Mainos

Kausi 08-09

  • 486 756
  • 1 399
Tila
Viestiketju on suljettu.

d2uce

Jäsen
Eittämättä mielenkiintoinen huhu oli Veikkaajassa myös se, että Jonas "eri tahojen suosikki" Andersson olisi Kerhon kiikarissa myös ensi kaudeksi.

Tästähän taisi Kallekin mainita silloin kun Jonaksen Kärppiin kauppasi. Vai olisiko ollut Harri, en jaksa kaivella.

Niin ja eräs Tapparassa mestaruuden voittanut ja kalakukko kaupungissa tällä kaudella pelannut hyökkääjä on myös saapumassa Kerhoon. Tätä asiaa valoittivat pikkulinnut. Samat undulaatit tiesivät kertoa Riku Hahlin palkkapyynnin olevan Kerholle odotetusti liian suuri.

Onko tämä Hälle Vimalainen sitten AUK:n korvaaja, tai paremminkin Loikaksen korvaaja kolmos vitjan keskellä? Joku kalakukon ystävä voisi tulla valottamaan miehen pelillisistä kyvyistä.

***

Pakisto kieltämättä näyttäisi aika kovalta Laamasen ja Tuulolan tulon myötä. Silloin olisi pakistossa kolme korkean profiilin huippupakkia ja saman verran potentiaalisia huippuja.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko tämä Hälle Vimalainen sitten AUK:n korvaaja, tai paremminkin Loikaksen korvaaja kolmos vitjan keskellä? Joku kalakukon ystävä voisi tulla valottamaan miehen pelillisistä kyvyistä.

En tiedä, mutta johtaisi ainakin tämän kauden tehoillaan Kerhon pistepörssiä komeasti. Joten ensi kauden super-jengissä varmaankin hyväkin kolmossentteri, jota voidaan tarvittaessa käyttää myös kakkoskentässäkin ja ylivoimilla.

http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?joukkue=KalPa&pelaaja=262
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Eittämättä mielenkiintoinen huhu oli Veikkaajassa myös se, että Jonas "eri tahojen suosikki" Andersson olisi Kerhon kiikarissa myös ensi kaudeksi.

Tarkoittaisikohan tämä sitä, että ensi kaudella rosterissa saa olla kolme ei-EU ulkomaalaista ja rajattomasti EU-pelaajia? En millään usko, että tämmöistä muutosta näin nopealla aikataululla toteutettaisiin, vaikka siitä on nyt puhetta ollutkin. Itse kallistun sille kannalle, että tämmöinen muutos olisi paitsi hyvä, myös lain mukaan pikkuhiljaa pakollinen - olkoonkin, että herrasmiessopimuksia ei voi oikeastaan lailla estää.
 

TheRealMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Saas oikeesti naha millanen super joukkue saadaan? Tällä hetkellä kuitenkin pelaajia ei hirveästi ole saatavilla. Tai on mutta hinnat ovat päätä huimaavia. Noh panostuksesta selvä merkki oli Rautakorven palkkaaminen. Olisi aivan varmasti mahtunut moneen muuhunkin joukkueeseen. Itselleni ei ole ainakaan korviin kantautunut juurikaan vanhojen kanssa tehtyja jatkosopimuksia. Pantataanko niitä vai eikö niitä ole. Toki Mäenpää on yksi tälläinen mutta hänen kohdallaan NHL-on yksi mahdollinen kohde jos sieltä haluukkuutta esiintyyn.

Noh muuta emme voi kuin odotella. Eiköhän niitä sopimuksia ala ilmestymään kun kausi on paketissa. Toivotaan ainakin.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Jokatapauksessa HIFK kuitenkin yrittää Viitaluomaa.
Hifk neuvottelee tällä hetkellä noin kymmenen huippusentterin kanssa. Vaikea kuvitella että kaikki porukasta Vesce, Murray, Guolla, Loppi, Hirso, Hauhtonen, Viitaluoma pelasivat ensi kaudella Hifkissä.

Carlo Grunn haluaisi itse kovasti jatkaa ensi vuonna Kerhossa, mutta saa nähdä tarjoaako Kerho pahvia kouraan. Sama koskee toista Blues pelaajaa, joka ihastutti Rinkulaa tällä kaudella parin pelin ajan. Ongelma on vaan pelaajan tasoon nähden kallis sopimus, jota sellaisenaan Kerho ei ole valmis ottamaan. Sopimus Bluesin kanssa jatkuu siis vielä ensi kauteenkin. Sopisi Gusse vaan kohtuu hyvin Rautakorven pakki-muottiin.
 
Viimeksi muokattu:

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Kylläpä näyttää ensi kausi hyvältä. Ylivoima pakit Mäenpää-Tikkanen, Tuulola-Laamanen. Parempaa saa hakea tästä liigasta. Luotto ensikauteen on kova jo nyt. Pakisto tosin vielä huutaa fyysisyyttä, mutta uskon Rautakorven sen asian hoitavan. Hovi-Lassila kuulostaa erittäin tasapainoiselta kaksikolta.

Alkaisi se ensi kausi jo..
 
Suosikkijoukkue
Kerho ja Philly
Kyllähän tuo ensi kauden pakisto näiden aika vahvojen huhujen toteutuessa lähentelee Kerhon kaikkien aikojen pakkikalustoa. Eikä mikään ihme kun katsoo kuka joukkuetta ensi kaudella luotsaa. Suomessa valmentaessaan Rautakorvella on ollut joukkueessaan yleensä aina laadukas puolustus. Tapparan mestaruusjoukkueen seitsemän ensimmäistä pakkia oli Mäntylä, Grönvall, Luoma, Puistola, Saravo, Välivaara, Kangasniemi. Tuohon vielä Jiri Marusak, joka liittyi joukkueeseen loppukaudeksi. Kelpo puolustus, sanoisin. Kaudella 04-05 Lukon kiusatessa Kerhoa pronssiottelussa, puolustuksen runko muodostui nimistä Niskala, Gill, Porkka, Pettinen, Hämäläinen, Bruun, Heikkinen. Rautakorven puolustus ei koskaan suinkaan ole muodostunut pelkistä puuhevosista vaan aina on ollut myös pätevät kiekollisen roolin pakitkin.

Ylipäänsäkin Rautakorven valmentamista joukkueista on jäänyt parhaina asioina mieleen pelaajien hyvä roolittaminen. Ehkä ensi kaudellakin esimerkiksi Markus Seikola pelaa juuri sellaisessa roolissa missä hän on parhaimmillaan ja rahkeet parhaiten riittää. Tommi Leinonenkin on kehityskelpoinen puolustaja, mutta ei hänestä ensi kaudellakaan voi kuvitella paljon suurempaa kun 7. pakin roolia. Pikku hiljaa onnistumisia ja sitä kautta roolia lisää. Laitisen Vellukin on kelpo mies nimen omaan oikeassa roolituksessa ja sopivan pakkiparin löytyessä. Ensi kaudella Tuuskilla on C rinnassa, joten Laitisen henkinen vastuu pienenee, kuten myös pelillinenkin. Hyvällä itseluottamuksella pelaava Vellu on edelleen käyttökelpoinen pelaaja HPK:lle, Voi kylläkin olla, että noutaja Korhonen kuntoutuessaan ottaa tämän paikan joukkueesta. Missä muuten menee Tomi Pettinen nykyään, tämä kausi jäänyt kokonaan pelaamatta?

Tuulola - Tikkanen
Laamanen - Mäenpää
Seikola - Laitinen/Korhonen/Hankinta
Palomäki - Leinonen

Hyökkäyksessä riittääkin sitten enemmän paikattavaa. Pirnes ja Viitaluoma on juuri sen tasoisia pelaajia mitä huhuissa pitääkin liikkua. Käsiä on saatava lisää ja paljon. Nurminen meni ihan hukkaan tällä kaudella kun hänelle ei löydetty yhtäkään ruokkijaa. Ja silti 9 maalia. Saihan hän paljon peliaikaa, mutta 9 maalia puolessa kaudessa ponnettomassa HPK:ssa. Mielenkiintoista nähdä päätyvätkö osapuolet käyttämään ensi kauden option vai hakeeko HPK maalintekijän jostain muualta. Jos Viitaluoma tulee, Vihkolle ehdottomasti jatkoa. Kemiat taitavat olla sen verran hyvin kohdillaan näiden kahden tapauksessa. Kolmosketju ja nelosketju ovatkin aika lailla jo kasassa, mutta vahvistusta haetaan varmasti vielä myös tänne osastolle eikä nelosketjukaan muodostu välttämättä pelkistä junnuista, joita ensi kaudellakin on paljon kolkuttelemassa läpimurtoa.

Lassila-Hovi kuulostaa erittäin pätevältä veskari kaksikolta ensi kaudelle.

edit: Marusak
 
Viimeksi muokattu:

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Lisäksi lehti pitää suht' varmoina sopimuksina Marko Tuulolan, Jukka-Pekka Laamasen ja Ässistä tulevan Joonas Kemppaisen sopimuksia.
Laamasellahan on vuoteen 2010 asti kestävä sopimus Kärppien kanssa.

Tarkoittako tämä sitä, että Kärpät haluaisi luopua Laamasesta vai puheleeko arvaaja tuttuun tyyliinsä omiaan?
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Saas oikeesti naha millanen super joukkue saadaan?...

No ei sen nyt suoraan mikään super tarvitse olla, mutta toivottavasti hankinnat ja ylipäätänsä joukkueen rakentaminen kolahtaa kohilleen vähän paremmin kuin tämän kauden osalta.

Pakostihan tässä ajatukset jo ensi kauteen harhailee ja siksipä tuosta Rautakorvesta ja kahvarasta on tullut muutamia hajatelmia mieleen erinäisiä otteluita seuranneena. Tuossa mj-tauon aikana tuli tietenkin seurattua Raipen showta ja turnausta muutenkin, niin siinä pelejä seuratessa kävi sellainen mielessä, että olisi se vaan hieno homma saada tuo Luoman Mikko Kerhon ensi kauden rosteriin. Muistelisin, että oli aikanaan Rautakorven opissa Tampereella ja oli jo silloin kohtuullisen hyvä mailalla... On vielä iso kokoinen ja liikekin... Ja tekikö vaan vuoden pahvin HV71:n kanssa...? Onnex tässä kohtaa kaukosäädin tippu kädestä ja heräsin.

Ihan näin ajankohtaisena asiana pidän kuitenkin sitä, että ovat ilmeisesti alkaneet pitämään tuolla Tapparan puolella Hokkas Iivon suoritteista. Sikäli harmillinen tilanne, että jos pelaajakin alkaa liikaa pitämään ko. tahosta, niin voipi olla, että ei Kerhossa miestä ensi kaudella nähdä, kun soppari katkolla. Olisi meikäläisen papereissa kuitenkin edellä muutamia muita omia junnuja. No odotellaan ja katsellaan millaisia päätöksiä syntyy.

Huhuissa tosiaan Kerhon ympärillä pyörii ihan kohtalaisia nimiä, mutta itse en jaksa vielä innostua liikaa, en ennenkuin nimiä on papereissa. Ja toiset nimet ne ei vaan oikein jaksa innostaa. Enemminkin pistävät empivälle ja miettivälle kannalle. Menee totaalisen toiston puolelle, mutta joku roti siinä saadun hyödyn ja rahallisen korvauksen välillä pitää olla.

Ensimmäisiä nimiä voi ehkä odotella jo runkkarin päättymisen jälkeen, mikäli merkit paikkaansa pitävät. Siitähän se ruletti alkaa vähitellen pyörähdellä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ihan näin ajankohtaisena asiana pidän kuitenkin sitä, että ovat ilmeisesti alkaneet pitämään tuolla Tapparan puolella Hokkas Iivon suoritteista. Sikäli harmillinen tilanne, että jos pelaajakin alkaa liikaa pitämään ko. tahosta, niin voipi olla, että ei Kerhossa miestä ensi kaudella nähdä, kun soppari katkolla. Olisi meikäläisen papereissa kuitenkin edellä muutamia muita omia junnuja. No odotellaan ja katsellaan millaisia päätöksiä syntyy.

Niin, itse olin jotenkin siinä uskossa, että miestä ei oltaisi muutenkaan näkemässä ensi kauden Kerhossa. Tämä on siis ihan puhtaasti tämän palstan keskustelujen ja omien johtopäätösten perusteella rakennettu käsitys, eikä mitään sisäpiirin tietoa. Onhan Iivo varsin pätevä pelimies, mutta ei kuitenkaan ihan sellainen kantava voima, jollaisia tarvitaan. Ja junioreista löytyy kuitenkin potentiaaliltaan huomattavasti kovempiakin sällejä.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Joo-o... Mukavia huhuja liikkuu ensi kauden HPK:n rosterista ja se on hieno juttu se. Sillä jo pelkät huhutkin saavat lisää uskoa ja voimaa paremmasta tulevasta tämän kauden totaalisen rämpimisen keskellä. Oikeastaan allekirjoittanutta ei kyseinen kuluva kausi kiinnosta enää pätkääkään vaan kyllähän tässä odotellaan jo kieli keskellä suuta tulevaa kautta.

Ja ainakin tuo puolustus siis huhujen mukaan alkaa näyttämään kieltämättä aikas hyvältä. Laamanen ja Tuulola tekevät paluun, Mäenpää, Tikkanen ja Seikola jatkavat.

Jos pakiston runko on todella ensi kaudella tuo, niin eihän tuo kaipaa enää kuin yhtä-kahta pakkia, jolta löytyy tarvittavaa kovuutta. Laamanen, Tuulola, Mäenpää ja Tikkanen kun pitänevät huolen siitä ettei puolustuksesta ainakaan kiekollista osaamista puutu ensi kaudella.

Hyökkäyskin alkaa vaikuttamaan vähintään ihan ok-tasolta, mikäli jompi kumpi huhutuista senttereistä Esa Pirnes, Ville Viitaluoma saadaan ykkösen keskelle. Pirnes olisi allekirjoittaneenkin ykkösvaihtoehto. Siihen laidoille laiturit joista toinen on puhtaasti tulosta aikaan saava pelaaja, vaikka joku Tshekeistä ja toiseen laitaan laituri, joka saa myös tulosta aikaan mutta osaa pelata myös kovaa. Ja itse en pistäisi pahitteeksi vaikka kyseisen jannun nimi olisi vaikkapa Jyrki Louhi. Tai olisiko Jari Sailiosta jo ensi kaudella suoraan ykköskentän laituriksi?

Voisiko kakkosen sitten rakennella Janne Laakkosesta ja Pasi Salosesta? Itse en Tokelle löydä paikkaa kuin korkeintaan kolmoskentästä, mutta onko liian kallis siihen kenttään? Kieltämättä Sailio-Loikas-Virta voisi olla ihan mukiinmenevä kolmonen kuitenkin...

Ja jos Kultaranne jatkaa niin siinä olisi valmiina jo laadukas ykköskentän laituri.

Toiveunta?:

Nurminen-Pirnes-Louhi
Laakkonen-Joku ulkomailta?-Salonen
Sailio-Loikas-Virta
junnut jne...
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Tuossa mj-tauon aikana tuli tietenkin seurattua Raipen showta ja turnausta muutenkin, niin siinä pelejä seuratessa kävi sellainen mielessä, että olisi se vaan hieno homma saada tuo Luoman Mikko Kerhon ensi kauden rosteriin. Muistelisin, että oli aikanaan Rautakorven opissa Tampereella ja oli jo silloin kohtuullisen hyvä mailalla... On vielä iso kokoinen ja liikekin... Ja tekikö vaan vuoden pahvin HV71:n kanssa...?

Ajattelin joskus tässä samaa miestä, mutta sitten muistin että taisi tehdä arvokkaan sopparin viime vuonna joka oli muistaakseni 300000 - 350000 € paikkeilla, että taitaa olla liian arvokas kaveri meille.
 

ZOOM

Jäsen
Suosikkijoukkue
U17 Leijonat
Ihan vain tiedoksenne, että Viitaluoma pelaa Ruotsissa ensikauden ja ilmeisimmin Pirneskin vielä yhden lisävuoden.
 

Desperaado

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Spurs
Laamasen sopimus Kärppien kanssa on mallia 2+2 ja päättyy siis tähän kauteen.

On optio, mutta Lamppu ei saa pelata muualla suomessa jälkimmäisenä kahtena vuotena ilman sakkoa, jonka kerho joutuisi maksamaan ja se on normaalisti kova summa koska kyseessä on muille mukava Juha Junno. Eli ei se ihan saletti ole. Riippuen saatiinko sitä jotenkin sählättyä Andyn ja Jonaksen siirroilla alas.. en tiedä, mutta näin.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
On optio, mutta Lamppu ei saa pelata muualla suomessa jälkimmäisenä kahtena vuotena ilman sakkoa, jonka kerho joutuisi maksamaan ja se on normaalisti kova summa koska kyseessä on muille mukava Juha Junno. Eli ei se ihan saletti ole. Riippuen saatiinko sitä jotenkin sählättyä Andyn ja Jonaksen siirroilla alas.. en tiedä, mutta näin.
Ok, Laamanen ei olekaan saletti, Viitaluoma saattaa mennä Ruotsiin ja Pirnes mahdollisesti jatkaa siellä. Ketäs sitten jäikään - Tuulola, Laakkonen ja Virta. Näistä Laakkonen on ilmeisesti aika varma tulija eli todennäköisesti jatkaa IFKssa.

Mukavia huhujahan nämä on, mutta ei sieltä luultavasti ihan noin kovia nimiä ole tulossa. Ja kolmikko Tuulola, Laakkonen, Virta ei nyt ihmeemmin mitään ilon kiljahduksia aiheuta. Etenkin kun muistelee jokaisen kohdalla sitä viimeisintä Kerho kautta.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Ok, Laamanen ei olekaan saletti, Viitaluoma saattaa mennä Ruotsiin ja Pirnes mahdollisesti jatkaa siellä. Ketäs sitten jäikään - Tuulola, Laakkonen ja Virta. Näistä Laakkonen on ilmeisesti aika varma tulija eli todennäköisesti jatkaa IFKssa.

Mukavia huhujahan nämä on, mutta ei sieltä luultavasti ihan noin kovia nimiä ole tulossa. Ja kolmikko Tuulola, Laakkonen, Virta ei nyt ihmeemmin mitään ilon kiljahduksia aiheuta. Etenkin kun muistelee jokaisen kohdalla sitä viimeisintä Kerho kautta.

Eikö tässä tuppaa aina niin käymään, että ne todelliset hankinnat ovat kuitenkin hieman alempaa kastia kuin ne huhutut hankinnat. Että aika pessimistisellä mielellä tässä saa olla.

Mutta olisihan se kiva ja toisi uskottavuutta lisää jos kohta puoliin pöydälle lyötäisiin parin kovan pelaajan sopparit...
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mutta olisihan se kiva ja toisi uskottavuutta lisää jos kohta puoliin pöydälle lyötäisiin parin kovan pelaajan sopparit...
Kyllä. Olisi mukava saada ihan konkreettisia nimiä esille, että tietäisi mihin suuntaan sitä ensi kaudella mennään.

Tuulola ja Laamanen olisi kyllä kiva saada, mutta ehkä pelkkä Tuulola riittäisi jos saataisiin sitten joku fyysinen pakki. Mäenpää on kuitenkin hyvä viivalla, kuten myös Tuuski. Lisäksi olisi vielä Tikkanen. Että käsiä riittäisi. Fyysisyyttä taas ei olisi liikaa. Ainakin yksi varma pommittaja pitäisi hankkia.

Hyökkäykseen Virta ja Laakkonen... silti tarvittaisiin ykkösketjuun kavereita, koska nuo eivät riitä kuin kakkosketjuun. Laku on taitava, mutta eilinen IFK-JYP peli osoitti että tarvitsee edelleen sen maalintekijän rinnalleen. Tietty jonkun Nurmisen kanssa voisi natsata. Laakkosen kohdalla on tietenkin aina se hyytymisvaara pleijareissa.
 

TwentyThree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eikö tässä tuppaa aina niin käymään, että ne todelliset hankinnat ovat kuitenkin hieman alempaa kastia kuin ne huhutut hankinnat. Että aika pessimistisellä mielellä tässä saa olla.

Kuulin eilen luotetavalta taholta, että Rautakorven mukaan Kerho on kokoamassa todella kovaa nippua ensi kaudeksi, ja yleensä Jukan tuntien se myös tarkoittaa sitä.
 

Notorious

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers, Wild, Kerho, Finns
Kyllähän se siltä vaikuttaa, että kovia nimiä oltais hommaamassa...

Se on sit eri asia mitä saadaan... Niin paljon toivoo parasta, mutta samalla

pelkää että menee kourallinen "huippuja" ohi...
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mitäs Tuuskin viimeisessä Kerho-kaudessa oli vikana?
Virran ja Tuuskin asenne ei ollut enää 100%, kun hyvät laput oli jo saatu Sveitsiin. Kyllä se sitten näkyi varsin saamattomina ja ei-niin-keskittyneinä otteina pudotuspeleissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös