Mainos

Ke 21.11.2012 Lukko - SaiPa

  • 14 405
  • 64

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hassua sanoa näin, mutta lähtökohtaisesti todella vaikea ottelu molemmille joukkueille. Tässä on hieman sellaista klassista yksittäiset tähdet vastaan töitä tekevä joukkue asetelmaa samoin kuin rahalla saa vs mopolla mennään tyyppistä vastakkainasettelua. Tämän kauden SaiPa on joukkue josta tykkään pirusti, mutta toisaalta on tuolla Lukossa monta kovaa pelimiestä jotka omaan SaiPaani kelpuuttaisin koska tahansa. Ei tämä ihan pelkkä Lukon muukalaislegioona vastaan meijän pojat taisto ole kuitenkaan koska löytyy Raumalta myös Suomen passilla operoivia pelimiehiä. Lisäksi Vehanen on nousemassa sille tasolle jonka Lukon menestyminen vaatii. Maalivahdeista huolimatta uskon että tänään tehdään molempiin päihin ainakin kolme maalia ja varsinainen peliaika päättyy tasan ja ylimääräinen piste jää Raumalle rankkareilla. Itse olen pisteeseenkin tyytyväinen koska huomiselta odotan kolmea pistettä vaikka en osaa perustella miksi.
 

Wolves

Jäsen
Sain juuri korvanappiini tiedon, että URHOTV:n väreissä liigadebyyttinsä tekee Mestis-kauden piristysruoske Jani Säteri. Tämä kaveri on siis selostanut TuTon matseja ja maalikoosteet Youtubessa ovat laatuviihdettä.

Mielenkiinnolla jäämme odottamaan löytyykö kentältä yhtäkään lampaankullia :D
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPalla olisi syytä tuo yv parantua. Jokereita vastaan se oli ainakin varsin luokatonta räpeltämistä. Tuli ihan Suomen maajoukkue mieleen, heh. Pidemmässä juoksussa niitä yv-maaleja tarvitaan kuitenkin, ne on aika ratkaiseva juttu.

Ja kyllä tuo Murmelin toteama av myös sietää toimia. Tuolla on nyt liuta liukkaita juutteja vastassa, joille ei parane liikaa tilaa antaa. Eli tie tukkoon pojat!

Revanssihan tässä olisi nyt tärkeätä ottaa ja pisteet kotiin, että pysytään kärjen tuntumassa. Näin.
 

Madfexx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Sain juuri korvanappiini tiedon, että URHOTV:n väreissä liigadebyyttinsä tekee Mestis-kauden piristysruoske Jani Säteri. Tämä kaveri on siis selostanut TuTon matseja ja maalikoosteet Youtubessa ovat laatuviihdettä.

Oli ihan pakko katsoa YouTubesta mikä kaveri on oikein kyseessä. Melkoista settiä tuntuu olevan muutaman klipin perusteella, mutta en ole ihan varma onko hyvä vai huono juttu, että kaveri selostaa tämäniltaisen pelin :D
 

Nötkötti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPa fanin harras toive tämän illan ottelupöytäkirjaksi:
0-1 Mankinen (Rissanen,Giliati)
1-1 Koskinen
2-1 Koskinen
3-1 Koskinen
3-2 Mankinen (Salcido,Giliati)
3-3 Giliati (Mankinen, Savilahti-Nagander)
3-4 Jekimovs (Koho,Riikola)
 

Subbani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sipsit
Lukko - Saipa peli päättyi siis 1-2 SaiPalle. Lukko oli siis niin täysi paska, että ihan nauratti katsoa peliä. Ei ollut Saipankaan peli mitään silmiä hiveltävää, mutta Lukolla on tällä hetkellä niin isoja ongelmia koko pelin kanssa, että ei mitään järkeä. Itseoikeuteutetusti Lukolle 0pistettä ja sija häntäpäässä.

Lukon tanskalaiset olivat täysin yössä, niinkuin koko jengi. Isoin miinus Philip Larsenille. Ja mitä helvettiä Kimmo Koskenkorva tekee kentällä kun on ylivoima.
 

teeveemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Alkaisi jo NHL. Puhkeaisi tuo Lukon kupla. Täysin tanskalaistrion varassa. Voin kertoa, että 100 pisteen tavoite on aika utopiaa teille. Dufva joutuu pettymään.

Kolme pistettä kelpaa. SaiPalta rutiinisuoritus riitti voittoon.
 

Viper

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ihan huippua! Näinköhän sitä kohta herää sateiseen lokakuun aamuun ja lehdestä katsoo, miten sarjataulukon hännillä komeilee kaikkien ennustusten mukaisesti pieni mestis-saipa.

Vaan ei, joukkue pelaa hyvää kiekkoa. Ei pelkkää roiskimista ja vastaiskuja, vaan ihan oikeasti rakennettuja hyökkäyskuvioita kädellisten pelaajien toimesta.

Nyt alussa näytti pahalta, kun Lukko vyörytti ja SaiPalla ei tuntunut onnistuvan mikään. Peli kuitenkin tasottui ja pitkiä pätkiä mentiin SaiPan komennossa. Loppu pelistä oli jälleen Lukon ja kokonaisuudessaan oikeastaan niin tasainen peli kuin numerotkin kertovat. Harmi lukkolaisten kannalta, että tuomari sössi viheltämällä pelin liian aikaisin poikki, mutta niitähän sattuu.

Lukon tanskalaiset eivät oikein säväyttäneet. Ihan ok pelaajia, muttei mitään erityisen maagista. Melkein parhaiten jäi mileen Riska, joka oli kulmaväännöissä suhteellisen vahva.

Giliati on kyllä ihan liian hyvä pelaaja sm-liigaan ja SaiPaan. Varmasti hinta-laatu -suhteeltaan liigan eliittiä. Tai näin olen ymmärtänyt, ettei mikään järin kallis pelaaja ole.

Mitähän vielä - vähän tuntuu noissa pompuissa olevan tuuriakin tällä kaudella. Meinaan tuossa lopussa, kun lukko pyöritti, niin melko pahoille paikoille kiekko jäi pyörimään ja kuitenkin siihen joko kerkesi SaiPalainen sohaisemaan, tai sitten Lukko-pelaaja laukoi hieman ohi, tai laukaus epäonnistui. Edellisillä kausilla tuntui, että järjestään vastustaja onnistui noista sinne-tänne pomppivista kiekoista hyödyn saamaan. Vai onko se vaan meinan pakiston hyvyyttä - tiedä häntä.

Edit: Unohtui mainita Pukka. Hyvä peli ja ihan oikeutetusti mukana kokoonpanossa.
 

JaaraMies

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaLu, Winnipeg Jets
Olishan siinä kuulunut Lukolle tasoitus maali tulla mutta toinen pelin sankareista Mr. Leppäalho päätti viheltää pelin poikki vaikka kiekko oli selvästi pelattavissa ja siitä joku Lukkolainen kävikin tyrkkäämässä kiekon maaliin.

Mutta paremmalle hävittiin!
 

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
SaiPa sai halvalla pisteet. Sen lisäksi että tuomarit antoi suoraan pisteitä SaiPalle ihmettelen Lukon peluutusta ja tuota liigan huonointa ylivoimaa. Tuntuu että pelaajille on sanottu että sopikaa keskenänne ja eivät ole päässeet siitä yksimielisyyteen miten pelataan.
 

Uno Louner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko.
Pelin kuva lienee illalla yksilöt vastaan Joukkue. Sen verran pahasti lukon peli on vieläkin juuttien ja Vehasen onnistumisten varassa.

Niissä peleissä, mitä olen SaiPalta tälläkaudella nähnyt, on lähdetty todella räväkästi vastahyökkäyksiin ja hyvällä prosentilla viimeisteltykin niistä. Luulisikin, että Tirkkonen onkin scoutannut lukon puolustuksen ja varsinkin Kovanen - Caldwell tulee olemaan ureassa tänään.

SaiPa-fanien kannattaa tänään seurata juuttien pelaamista, ovat meinaan Pelimiehiä isolla Peellä.
Lukko-fanin kannattaa seurata, kuinka pelataan joukkueena ilman ns. suuria tähtiä.

Näin ennustelin ennen peliä ja näinhän se taisi mennä? Itse jouduin tyytymään Radio Puheen kiekkokierrokseen.

Räikeä tuomarivirhe lopussa vei lukolta tasoituksen, mutta parempi joukkue voitti. Onnea SaiPa!
 

teeveemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olishan siinä kuulunut Lukolle tasoitus maali tulla mutta toinen pelin sankareista Mr. Leppäalho päätti viheltää pelin poikki vaikka kiekko oli selvästi pelattavissa ja siitä joku Lukkolainen kävikin tyrkkäämässä kiekon maaliin.

SaiPalaiset lopettivat täysin pelaamisen vihellyksen kuultuaan. Nurmi jatkoi pelaamista. On aika helppoa tehdä maali, jos peli on vihelletty poikki.

edit: En siis kiellä, etteikö Leppäaho olisi ollut liian hätäinen vihellyksensä kanssa. Maalia ei välttämättä olisi siltikään tullut vaikka peli olisikin jatkunut.
 
Viimeksi muokattu:

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Pakko yhtyä edelliseen kirjoittajaan. Vaikka Lukolta vietiin päivänselvä maali lopussa niin kyllä SaiPa voittonsa ansaitsi. SaiPa pelasi todella hyvää vieraskiekkoa eikä Lukko hävinnyt omaan paskuuteensa. Lukolla oli kyllä tontteja tulla tasoihin, mutta näin tänään.

JOUKKUE voitti.
Larsenilta hieno maali. Omiin.

++ Vehanen, ok peli.
+ Bödker, kaukana parhaasta, mutta maali silti.

-- Dufvan valinnat, hyvinpelannut Kanki vilttiin? Mites toi Riska?
- Kakkoskenttä ei tänäänkään mitään aikaan.
- Vaisu fiilis.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Ekan erän alkupuolella paikkoja olisi ollut mutta saamattomuus+Nieminen pitivät kiikarit taululla. Erän vanhetessa saipa sai otetta ja teki hienon maalin. Toinen erä oli paikoitellen näennäistä meidän painostusta ja paikoitellen saipan ylivoimaista pyöritystä jossa lukkolaiset ravasivat kuin päättömät kanat. Naurettava sähellysmaali päästettiin vielä kaiken kruunuksi.

Kolmannessa erässä saipa löi keskialueelle muurin josta tultiin roiskimalla läpi, kun tultiin, ja saatiinhan se maalikin kovan yrittämisen päätteeksi.

Mikä vittu siinä on että kun ei riparimiehiä ole mailla eikä halmeilla niin mokken saadessa kiekon tuomarit antavat hänelle minuuttitolkulla aikaa pistää se peliin mutta Nurmen maalin kohdalla kiekko ei ollut saapunut edes maalivahdille saakka vielä kun hätähousupaska jo vihelsi?!!

Kokonaisuutena SaiPa ansaitsi tänään kaikki pongonsa.

edit.
SaiPalaiset lopettivat täysin pelaamisen vihellyksen kuultuaan. Nurmi jatkoi pelaamista. On aika helppoa tehdä maali, jos peli on vihelletty poikki.
Maalikoosteen perusteella SaiPan nro 38 ei ainakaan lopeta pelaamista vaan jakaa huolella puutavaraa.
 
Viimeksi muokattu:

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Aika vahvaa mailahäirintäpeliä Saipalta yhdistettynä kovaan liikkeeseen ja keskialueen trappiin. Tuntui että tanskalaisilla meni mielikuvitus ja hermot näihin. Larsenkin kurvasi omiin toistakymmentä kertaa kun Saipa vaan möllötti asemissa keskialueella. Kevyt oli jalka Saipalla eli treenattu on "piikkipaikalla marraskuussa" metodilla.

Ja kiitos vielä Leppäalholle helvetin tunari.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Muutamia huomioita pelistä:
- RD tiivisti kolmeen ketjuun jo toisen erän puolivälissä. Hieman erikoista, kun huomennakin pelataan.
- Viltissä istuivat hyvin pelanneet Kangasmäki+Ilomäki ja ansaitusti Bertrand
- Koskinen ja Koskenkorva pelasivat heikosti. Koskenkorva viilettää ympäri kenttää ilman järkeä. Luulisi kokeneen palkkaratsun osaavan muutakin.
- Caldwell todella löysä ja asenne huono. Virtasta kaipailisin tilalle.
- Juutit kaksi erää huonoja normaalin tasoon nähden. Varsinkin Larsenilta kauden heikoin peli.
- Kolmannessa erässä Lukko taisteli ja väänsi kaiken peliin.
- Lukon pelin avaaminen ei toiminut ollenkaan ja rintamahyökkäyksiin ei päästy.
- Vehaselta kelpo peli. Toisessa erässä piti Lukon mukana pelissä.
- Toisessa kotipelissä putkeen katosta hajosi lamppu jäälle. Mikäköhän on vikana?
- SaiPan Gilliati todella liukkaalla jalalla. Erinomainen luistelija.
- Lee vaikutti melko turhautuneelta nelosketjussa. Yksi aivan uskomattoman tyhmä hyökkäyspään jäähy. Varmasti Tirkkonen odottaa mieheltä enemmän.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Saanko lainata tämän allekirjoitukseeni?

Toki saat, mutta mieluummin sillä ehdolla, että pidät sen tuonne huhtikuulle asti sitten ainakin.
 

Satellite

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Sympatiat K-Espoo & Minnesota Wild
Nniin, ansaittu piikkipaikka taas meidän :) Itse peli ei ollut ihan kaikkein parasta viihdettä...

+ 5vs5 rutiini on hyvällä tasolla. Ei ihmeitä esitetty, mutta tehokasta kiekkoa.
+ av toimi kohtuullisesti, osin Lukon paskuutta kyllä.
+ Nieminen hyvä, pitkästä aikaa vain yks päästetty maali
+ Giliati oli hyvä, Mankiselle jälleen tärkeä onnistuminen komealla onetimerillä

- yv on luvattoman huonoa, nyt pistettiin jo Flinck kokeilemaan...
- täysin turhia jäähyjä taas
- Viimeistely välillä heikohkoa

Parannettavaa siis on, parempaakin SaiPaa nähty tällä kaudella.

Lukko oli tänään varsinkin tasakentällisin aivan hukassa.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
No ei tämä nyt kauden huonoin kotipeli Lukolta ollut. Ensimmäinen erä alkoi ihan hyvän tuntuisesti, mutta aika köykäisiä ne ratkaisut olivat eli Niemistä lämmitettiin peliin. Tanskalaiset olivat suurin piirtein ainoita jotka kuitenkin ekassa erässä kiekon saivat SaiPan päätyyn, ja ylivoima oli totutun surkeaa kuten iltapäivällä ennakoinkin. En tiedä, tuntuu että Lukon jokavuotinen ongelma on tuo surkea ylivoimapelaaminen, pelaajista ja sitä yv:tä harjoittavista valmentajista riippumatta.

SaiPa teki komean avausmaalin ja melkeinpä siitä jo tiedettiin ettei Lukko tule tänään pistepussiaan lihottamaan. Ja olisi SaiPa jo ensimmäisessä erässä johtoaan lisännytkin, ellei Lukon paras pelaaja Petri Vehanen olisi paria komeaa torjuntaa tehnyt.

Toinen erä oli kuitenkin jotain järkyttävää. Ihan täysin samanlaista jääkiekkoa Lukolta kuin taannoin 0-5-tappiossa Tapparaa vastaan. Jopa tanskalaisetkin vajosivat muiden pelureiden tasolle, ja tämä näkyi sitten turhautumisena sekä Philip Larsenin tyylipuhtaana omana maalina. Vehanen olisi kiekon saanut haltuunsa ilman Larsenin tohelointia.

Todella tyytyväinen sai Lukko olla että peli oli vain 0-2 kahden erän jälkeen, sen verran suvereenisti SaiPa toista erää hallitsi. Tai Lukko oli paska, ihan miten vaan. Ylivoimaakin Lukko sai ihan riittävästi pelata toisessa erässä, mutta kun ei kulje niin ei kulje.

Kolmas erä sentään pelattiin suht koht kuten kuuluukin ja sen ansiosta tämä ei kauden huonoimmaksi kotipeliksi jää. Mikkel Bödker toi hiukan toivoa kaventamalla ylivoimamaalilla, ja olihan siinä paikkoja tasoitukseenkin mutta Jani Nieminen oli kohtalaisen hyvässä vireessä maalinsa suulla. Harmillisesti siinä lopussa tuomari ennakoi ja puhalsi pelin poikki vaikka kiekko oli pelattavissa, mutta näitähän sattuu, ei siinä mitään.

Lukosta ei kannata kehua kuin Petri Vehasta. Pete ei SaiPan avausmaalille mitään voinut eikä tietenkään sille Larsenin aivohikallekaan.

Muut Lukon pelaajat olivat sitten tasaisen harmaata massaa tai vielä huonompia. En nyt muuten ihan varmaksi mene vannomaan, mutta mielestäni Bertand, Kangasmäki ja Ilomäki eivät juuri toisen erän puolivälin jälkeen pelanneet, kolmannessa erässä eivät tainneet käydä kertaakaan jäällä? Että se siitä sitten. Eivät pelaavassa kokoonpanossa jatkaneet Koskinen ja Koskenkorva ainakaan Kangasmäkeä paremmin pelanneet.

Huomenna sitten Jokereita vastaan ja toivottavasti homma toimii siellä Lukolta yhtä hyvin kuin SaiPalta tänään.

Se piti vielä mainita että ei SaiPa tosiaan turhaan johda SM-liigaa.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Mikä vittu siinä on että kun ei riparimiehiä ole mailla eikä halmeilla niin mokken saadessa kiekon tuomarit antavat hänelle minuuttitolkulla aikaa pistää se peliin mutta Nurmen maalin kohdalla kiekko ei ollut saapunut edes maalivahdille saakka vielä kun hätähousupaska jo vihelsi?!!
Johtuu täysin siitä, että suurin osa liigatuomareista pelkää maalinedustakärhämiä kuin ruttoa. Peli vihelletään poikki mahdollisimman nopeasti, koska muutoin on mahdollista, että hyökkääjä huitoo / tönäisee / koskettaa / hengittää maalivahdin suuntaan ja sitten paikalla oleva pakki ryhtyy RTK:n töihin. Eihän se nyt saatana sovi, että maalin edessä väännettäisiin välillä vähän tiiviimmissäkin tunnelmissa.

Silloin kun ketään ei ole lähellä ei tuomareillakaan ole hätä.

- yv on luvattoman huonoa, nyt pistettiin jo Flinck kokeilemaan...
Väittäisin, että Flinckin ylivoima-aika johtui Kohon varusteongelmasta tms. Koho ei pelannut toista erää ihan loppuun asti ja silloin Flinck pääsi ylivoimalle Jekimovsin ja Löfmanin kanssa.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En tiedä, tuntuu että Lukon jokavuotinen ongelma on tuo surkea ylivoimapelaaminen, pelaajista ja sitä yv:tä harjoittavista valmentajista riippumatta.

Welling kertoi Lukon kotisivuilla ennen peliä, että ylivoimaa oli treenattu ja hiottu kuntoon treeneissä. Kentällä tämä ei näkynyt, kun sisäänvientikään ei tahtonut onnistua. Kolmannessa erässä mentiin neljällä hyökkääjällä, kun Nurmi tuli maalin edustalle. Tätä kuviota ei ollut Nurmen mukaan kuitenkaan harjoiteltu kertaakaan. Tulosta se kuitenkin tuotti. :) Eli pitäisikö jatkossa vaan jättää yv-pelin harjoitteleminen pois ja antaa Juuttien soveltaa itse?
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Welling kertoi Lukon kotisivuilla ennen peliä, että ylivoimaa oli treenattu ja hiottu kuntoon treeneissä. Kentällä tämä ei näkynyt, kun sisäänvientikään ei tahtonut onnistua.

Jospa jo huomenna Jokereita vastaan? Ei tassa murheellisen illan paatteeksi voi muutakaan sanoa. Pakko kaantaa katseet tuleviin peleihin.

Ja Saipalle onnittelut voitosta. Ottakaa sama huomenna Porissa.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jaaha, no se on hyvä että ylivoimaa on treenattu. Kuinkahan kamalaa se olisi ollutkaan jos ei olisi treenattu?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös