Kautta-aikain parhaat NHL hetket

[Kourujärven Ponnistus]

Kautta aikain parhaat NHL-muistot

Ehkä en osaa hakea, mutta tälläiselle ketjulle on mielestäni tilausta.

Mitkä ovat upeimmat muistosi/parhaat hetkesi NHL:n parissa?

Aloitetaan vaikka tällä:"52...53...54...Mike Bossy's record is no more"

Teemu Selänne tekee tulokasennätyksen 54 maalia (Entinen ennäys Mike Bossy 53 maalia)

http://www.youtube.com/watch?v=Q2Lj0ZMEa40

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Muistan monia, mutta jostain syystä tämä tulee aina mieleen:

Owen Nolan 1997 All-Stars. Katsoin tuon livenä, eikä tuota hattutempun viimeistellyttä voi kuin rakastaa... Hasekille "tonne tulee" ja sinnehän se menee. Jos joku on joskus ollut kuuma, se oli juuri tuossa.

Ehkä myöhemmin voin kaivaa erään 68-10-66 -ketjun edesottamuksia. Eikä erään #19 tekoja voi ohittaa, joka kasasi Vancouveriin Kanadan jengin...

Onhan noita, mutta nämä ovat jostain syystä ensimmäisiä.

 

[Finnish Isles]

Selänteen ennätys on muistissa, ja tuosta varmasti osaltaan alkoi NHL:n saama suurempi huomio täällä, sillä tuskin Kurrin aikaan yhtään kokonaista peliä näytettiin, suorana ainakaan.

On monta kautta, jotka haluaisin muistaa kun New Yorkin naapurissa lapsuuden 1980-luvulla vietin, mutta niin moni lapsen muisto sekoittuu myöhemmin nähtyihin pätkiin, että en uskalla edes 1982 Stanley Cupia listata vaikka ko. pudotuspeleistä onkin hämäriä muistoja, mutta aikaero Vancouveriin oli viimeisten kahden pelin osalta ainakin liikaa.

Se paras hetki oli käytännössä kun neljän mestaruuden jälkeen jo varmuudella oli kertynyt omiakin konkreettisia muistoja Coliseumilta, vaikka dynastia olikin jo matkalla unholaan, mutta 1983-84 se oma New York Islanders kohtaa silloin vielä niin ärsyttävän isoveljen niin ärsyttävän suosikin New York Rangersin. Islanders ei ollut enää niin kova, vaikka divarinsa voittikin, mutta sarjassa kuitenkin suhteellisen lähelle yltänyt Rags vei ekan kierroksen sarjan viidenteen, eli tuolloin ratkaisevaan peliin, jolloin meinasi tv:n sekä radion ääressä olla kotona ahdasta.

Isoveli oli kolme vuotta putkeen nähnyt Islandersin vievän Rangersia playoffeissa ja nyt Herb Brooks vs. Al Arbour: Battle of New York ratkesi, ilman kaukosäädintä (hipaisunäppäimillä) toimineen, Suomesta tuodun saloran ääressä, 26-vuotta sitten näin. Lepäilepä rauhassa velisein "We're all getting up there"...

Tämän haluaisin muistaa: 1980 Flyers-Islanders: Tonelli to Nystrom... ratkaisumaali tuolloin.

 

[Kummeli]

Itse en ole seurannut NHL:ää vielä kovinkaan montaa vuotta, joten oma paras NHL-hetkeni sijoittuu tämän vuoden helmikuun 7. pävällä, jolloin Washington ja Pittsburgh ottivat yhteen sunnuntaina kello 19.00.
Alussa tuntui, että Pittsburgh ja Crosby karkaavat mahdottoman pitkän matkan päähän, kun Crosby teki ensimmäisessä erässä kaksi maalia. Ovechkinin pelistä kuitenkin oli aistittavissa se, että hän haluaa olla parempi, kuin Crosby. Pahimmillaan Penguins johti ottelua 4-1, mutta Caps tuli vielä tasoihin Ovechkinin johdolla, sekä voitti ottelun lopulta jatkoajalla 4-5. Ovechkin teki tehot 3+1 ja Crosby 2+0.

En ole koskaan jännittänyt niin paljoa katsellessani NHL-ottelua.

 

[Hejony]

http://www.youtube.com/watch?v=HS9dbVL7PKk

Kapteenin paluu oikeasti tiukasta matsista hieman vähäpätöisemmille pelikentille.

 

[Bigmouth]

Tiedän, että AllStar -pelit ovat vain näytöshöntsäilyä, mutta The Great Onen viimeinen on jäänyt hyvin mieleen.

 

[Chucknorris]

Itselle jäänyt jostain syystä mieleen Rangers-Canucks finaalisarjan -94, ratkaiseva seitsemäs peli ja mies katsomossa "now i can die in peace" kyltin kanssa... Youtubesta näköjään löytyy muutaman minuutin pätkä Rangersin tiestä kannuun jossa myös vilahtaa tämä mies kylttinsä kanssa. 54 vuotta on odottavalle pitkä aika...

 

[anatsu]

Jostakin syystä Rick Nashin maali Phoenixia vastaan ja varsinkin sen selostus on jäännyt mieleen. It doesn't get any better than this, tulee aina mieleen, vaikka jossain vapaavuorolla neppailee kiekon nätisti verkkoon tai jossain katulätkässä joku tekee hienon maalin. Sinänsä merkityksetön maali, mutta nimenomaan tuo selostus on mitä parhainta ja kylmät väreet aiheuttavaa.

 

[Marwin]

Omalla kohdalla tulee väistämättä heti mieleen tämä. Muutaman vuoden takaa Sabres-Rangers -playoffsarjasta. Sabresille katkolla tuo sarja, kolmatta erää jäljellä alle 20s ja Rangers johtaa 1-0. No, Sabres ottaa aikalisän ja Drury iskee muutamaa sekuntia ennen loppua tasoituksen. Jatkoerääkään ei ehdi kauaa vanheta, kun Afinogenov tällää Kalinin syötöstä voittomaalin Lundqvistin selän taakse. Jeanneret tulee housuihinsa ja HSBC Arena hajoaa kahtia.

edit: Kummassakin maalissa muuten ohjaaja ''ennustaa'' maalintekijän kuvavalinnoillaan. Ensmmäisessä maalissa aloituksessa juuri ennen kiekon putoamista jäähän kuvataan siis Drurya ja toisessa Afinogenovia... Itse tuli vasta äsken huomattua tuollainen yhtenäisyys.

 

[Osmo Rapeli]

Kyllähän sen ensimmäinen, joka tulee mieleen, oli hetki jolloin Ray Bourque voitti Stanley Cupin. Väärässä joukkueessa, mutta hienossa seurassa, niin hienossa, että Joe Sakic luovutti kannun ennen omaa juhlintaansa Raymondille. Seurasin tuota hetkeä Turussa, krapulaisena sohvalla maaten, ja tihrustin.

Itsekin tykkäsin valtavasti Rangersin ja Canucksin finaalisarjasta '94. Samalta keväältä tosin Messierin kolmannen erän Devils-kyykytys on vertaansa vailla, ja ehkä kyseisen kevään kovin yksittäinen juttu.

'93 finaalit jaksavat edelleen olemassaolollaan muistuttaa siitä miten hieno laji jääkiekko on. Oilers-dynastian ja kahden Pittsburgh-mestaruuden jälkeen oli hämmentävää, että "nimetön" Canadiens voitti Cupin lähes ilman supertähtiä. Roy nyt saattaa olla jopa kaikkien aikojen kovin veska, mutta vasta vuosia myöhemmin tajusi, kuinka kova esimerkiksi Canadiens-pakisto oli. Yksikään pakeista ei ollut kuin Paul Coffey tai Brian Leetch, mutta Desjardins, Schneider ja kumppanit olivat "kakkospakkien" ja isojen minuuttien eliittiä vuosikaupalla tuon kauden jälkeen, osa muualla kuin Canadiensissa. Sama hyökkäyksessä, yksikään siitä miehistöstä ei tainnut koskaan tehdä sataa pistettä urallaan, mutta isoja rooleja ja vastuuta Damphousse, Muller ja tuolloin muistaakseni nelosketjulainen Leclair uurastivat.

Tuon kevään ottelusarjoista muuten Toronto-Los Angeles oli kenties vielä kovempi kuin finaalit. Täällä voi katsella vaikka koko seitsemännen ottelun livenä! Oli huikea sarja.

Hieno ketjunaihe!

 

[secord]

Onhan niitä monia ja yksi niistä on Chicago Blackhawksin ja Vancouver Canucksin kohtaaminen tynkäkaudella 1994-95 toisella kierroksella playoffseissa. Sarja oli todella tasainen, vaikka voitot menivätkin 4-0 Chicagolle. Ratkaiseva ottelu pelattiin Vancouverissa ja muistaakseni juuri tuossa pelissä Roenick teki paluun polvivammansa jälkeen. Ensimmäisiä vaihtoja ja JR kävi tööttäämässä Martin Gelinaksen jään pintaan. Taisi tehdä vielä maalinkin pelissä, hienoja muistoja! Mutta hienoin hetki oli tietenkin jatkoajalla, kun uudesti syntynyt Denis Savard antoi passin Cheliokselle, joka tinttasi limpun ohi Kirk McLeanin ja Chicagon jatkoon. Oi niitä aikoja!!

Pakko on myös mainita yksittäinen maali, joka ei sinällään ollut mitenkään merkittävä muuten kuin, että se oli helvetin upea ja antoi merkin paremmasta ajasta pitkän pimeän jakson jälkeen Hawks-faneille. Kyseessä siis Jonathan Toewsin maali tulokaskaudella Coloradoa vastaan ja tässäkin selostajien reaktiot saivat entisestään kylmiä väreitä selkärankaan: This is the kind of talent, Mike, that can bring a franchise back from death!

 

[anatsu]

Kyllähän sen ensimmäinen, joka tulee mieleen, oli hetki jolloin Ray Bourque voitti Stanley Cupin. Väärässä joukkueessa, mutta hienossa seurassa, niin hienossa, että Joe Sakic luovutti kannun ennen omaa juhlintaansa Raymondille. Seurasin tuota hetkeä Turussa, krapulaisena sohvalla maaten, ja tihrustin.

Tämä pitää minunkin poimia. Velipojan kanssa kumpikin katsottiin kyynel silmäkulmassa Coloradon juhlintaa. Vaikka oma muisti ei riitäkkään Bourquen aivan kultavuosiin, niin silti jostain syystä tuo hetki kosketti. Johtuiko se sitten vanhemman veljen tunteellisuudesta vai mistä, en tiedä.

Myös Anaheimin cuppi 2008 sai kyyneleet silmiin, kun yksi omista idoleista Teemu Selänne voitti kerrankin jotain suurta. Kyllä sitä tuli aivan oikeasti itkettyä kunnolla, kun miestä haastateltiin ja kertoi kuinka hienoa voitto oli.

En ole tainnut itkeä kuin kaksi kertaa jääkiekon takia ja ne ovat nämä kaksi hienoa hetkeä.

 

[Roku]

Seurasin NHL:ää hyvin tiiviisti ja suurella mielenkiinnolla 90-luvulla ja olin kova Devils-fani. Niinpä Devilsin ensimmäinen Stanley Cup keväältä 1995 on hienointa mitä olen NHL:ssä nähnyt. Tai ei se enää mitään kevättä ollut, kun viimeinen eli neljäs finaalikin pelattiin juhannuspäivänä Suomen aikaa, MTV 3 näytti pelin suorana lähetyksenä ja oli hienoa valvoa pikku hönössä ja katsella kun Devils jyräsi suuren ennakkosuosikin Detroitin yli tuossa mainitussa viimeisessä finaalissa 5-2, voitot 4-0.

- Devilsin pitkätukkainen tappelija Mike Peluso ei pelin loppuhetkillä pystynyt pidättelemään itkua vaihtopenkillä.

- katsomosta haettiin kuviin mies joka oli katsellut samalta paikalta Devilsin pelejä siitä saakka kun joukkue Coloradosta itärannikolle muutti.

- kättelyt pelin jälkeen venyivät varmaan ennätyspitkiksi kun aiemmin kaudella Devilsistä Detroitiin siirtynyt Vjatsheslav Fetisov halasi ja syleili jokaisen Devilsin pelaajan hartaasti.

 

[Jookoskookos]

Golden Awen ja Anatsun kanssa samoilla linjoilla ollaan kyllä tuon Coloradon Stanley Cup voiton kanssa.
Itsekkin veljen kanssa sohvalla istuskeltiin katselemassa tuota ja viimeistään tässä tilanteessa kun Sakic antoi Bourquelle Stanleyn nostettavaksi niin kyllähän siinä vähän liikuttui. Samassa tilanteessa tajusin myös vielä tuhannennen kerran että kuinka hieno mies Joe Sakic on.

 

[Amerikanihme]

Omat mieleenpainuvimmat NHL-kokemukseni ovat ehkä henkilökohtaisempia kuin monilla muilla. Tosin monta minunkin mielestäni koskettavaa hetkeä on yllä mainittu, vaikken niissä henkilökohtaisesti ollutkaan läsnä.

Eka henkilökohtainen kosketukseni NHL:ään oli Tampa Bayn matsi Expo Hallissa Florida State Fairgroundsin mailla. Ei siis ollut kyseessä mikään kiekkohalli (eikä ollut kiekkohalli Tampan seuraavakaan kotiareena, joka oli baseballia varten rakennettu).

Toinen huippuhetkeni on 2001 play offsien eka kierros eka ottelu Washingtonissa, jossa yleisö huusi ottelun alussa niin kovaa että oli pakko pistää sormet korviin, etten kuuroutunut.

Kolmas muistorikas NHL-kokemukseni on Los Angeles Kings - Dallas Stars peli marraskuun 10. 2007, jolloin Kings tuli kolmannen erän lopussa (alle 7:30 jäljellä) 4-0 tappioasemasta 6-5 voittoon lopulta jatkoajalla. Suurin osa yleisöstä oli jo lähtenyt kotiin kun loppukiri alkoi. Ne, jotka olivat jääneet, näkivät jotain uskomatonta. Ottelun jälkeen ihmiset tööttäilivät autoillaan kaikille ohikulkijoille ja huusivat ja kiljuivat auton ikkunoista. Melkein kuin Kingsit olisivat voittaneet Stanley Cupin!

 

[ozo]

Game 4: 1996 Coloradolle Stanley Cup

Jostain syystä 96' Stanley Cup -finaali ja muutenkin tuon ajan Avalanche-joukkue on ollut aina lähellä sydäntäni.

http://www.youtube.com/watch?v=WFagHafmvaU&feature=related

 

[Gags]

Mieleenpainuvin hetki on ehdottomasti kauden 2001-2002 Stanley Cup finaalisarjan kolmas ottelu Raleighissa 8.6.2002, jonka sain paikanpäällä kokea. Tottakai Stanley Cup-finaaliottelu paikanpäällä koettuna oli jo sellaisenaan huikeaa, mutta tämä ottelu venyi kolmannelle jatkoajalle ja ratkaisu nähtiin paikallista aikaa klo 01:30 yöllä. Sami Kapanen ja Bates Battaglia Hurricanes paidassa, Hasek, Lidström, Yzerman, Shanahan, Fedorov ja Larionov Red Wings paidassa ja legendaarinen Scotty Bowman valmentajana. Maksaisin rahaa tuon näkemisestä vielä tänäkin päivänä.

 

[ms.qvist]

Kyllähän kevät/kesä 1997 on jäänyt mieleeni kahdestakin syytä.

Tuolloin Red Wingsit kukisti joukkueen joukkueen jälkeen ja nuiji lopulta finaaleissa Legion of Doomin johtaman Flyersin puhtaasti 4-0. Koko kausi oli huikea, oli Russian Five, joka myös pudotuspeleissä pelasi huikeaa kiekkoa mutta oli myös joukkue joka halusi voittaa ja josta löytyi taitoa ja kovuutta sopivassa mitassa. Jokainen pudotuspeliottelu katsottiin mikä vain tv:stä, tuli finaalit jännitettiin ja nauhoitettiin ja katsottiin uudelleen ja yhä uudelleen:

Näitä hetkiä sietääkin muistella, Red Wings ja Stanley Cup!

Toinen syys ei sitten olekaan positiivinen, noin viikko kauden huipennuksen jälkeen likimain jokaisen Wings-fanin maailma pysähtyi. Ei todellakaan mikään paras hetki mutta hetki jota ei voi unohtaa.

Positiivisista hetkistä on sitten ehdottomasti noukittava esille Naganon '98 kisojen jälkeen ensimmäinen (?) Red Wingsien kotipeli LA Kingsejä vastaan. Erityinen siksi koska tuolloin istuin itse Joella katsomassa peliä ja nauttimassa tämän kiekkopyhäkön atmosfääristä. Tuolloin peleissä oli tunnelmaa, paikat oli täytetty tehdastyöläisillä ja halli oli punavalkoinen. Ja mikä tärkeintä Wingsit voitti kyseisen matsin.

vlad.

 

[peruspata]

Detroit ja 'Russian five' jäi todella mieleen, uskomatonta menoa. En tunnusta Detroitia koskaan fanittaneeni (en itse asiassa osaa nytkään nimetä yhtä selvää ykkössuosikkia NHL:stä), noista ajoista asti Detroit on herättänyt kunnioitusta.

Ensimmäinen kerta, kun seurasin tiiviisti Stanley Cup -finaaleja, oli kevät-kesällä 1994 Rangers-Canucks. Olihan siellä suomalaisiakin, mutta myös Mark Messierin pelistä pidin. Jäi mieleen.

 

[Slalomlalom]

Cam Neely's 50 goals in 44 Games ('93-'94)

Cam Neely on meikäläiselle se kaikista suurin pelaaja. Jotenkin Neelyn tapa pelata aukaisi meikäläisen silmät siitä miten hieno peli jääkiekko on. Aikasemmin olin ihan innoissani seuraillut Gretzkyn ja Kurrin otteita, mutta kyllä Cam Neely näytti ihan uuden ulottuvuuden kiekosta nuorelle pojalle. Laitoin tuohon nuo viiskyt maalia, kun minusta se on kyllä aikamoinen saavutus. Läytyshän tuolta tuubin syövereistä paljon muunlaista Neely matskua, mikä ehkä kertoo enemmän hänen tavastaan pelata.

 

[expertti]

Itselle on lähtemättömästi jäänyt mieleen tämä 93-94 playoffien ottelusarja NJD-BUF: http://www.youtube.com/watch?v=FvpNVn-nXp8

Varsinkin sarjan ottelu, jossa varsinainen peliaika tahkottiin 0-0 ja paikkoja oli molemmilla vallan perkeleesti. Hasek ja tulokas Brodeur venyivät toinen toistaan kovempiin suorituksiin. Lopulta Devils vei sarjan pudotakseen myöhemmin Rangersille dramaattisesti.

Samalta keväältä painajaisiin tulee edelleen välillä Moosen lausunto "We will win game 6"

 

[TPS4ever]

Kyllähän kevät/kesä 1997 on jäänyt mieleeni kahdestakin syytä.

Tuolloin Red Wingsit kukisti joukkueen joukkueen jälkeen ja nuiji lopulta finaaleissa Legion of Doomin johtaman Flyersin puhtaasti 4-0. Koko kausi oli huikea, oli Russian Five, joka myös pudotuspeleissä pelasi huikeaa kiekkoa mutta oli myös joukkue joka halusi voittaa ja josta löytyi taitoa ja kovuutta sopivassa mitassa. Jokainen pudotuspeliottelu katsottiin mikä vain tv:stä, tuli finaalit jännitettiin ja nauhoitettiin ja katsottiin uudelleen ja yhä uudelleen:
vlad.

Kyllähän tuo oli hieno juttu. Tuli katsottua nuo pelit silloin yöllä. Vihdoin Detroit voitti täysin ansaitusti mestaruuden vaikka oli jo useamman vuoden ollut sarjan laadukkaimpia porukoita. NJD finaalien 0-4 tappio söi kyllä miestä aina niin ärsyttävän Calude Lemieuxn johdolla. Saman miehen joka oli myös Wingsien kiusana Avsissa 96. Balsamia haavoille tulikin sitten heti 97 joka taisi olla se todellinen finaalisarja kuten monena vuonna niin kivikovasssa läntisessä konferenssissä. Tällä kertaa Detroit pelasi hieman heikomman runkosarjan kuin normaalisti ja heti tuli pytty. Puuttuva palanenhan joka hommattiin taisi olla Shanahan.

Noissa 97 finaaleissa Philadelphian piti olla fyysisesti ylivimainen, mutta kuinkas kävikään. Murphy-Lidström antifyysinen pakkipari pelasi fiksusti ja nollasi Legion of Doomin. Samalla muistuu mieleen Kjell Samuelsonin ja Dale Hawerchukin saaneen äärimmäisen kovat pommit Detroitin kavereilta. Taisi olla Kirk Maltby ja Vladimir Konstantinov (upea pelaaja, Aliarvostettu Teppo Numminen) taklaajina. Maltby ja Draperhan olivat aivan loistavia tuona vuonna. Kjellin tilanteessa taisi pleksikin vaurioitua. Myös Joey Kocurin maagisest kädet ekassa finaalissa ja kiekko maalin kattoon sekä McCartyn Niinimaa kaffelle ratkaisevassa finaalissa muistuvat mieleen. Samoin Hextallin ja Snowin pari imaisua.

 

[Apmp-]

Oli kyllä aivan loistava tuo finaalisarja jossa Wings ja Philly kohtasivat. Erityisesti mieleen jäivät Konstantinovin hurja taklaus muistaakseni Hawerchuckiin ja se kun McCarty hassutti Niinimaan ja Hextallin aivan pihalle. Ja Maltbyn, Draperin sekä Kocurin panos finaaleissa.

Myös Stanley Cup juhlallisuudet jossa Konstantinov tuli kentälle on jäänyt mieleen, liikuttava hetki.

 

[ms.qvist]

Oli kyllä aivan loistava tuo finaalisarja jossa Wings ja Philly kohtasivat. Erityisesti mieleen jäivät Konstantinovin hurja taklaus muistaakseni Hawerchuckiin ja se kun McCarty hassutti Niinimaan ja Hextallin aivan pihalle. Ja Maltbyn, Draperin sekä Kocurin panos finaaleissa.

Neljännessä ottelussa Konstantinov taklasi Hawerchukin kiertoradalle tämän koettaessa poimia matkaansa luistimissaan pyörinyttä Niinimaan "loistavaa" avausta. Muistaakseni avojäänpommia seuranneessa tilanteessa Shanahan kävi tekemässä melkoisen tuurimaalin Flyersin verkkoon.

vlad.

 

[Apmp-]

Myös Stanley Cup juhlallisuudet jossa Konstantinov tuli kentälle on jäänyt mieleen, liikuttava hetki.

Pitihän tästä nyt se videokin sitten kaivaa esille. Tässä. Varmasti muutkin Konstantinov-fanit tämän muistavat. Tilanne on vasta videon loppupuolella, mutta parissa kohtaa kun Detroit tekee maalin, Konstantinovia näytetään katsomon puolelta. Ikävä on Vladia.

Tässä olisi puolestaan vähän uudempaa materiaalia, joka kyllä myös nosti tunteet pintaan. Teukka ja uran 600. osuma on tottakai yksi suurimpia hetkiä NHL:n ja ylipäätään jääkiekon seuraamiseni aikana.