Kausi 2013-2014 polkaistaan käyntiin huomenissa ja heti ensimmäiselle kierrokselle sattuu tälläinen herkkupala Mikkeliin.
Harjoituskausi meni miten meni ainakin vierasjoukkueen osalta. SaPKo harjoitteli 7 ottelua joista se voitti 2 ja hävisi 5. Jotenkin on sellainen kutina, ettei kotijoukkueenkaan otteet olleet ihan sitä mitä odotettiin. Kotisivulta ei näkynyt tuloksia joten en ala niitä mistään kaivelemaan, mutta mieleen on jäänyt, että KooKoo taisi pölläyttää Jukureita peräti kolmesti tukkaan. Saa korjata jos meni vikaan.
Kokoonpanoja ei tietystikkään ole tiedossa, mutta SaPKolta puuttuu varmuudella Hyökkääjistä Heiskanen, Huttu ja Essen jotka ovat kaikki toipilaita. Eilen varmistui, että SaPKoa saapuu toisesta linnakaupungista auttamaan hyökkääjä Eetu-Ville Arkiomaa, puolustajat Petteri Nikkilä ja Lauri Kärmeniemi sekä maalivahti Timo Niemi. HIFK:stä Essenin loukkaantumista paikkaamaan saapui Aki Kivelä.
Kaikkien muiden pitäisi pelata paitsi Niemen, sillä maalissa on ilmoitettu seisovan Jani Kautto.
Jukureiden tilanteesta loukkaantumisten ym. suhteen ei ole suurempaa tietoa joten josko joku siltä kantilta Savoa kertoisi lisää.
Peliä en pääse näkemään vaikka mieli tekisi. Jospa se MestisTV näyttäisi. Vai näyttääkö?
Jukurit on kova, mutta SaPKokaan ei enää niin heikko kuin vielä vähän aikaa sitten näytti. Räppään tulosveto veikkauksen optimistisesti 2-3.
E: SaPKo avausottelussa
1. Mikko Nuutinen - Ville Eskelinen - Jesse Laaksonen
Iiro Vehmanen - Jori Pakkanen
2. Mika Mörsky - Joonas Toivanen - Eetu-Ville Arkiomaa
Petteri Nikkilä - Ilari Metsola
3. Mika Hyvärinen - Pekka Niemimaa - Niklas Huovila
Lauri Kärmeniemi - Anssi Virkki
4. Teemu Suhonen - Niko Kallela - Aki Kivelä
MV : Kautto (Niemi)

Viimeksi muokattu: