Kautta-aikain parhaat NHL hetket

[Parker27]

Tappara lomille!

E: Jokinen laittaa riparin sisään.

hmm? :-) Nyt tais astua Kuival kasaan paskaa. Eli väärä ketju kenties?

 

[Kuival]

hmm? :-) Nyt tais astua Kuival kasaan paskaa. Eli väärä ketju kenties?

Ihan puhtaasti :) Kun on neljä eri välilehteä niin männöö sekaisin. Poistinpa pois.

 

[dana77]

2002 Konferenssifinaalit Detroit-Colorado ja seitsemäs peli. Sarja on tasan 3-3 (daa) ja edessä on jännittävääkin jännittävämpi game 7. Detroit vie pelin niukasti 7-0. Colorado saa kiekon kerran maalin, mutta sekin hylättiin jostain syystä. Olisin mielelläni nähnyt Patrick Royn itkevän vaihtoon päästyään, mutta olihan se ilme nytkin aika priceless.

Myös saman sarjan pelin 6 Patrick Royn huikea vapaudenpatsas-torjunta on lämpimimpiä muistoja eva:
http://www.youtube.com/watch?v=YXm0HVq_7-I

 

[Saskatoon]

Itselleni ehkä nuo parhaimmat NHL-hetket ovat kun Selännen voittaa Stanley Cupin ja se kun Joe Sakic antaa Stanley Cup-pokaalin Ray Bourquelle. Kunnon class act Sakicilta

 

[Sambody]

Itselleni ehkä nuo parhaimmat NHL-hetket ovat kun Selännen voittaa Stanley Cupin ja se kun Joe Sakic antaa Stanley Cup-pokaalin Ray Bourquelle. Kunnon class act Sakicilta

Nämä ovat kyllä olleet ehdottomasti parhaita hetkiä minulle NHL:n seuraamisessa. Tähän listaan kuuluu myös Andreychukin pääsy vihdoin nostelemaan Kannua oliko se nyt 2004. Hieno nähdä miten vuodesta toiseen hommia paiskineet veteraanit vihdoin ja viimein lopulta saa sen himoitumman palkinnon työstään.

 

[Caniac]

Kun Justin Williams iski kesäkuun 19. päivä vuonna 2006 (tai no oikeastaan 20. päivä) kiekon tyhjään Oilers-maaliin pelikellon näyttäessä jäljellä olevaksi ajaksi minuutin ja yhden sekunnin. Tämä pysyy varmasti parhaana hetkenä ainakin niin kauan, kunnes Stanley Cup saadaan uudestaan Raleighiin.

Toki viime kevään seitsemäs Bruins-ottelu ja Scott Walkerin jatkoaikamaali nousee myös yhdeksi hienoimmista hetkistä NHL-kiekon parissa.

 

[Henkka]

2002 Konferenssifinaalit Detroit-Colorado ja seitsemäs peli. Sarja on tasan 3-3 (daa) ja edessä on jännittävääkin jännittävämpi game 7. Detroit vie pelin niukasti 7-0. Colorado saa kiekon kerran maalin, mutta sekin hylättiin jostain syystä. Olisin mielelläni nähnyt Patrick Royn itkevän vaihtoon päästyään, mutta olihan se ilme nytkin aika priceless.

Myös saman sarjan pelin 6 Patrick Royn huikea vapaudenpatsas-torjunta on lämpimimpiä muistoja eva:
http://www.youtube.com/watch?v=YXm0HVq_7-I

Kyllä se tämä yhdistelmä on. Nousu 2-3 tappiotilanteesta päästämättä yhtään maalia kahdessa pelissä. Harvoin sitä on ollut niin maansa myynyt kuin Forsbergin iskettyä jatkoajalla sen viidennen pelin voiton Detroitissa.

Seitsemäs taasen oli niitä todella harvoja pelejä, jolloin loppua sai vaan juhlia eikä tarvinut jännittää. Onhan niitä jännityspelejäkin ollut, mutta kyllä se tuo Avs-rivalryn tyrmäysisku oli jotakin niin mahtavaa.

Muutenkin tuota paria pidettiin jo moraalisena Stanley Cup -finaalina ja olihan se Carolina sitten toki tiukan taistelun jälkeen suhteellisen helppo pala finaalissa.

 

[Meikku]

Kevät 1997, Kevät 1998, Kevät 2002 ja Kevät 2008.

Jannemaalle myös erikoismaininta 97 keväästä.

 

[Finnish Isles]

Hienoja hetkiä on tänne kertynyt kyllä ja yli seurarajojenkin tulee usein vieläkin herkistyttyä monien äärellä mm. Koivun/Lemieux:n paluu sairauden jälkeen, Konstantinovin muistaminen, Bourquen juhlat ja lukuisat paitaseremoniat, vain jollain järjellä selittämättömällä tavalla herkistävät.

Iän (yli 30) ja seuravalinnan johdosta, nuo omat ykköshetket tosiaan ajoittuvat pääasiassa tuonne 80-luvun puolivälin ja 90-luvun alun paikkeille, jolloin myös hienoja hetkiä koettiin, vaikka seuraaminen muuten oli hieman erilaista ja rajoittuneempaa kuin ennen nettiä.

Isles-laseilla ei voi olla lisäämättä vielä paria pätkää, jotka eivät edes johtaneet mestaruuteen, mutta olivat muuten ainutlaatuisia:

I) Easter Epic-nimellä tunnetaan keväällä 1987 käyty Capitalsin ja Islandersin välinen mittelö playoffien ensimmäisellä kierroksella, joka ajoittui pääsiäiselle. Samat jengit olivat jo kohdanneet neljä kertaa putkeen jatkopeleissä. Tällä kaudella Caps sijoittui juuri Islesin yläpuolelle ja heidän riveissään pelasivat mm. Mike Gartner, Larry Murphy, Scott Stevens ja Kevin Hatcher. Kovia jätkiä ja varsinkin pakisto oli melkoinen;mm. Larry Murphy teki runkosarjassa kunnioitettavat 81 pistettä siniviivalta, voittaen joukkueensa sisäisen pistepörssin. Islanders oli hyökkäysvoittoisempi mm. Trottierin, Bossyn, LaFontainen, Mäkelän ja Brent Sutterin voimin.

Sarja meni Washingtonissa ensin 1-1 tahdissa, Capsien viedessä sen jälkeen pelit 2-0 Nassaussa (todistin itse ekan pelin 2-0 tappiota). Voitoin 3-1 Capitals oli lähes varma jatkaja pelien siirtyessä taas Washingtoniin, mutta voitot vieraissa sekä kotona toivat sarjan tasatilanteeseen 3-3. Ratkaiseva 7. peli oli jälleen pääkaupungissa täyden hallin edessä, ja peli esitettiin sekä ESPN:llä, että Hockey Night in Canadan lähetyksessä lauantaina 18.4.1987 klo 19.30 (EST), sillä muut sarjat olivat jo ohi. Ottelu venyi lopulta 2-2 tilanteessa jatkoille ja aina neljänteen jatkoerään asti sunnuntain puolelle, kunnes LalalaFontaine iskee kello 01.58 yöllä...

Joku on koonnut pelistä neliosaisen koosteen tubeen, ja näistä ratkaiseva tässä mukana mm. hieman nuoremmat MacLean&Cherry

II) Kaudella 1992-93 Pittsburgh Penguins havitteli kolmatta mestaruuttaan putkeen ja voittikin koko runkosarjan näytöstyyliin, peräti neljän pelaajan iskiessä yli 100 pistettä, joista yksikään ei edes ollut Jagr-nimeltään (94p).

Tuo Penguins-joukkue on jotenkin itselleni säilynyt mielessä hyökkäysvoimaltaan kovimpana jenginä koskaan; Lemieux, Stevens, Tocchet, Francis, Jagr, Mullen + Larry Murphy sinisellä. Muut pakit olivat kädettömiä ja jalattomia, mutta tuolloin sekään ei ollut pakille pahe, varsinkin jos Barrasso piti kioskia pystyssä maalilla.

Islandersillakin oli melko hyvä jengi, mutta Pierre Turgeonin jälkeen nimet Thomas, King, Hogue ja Flatley eivät olleet aivan Bossyn ja Trottierin veroisia taitureita. Eikä tilannetta helpottanut kun Capitalsien Dale Hunter teloi Turgeonin saikulle ennen Penguins-sarjaa, eikä mies enää toipunut ennalleen vaikka palasikin vielä.

Isles-Pens-sarjassa kohtasi myös Al Arbour entisen valmentajansa Scotty Bowmanin. Arbour tyylilleen uskollisena piti omiensa puolia ja esti mm. perusjyrä David Volekin lähettämisen farmiin/waivers-listalle, sillä Al katsoi miehen omaavan luonnetta. Ylivertainen materiaalikaan ei pelastanut Bowmania Arbourin poikien viedessä sarjan peliin seitsemän ja sen jatkoajalle, jolloin omistajien hylkäämä David Volek astui esiin toteuttaen yhden suurimmista yllätyksistä NHL playoffeissa ikinä.

III) Tämän kaiken jaarittelun jälkeen voi summata vielä viimeisimmän henk.koht. sykähdyttäneen hetken, kun Arbourille annettiin tilaisuus johtaa 1500. pelinsä 2007 75-vuoden iässä ja Easter Epicissä torjunut Hrudey sai "Tutkan" sumenemaan kyynelistä.

 

[dana77]

Tuo Penguins-joukkue on jotenkin itselleni säilynyt mielessä hyökkäysvoimaltaan kovimpana jenginä koskaan; Lemieux, Stevens, Tocchet, Francis, Jagr, Mullen + Larry Murphy sinisellä. Muut pakit olivat kädettömiä ja jalattomia, mutta tuolloin sekään ei ollut pakille pahe, varsinkin jos Barrasso piti kioskia pystyssä maalilla.

Loistava kirjoitus Finnish Isleltä. Vähän toisella tavalla lihaa luiden ympärillä kun sillä että jollain nenä ja housut kastuu jostain seremonioista IMHO. Kuitenkin tästä sarjasta haluaisin sanoa kaksi asiaa. Ensinnäkin tämä Rich Pilon - Kevin Stevens taklaus on maininnan arvoinen koko sarjan (ja Penguinsin dynastian päättymisen, kiitos siitä) kannalta
http://www.youtube.com/watch?v=167X7PjO6oo
(meni muuten just niinkuin ulkomuistista muistinkin, että luja mutta puhdas taklaus keskialueella vastapalloon...)

Toisekseen Barrasso oli ja on ollut paska maalivahti, jopa sen ajan standardeilla. Ei sillä, että se ratkaissut olisi toisessa päässä oli Glen Healy.

 

[Teloch]

Toisekseen Barrasso oli ja on ollut paska maalivahti, jopa sen ajan standardeilla.

Kyllä, voi kyllä. Parhaimpia NHL-muistoja pitäisi eritellä paremmalla ajalla, ettei menisi pelkäksi listaukseksi, mutta herra Barrasso olisi lähellä ensimmäistä mainintaa jos tämä olisi tuskaisimmat NHL-muistot -ketju. Se fiilis kun Penguins ilmoitti sekä Barrasson että Wreggetin jatkosopimuksista samaan aikaan joskus 90-luvun puolivälin tienoolla...

 

[TonyClifton]

II) Kaudella 1992-93 Pittsburgh Penguins havitteli kolmatta mestaruuttaan putkeen ja voittikin koko runkosarjan näytöstyyliin, peräti neljän pelaajan iskiessä yli 100 pistettä, joista yksikään ei edes ollut Jagr-nimeltään (94p).

Tuo Penguins-joukkue on jotenkin itselleni säilynyt mielessä hyökkäysvoimaltaan kovimpana jenginä koskaan; Lemieux, Stevens, Tocchet, Francis, Jagr, Mullen + Larry Murphy sinisellä. Muut pakit olivat kädettömiä ja jalattomia, mutta tuolloin sekään ei ollut pakille pahe, varsinkin jos Barrasso piti kioskia pystyssä maalilla.

Islandersillakin oli melko hyvä jengi, mutta Pierre Turgeonin jälkeen nimet Thomas, King, Hogue ja Flatley eivät olleet aivan Bossyn ja Trottierin veroisia taitureita. Eikä tilannetta helpottanut kun Capitalsien Dale Hunter teloi Turgeonin saikulle ennen Penguins-sarjaa, eikä mies enää toipunut ennalleen vaikka palasikin vielä. Ylivertainen materiaalikaan ei pelastanut Bowmania Arbourin poikien viedessä sarjan peliin seitsemän ja sen jatkoajalle, jolloin omistajien hylkäämä David Volek astui esiin toteuttaen yhden suurimmista yllätyksistä NHL playoffeissa ikinä.

Toisen paras hetki ja toisen tuska. Itse innostuin seuraamaan NHL:ää 1990 kun molemmat suosikkipelaajani Jagr ja Hasek lähtivät rapakon taakse. Joten tuolloin tuli fanitettua tottakai Pingviinejä ja Haukkoja. Kuinka ollakkaan molemmat pelasivat finaalissa -92 Pingujen napatessa toisen Stanleyn? Kauden viimeinen ottelu tuolta vuodelta lieneekin itselle se tärkein livenä katsottu peli? Jagrin upea pujottelu jossa meni kolme tai neljä pelaajaa aivan solmuun. Ja sitten nuori Hasek pääsi paikkaamaan Belfouria tämän imuteltua pari häkkiä. Hasekin poikittainen makuutorjunta jossa hanska jää ylös tuli myös viimeistään tuolloin tutuksi Mariolle ja muille mantereen toisella puolella.

Takaisin lainaukseen -> Niinkuin mainitsit Pinguilla oli ehkä historiansa paras joukkue hyökkäyssuuntaan? Kaikki ne harvat Penguins-pelit jotka näin ruotsin kanavalta (Enpä muista enää mikä kanava oli kyseessä?) olivat juuri mahtavaa hyökkäysvoittoista peliä. Pinguilla olikin jalkeilla ehkä jopa Edmontonin kulta-aikoja parempi hyökkäyskalusto? Siksi tuo putoaminen noin aikaisessa vaiheessa oli todella yllätys Islandersin keskiverto porukkaa vastaan. Volekhan taisi lopettaa uransa suhtaikaisin selkävaivojen vuoksi?

 

[Dominator39]

Kevät 1997, Kevät 1998, Kevät 2002 ja Kevät 2008.

Sama! Varsinkin tuo kevät 1997 oli ikimuistettava koska Punasiivet eivät olleet vuosiin kannua kotiin tuoneet. Ja kun ratkaiseva peli pelattiin vielä kotona oli tunnelmakin sen mukainen.

Kausi 1998 oli sitten melkoista jyräämistaä alusta loppuun asti. Varsinkin finaalit olivat loppujen lopuksi Detroitin ylivoimaista näytöstä. Ja erityisesti tuo kannu oli mukava voittaa juuri Vladdyn takia.

Vuosi 2002 oli sitten melkoinen All Stars joukkue ja joukkueessa oli melkoinen määrä tulevia ja nykyisiä Hall of fame pelaajia. Ensimmäisen kannun voittaminen muutamalle pitkän uran tehneelle (mm. Hasek, Robitaille, Olausson)pelaajalle oli unelmien täyttymys.

2008 mestaruus oli myös mukava voittaa sillä olihan jo viimeisestä kannusta kulunut jo liian monta kautta! Varsinkin Dallas Draken palaaminen kotiin ja kannun nostaminen kohti kattoa pysyy mielessä pitkään!

 

[TML]

2008 mestaruus oli myös mukava voittaa sillä olihan jo viimeisestä kannusta kulunut jo liian monta kautta.

Tää on niin myrkkyä... 6 vuotta = liian monta kautta.

 

[HemmoP]

Kyllähän kevät/kesä 1997 on jäänyt mieleeni kahdestakin syytä
vlad.

No kyllä kolmaskin syy tulee mieleen:

Edellisen vuoden payback

http://www.youtube.com/watch?v=Kou0p5oI4Xk

"Welcome to old time hockey!" :)

 

[oiler99]

Kyllähän Edmonton Oilers on tarjoillut niitä unohtumattomia hetkiä dynastiavuosien jälkeenkin:

CuJon huikea torjunta ja seuraavasta tilanteesta Marchant pistää läpiajosta kiekon häkkiin

Joukkotappelu Buffaloa vastaan 1999

Doug Weight iskee hattutempun Dallasia vastaan vuoden 2000 pudotuspeleissä

Patrik Stefan vetää tyhjästä maalista ohi ja Ales Hemsky rankaisee vastahyökkäyksestä

Sekä tietysti vuoden 2006 Stanley Cup-finaalit, jossa se jäi niin pienestä kiinni...

 

[LaTe_Show]

Kaksi tapausta nousee ylitse muiden:

- Joulukuun 30, vuosi 1981: Gretzky tekee Phillya vastaan viisi maalia, ja samalla tekee 50 maalia 39 ottelussa.

- Huhtikuun 9, vuosi 2002: Koivun paluuottelu.

 

[Finnish Isles]

Takaisin lainaukseen -> Niinkuin mainitsit Pinguilla oli ehkä historiansa paras joukkue hyökkäyssuuntaan? Kaikki ne harvat Penguins-pelit jotka näin ruotsin kanavalta (Enpä muista enää mikä kanava oli kyseessä?) olivat juuri mahtavaa hyökkäysvoittoista peliä. Pinguilla olikin jalkeilla ehkä jopa Edmontonin kulta-aikoja parempi hyökkäyskalusto? Siksi tuo putoaminen noin aikaisessa vaiheessa oli todella yllätys Islandersin keskiverto porukkaa vastaan. Volekhan taisi lopettaa uransa suhtaikaisin selkävaivojen vuoksi?

Volek tosiaan lopetti tuon jälkeen ja Pens- sarja tavallaan onkin nostanut hänen arvonsa suuremmaksi kuin ehkä oikeasti olikaan.

Tuo Penguins-joukkue on kyllä jäänyt itseänikin kiehtomaan, sillä se oli niin epäsuhtaisesti koottu. Toki runkosarja puhui puolestaan jengin vahvuuksista, mutta tosiaan Barrasso ei ollut ikinä niin kova kuin Buffalossa ja pakisto oli aivan poikkeuksellisen kädetön suhteessa hyökkääjiin. Vielä edelliskaudellahan Murphyn tukena oli eräskin Paul Coffey, joka teki järjettömiä tehoja Pens-paidassa ja osaltaan varmasti vaikutti mestaruuksiin melkoisesti. En tiedä miksi hänet treidattiin tai miksi jotain Mullenia tai McEachernia ei vaihdettu kunnon pakkiin, sillä varaa oli hyökkääjien suhteen vaikka kuinka.

Edmonton oli tasapainoisempi joukkueena, mutta puhtaasti hyökkäystaidoiltaan Penguins oli kovempi mielestäni selvästi.

Tämä kaikki on tietenkin semi OT-läppää ketjun aiheeseen, mutta tähän laajemmin liittyen Lemieux-Jagr-kaksikko tarjosi kuitenkin niin paljon kohokohtia, ettei niitä yhteen youtube-pätkään saisikaan. Avauspeli tuntui tuolloin olleen paljolti kiekon antamista Mariolle omassa päässä ja hän matkalla päätti kuka tulisi maalin tekemään Mike Langen revitellessä "He shoots and scoresss!". Moni noista jäi mieleen vaikka en Penguinseja seurannutkaan, jengi oli vaan niin kova ylöspäin ettei voinut välttyäkään.

Stevens-Pilon-törmäys on kyllä ihmeellinen kun molemmat varautuvat tilanteeseen, mutta Stevens menettää tajunsa jo törmäyshetkellä pudoten jäähän kylmänä naama edellä. Ei kuitenkaan ensimmäinen töötti ollut kummallekaan ja kai Pilonilla osuu joku kovempi osa Stevensiin, vaikka pätkästä ei vain saa selvyyttä.

Samassa sarjassa Kasparaitis otti Lemieux'n silmätikukseen ja kai saikin miestä horjutettua, vaikka Penseilläkin oli kylliksi ilkeyttä vastata tähän. Liekö vain sattumaa että Darius lopulta Pittsburghiin hommattiin?

Ehkä pari mestaruutta ja mahtava runkosarja vain olivat liikaa Penguinseille tuolloin. Suurin odotusarvo oli PIT-MTL-parilla kun Montrealillakin oli huima rosteri, joka pudotti Islesin melko helposti, ja meni aina Cupiin asti.

 

[Hyttynen]

03-04 Flyers-Leafs playoffs-sarja

Siinä sarjassa oli tunnelmaa. Kaksi kovaa, aika veteraani pitoista joukkuetta otti toisistaan mittaa. Flyers oli lopulta melko selkeästi parempi, mutta 6. peliin ja jatkoajalle se meni. Ensin Tuckerin töötti Kapaseen, joka urhoollisesti kuitenkin antoi pelin jatkua vaikka päähän sattuikin, ja sitten JR:n maali, joka on yksi hienoimmista kiekkomuistoistani. Kun elämä murjoo ja kaikki ottaa aivoon, niin tuon maalin katseleminen aina vähän helpottaa.

Siinä sarjassa oli myös sellaista kunnon sodan tunnetta, mitä minä katsojana en ole sittemmin tuntenut. Ehkä näissä nykyisissä sarjoissa, joissa nuoret pojat, ensikertalaiset ovat siellä rähisemässä toisilleen ei vaan ole samaa tunnetta kun vuosikaudet tuolla pelanneet ja "edes sitä yhtä sormusta" metsästävät vanhemmat pelaajat, pitkäaikaiset kaverukset ja viholliset, haastavat toisiaan.

Hienoa aikaa se. Ja siksi onkin ikävä kun tuo Leafs taapertaa noin. Tosin eipä sekään joukkue enää niin suuria tunteita herätä kun Tuckerit, Sundinit ja muut vanhat inhokit ovat Toronton jäät jo jättäneet.

 

[Rod Weary]

Kyllähän sen ensimmäinen, joka tulee mieleen, oli hetki jolloin Ray Bourque voitti Stanley Cupin. Väärässä joukkueessa, mutta hienossa seurassa, niin hienossa, että Joe Sakic luovutti kannun ennen omaa juhlintaansa Raymondille. Seurasin tuota hetkeä Turussa, krapulaisena sohvalla maaten, ja tihrustin.

Juuri eilen sattumalta puhuttiin vaimon kanssa otsikon aiheesta. Minulle se hienoin hetki oli myös tämä sama. En muista, olinko krapulassa, Turussa en ainakaan ollut, mutta jotenkin noin se meni.

PS. Tuolla hetkellä olin erityisen ylpeä siitä, että olin aina pitänyt Sakicia suosikkipelaajanani.

 

[TML]

Hienoa aikaa se. Ja siksi onkin ikävä kun tuo Leafs taapertaa noin. Tosin eipä sekään joukkue enää niin suuria tunteita herätä kun Tuckerit, Sundinit ja muut vanhat inhokit ovat Toronton jäät jo jättäneet.

Meikeläinen ei vieläkään pysty katselemaan tuota JR:n voittomaalia Tuckerin pommin jäljiltä. McCabe ja Leetch muistaakseni uinuivat tuossa maalissa (jompi kumpi hyppäsi kentälle myöhässä). Oltiin menty aivan helvetin pitkä pätkä ilman pelitaukoa ja maalipaikkoja oli siunaantunut molemmille, puhumattakaan tuosta Tuckerin megapommista. Ei pystynyt liikkumaan mihinkään seuraavaan tuntiin kun Roenick teki tuon JA-maalin.

Leafsihan nousi vielä 0-2 asemasta tasoihin kolmannen erän vikalla kympillä ja ottelun lopussa Leafsilla oli huikea momentum päällä ja Domi taisi vetää tolppaankin.

Edellisenä vuonna Flyers ja Leafs pelasivat myöskin playoff-sarjan vastakkain, silloin ekalla kierroksella. Siitäkään ei tunnetta puuttunut kun Domi ja Brashear ottivat toisessa pelissä yhteen ja lopulta Flyers vei Game sevenin 6-0 tai 6-1 tuloksella. Erittäin kovia pettymyksiä nuo kaksi sarjaa olivat, sillä molempina vuosina Leafs nipulla olisi ollut mahkut mennä vaikka päätyyn.

Paljon ovat molemmat joukkueet muuttuneet noista vuosista ja samaa kiimaa ei ole näkyvissä tänä päivänä.

 

[Osmo Rapeli]

Löytyipä upea pätkä Youtubesta.

Linkki

Kyseessä on tappelu, jossa ovat vastakkain Rick Tocchet ja nykyinen Caps-GM George Mcphee. Ensinnäkin, tappelu on komea, kunnon old school-mätkintää. Lisäarvoa pätkälle tulee siitä, kun tuolloin Rangersin kakkosveskana ollut Glen Hanlon aloittaa vouhotusshownsa penkiltä. Kunnon meno päällä! Yrittää ilmeisesti provosoida Tocchetia ja Flyersin penkkiä. Kyseisen penkin takana viilipyttynä pyrkii olemaan Mike Keenan. Iron-Mike hermostuu kuitenkin sen verran, että joutuu oikein kahmimaan rakastamiaan jääpaloja.

Ohh...the grate ole daze...Machtavaa!

 

[Boogey]

93'

http://www.youtube.com/watch?v=9EkEQk-z0eU

Ikää oli 11v, kavereissa liuta Kings faneja. Roy... kullatut muistot mutta oli se uskomaton suoritus.

Heti perässä http://www.youtube.com/watch?v=mRZKAdqdUHI

ja viime kevään http://www.youtube.com/watch?v=4AFhIhZGhpk

 

[ipaz]

Kyllä ikimuistoisin hetki on varmastikin tämä kun Joe Sakic ojentaan Cupin Ray Bourquelle. Silloinen tyttöystäväni kovasti ihmetteli että mitä minä oikein nieleskelen siinä yksiön sängynkulmalla keskellä yötä telkkaria katsellessa. Hieno hetki.

Myös livenä telkkarista nähty Marion Lemieuxin Minnesota-pakkien kebabille vienti 1991 finaalissa on syöpynyt verkkokalvoihini ikuisiksi ajoiksi. Varmasti osin siksi että olin kova North Stars-fani tuolloin ja tuo av-maali närästi kovasti, vaika onhan se kaunis kun mikä. Shawn Chambers ja Neil Wilkinson muistanevat tuon kanssa ikuisesti.

Sitten tietysti March 26 brawl jota kanssa katsottiin suorana porukalla kaverin luona. Siinä aukes silmät ja karisi unihiekat kun tuo mylläkkä alkoi.

 

[Tähtipakki]

Huikeimmat hetket

Niitä on neljä:

Kiehautti. Vitutti suorastaan.

Parasta Tappelu ei sinästä kummoinen ollut, mutta Laraque ja Brashear kuuluvat lempipelaajiini, hienoja miehiä molemmat.

Liian huikeaa! Uskomaton mies tuo St.Patrick. Idolini omana maalivahtiaikanani juniorina, ja pysyy idolina viimeiseen leposijaan saakka.

Tämä vaan saa aina hymyn huulille. Vielä kun Osbadin tilalle olisi saanut Hasekin tuommoiseen tappeluun, olisi se ollut sanoin kuvaamatonta. Kerran herrat yrittivät, mutta eivät kerenneet päästä edes toistensa kimppuun.