvoitusta, niin kerta. Ei siitä enempätä. Jatketaan perjantaina. Jospa meidän "mahapöpö"-miehet saadaan kehiin jo silloin. Hyvinhän tuo toimii ilmankin.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Paljon pitää tapahtua, jotta Tappara alkaa ottaa voittoja. Kaksi ensimmäistä erää oli Kärppien näytöstä. Tapparan viisikot olivat leväällään, miten sattuu ja Kärpät oli terävänä jokaisessa kaksinkamppailussa ja irtikiekossa.

Tappara sai kolmannessa erässä otteen pelistä itselleen, mutta kyllähän voitto silti jäi kauaksi, vaikka vain yhdellä maalilla hävittiin. Hyvösen jäähy oli katsomosta katsottuna vääryys, mutta eipä se ratkaissut. Kärpät oli loppuhetkillä yhtä vahva maalin edessä kuin koko pelin ajan. Tapparalaisten mailat ja usein mieskin olivat niin hyvin otteessa, ettei Tarkin pomputtelua saatu hyödynnettyä.

Lehto piti avauserässä Tapparaa pystyssä, mutta hörppäsi ensimmäisen. Grönvallin aika alkaa olla ikävä kyllä olla ohitse. Ei yhdessä pelissä voida kiertää samaa miestä 4-5 kertaa noin naurettavan helposti kuin tänään. Pikkarainen viihtyi jäähyllä. Purku katsomoon oli masentava suoritus.

Hyökkääjistä monella riitti hyvin yritystä, mutta ratkaisupaikoissa alkoi kiekon pomputus ja syötöt/laukaus lähtivät epätarkasti.

Perjantaina on Oulussa paha paikka. Kahden pelin perusteella voitto on todella tiukassa. Tappara on kuitenkin molemmissa peleissä taistellut loppuun asti eikä selkä ole suoristunut tappioasemassa. Se on hyvä merkki ja antaa vielä toivoa.
 

mkm

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Parempi vei.

Ei riittänyt meillä liike kahteen ekaan erään alkuunkaan vaan Kärpät vei miten tahtoi, vain Lehdon hyvät otteet piti lukemat siedettävinä.

Miksi Tapparalla oli sitten niin saatanan huono liike tuon kaksi erää menee X-files kansioon. Olo on tyhjä, vaikea uskoa, että täältä vielä noustaan.
 

Old TJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä minun mielestäni Hyvösen korkea maila oli oikeutettu tuomio. Siihen en ota kantaa osuiko maila naamaan, kiekko ainakin osui. Mutta ei tuolla lailla voi mailalla huitoa toisen naamaa kohti.

Tämä oli kyllä päivän paras kommentti!

Pitää lisätä sääntökirjaan "mailalla toisen naamaa kohti huitominen". Siitä sietääkin saada ainakin tuplakakkonen. Varsinkin kun kiekko sattuu. Valitettavaa että jääkiekosssa on kiekko yleensä mukana.

Old TJ
 

krobbe

Jäsen
-Salmelalla alkaa keittää, hyvä hyvä

Ei, ei! Hyvä ihminen, sä et vaan tajua tai et osaa sisäistää näkemääsi. Se, että pohjoisen pojat käy vuoron perään naama punaisena suonikohjut otsalla pullottaen yrittämässä kuumentaa liigan parasta puolustajaa kertoo täysin päinvastaisesta ilmiöstä; Anssihan se on joka saa vastustajat kiehumaan. Yksinkertaista eikö totta, ymmärrät varmaan asian todellisen laidan kun pohdit hieman tarkemmin.

Olipas huono peli, kaksi luvalla sanoen heikkotasoista joukkuetta, joista hieman siedettävämpi onnistui voittamaan. Tapparasta täytyy sanoa, että oli yksi koko kauden hengettömämpiä esityksiä, ainakin kaksi ensimmäistä erää pelattiin kuin jotain divarijoukkuetta vastaan ja siltähän Kärpät ajoittain vaikuttikin, eivät olleet oululaiset maineensa veroisia hekään.

Ojanen, Koskela, mitähän kummaa heille on tapahtunut? Kauden tärkeimmät pelit ja moista tuubaa, ei hyvältä näytä. No, meni tästä parista kumpi hyvänsä jatkoon, niin kyyti tulee olemaan finaalissa kylmää. Jokerit tai Blues, ei väliä, molemmat ovat selkeästi tällä hetkellä parempia joukkueita.
 

hanu

Jäsen
Suosikkijoukkue
raitapaita
Kaksi erää Tappara tuli todella hitaasti yrittäen kuljettaa kiekon yli keskialueen ja törmäsi aina Kärppien siniviivan sumppuun. Ja taas kerran oman pään kiekonmenetyksiä tuli aivan liikaa samaten itsestään selvästi myös jäähyjä. Ouluun verrattuna vaan nyt jäähyjä ei vain tullut vaan ne myös oikeasti otettiin.

Paria enlundien pyöritystä lukuunottamatta ei 5-5 pelistä tullut yhtään mitään. Eikä sen ekan jälkeen oikein ylivoimistakaan. Molemmissa peleissä Tappara on ollut parempi kolmansissa erissä, mutta kun Kärpille ei vaan voi antaa kahta maalia eteen. Tänäänkin kiekko olisi voinut vähän pomppia lopussa, mutta toisaalta oli poroilla kyllä untuuria varsinkin ensimmäisen erän lopussa. Mutta näköjään ainut keino haastaa on heittää kiekko päätyyn ja haastaa pakit, kun avaukset ovat noin hitaita.

Ja Tarkki vei tänään maalivahtipelinkin, tosin osin tuurilla. Mutta se Lehdon imaisu siinä 1-1 maalissa saattoi olla jopa pelin ratkaisu. Vielä kun olisi viitisen minuuttia kestetty, niin olisi voinut ja jos ja jos ja jos. Eipä tosin Kärppien usko ole tällä kaudella tappioasemassa kyllä horjunut.

Se Hyvösen 2+2 lopussa oli ehkä oikeusmurha, kiekosta se naama aukesi. Mailakin kyllä taisi sinne kaulan tienoille kolahtaa, mutta yksi kakkonen olisi riittänyt. Arvaamalla vihelletty tilanne kuitenkin, samaten kuin Nurmen sinänsä oikea jäähy hetkeä aiemmin. Mutta jos maila kolahtaa kypärään ja Hyvönen pitelee leukaansa ja jäähy tulee väkivaltaisuudesta niin jokuhan tuossa mättää.

Sinänsä muuten Pikkaraisen poikittainen 1. erässä oli POF linjaan kevyt, kovempiakin meni läpi niissä maalinedusruuhkissa myöhemmin. Aarnioko se filmasi sen yhden koukun puristamalla mailan kainaloon, mutta kuitenkin muuten keskimääräistä selvempiä rangaistuksia. Eikä kai mitään tosi pahaa jäänyt viheltämättä.

Niinkuin Koskela jo ensimmäisellä erätauolla sanoi, niin tuomarit olivat varsin paljon tiellä tänään. Kruusilla erityisesti ei liike tahdo enää riittää. Samoin b-pistealoituksista oli linjureilla ajoittain vaikeuksia päästä pois, joskin se on noissa painialoituksissa kyllä aika ymmärrettävää.

Hyvönen katosi jotenkin kuvasta loistavan ensimmäisen erän jälkeen, toisaalta Viuhkola nousi sitten esille. Ei Hanneskaan huono ollut, mutta se maagisuus katosi, en nyt osaa sanoa muuttiko Tappara jotenkin peliään, ainakin ojaset jatkoivat pääsääntöisesti tätä ketjua vastaan ja Venukin tuli siihen vasta ihan toisen erän lopulla.

Tämä sarja on nyt sitten taputeltu, ellei se Kärppien tsekkiläinen vatsatautiepidemia kunnolla leviä. Nyt pitäisi jo ottaa kaksi voittoa Raksilasta, ei riitä usko.

t. hanu
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Kärpät oli kyllä kaikissa kolmessa vierasottelussa Ilvestä vastaan hätää kärsimässä ja ihmeen horjutettavan oloinen. Ihmettelen, että kommenteista paistaa ettei Tappara saa tunnetasoa oikealle tasolle. Kyllä Kärpät oli voitettavissa, mutta kaksi vierasvoittoa Oulusta.

Ei taida onnistua
 

dodi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paha on palannut takaisin!
Pitää lisätä sääntökirjaan "mailalla toisen naamaa kohti huitominen". Siitä sietääkin saada ainakin tuplakakkonen.

Lisätään sääntökirjaan kohta uhkaava tilanne. Tällöin tuomarikaksikko voisi aina arpoa jäähyn uhkaavasta tilanteesta kun a) ei nähnyt tilannetta; b) vihellyksen jälkeen huomaa tehneensä erheen; c) tilanne vaikuttaa uhkaavalta.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tämä oli kyllä päivän paras kommentti!

Pitää lisätä sääntökirjaan "mailalla toisen naamaa kohti huitominen". Siitä sietääkin saada ainakin tuplakakkonen. Varsinkin kun kiekko sattuu. Valitettavaa että jääkiekosssa on kiekko yleensä mukana.

Old TJ

Niinhän se Nurmikin huitoi mailalla kohti Hyvösen naamaa. Ei osunut.

EDIT. Niin, kakkonen olisi tullut jos naama ei olisi auennut, nyt aukesi ja tuli 2+2. Kuvakulmasta on vain mahdoton nähdä osuuko lapa naamaan vai ei.
 

Aleksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & Teppo Numminen
En tiedä missä Tappara oli ensimmäisen erän lopun ja koko toisen erän. Enkä tiedä kuka joukkueen herätti kolmanteen erään taistelemaan, mutta pisteet sille. Kotiyleisö se tuskin oli.

En tiedä oliko toinen erä Tapparan huonoutta, vai Kärppien hyvyyttä, mutta jyrän alla oltiin. Ehkä molempia. Lehto otti muutaman paraatitorjunnan ensimmäisessä erässä, mutta toinen erä ei ollut Lehdoltakaan mitenkään erikoinen. Ylhäällä oli tilaa kaikissa maaleissa. Tarkista taas jäi sellainen kuva, että paransi pelin edetessä. Toki kahdessa ensimmäisessä erässä oli sen verran vähän töitä, että ihmekös tuo.

Salmela käy kyllä kuumana ja taisipa taas maila mennä palasiksi, kun Viuhkolan vippi napsahti yläpesään. No, onneksi edes jollain on tunteet pinnassa, pelataan kuitenkin VÄLIERIÄ. Kyllä tässä vaiheessa kautta luulisi yleisönkin syttyvän, mutta jotenkin valjua oli.

Perjantaina Tapparalla onkin kova paikka Oulussa. Silloin pitäisi jollain ilveellä voitto kammeta matkaan. Pahalta näyttää, mutta vielä ei luovuteta. On näistä ennenkin noustu.
 

Johan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ja Tarkki vei tänään maalivahtipelinkin, tosin osin tuurilla. Mutta se Lehdon imaisu siinä 1-1 maalissa saattoi olla jopa pelin ratkaisu.

Tulkitsenko nyt oikein tekstiäsi, kun väitän, että sanot Tarkin paremmuuden johtuvan tuurista? Ja Tarkin tuurin puolestaan johtuvan Lehdon hörpystä? Ilman hörppyä ei olisi ollut Kärpillä (=Tarkilla) tuuria ja Lehtokin olisi ollut parempi mokke. Käsittäkseni hyvät maalivahdit, paremmista puhumattakaan, eivät hörpi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös