Ke 24.2.2010 JYP - D Team

  • 8 423
  • 30

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
Tänään keskiviikkona Jyväskylässä pelataan odotettu paikallistaisto JYPin ja D Teamin kesken ja ottelu ansaitsee oman ketjun siinä missä syksyisen tiistai-illan runkosarjahöntsäilykin. Kumpikin osapuoli on viimeistellyt kuntoaan alkuviikosta, kun JYPin kuusikko (Tuokkola, Wallinheimo, Vatanen, Malmivaara, Hytönen & Makkonen) pelasi tiistaina Radio Jyväskylän järjestämässä ottelussa parinkymmenen kiekkojuniorin kanssa ja D Team kohtasi maanantaina Kiekko-Vantaan Vantaalla.

Ottelu lisäksi klo 18 alkavan tapahtuman ohjelmassa ovat tarkkuus-, nopeus-, lämäri- ja rankkarvoittomaalikisat, joista viimeisen osumat lasketaan myös ottelun lopputulokseen. D Teamin rangaistuslauksien vetäjiä lukuun ottamatta kisoihin osallistuvat julkaistiin viime viikolla ja jollei Deen kuumeaalto tuo viime hetken muutoksia, ovat kisoissa mukana seuraavat miehet:

Tarkin laukoja
JYP: Sami Vatanen, Steve Kariya, Olli Sipiläinen
D Team: Tuomo Laukkanen, Vesa Kulmala, Timo-Pekka Heikkinen
vierailevana tähtenä kisassa nähdään Risto Kurkinen, jolla on myös haastekisa Sinuhe Wallinheimoa vastaan

Nopein kiekkoilija
JYP: Antti Pihlström, Ossi Louhivaara, Jani Tuppurainen
D Team: Pekka Jormakka, Heikki Huovinen, Jouni Virpiö

Kovin lämäri
JYP: Mikko Viitanen, Olli Malmivaara, Tuomas Vänttinen
D Team: Matti Koistinen, Harri Pesonen, Jonne Virtanen

Vl-kisa
JYP: Jussi Makkonen, Kalle Kaijomaa, Juha-Pekka Hytönen, Mikko Hakkarainen, Antti Virtanen
D Team: ei ole paljastettu

Lisätietoja ottelusta JYPin sivuilta:
D Team haastaa JYPin mestaruusotteluun olympiatauolla
Ennakkotunnelmia ottelusta JYP - D Team
Ottelun pdf-muodossa oleva mainos
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hekumoin tästä ottelusta viimeksi, kun KooKoo ja Pelicans kohtasivat tauolla. Vaikka ihan kaikkia tälläinen höpö höpö ottelu ei kiinnosta, niin itse olen kyllä innoissani.

Toivottavasti kansa löytää halliin edes jollain tapaa. Täytynee kirjoittaa jotain kotiutumisen jälkeen.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Todella mukava lähteä hallille tänään. Tällaiset tapahtumat ovat tervetulleita! Paikkoja oli varailtu jo muutama päivä sitten ihan mukavasti, joten eiköhän sinne pari tuhatta henkeä ole tulossa.

Jännä nähdä millaista peliä siellä pelataan, eli kuinka tosissaan ollaan. Hauska tapahtuma kuitenkin varmasti tulossa!
 

Handyy

Jäsen
Toivotaan tosiaan että väkeä tulee hyvin paikalle! Tämä on jälleen hyvä esimerkki siitä, miten organisaation kulttuuri on muuttunut ja uskalletaan järjestää avoimet ovet -päiviä sekä tällainen oman kylän kohtaaminen. Hieno ele myös JYPiltä ohjata osa lipputuloista SPR:n hyväksi.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Kyllähän tuonne piti liput ostaa ja kun kaikki istumapaikkaliput oli kympin, niin nohevana hankin liput sieltä Hurrikaanin päädystä niille hieman pehmeämmille penkeille. Odotukset eivät ole kummoiset. Kunhan viihdyn hyvin ja JYP teurastaa täysin D:n niin itse ottelussa kuin oheiskilpailuissakin.
 
Viimeksi muokattu:

Baldrick

Jäsen
Eikös tää ollut ilmainen?

Edit. Jaa eipä ollukkaa. Vai hetkinen, tuolla ei mainita muutakuin Aikuiset numeroitu istumapaikka 10€. Onko seisomaan ilmainen? Kertokaa joku kaikkitietävä.
 

Humpauttaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt kannattaa JYPin olla hereillä tähtipelaajiensa kanssa, siellä on vihainen PizzaHarri vastassa. Ettei tule ylilyöntejä... No ei vais.

Hauska idea tämmöiset ottelut ja kun kylkeen on ympätty noita erilaisia taitokisoja sun muita niin varmasti hyvä tapahtuma ja makkaramyynnillä sitten ensi kaudeksi D-teamiin joku uusi vahvistus.
 

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
Eikös tää ollut ilmainen?

Edit. Jaa eipä ollukkaa. Vai hetkinen, tuolla ei mainita muutakuin Aikuiset numeroitu istumapaikka 10€. Onko seisomaan ilmainen? Kertokaa joku kaikkitietävä.
Ilmaiseksi seisomakatsomoon pääsevät JYPin juniorit ja alle 12-vuotiaat lapset. Aikuisille ei ole myynnissä kuin istumapaikkalippuja.
 

FiveHole

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Kraken, Giants
Tarkin laukoja kisan vei nimiinsä D Teamin Timo-Pekka Heikkinen 2/4 sisään. Muille laukojille 1 onnistuminen, paitsi Sipiläinen jäin niukasti ilman onnistumisia.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Ei tainnut Tuppurainen pärjätä Pihlströmille luistelukisassa?
No ei oikein. Pillu veti reteesti epävirallisen ME:n vai mitä se Pöllänen horisi jostain Sami Kapasen vuoden 2002 NHL All Stars ottelun ennätyksen rikkomisesta... Vänä sitten kävi purkamassa vähän agressiota ja voitti lämäri kisan vaatimattomalla tuloksella 153 km/h.

Itse ottelu ei kummoista tarjonnut. Kun on tottunut nopeahkoon tempoon ja taklauksiin, niin tuollainen löysä pelaaminen hitaalla temmolla ei oikein ollut viihdyttävä. D:n riveissä pelaavilla pelaajilla oli mahdollisuus näyttää osaamistaan myös tulevaisuutta ajatellen. Härmästä olin aikaisemmin kuullut jo hyvää, mutta tämän illan esitys oli suorastaan loistava. Okei, tempo oli hidas mutta Härmä veti 3-4 pyttykerhon torjuntaa ja oli lähes ohittamaton JYPille. Sinkku veti JYPin puolelta nollat varsinaisella peliajalla. Kariya ei saanut tässäkään pelissä yhtään mitään aikaan.

Kaikesta kuitenkin näki että pelaajilla oli todella hauskaa. Nauramista ja pientä pilke silmäkulmassa kettuilua. Sellaista se oli. Oheistapahtumat, eli ne kisat, oli mielestäni viihdyttäviä ja kylmiä väreitä selässä oli tuo kunnianosoitus Kurkisen Riselle Wallinheimon yllyttämänä. Oli hienoa olla siinä osallisena.

Kokonaisuutena tapahtuma oli "ihan kiva", peli oli tylsähkö mutta muuten tapahtuma oli mielestäni onnistunut. Oli mukavaa nähdä pelaajien nauttivat tuosta touhusta. Ihan kuin junnuna pihapeleissä.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En tiedä onko jossain ottelun virallisetkin tulokset mutta maalintekijät meni jotenkin näin

1-0 Makkonen
2-0 Sipiläinen
3-0 Sipiläinen
4-0 Riska
5-0 Riska
5-1 Pesonen
6-1 Tuppurainen
7-1 Tuppurainen
8-1 Hytönen

D teamin toisen maalin tekijää en muista ja viimeisiä en muista enää edes tarkalleen mutta 5 ekaa maalia ainakin meni noin. Virtanen iski rankkarilla 10-2 lukuihin.

Nelosketju otti jopa vähän liankin tosissaan vaikka täysillä eivät pelannetkaan ja iskivät ekassa erässä neljä maalia. Hakkarainen minusta vähän turhankin näkymätön vaikka syöttöpinnoja taisi tullakin, jos sipiläinen iskee kaksi maalia niin kyllä hakkaraiseltakin voisi odottaa jotain, edes se syöttöpeli ei minusta hirveän täydellistä ollut eli ei oikein rakentanut edes ketjukavereille maalipaikkoja. Tosin ei pettänytkään mutta Lahti olisi ajannut vähintään saman roolin tai enemmänkin.

Aika höntsäilyähän tuo taas oli ja varsinkin D team ei edes oikein koittanut paria pelaajaa lukuunottamatta. J.Virtanen erottui positiivisesti melkein ainoana pelaajana. Todella hyvällä itseluottamuksella pelaa jonne tällähetkellä ja varmasti tulee olemaan d teamille pudotuspeleissä tärkeä pelaaja, kiekollisena yllättävänkin hyvä, ehkäpä ensikaudella pelaa JYP:ssä jo?

Edit: luistelukilpailussa pitää antaa pointsit Jormakalle joka ensimmäisellä yrityksellä meni vahinkossa mittauslaitteen väärältä puolelta, toisella kertaa alitse ja kolmannella kerralla olikin jalat jo suhteelisen hapoilla, mutta veti silti ihan ok luvut viellä vaikka jäikin muille. Olisi ollut ekalla yrityksellä todennäköisesti jossain Louhivaaran luvuilla. Pihlström oli kyllä aika ylivoimainen ja aika todella hyvä, ei varmaan ole vertailukohtainen noihin NHL aikoihin, mutta Suomen mittakaavassa todennäköisesti nopeimpia pelaajia.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
En tiedä onko jossain ottelun virallisetkin tulokset mutta maalintekijät meni jotenkin näin

1-0 Makkonen
2-0 Sipiläinen
3-0 Sipiläinen
4-0 Riska
5-0 Riska
5-1 Pesonen
6-1 Tuppurainen
7-1 Tuppurainen
8-1 Hytönen

D teamin toisen maalin tekijää en muista ja viimeisiä en muista enää edes tarkalleen mutta 5 ekaa maalia ainakin meni noin. Virtanen iski rankkarilla 10-2 lukuihin.
Poukkula teki D:n toisen maalin ja silloin lukemat taululla muutettiin muotoon 5-2.

JYP teki tosiaan ensimmäisessä erässä viisi maalia Kaulion taakse. Sen jälkeen D:n maalilla taisteli Härmä ja hyvin hän pelasikin.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kokonaisuutena tapahtuma oli "ihan kiva", peli oli tylsähkö mutta muuten tapahtuma oli mielestäni onnistunut. Oli mukavaa nähdä pelaajien nauttivat tuosta touhusta. Ihan kuin junnuna pihapeleissä.

Sikäli mikäli tästä tapahtumasta tulee vuotuinen, niin ensi vuonna lienee paremmin järjestetty. Ei sillä että olisi kauheasti ollut valittamista, mutta vähnä tuollainen keskeneräinen maku tuostä jäi.

Ottelu oli tosiaan aika hidasta hiihtelyä ja JYP vei numerollisesti ensimmäistä erää todella selkeästi. Kauliolle tosin meni muutama aika helposti. Härmä oli kyllä hyvä, kuten KooKoo ottelussakin. Komeita torjuntoja "varmoista paikoista".

Jormakan luistelukisa ei mennyt ihan putkeen...meno näytti kyllä hyvältä ekalla kierroksella, mutta yllättäen ensimmäinen onnistunut kierros saatiin aikaan kolmannella yrittämällä. Ei oikein riittänyt paukkuja.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joutuuko se Wallinheimo tarjoamaan Kurkiselle illallisen pitkän kaavan mukaan, vai mikä se veto oli. Eli saiko Risto uitettua rankkarin sisään?

Kolmas rankkari meni Ristolla sisään eli Wallinheimo joutuu kustantamaan kesällä jonkun kalliin ravintolareissun
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Noi rankkarithan oli loistava tilaisuus reenata niitä tulevaa Ilves-peliä varten. Pistejako se on, mikä kannattaa. Toki Nokkis olisit voinut edes vähän neuvoa mokkeja.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minusta koko tapahtuma oli järjestetty kaiken kaikkiaan ihan hyvin, tottakai tuossa on hiomista viellä seuraavalle kerralle jos järjestetään, mutta plussan puolelle jäätiin. Yleisöäkin oli ihan hyvin paikalla n. 2000 pintaan tarkkaa lukua en osaa sanoa, hieman ehkä alle kun ihan kaikki istumapaikat ei ollut täynä. Kaiken kaikkiaan rahoille kyllä vastinetta saatiin ja viellä kun osa tuotoista menee hyväntekeväisyyteen niin eipä voi valittaa. Liput otteluun oli vain 10 euroa tai jos oli keskisuomalaisen tilaaja niin pääsi 5 eurolla eli ei päätä huimannut istumapaikkalippujen hinnat. Melkein katsoisin tämäntyylistä tapahtumaa kuin tavallista arkipäivän sm-liigan peliä joka lähinnä mailoilla hakkaamista ja kiekon lätkimistä minne sattuu.

Itseasiassa vaikka ottelussa oli tempo matala eikä kontakteja otettu niin yllättävän viihdykästä kiekkoa alettiin nähdä kun ei ollut niitä turhia roikkumisia ja mailoilla hakkaamista kuten SM-liigassa on yleensä. Pari hienoa yksilösuoritusta tuli. Minä ainakin katson mielummin taitokiekkoa kun halon hakkuuta.. olkoonkin ottelun tempo mikä tahansa..
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itseasiassa vaikka ottelussa oli tempo matala eikä kontakteja otettu niin yllättävän viihdykästä kiekkoa alettiin nähdä kun ei ollut niitä turhia roikkumisia ja mailoilla hakkaamista kuten SM-liigassa on yleensä. Pari hienoa yksilösuoritusta tuli. Minä ainakin katson mielummin taitokiekkoa kun halon hakkuuta.. olkoonkin ottelun tempo mikä tahansa..

En kyllä muista mitään ihmeempiä yksilösuorituksia kuin koskisen "länget" ja Jonne Virtasen vastaavat siniviivan päällä. Taisi Pesonenkin jotain koittaa. Ja nuo olivat sellaisia höntäily yrityksiä, jotka harvemmin oikeassa pelissä toimii.

Muutenhan tuossa oli ihan normaaleja haastoja. Rehellisesti sanoen meinasin nukahtaa pariin otteeseen, mutta se johtui enemmän oikeasta väsymyksestä kuin unettavasta pelistä. Silti hidas pelitempo auttoi tuota väsymystä.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En kyllä muista mitään ihmeempiä yksilösuorituksia kuin koskisen "länget" ja Jonne Virtasen vastaavat siniviivan päällä. Taisi Pesonenkin jotain koittaa. Ja nuo olivat sellaisia höntäily yrityksiä, jotka harvemmin oikeassa pelissä toimii.

Muutenhan tuossa oli ihan normaaleja haastoja. Rehellisesti sanoen meinasin nukahtaa pariin otteeseen, mutta se johtui enemmän oikeasta väsymyksestä kuin unettavasta pelistä. Silti hidas pelitempo auttoi tuota väsymystä.

Eipä siellä sinällän mitään hienouksia, mutta paljon mielummin tämmöistäkin höntsää katsoo kun tylsää miekkailua nyky sm-liigassa ja varsinkin keskellä viikkoa, toki melkein sama juttu D teamin pelejäkin melkein katsoo mielummin kun sm-liigaa vaikka välillä sielläkin nuo mailat menee välillä miten sattuu ja estopeli kovaa. Jokatapauksessa itse tykkäsin tästä tapahtumasta vaikka siis ottelun taso jäi heikoksi ja myös noissa kisailuissa on parantamisen varaa.
 

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
En tiedä onko jossain ottelun virallisetkin tulokset mutta maalintekijät meni jotenkin näin
--
6-1 Tuppurainen
7-1 Tuppurainen
8-1 Hytönen
Poukkula tosiaan kavensi 5-2:een läpiajosta ja kahden viimeisen maalin tekijät olivat toisessa järjestyksessä eli 7-2 Hytönen (Vatanen) ja 8-2 Tuppurainen (Makkonen - Kariya). Tuppuraisen ensimmäisen maalin syötti Malmivaara ja Poukkulan maalin Koistinen, mutta aikaisempien maalien syöttäjät menivät minulta ohi. Vl-kisassa ainoat onnistujat olivat Jussi Makkonen ja Antti Virtanen, joten JYP voitti ottelun 10-2. Laukojat ja maalivahdit ko. kisassa:

Laukkanen x (Tuokkola)
Makkonen o (Kaulio)
Heikkinen x (Wallinheimo)
Jaatinen x (Härmä)
Poukkula x (Wallinheimo)
Hytönen x (Kaulio)
P. Jormakka x (Tuokkola)
Hakkarainen x (Härmä)
J. Virtanen x (Tuokkola, joka hävisi kivi-sakset-paperi-kisan)
A. Virtanen o (Kaulio)
 

habs93

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Montreal canadiens, Argentinan futis maajoukk
Pihlströmin luistelu

No ei oikein. Pillu veti reteesti epävirallisen ME:n vai mitä se Pöllänen horisi jostain Sami Kapasen vuoden 2002 NHL All Stars ottelun ennätyksen rikkomisesta... Vänä sitten kävi purkamassa vähän agressiota ja voitti lämäri kisan vaatimattomalla tuloksella 153 km/h.

Ei ollu epävirallinenkaan ennätys pihlströmin luistelu mutta kympin sakkiin ja nopeampi kun Kapsen ennätys.
Mike Gartner luisteli vuonna 1996 ajan 13.386, Pillun aikahan taisi olla 13.87.
Korjatkaa jos muistan väärin, mutta nopea on, ei käy kiiistäminen.
Vertailuksi oma "ennätys" lienee siinä 17 sekunnin paikkeilla.

http://www.cbssports.com/nhl/allstar/superskills/fastest
 

jykke

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei ollu epävirallinenkaan ennätys pihlströmin luistelu mutta kympin sakkiin ja nopeampi kun Kapsen ennätys.
Mike Gartner luisteli vuonna 1996 ajan 13.386, Pillun aikahan taisi olla 13.87.

http://www.cbssports.com/nhl/allstar/superskills/fastest

Olipas Pöllänenkin tutustunut taustoihin huonosti. Kapasen aika ja vuosi on oikein mutta vuonna 2000 Kapanen paineli tähdistöottelussa ajan 13.649. Ja tosiaan, Gartner pitää hallussaan tuota epävirallista ME-aikaa..

Mutta silti, nopea oli Pillukin.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pystyykös noita edes vertailemaan keskenään vai otetaanko tuossa huomioon jotenkin aikahyvitystä että hippoksen kenttä pienempi kun NHL:ssä?
 

habs93

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Montreal canadiens, Argentinan futis maajoukk
Olipas Pöllänenkin tutustunut taustoihin huonosti. Kapasen aika ja vuosi on oikein mutta vuonna 2000 Kapanen paineli tähdistöottelussa ajan 13.649. Ja tosiaan, Gartner pitää hallussaan tuota epävirallista ME-aikaa..

Mutta silti, nopea oli Pillukin.

Kyllä Kapanen on ollu nopsampi. Turhan nopeasti itekkin listan lukasin. Pitäis olla tarpkempi ettei kirjottele paskaa. Tänks!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös