Olihan todella järkyttävä peli tuo Ilves ottelu. Oikeastaan koko joukkue oli kautta linjan todella surkea. Eklund ja Ohtamaa selvästi joukkueen parhaat pelaajat.
Kyllähän se näin oli nähtävä.
Laittaisin Eklundin ja Atten mukaan Mäntymaan, jonka peruspelaamista omissa ei voi kuin ihailla. On ulottuva, pelaa rauhallisesti, merkkaa oikein ja antaa helpon avaussyötön. On sitä mitä Snopekin pitäisi olla illasta toiseen.
Hyökkäyksessä ei yhtään hyvää suoritusta, jos ei Salomäen ylärimalaukausta lasketa. Maalipaikat pystyi laskemaan yhden käden sormilla ja oli melkein vääryys, että tuolla pelillä sai kolme pistettä. Perjantaina tulee kyllä kuokkaan ja pahasti, jos ei peli parane. Ainahan nämä tauon jälkeiset ottelut on vähän arpapeliä, miten lähtee liikkeelle, mutta oli tuo kyllä melkoinen pohjanoteeraus.
Maalipaikoille ei päästy kotihallissa, ei ollenkaan siten kuin olisi pitänyt. Ajoitukset pielessä omissa ja kertaantuu mitä lähemmäs vastustajan maalia tullaan. Kyllähän ikiekossa on hienoa kun omista lähtevä hyökkäys lähtee ylöspäin ja hyvän sellaisen tunnistaa siitä miten hyökkäys kiihtyy koko ajan kohti hyökkäysmaalia. Nostan hattua Aran tavoitteelle pitää kiekkoa ja lähteä omista keskustan kautta. Jostain syystä (ajoitukset?), hyökkäykset ei kiihdy, vaan etäisyydet keskialueella kasvavat ja hyökkäys päätyy pitkään kuljetukseen laidasta, jonka yleensä suorittaa Donskoi, Salomäki tai Junttila. Kuljetus päätyy laidan lähelle, eikä kohti maalia.
Snopek, Lehtonen ja Haataja sieltä heikoimmasta päästä (odotuksiin nähden). Kyllä minä melkein Snopekin Niinimaahan vaihtaisin, koska pelimerkkejä on jäljellä sen verran ronskisti. Sitten hyökkäykseen lisää tahtoa ja kakkosveskari, niin ehkä tuosta vielä jotain saisi aikaiseksi.
Haataja on kyllä jotain todella kummalista. Syöttöjen vastaanottaminen on kuin D -junnulla ja kiekkollisessa pelissä ei ole mitään rytmiä pelikavereiden kanssa, oli vierellä sitten kuka tahansa.
Snopekin kohdalla tuli tänään ensimmäistä kertaa mieleen rumia ajatuksia oikein tosissaan. Ollaanko tässä todistamassa Ara - Snopek kaksikossa jotain samaa kuin aikaisemmin Haapakosken "Näin teemme Juho Jokisesta SM -Liigan ykkösyv -pakin" -projektia. Minkälaisia virheitä ja kuinka monta Snopekin niitä pitää tehdä, jotta peliaika putoaisi nykyisestä. Eikö "Stay-at-home" -pakin perusedellytyksiin kuulu virheiden minimointi? Verratkaa Mäntymaan ja Snopekin pelaamista omissa, kiekollisena, kiekottomana ja hyökkäyspäässä. Ero on aika mittava.
En juhli kokonaisuutta siitä miten Pokka pelaa mutta Niinimaan sijasta vaihtaisin näin alkuun Snopekin Pokkaan milloin tahansa. Olisi edes vähän "laitetaan rahaa pankkiin" -fiilis kun niitä virheitä tulee.
Peki on muuten edelleen aika ****** huono. Kiekolliset ratkaisut on ollut pitkään huonoja, kaksinkamppailussa tulee tukkaan ja nyt menee aloituksetkin jo miten sattuu. Olisi kyllä mielenkiintoinen kokeilu laittaa joku B -junnu pörräämään Pekin paita päällä parin matsiin ja kokeilla huomaisiko kukaan mitään eroa.
Mielenkiintoista seurata mitä Kärppäjohto tekee näiden ongelmatapausten kanssa. Peki on sysihuono, Snopek toilalee mutta on Aran suosiossa, Vondrka on sympaatinen mies, joka hiihtelee pelin ulkopuolella ja mukapelaa pikkunäppärää. Huml pelaa tunnollisesti omissa mutta on Diesel ja selkeästi osoittanut, ettei ole ns. ykköskorin senttereitä Liigassa.