Kausi alkaa - Uudestaan

  • 38 934
  • 102

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Lauantai 16.10.2010 olkoon kaudeen uusi aloitus tepsin osalta. Unohdetaan mitä tähän mennessä on tapahtunut ja suunnatkaamme katseet eteenpäin.

Valmentaja Leimeellä on ollut pieniä ongelmia pelitavan kuten myös pelaajien kanssa. Nyt on palavereita pidetty valmentajien kesken ilman pelaajia ja pelaajien kanssa. Tämä aukaiskoon pelillisiä ongelmia ja ongelma pelaajia.

Maalivahdeilla on ollut myös pientä kankeutta ilmassa. Nyt on pari päivää levätty ja hierottu kankeudet pois, taas mennään kohti voittoja Engrenin myötä.

Puolustuksessa on ollut vähän epävarmuutta kautta linjan. Kudelkan saapumisen myötä myös muut puolustajat nostakoon tasoaan, ennenkaikkea toivon Järvisen ja Vittasmäen tason nostoa, sillä päästäisiin jo huomattavasti eteenpäin.

Hyökkäyksellä on ollut valtaisia ongelmia tehdä maalia tahi nyt paljon muutakaan. Mutta muuttakaamme asiat sekoittamalla pakka ja yrittämällä jotain uutta kenties? kivenmäelle vaan uutta matoa koukkuun, sillä uskon siellä olevan vielä pisteitä runsain mitoin lavan takana.

Lähtisin yrittämään uutta aloitusta kenties seuraavasti:

Engren

Vahalahti - Virtala - Venäläinen

Hattunen - Plihal - Kivenmäki

Birner - Hauhtonen - Suominen

Kolu - Valery-Trabucco - Tapio


Nordlund - Järvinen

Berg - Kudelka

McCarthy - Vittasmäki


Koska ei vittu-perkeleellä saa kun vitutusta aikaan itsellekkin, kokeillaan sitten positiivisuutta. Lupaan henkilökohtaisesti olla sanomatta tällä kaudella tällä keskustelupalstalla mitään negatiivista tepsiin liittyvistä asioista

Pää pystyyn ja katse valoisaan tulevaisuuteen.
 

Venttu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lupaan henkilökohtaisesti olla sanomatta tällä kaudella tällä keskustelupalstalla mitään negatiivista tepsiin liittyvistä asioista

Tämä meni talteen. Kun seuraavan kerran tulee Saipalta käkättimeen 7-0, voi olla sinunkin positiivisuutesi hieman teennäistä. (:

No tästä ei ole suunta kuin ylöspäin, mutta siitä ei ole varmuutta, että kääntyykö se nykyisen koutsin ohjastamana. Annan Heikille seuraavan viikon aikaa. Kurssin on käännyttävä, tai Leimeen vähintään tajuttava jättää eroanomuksensa. Mikäli mies ei tajua pyytää eroa, ei hänellä ole minkäänlaista rakkautta Turkua, tai Turun Palloseuraa kohtaan. Mikäli pelaajistoa aletaan vaihtamaan, on vikaa kenties myös Arsessa. Turha niitä pelaajia tänne rahdata, jos valmentaja antaa pojille lomaa turpakeikkojen kunniaksi.
 

RomuLumi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lauantai 16.10.2010 olkoon kaudeen uusi aloitus tepsin osalta.


Pää pystyyn ja katse valoisaan tulevaisuuteen.

Tehkäämme sitten näin! Uskomattoman hauska kirjoitus, niiden kaikkien diili henkisten potkut, puukko, boikotti paska kirjoitusten jälkeen.

Kaikki siis hallille KANNUSTAMAAN Tepsi voittoon ja seuran värit päälle! Kausi alkakoon!
 

Typhooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Hyvä sunnuntai! Tai toivottavasti jo lauantai on hyvä :) Eihän tässä muukaan auta kuin sopeutua vallitsevaan tilanteeseen, tosiaan unohtaa kaikki paska ja katsoa eteenpäin. Toivottavasti joukkue tekee samoin, ja alkaa tavoittelemaan sitä meidän mestaruutta, joka lienee sitten se säälipleijaripaikka. Yhä uskon siihen, että sääleihin on mahdollista päästä. Nyt eikun hallille kaikki kynnelle kykenevät!
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Vähän on skeptinen olo siitä, että alkaisiko se kausi muka oikeasti uudestaan ja TPS lähtisi liikkeelle ihan uudella jalalla? Noh sen vain aika näyttää, mutta kyllähän sitä hallille tulee matkustettua tänään +600 kilometriä notta olisi helvetin mukavaa Palloseuran pojilta jos saisi vaikka kolme pistettä ongittua uimalakkiarmya vastaan. Ei sitä kovin mielellään näin 11. tappiopelin jälkeen vaivautuisi edes hallille, mutta jotenkin... uskon... voittoon tai kuolemaan..
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
OK. Eipä uuden mahdollisuuden antaminen mitään maksa. Lupaan pitää turpani kiinni, niin kauan kuin nykyisellä TPS-valmennuksella-/johdolla jatketaan.

Tänään hakataan jypiläiset soiroksi vaikkei pisteitä tulisikaan ja seuraavasta pelistä otetaan ne ensimmäiset täydet kolme pistettä. Lopulta ollaan sääleissä niin että heilahtaa, mennään niistä jatkoon ja voitetaan lopulta mestaruus.

Me ollaan voitettu tää kausi!
 
Viimeksi muokattu:

Migron

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tänään kunnon Lämäri-meno Jypiä vastaan niin kyllä se siitä lähtee.
 

c'elysee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
OK. Eipä uuden mahdollisuuden antaminen mitään maksa. Lupaan pitää turpani kiinni, niin kauan kuin nykyisellä TPS-valmennuksella-/johdolla jatketaan.
Samoin. Jotenkin en sellainen kutina, että tämä umpisolmujen äiti saattaa kuin saattaakin aueta. Pari päivää huilia ei välttämättä ollut huono idea. Samoin Unskin muutamat kommentit antavat aiheen olettaa, että jopa hänessäkin saattaa asua pieni valmentaja. Ans kattoo ny.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Monet Unskin ajatukset vaikuttavat järkeviltä ja joku jo meni mainitsemaan että ehkä hänessä sittenkin asuu pieni valmentaja..:) Tämä "uusi alku" voi olla juuri se avain tähän kauheaan henkiseen lukkoon.

Kyllähän sitä sydämestään toivoisi sekä Unskille että joukkueelle parempaa huomista vaikka paaljon on tullut itsekin kaadettua paskaa niskaansa. Toivottavasti näyttävät munattomalle kannattajalle kaapin paikan. Jos JYP kaatuu niin sitten kaatuu mikä joukkue tahansa.
 

Mal Davis

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pakko se on tuoda negatiivisuutta tähänkin ketjuun. 11 tappiota putkeen on niin jäätävä suoritus, etten uskoisi kenenkään antavan mitään saumaa Leimeelle.

Puhutaan uudesta alusta vasta sitten kun Leimeestä on päästy eroon. Negatiivisia asioita kuuluu joukkueen sisältä liittyen Leimeen, peli on täysin hakusessa eikä mikään ei toimi. Leimeen johdolla voidaan tottakai yksittäisiä otteluita voittaa, mutta jumbosija on silti kirkossa kuulutettu.

Uusi alku koittaa vasta Leimeen poistuttua, tuli se voitto tänään tai ei!
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Pakko se on tuoda negatiivisuutta tähänkin ketjuun. 11 tappiota putkeen on niin jäätävä suoritus, etten uskoisi kenenkään antavan mitään saumaa Leimeelle.

Näinhän se tekee mieli ajatella mutta koska valmentajaa ei näköjään kirveelläkään vaihdeta niin pakko se on tukea sitä porukkaa joka kasassa on. Kannattajana pelaajiston ja valmennuksen koostumukseen kun ei ole vaikutusvaltaa.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Pakko se on tuoda negatiivisuutta tähänkin ketjuun. 11 tappiota putkeen on niin jäätävä suoritus, etten uskoisi kenenkään antavan mitään saumaa Leimeelle.

Puhutaan uudesta alusta vasta sitten kun Leimeestä on päästy eroon. Negatiivisia asioita kuuluu joukkueen sisältä liittyen Leimeen, peli on täysin hakusessa eikä mikään ei toimi. Leimeen johdolla voidaan tottakai yksittäisiä otteluita voittaa, mutta jumbosija on silti kirkossa kuulutettu.

Uusi alku koittaa vasta Leimeen poistuttua, tuli se voitto tänään tai ei!

leimettä voi kommentoida myös posiviitisuuden kautta, mutta ei se välttämättä tarkoita jotta kommentoi tai ajattelee hänestä positiivisesti.

Käytin yleistä keskustelupalstaa kieltämättä omiin tarkoitusperiini. Yrittäen kääntää omaa vittu/saatana/tps linjaani positiiviseen suuntaan. Tyyliin: olisinpa positiivisesti yllättynyt ja iloinen jos Pikkarainen luistelisi turun jäillä valmentajan roolissa:)

Ei vaan, nyt joukkue saa etsiä sisästään sen vittu/saatanan ja voittaa tänään. Hankalaa se varaan on, mutta erittäin toivottavaa.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Samoin. Jotenkin en sellainen kutina, että tämä umpisolmujen äiti saattaa kuin saattaakin aueta.

Ainut toivo meillä on rosterissa, kun tuota sakkia katsoo paperilla niin ei ole mitenkään mahdollista olla kolmella pisteellä viimeisenä. Ehkä tässä vielä muutama peli tällä kaudella voitetaan.

Se nyt on kuitenkin selvää, että mitään "asioilla on tapana lutviintua ja mennä parhain päin" - paskaa ei ole olemassakaan. Mä en ainakaan ole sellaista ilmiötä aistihavainnoinut millään elämän osa-alueella. Ei täällä mikään onnistu, ellei joka vitun päivä paiski hulluna hommia Lutherin nimeä hokien. Em koskee tietysti niin "valmennusta" kuin pelaajiakin.
 

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Se nyt on kuitenkin selvää, että mitään "asioilla on tapana lutviintua ja mennä parhain päin" - paskaa ei ole olemassakaan. Mä en ainakaan ole sellaista ilmiötä aistihavainnoinut millään elämän osa-alueella. Ei täällä mikään onnistu, ellei joka vitun päivä paiski hulluna hommia Lutherin nimeä hokien. Em koskee tietysti niin "valmennusta" kuin pelaajiakin.

Juuri näin, ei voisi paremmin itsekään kuvata omia tuntojaan...Asiat eivät tosiaan itsestään korjaudu, työn kautta on olemassa mahdollisuus asioiden muuttamiseen, joskus sekään ei auta. Tuo "asioilla on tapana järjestyä" -hokema itse asiassa ärsyttää ihan vitusti ja lienee yksi turhimmista ikinä.

Paikalla olisin tänään ellei pahin räkätauti vuosiin olisi ollut toista mieltä. Netin kautta katsellaan, näytön paikka on Heikillä ja jätkillä - taas. Näköjään Heikillä ei sentään kummempia pelkoja paikkansa menettämisestä, vika on lopulta muualla, aina.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Noh, voihan herne. Ei tullut uutta alkua ei reipasta peliä. Mutta ei se mitään, kyllä se uusi kausi alkaa toivottavasti sitten siitä seuraavasta pelistä.

Onhan se ymmärrettävää, jottei peli voinut vielä jyppiä vastaan aueta, koska pidettiin pari päivää suunnitelutuja vapaita, ei päästy oikein harjoittelemaan uutta keskialueen systeemiä.

ps. On muuten aika hankalaa tää positiivinen kokeilu, suosittelen kaikille lämpimästi oppii erilaisia asioita....
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Luonteva alku uudelle kaudelle kun sekin avattiin tappiolla ja tutuilla eväillä. Tässäpä sitä positiivista!

TPS teki ilmeisesti niin hyvän tuloksen viime kaudelta että tämä kausi on vara vedellä vihkoon, peukalo pyllynreiässä.
 

Kossu

Jäsen
Suosikkijoukkue
PARAS SEURA
Pala kerrallaan. Puolustajia nyt on, siitä ei ole kysymys. Yhdessä kesässä ei taidot häviä. Yksi valmentaja ei voi joukkuetta 12 pelin tappioputkeen laittaa.... pannaanpa Unskille vinkki:

seuraava peli ja hyökkäys:

Tapio - Valery-Trabucco - Bergman

Vahalahti - Kluuskeri - Venäläinen

Hattunen - Virtala - Laine

Birner - Philal - Suominen


--- ts ----

Maverick, EJ, Hauhtonen yms kumppanit hetkeksi sivuun ja haetaan vaihdosta toimintaa!
 
Suosikkijoukkue
TPS
Luonteva alku uudelle kaudelle kun sekin avattiin tappiolla ja tutuilla eväillä. Tässäpä sitä positiivista!

Tämähän on itse asiassa vallan huono ennusmerkki, sillä edellinen kauden avaus (tuossa syyskuussa, muistatteko?) päättyi sentään jonkin sortin voittoon. Ei hyvältä näytä, tämä uusi kausi, ei.
 

Oadie

Jäsen
Nyt kun Leimeellä on ideat loppu niin kannattaa kokeilla samaa kuin Niukkanen TuTossa. Hyllytti täysin avainpelaajat ja peluutti hajavaihdoin (5-6vaihtoa/peli), kaverit olivat kuin uudesti syntyneet. Maveen tuo ei toimi, mutta muihin ehkä?
 

Wingman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valmentajien hautuumaa
Loistava toikinavaus! Ei vaan tämä uusikaan kausi alkanu kovin menestyksekkäästi. Mä olen mielestäni ollut aika kärsivällinen Leimeen kanssa, mut hei, kakstoista peliä putkeen pataan. Sanathan tässä loppuu.

Ens viikolla vastassa Blues, Tappara ja Lukko. Kolme peliä, kolme voittoa. Eiks je?
 

Mal Davis

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Uusi alku nro 2.

Noniin, nyt se todella alkaa uudelleen. Leimee potkuja on toivottu useasti joidenkin pelaajien toimesta. Tämä on näkynyt myös pelaamisessa. Tästä tämä nyt lähtee, oli johdossa RPL tai joku muu (ei Leime).

Maalivahdit: Tämä on uusi alku yhdelle liigan kovimmista veskareista eli Atte Engrenille. Maalivahtipelissä itseluottamuksen puute näkyy kaikkein eniten ja nyt on aika aloittaa puhtaalta pöydältä. Luotto Atteen on 100 % ja tiedän, että kaveri petraa.

Puolustus: Kova on. Norlund nostaa tasoaan taatusti ja pystyy olemaan meidän kiekollinen pakki. Swettiä ei korvaa kukaan, mutta tässä kohtaa on hyvä mainita, että Skålberg tai Vittasmäki ei mahdu kokoonpanoon, toisin kuin viime keväänä. Osasto on riittävän hyvä.

Hyökkäys: Yhtä kova kuin viime kaudella, eihän meiltä puutu kuin Filppula. Mikäli Kivenmäki saadaan pelipäälle, hän naputtaa jatkossa pisteitä samalla keskiarvolla kuin Filppula. Muilla äijillä ei ole enää mitään syytä pelata huonommin kuin viimekaudella. Lisäksi meillä on hyvävireinen Venäläinen, toisin kuin viime kaudella. Bonuksena vielä Trabucco, joka petraa saletisti.

Valmennus: Ei ole Suikkasta ei. Suikkasen oppipoika RPL kuitenkin löytyy ja tietojeni mukaan, mies ei ole menettänyt otetta joukkueeseen. Saattaapi hyvin olla, että saamme tällekkin osastolle vielä vahvistusta.

Mielestäni Tammisen "15 % menestyksestä on kiinni valmentajasta" -slogan on vähättelyä ainakin siinä kohtaan, kun joukkue on paperilla edes keskikastia. Alkukauden huono menestys on ollut Leimee syytä, niin ikävää tekstiä on kuulunut osilta pelaajista mieheen ja joukkuehenkeen liittyen. Tekemisen tuhoamiseen riittää parinkin pelaajan tahallinen perseily ja yritys saada koutsille potkut. Tämä näkyy koko joukkueen tekemisessä, sillä omaan juttuun keskittyminen herpaantuu myös kaikkensa antavilla pelaajilla, sillä he ajattelevat ja murehivat näitä perseilijöitä.

Tästä tämä lähtee! 15 pinaa säälipaikkaan on loppupeleissä kuitenkin vähän. Pelejä on jäljellä 46 kappaletta, joten 0,3 pinaa pelistä keskimäärin kymmenettä joukkuetta enemmän riittää sääleihin. Huomenna nähdään uudenlainen Tepsi, uskallan väittää. Itse olen ainakin toivoa täynnä.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Maalivahdit: Tämä on uusi alku yhdelle liigan kovimmista veskareista eli Atte Engrenille. Maalivahtipelissä itseluottamuksen puute näkyy kaikkein eniten ja nyt on aika aloittaa puhtaalta pöydältä. Luotto Atteen on 100 % ja tiedän, että kaveri petraa.

.........

Tästä tämä lähtee! 15 pinaa säälipaikkaan on loppupeleissä kuitenkin vähän. Pelejä on jäljellä 46 kappaletta, joten 0,3 pinaa pelistä keskimäärin kymmenettä joukkuetta enemmän riittää sääleihin. Huomenna nähdään uudenlainen Tepsi, uskallan väittää. Itse olen ainakin toivoa täynnä.
Engren on tepsin viime kauden kahdesta keskinkertaisesta maalivahdista se huonompi, joten aikamoista itsensä huijaamista on väittää tätä yhdeksi liigan kovimmista veskareista. Tai tällä logiikalla kyllä joka joukkueella on yksi liigan kovimmista. Kyllä tosin toivon Lukon miehelle onnistumisia, mutta tosiasiassa on kyllä selvästi keskitason alapuolella joukkueiden ykkösmaalivahdeista. Mutta kuten on nähty, niin sellaisellakin voidaan pärjätä ja voittaa mestaruus, kun pakka on kasassa.

Toiseen lainattuun kohtaan: Mitä jos 11. 12. ja 13. joukkue ottavatkin 0,5 pinnaa per peli enemmän kuin se 10. joukkue? Sijoitus nousee tepsillä tasan yhdellä pykälällä, ellei joku ylempi romahda täysin. On muistettava, että joka täysi kierros tps:ää ylempänä olevat joukkueet ottavat vähintään 18 pistettä plakkariinsa ja se on paljon se. Siitä on kova työ nousta. Esimerkiksi viime kaudella Lukon superhyvän alkukauden ansiosta lopullinen sarjasijoitus heikkeni vain muutamalla pykälällä, vaikka loppukausi oli surkea pisteidenkin valossa. Alussa hankittu etumatka riitti runkosarjan loppuun asti. Käänteisesti ajatellen tepsin pitäisi pelata loppukausi erittäin hyvin (mikä sinällään olisi jo suoritus), ja sekään ei välttämättä riitä, kun kilpakumppanit ottavat koko ajan kuitenkin pinnoja.

Nyt on kuitenkin enemmän pelejä jäljellä ja kaikki on mahdollista. Peli kerrallaan.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Alkukauden huono menestys on ollut Leimee syytä, niin ikävää tekstiä on kuulunut osilta pelaajista mieheen ja joukkuehenkeen liittyen. Tekemisen tuhoamiseen riittää parinkin pelaajan tahallinen perseily ja yritys saada koutsille potkut.

Näitä huhuja nyt velloo täällä palstalla valtoimenaan. Voitko vähän avata tätä juttua, jos kerran olet oikein pelaajilta kuullut asiasta?

Miten Leime on vaikuttanut joukkuehenkeen negatiivisella tavalla? Onko se mättänyt esim. Kivenmäkeä turpaan erätauolla, avovittuillut konkareille ja harrastanut irstasta seksiä pelaajien tyttöystävien kanssa? Jos taustalla on vastaavia syitä, niin kykenen ymmärtämään "tahallisen perseilyn". Jos ei, niin potku munille tällaisille ilmapiirin myrkyttäjille.

Jos joukkueessa on enemmän kuin yksi tuollaisia taipumuksia omaavaa pelaajaa, niin en yhtään ihmettele että menee huonosti. Siinä tapauksessa joukkue on kasattu väärin. Tuollaiset valittajat ja ruikuttajat tuhoavat hetkessä työmoraalin, ellei joukkueessa ole vastapainoksi vahvoja johtajia jotka kiinnittävät huomion oikeisiin asioihin.

Pelkästään ajatuksena vituttaa mahdollinen "tahallinen perseily" pelaajan/pelaajien toimesta. Pitäisikö kannattajien silti välillisesti maksaa noiden pelaajien palkka saapumalla hallille katsomaan tarkoituksellista muniin puhaltelua (ts. tahallisia häviöitä)?

Ymmärrän että pelaajia voi vituttaa jos joukkueen valmentaja on selkeästi huono. Jääkiekkojoukkueessa ei siltikään vallitse demokratia, eivätkä pelaajat näinollen valitse valmentajiaan. Tuntuu myös ihmeelliseltä, että Leime olisi sitkeästi peluuttanut näitä kapinakenraaleita joukkueessaan suuressa roolissa.

Hieman tuntuu siltä, että nämä huhut saavat siivet ja muuttuvat totuudeksi näillä palstoilla. Eiköhän totuus ole jossain välimaastossa, jossa yksi asia johtaa toiseen ja lopulta lumivyöryyn. Eli muutama tappio johtaa ylimääräiseen puristukseen jota kokematon valmennus ei osaa kääntää terveeksi näyttämisen haluksi. Tämän lisäksi loukkaantumiset, väärin suunniteltu harjoituskausi/pelit, osalla heikot kuntopohjat, mestaruuskrapula ja muutama mätä omena johtavat nähdyn kaltaiseen totaalikatastrofiin.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Näitä huhuja nyt velloo täällä palstalla valtoimenaan. Voitko vähän avata tätä juttua, jos kerran olet oikein pelaajilta kuullut asiasta?

Miten Leime on vaikuttanut joukkuehenkeen negatiivisella tavalla? Onko se mättänyt esim. Kivenmäkeä turpaan erätauolla, avovittuillut konkareille ja harrastanut irstasta seksiä pelaajien tyttöystävien kanssa? Jos taustalla on vastaavia syitä, niin kykenen ymmärtämään "tahallisen perseilyn". Jos ei, niin potku munille tällaisille ilmapiirin myrkyttäjille.

Ymmärrän että pelaajia voi vituttaa jos joukkueen valmentaja on selkeästi huono. Jääkiekkojoukkueessa ei siltikään vallitse demokratia, eivätkä pelaajat näinollen valitse valmentajiaan.Tuntuu myös ihmeelliseltä, että Leime olisi sitkeästi peluuttanut näitä kapinakenraaleita joukkueessaan suuressa roolissa.

Vastaatko kenteis itse itsellesi? Eikö olisi mahdollista joukkueen tajunneen Leimeen heikkoudet, mikä olisi tramaattisesti vaikuttanyt joukkuehenkeen?

Se on aivan sama mitä ihmettelet, mutta joukkueen sisällä on ollut suuri vastustus Leimettä ja Leimeen systeemejä kohtaan. Kertooko siitä kukaan suoraan ikinä julkisuuteen, sitä ei tiedä, mutta se ei asiaa muuta miksikään.

Mutta katseet kohti iltaa ja uutta huomista. Pelissä voi olla aika paljon vielä hakemista, sillä aika paljon metsään sitä ollaan viety, mutta toivo elää paremmassa huomisessa.

Jos tässä nyt muutama voitto saatas 10 seuraavaan peliin, sehän olisi valtava hyppäys eteenpäin....
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vastaatko kenteis itse itsellesi? Eikö olisi mahdollista joukkueen tajunneen Leimeen heikkoudet, mikä olisi tramaattisesti vaikuttanyt joukkuehenkeen?

Se on aivan sama mitä ihmettelet, mutta joukkueen sisällä on ollut suuri vastustus Leimettä ja Leimeen systeemejä kohtaan. Kertooko siitä kukaan suoraan ikinä julkisuuteen, sitä ei tiedä, mutta se ei asiaa muuta miksikään.

Tottakai joukkuehenki on huono pitkän tappioputken aikana. Siitä ei nyt ollut kysymys. Mutta jos joku/jotkut pelaajat myrkyttävät ilmapiiriä ja häviävät pelejä TAHALLAAN ja TARKOITUKSELLA ei täältä heru yhtään ymmärrystä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös