Hienoja hetkiä on tänne kertynyt kyllä ja yli seurarajojenkin tulee usein vieläkin herkistyttyä monien äärellä mm. Koivun/Lemieux:n paluu sairauden jälkeen, Konstantinovin muistaminen, Bourquen juhlat ja lukuisat paitaseremoniat, vain jollain järjellä selittämättömällä tavalla herkistävät.
Iän (yli 30) ja seuravalinnan johdosta, nuo omat ykköshetket tosiaan ajoittuvat pääasiassa tuonne 80-luvun puolivälin ja 90-luvun alun paikkeille, jolloin myös hienoja hetkiä koettiin, vaikka seuraaminen muuten oli hieman erilaista ja rajoittuneempaa kuin ennen nettiä.
Isles-laseilla ei voi olla lisäämättä vielä paria pätkää, jotka eivät edes johtaneet mestaruuteen, mutta olivat muuten ainutlaatuisia:
I) Easter Epic-nimellä tunnetaan keväällä 1987 käyty Capitalsin ja Islandersin välinen mittelö playoffien ensimmäisellä kierroksella, joka ajoittui pääsiäiselle. Samat jengit olivat jo kohdanneet neljä kertaa putkeen jatkopeleissä. Tällä kaudella Caps sijoittui juuri Islesin yläpuolelle ja heidän riveissään pelasivat mm. Mike Gartner, Larry Murphy, Scott Stevens ja Kevin Hatcher. Kovia jätkiä ja varsinkin pakisto oli melkoinen;mm. Larry Murphy teki runkosarjassa kunnioitettavat 81 pistettä siniviivalta, voittaen joukkueensa sisäisen pistepörssin. Islanders oli hyökkäysvoittoisempi mm. Trottierin, Bossyn, LaFontainen, Mäkelän ja Brent Sutterin voimin.
Sarja meni Washingtonissa ensin 1-1 tahdissa, Capsien viedessä sen jälkeen pelit 2-0 Nassaussa (todistin itse ekan pelin 2-0 tappiota). Voitoin 3-1 Capitals oli lähes varma jatkaja pelien siirtyessä taas Washingtoniin, mutta voitot vieraissa sekä kotona toivat sarjan tasatilanteeseen 3-3. Ratkaiseva 7. peli oli jälleen pääkaupungissa täyden hallin edessä, ja peli esitettiin sekä ESPN:llä, että Hockey Night in Canadan lähetyksessä lauantaina 18.4.1987 klo 19.30 (EST), sillä muut sarjat olivat jo ohi. Ottelu venyi lopulta 2-2 tilanteessa jatkoille ja aina neljänteen jatkoerään asti sunnuntain puolelle, kunnes LalalaFontaine iskee kello 01.58 yöllä...
Joku on koonnut pelistä neliosaisen koosteen tubeen, ja näistä ratkaiseva
tässä mukana mm. hieman nuoremmat MacLean&Cherry
II) Kaudella 1992-93 Pittsburgh Penguins havitteli kolmatta mestaruuttaan putkeen ja voittikin koko runkosarjan näytöstyyliin, peräti neljän pelaajan iskiessä yli 100 pistettä, joista yksikään ei edes ollut Jagr-nimeltään (94p).
Tuo Penguins-joukkue on jotenkin itselleni säilynyt mielessä hyökkäysvoimaltaan kovimpana jenginä koskaan; Lemieux, Stevens, Tocchet, Francis, Jagr, Mullen + Larry Murphy sinisellä. Muut pakit olivat kädettömiä ja jalattomia, mutta tuolloin sekään ei ollut pakille pahe, varsinkin jos Barrasso piti kioskia pystyssä maalilla.
Islandersillakin oli melko hyvä jengi, mutta Pierre Turgeonin jälkeen nimet Thomas, King, Hogue ja Flatley eivät olleet aivan Bossyn ja Trottierin veroisia taitureita. Eikä tilannetta helpottanut kun
Capitalsien Dale Hunter teloi Turgeonin saikulle ennen Penguins-sarjaa, eikä mies enää toipunut ennalleen vaikka palasikin vielä.
Isles-Pens-sarjassa kohtasi myös Al Arbour entisen valmentajansa Scotty Bowmanin. Arbour tyylilleen uskollisena piti omiensa puolia ja esti mm. perusjyrä David Volekin lähettämisen farmiin/waivers-listalle, sillä Al katsoi miehen omaavan luonnetta. Ylivertainen materiaalikaan ei pelastanut Bowmania Arbourin poikien viedessä sarjan peliin seitsemän ja sen jatkoajalle, jolloin
omistajien hylkäämä David Volek astui esiin toteuttaen yhden suurimmista yllätyksistä NHL playoffeissa ikinä.
III) Tämän kaiken jaarittelun jälkeen voi summata vielä viimeisimmän henk.koht. sykähdyttäneen hetken, kun Arbourille annettiin tilaisuus johtaa 1500. pelinsä 2007 75-vuoden iässä ja Easter Epicissä torjunut Hrudey sai
"Tutkan" sumenemaan kyynelistä.