Mainos

Kausi 08-09

  • 486 800
  • 1 399
Tila
Viestiketju on suljettu.

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kariyan myötä tuskin on enää tulossa ketään vähään aikaan? Toki tuohon rinnalle voisi hankkia jonkun syöttökoneen ruokkimaan Kariyaa, mutta kyllähän rosterista muutama pelinrakenteluunkin pystyvä jannu löytyy Viitaluoman lisäksi. Esim. Laakkosen ja Makkosen luulisi kykenevän ruokkimaan tehokkaasti Steve-boyta, lähes koko puolustuksesta puhumattakaan.

Verorajojen jälkeen voi hankkia sen Joe Rullierin takalinjoille...
Mielenkiintoisia aikoja. Sopimuksessa on 3 maalivahtia, 6 pakkiparia ja 7 hyökkäysvitjaa. Ja kannattajat haikailevat huippusentterin ja goonin perään ainakin, miksei voimalaiturinkin, isäntäpakkikin olisi tarpeen. HPK vm. 2008-2009, kun mikään ei riitä!

No joo, aika paljon on miehiä lähetettävä muihin osoitteisiin pelaamaan. Ja laituriosasto on melkoinen kokoelma mikkihiiriä, mutta tällä kertaa sentään taidokkaita sellaisia, toisin kuin viime kaudella. Steve Karia oli aika uskottava maalintekijähankinta, tyytyväinen olen sinänsä. Tällä ringillä voisi pelata vaikka pohjoismaista liigaa siinä sivussa...

Aika pieneksi jää omien kasvattien peliaika, ihme ettei asiasta olla tänä vuonna sitten porattu. Taitaa olla pois tuo muoti-ilmiö. Hieman pelottaa, että tämä porukka on taas kovilla otteilla pois pelattavissa. Runkosarjassa melko hyvän sijoituksen hankkiminen ihan näillä eväillä ei silti pitäisi oman käsitykseni mukaan olla ongelma.
 

Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit
Mielenkiintoisia aikoja. Sopimuksessa on 3 maalivahtia, 6 pakkiparia ja 7 hyökkäysvitjaa. Ja kannattajat haikailevat huippusentterin ja goonin perään ainakin, miksei voimalaiturinkin, isäntäpakkikin olisi tarpeen. HPK vm. 2008-2009, kun mikään ei riitä!

No joo, aika paljon on miehiä lähetettävä muihin osoitteisiin pelaamaan. Ja laituriosasto on melkoinen kokoelma mikkihiiriä, mutta tällä kertaa sentään taidokkaita sellaisia, toisin kuin viime kaudella. Steve Karia oli aika uskottava maalintekijähankinta, tyytyväinen olen sinänsä. Tällä ringillä voisi pelata vaikka pohjoismaista liigaa siinä sivussa...

Aika pieneksi jää omien kasvattien peliaika, ihme ettei asiasta olla tänä vuonna sitten porattu. Taitaa olla pois tuo muoti-ilmiö. Hieman pelottaa, että tämä porukka on taas kovilla otteilla pois pelattavissa. Runkosarjassa melko hyvän sijoituksen hankkiminen ihan näillä eväillä ei silti pitäisi oman käsitykseni mukaan olla ongelma.
Mielenkiintoisia aikoja tosiaan. Syy miksi erinäisten pelaajatyyppien perään haikaillaan taitaa olla siinä, että niistä on puutetta. Joukkuetta voidaan aina parantaa, mutta siihen tuskin on enää hirveästi varaa. Muutama esimerkki: puolustus on todella kiekkopainotteinen (joskaan ei mikään lapaslauma) ja näkisinkin, että isokokoinen, kovaa pelaava rightin pakki tekisi puolustuksesta "täydellisen" monellakin tapaa. Kyseessä olisi ns. täsmähankinta siinä tapauksessa.

Kuten itsekin sanoit, laitahyökkääjäosasto on aika pienikokoista, mutta mikkihiiriksi en kyllä lähtisi muita sanomaan kuin Laakkosta ja Kariyaa. Salonen, Sailio, Vihko kumppanit osaavat kyllä pelata fyysisesti, vaikka kaksi jälkimmäistä aika rottia ovatkin. Voimalaiturikin kokoonpanosta löytyy. Tottelee nimeä Janne Kolehmainen. Kyseessä on aika lahjakas pelaaja, eri juttu on miten Rautakorpi osaa hyödyntää lahjakkuuden. Paskimmillaankin voisin kuvitella, että Kolehmaisesta on hyötyä vähintään nelosketjun pommittajana. Asioiden mennessä kohdilleen... ehkäpä yksi liigan parhaimmista voimahyökkääjistä. Se kyllä edellyttää sitä, että otteisiin tulee rutkasti tasaisuutta pisteidenteossa.

Eiköhän niitä omia junnuja tulla jatkossa näkemään, jahka vähän saavat vastuullisempaa kokemusta miesten peleistä eli mestikseen kehittymään joksikin aikaa, mahdollisesti koko kaudeksi.
 

Torpedo 360

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey & Manchester United
Huutelen täältä että onko Kai Nurminen vielä Kerhon suunnitelmissa?
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joukkuetta voidaan aina parantaa, mutta siihen tuskin on enää hirveästi varaa.
Juuri näin. Viestini ei ollut nimenomaan sinulle suunnattu, lainaus tekstistäsi oli vain yksi esimerkki toivomuksista. Itse toki olisin toivonut koko sitä listaa, jonka kirjoitin, mutta näen että tämänkin hetkisellä rosterilla on mahdollisuudet aika pitkälle. Tuuriakin tarvitaan ja juuri Sailion ja Kolehmaisen rooli kovempina (eli etenkin voimakkaina) kavereina tulee olemaan olennainen. Itse olen viime kauden sekoilujen jälkeen tyytyväinen jo tähän kokoonpanoon. Katsotaan mitä tuo tullessaan, harvennetaan Palomäellä ja muutamalla hyökkääjällä + juniorit junioreihin, niin rinki on siltikin riittävän suuri. Jos tarvetta ilmaantuu ja sopiva pelaaja tarpeelliseen ruutuun löytyy, hankitaan. Riittävn hyvä runkosarja ja välieriin, ensi kaudeksi runko pysyy samana ja kaikki kehittyvät, siinä on meikäläisen optimistisen realistinen toive. Jonka toteutumiseen toki onneakin tarvitaan, mutta tässä rungossa on jo siihen ainesta. Loppu olisi käsittämätöntä ekstaa tälle kaudelle.

Noin suuren määrän kiinnittäminen on kyllä aika erikoinen veto Kerhojohdolta ollut täksi kaudeksi, mentiinkö loukkaantumisten varatoimenpiteissä liian pitkälle? Samapa tuo, jos ei liikaa taloutta notkuta.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Heitänpä pientä ketjulottoa hyökkäyksen osalta. Yritän vähän tasaisemmin pistää ketjut:

Laakkonen-Viitaluoma-Vihko
Kariya-Hämäläinen-Sailio
Virta-Loikas-Salonen
Kemppainen-Makkonen-Kolehmainen
+ loput

Noh laitureiden kanssa löytyy paljon variaatioita. Mutta kolmelta ensimmäiselta ketjulta voi kyllä odottaa ja paljon pisteitä. Lisäksi nelosessa isoja ja potenttiaalisia nuoria, voi nousta vaikka mihinkä. Kova on kilpailu paikoista.
 

fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins
Ainakin kenttä Virta-Viitaluoma-Vihko-Laamanen-Mäenpää on ollu jo harjoituksissa pitkään pystyssä ja näyttäisi ainakin omia vastaan toimivan melko hyvin. Muut kentät onkin sitten vähän vaihdellut jne. Hämäläinen voi hyvinkin nousta 2. kentän sentteriksi, on meinaan hemmetin energinen ja ovela pelaaja. Noh, saa nähdä.. Aikaahan tässä on ja ensiviikosta eteenpäin näitä kunnon harkkapelejä alkaakin sitten tulemaan ja sen jälkeen olemme paljon viisaampia.

Kariya kuitenkin loistohankinta.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kerhon resursseilla ei taida nykyistä parempaa joukkuetta enää kasaan saada, joten ei auta kuin olla tyytyväinen. Viitaluoma on valovuoden edellä viimevuotista ykkössentteriä ja Kariyaa en viitsi edes verrata viimevuotiseen "ykkösmaalintekijään". Nimien esiintyminen samassa viestissä olisi vakava loukkaus Steveä kohtaan.

Puolustus painottuu toki kädelliseen suuntaan, mutta ei kuitenkaan ole täysin sukka. Tuulola osaa tarvittaessa pelata fyysisesti ja Tuukka ei juuri muuta osaakaan. En olisi siis huolissani siitäkään. Mitä tulee hyökkäyksen fyysisyyteen, antaa nyt uusien äijien antaa näyttöjä ja katsotaan mikä lopulta tulee olemaan pelaava kokoonpano. Sormituntuma on, että tällä jengillä pelataan sijoituksesta runkosarjan kuuden parhaan joukkoon ja se on paljon verrattuna viime kauden painajaiseen.

Hienoisesti huolestuttaa täällä esitellyissä ketjukokoonpanoissa Salosen pudottaminen kolmoseen. Toki Kariyan tulo kiristää kilpailua kahden kärkiketjun laiturin paikoista, mutta silti näkisin Salosen kehityspotentiaalin niin huikeana, ettei miestä kannattaisi haudata alempiin kenttiin. Mieluummin vaikka suuri suosikkini Sailio kolmoseen.

Siis yhteenvedettynä. Kyllä nyt kelpaa odotella kauden alkua. Fiilikset ovat ihan eri maata kuin viime vuonna.
 

egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Onnitteluni Kariyan hankinnasta, kyllä on hurja nimi yhä vaan heikentyneeseen sm-liigaan..
Ja voin näin hämeenlinnassa asuvana Pelicans -fanina sanoa että kateellisena katselen..

No, saa nähdä miten kerhon muuten melko paljon kysymysmerkkejä sisältävä jengi pärjää, luulen kyllä että pärjää.

Onnittelut.
 

Pata_1993

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Rahan takia uusia hankintoja tuskin enää tulee ennen kauden alkua. Näin vois mennä ketjut kaikkien ollessa terveinä:

Virta - Viitaluoma - Vihko
Laamanen - Mäenpää

Laakkonen - Hämäläinen - S. Kariya
Tuulola - Syväsalmi

Salonen - Loikas - Sailio
Mäkelä - Tikkanen

Kolehmainen - Makkonen - R. Andersson
Palomäki - Leinonen...

Lassila - Stömberg

Hyvältä näyttää!
 
Suosikkijoukkue
Kerho ja Philly
Steve Kariya, kyllä kelpaa! Kariya on luonnollisesti juuri sellainen täsmähankinta tuonne pisteitä takovan laiturin tontille mitä rosteri kieltämättä vähän kaipailikin. Muut palaset ovat olleetkin jo pitkään kunnossa. Aina voi tietenkin haaveilla siitä toisesta pomminvarmasta sentteristä, mutta eiköhän anneta Ville Hämäläiselle ja Jussi Makkoselle mahdollisuus breikata ylemmissä kentissä. Hämäläinen jo aika lailla breikkasikin viime kaudella ja nyt laidoilla viilettää, Kariyan, Virran, Laakkosen, Sailion, Salosen, Vihkon kaltaisia pelaajia, niin kyllä on lupa odottaa viime kauden 32 tehopisteen mieheltä vielä selkeää parannusta tehoihin.

Nyt alkaa olemaan sellainen nippu kasassa, että kyllä kelpaa kautta odotella luottavaisin mielin.

Vihko - Viitaluoma - Virta (ViViVi-ketju: löytyy osaamista pelin vähän joka osa-alueelle, vanha tutkapari höystettynä kokeneella Tokella)
Kariya - Hämäläinen - Laakkonen (nopeutta, taitoa ja juonikkuutta, eiköhän noilla laitureilla Hämäläisenkin todellinen venyminen päästä toteamaan)
Sailio - Loikas - Salonen (viime kauden ainoa ilonaihe, "kolmoseksi" aika helmi trio, puolustaa ja rikkoo vastustajan peliä, mutta pystyy todellakin myös iskemään hyökkäyssuuntaan)
Kolehmainen - Makkonen - Kemppainen/Andersson (isokokoisia nuoria pelaajia, joilla kaikilla läpilyönti-potentiaalia)
+ junnut

Aika tiukkaa alkaa tekemään, että tuohon vielä Mäkkärikin tulisi. Mieluiten sitten ne pelimerkit (jos jäljellä yleensä enää on) sentteriin jos huomataan ettei Hämäläinen ja kumppanit riitäkään. Mukavasti on valinnanvaraa miten laiturit sijoitellaan, kilpailu tulee olemaan todella kovaa.

Pakkikalusto onkin jo pitkään ollut kunnossa. En tiedä millaisia pareja Rautakorpi lähtee muodostamaan, mutta Mäenpää, Laamanen, Tuulola, Tikkanen, Syväsalmi, Mäkelä, Korhonen, Palomäki, Leinonen nipusta on aika kiva alkaa suunnittelemaan. Palomäki taitaa vaan olla jo nähty.

Itselleni olisi pettymys jos kotiedusta ei tuo joukkue taistele. Kuuden sakkiin pitäisi olla saletti
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kariya - Hämäläinen - Laakkonen (nopeutta, taitoa ja juonikkuutta, eiköhän noilla laitureilla Hämäläisenkin todellinen venyminen päästä toteamaan)

Omasta mielestäni olisi vähän liian linnunluinen kolmikko.

Lähtisin itse rakentelemaan kolmikoita, joista löytyy se yksi duunari:
Kariya-Viitaluoma-Vihko
Virta-Hämäläinen-Laakkonen
Salonen-Loikas-Sailio
Kolehmainen-Kemppainen-Andersson

Joka tapauksessa variaatiomahdollisuuksia on vino pino. Saas nähdä miten valmennus selviää.
 
Suosikkijoukkue
Kerho ja Philly
Omasta mielestäni olisi vähän liian linnunluinen kolmikko.

Linnunluinen ehkä. Steve Kariyasta muistuu kuitenkin itselleni mieleen sellainen pelaaja, että pienestä varrestaan huolimatta tunki itsensä kyllä ihan joka paikkaan ja oli joka paikassa ekana. Ei todellakaan kainostele pientä varttaan, mutta tietenkään mitään duunaria hänestä ei saa tekemälläkään ja hyvä niin, koska maalejahan Steve hankittiin tekemään. Ehkä joku Ilves- ja/tai Blues-fani voisi pistää enemmän kuvausta Stevestä. Itselläni päällimmäisenä muistikuvana se, että aina kun sai kiekon, niin oli pelko perseessä että oma reppu heiluu.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Linnunluinen ehkä. Steve Kariyasta muistuu kuitenkin itselleni mieleen sellainen pelaaja, että pienestä varrestaan huolimatta tunki itsensä kyllä ihan joka paikkaan ja oli joka paikassa ekana.

Tällainen mielikuva minullekin kaverista on jäänyt. Asennepuolessa ei liene valittamista. Mutta kyllähän se koko omat rajoituksensa tuo ja omasta mielestä olisi parempi kun kaverin ketjussa olisi esim. Viitaluoma tilaa raivaamassa.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Linnunluinen ehkä. Steve Kariyasta muistuu kuitenkin itselleni mieleen sellainen pelaaja, että pienestä varrestaan huolimatta tunki itsensä kyllä ihan joka paikkaan ja oli joka paikassa ekana.

Itsellä on sellainen kuva Stevesta, että oli erittäin vaarallinen maalin lähellä vaikka pieni onkin. Kurvaili vauhdilla pieneen tilaan, kuin korppikotka ja laattaa pussiin. Ja kyllähän ne jalat käyvät.
 

Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicansin ja Bruinsin tv-mainokset.
Kiitokset toimiston suuntaan, viimeisin hankinta oli kyllä kirsikka kakun päälle tulevaa kautta odotellessa.

Jotenkin tällä kertaa ei edes kovin paljoa kaihoa jonkun hullun hampaattoman poliisin perään, valmentaja on kuitenkin sitä lajia joka ei jaksa katsella omien pelaajien jahtaamista kovinkaan kauaa ja joukkueesta löytyy muutama runkopelaaja jotka osaavat pistää takaisin kun siihen lupa on.

Nyt enää viimeinen toive on että kauden alun vieraspeleihin järjestetään joukkueen/ fanclubin toimesta tarpeeksi kuljetusvolyymia ja että ihmiset lähtisivät joukkuetta kannustamaan maille kaukaisille.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Aina voi tietenkin haaveilla siitä toisesta pomminvarmasta sentteristä, mutta eiköhän anneta Ville Hämäläiselle ja Jussi Makkoselle mahdollisuus breikata ylemmissä kentissä. Hämäläinen jo aika lailla breikkasikin viime kaudella ja nyt laidoilla viilettää, Kariyan, Virran, Laakkosen, Sailion, Salosen, Vihkon kaltaisia pelaajia, niin kyllä on lupa odottaa viime kauden 32 tehopisteen mieheltä vielä selkeää parannusta tehoihin.
Joo täytyy varmaan vetää vähän sanoja takaisin. Kun joukkueessa nyt on potentiaaliset Hämäläinen ja Makkonen, niin olisihan se tyhmää olla antamatta näyttöpaikkaa. Molemmat käsittääkseni nimenomaan hyökkäävämpiä jamppoja. Ja näillä laitureilla sentterin pelintekovastuu ei edes korostu niin paljon kuin yleensä. Laakkonen, Virta, Salonen ja Kariya antavat aika hyvin tukea sille osastolle.

2/3 ulkkaripaikkaa käyttämättä ja ainakin toisen voi helposti säästellä sinne verorajalle. Katsotaan sitten kumpi tarvitsee enemmän apuja, Tuukka&Gooni vai VV&loput.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Voi kun nyt tulisi vielä joku kunnon voimahyökkääjä..Rajamäki tähän roosteriin olisi jotain niin uskomatonta, voih!

Pakisto on huikea ja hyökkäys todella kova, hieman kevyt mutta nopea ainakin. Tiukka linja tuomareilla ja paljon ylivoimaa. Ainakin pitäisi käsiä alkaa riittää siihen osastoon. Kenen kanssa Kariya pelasi silloin Bluesissa aikanaan ylivoimaa? Oli muistaakseni aika huikea. Kätisyydet yms on tässä jätetty ajattelematta, pelkkää lihaa osastolla nyt.

Kariya-Viitaluoma-Vihko

Tuulola-Laamanen

Salonen-Virta/Laakkonen-Sailio

Mäenpää-Syväsalmi
 

Zigismund

Jäsen
Mielenkiintoisia aikoja. Sopimuksessa on 3 maalivahtia, 6 pakkiparia ja 7 hyökkäysvitjaa. Ja kannattajat haikailevat huippusentterin ja goonin perään ainakin, miksei voimalaiturinkin, isäntäpakkikin olisi tarpeen. HPK vm. 2008-2009, kun mikään ei riitä!

Sinä sen sanoit. Eiköhän näillä pelaajilla selvitä tämä kausi läpi?
 

Brunberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kyynärpäätaklaus
Kyllä tämä porukka tulee olemaan tulevalla kaudella TOP3 aivan varmasti. Nyt on oikeastaan kaikkea paitsi ehkä vähän fyysisyyttä puuttuu. Tosin sen voi paikata sitten hyvällä liikkeellä ja täytyy muistaa, että ei se pihlströmkään mikään iso mies ollut, pikku poika mutta ajoi kovaa.
 

J.Petke

Jäsen
Kyllä tämä porukka tulee olemaan tulevalla kaudella TOP3 aivan varmasti. Nyt on oikeastaan kaikkea paitsi ehkä vähän fyysisyyttä puuttuu. Tosin sen voi paikata sitten hyvällä liikkeellä ja täytyy muistaa, että ei se pihlströmkään mikään iso mies ollut, pikku poika mutta ajoi kovaa.

Jos nyt suoriin pleijareihin päästäisiin niin oltaisiin voiton puolella.
 

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Mielenkiintoisia aikoja. Sopimuksessa on 3 maalivahtia, 6 pakkiparia ja 7 hyökkäysvitjaa. kannattajat haikailevat huippusentterin ja goonin perään ainakin, miksei voimalaiturinkin, isäntäpakkikin olisi tarpeen. HPK vm. 2008-2009, kun mikään ei riitä!

Kun näitä pelaajia aletaan muaalle myydä niin eiköhän meille jää kivasti rahaa hankkia vahvistuksia, jos siihen on tarvetta.


Rattlehead kirjoitti:
Verorajojen jälkeen voi hankkia sen Joe Rullierin takalinjoille...
Hyviä pakkeja meillä on ihan tarpeeksi, eli ei ole mitään järkeä ruvata hankkimaan ketään Joe Rullieria. Ainoa hankita jossa olisi jotain järkeä olisi juurikin tuo voimalaituri, sillä meillä on joukkue täynnä mikki hiiriä.

Torpedo 360 kirjoitti:
Huutelen täältä että onko Kai Nurminen vielä Kerhon suunnitelmissa?
Ei pitäisi olla..

Itselle riittää että saadaan suora play-off paikka tällä kaudella!
 

Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit
Ainoa hankita jossa olisi jotain järkeä olisi juurikin tuo voimalaituri, sillä meillä on joukkue täynnä mikki hiiriä.
Ihan mielenkiinnosta kuulisin, että millä perusteella joukkue on täynnä mikkihiiriä? Kokonsa puolesta monikin, mutta kuten jo aiemmin totesin niin esimerkiksi kolmikkoa Salonen, Sailio ja Vihko ei mielestäni kovin mikkihiirinä voi pitää. Toki Sailio ja Vihko ovat vittumaisia pelaajia, mutta kuitenkin. Hyökkäyksestä ainoastaan Laakkosen lasken suorilta mikkihiireksi, Kariyan varauksella. Puolustuksesta Laamasen fyysinen peli on lähinnä roikkumista ja estämistä, Palomäki hasardialtis paska, jolla olisi mahdollisuuksia fyysisempäänkin peliin ja Syväsalmesta en pahemmin osaa sanoa. Mahdollisesti aika lapanen kaksinkamppailuissa liigatasolla. Muu pakisto ei mielestäni ole kovin mikkihiiriosastoa. Ei edes kostaja-Tikkanen.
 

d2uce

Jäsen
Puolustuksesta Laamasen fyysinen peli on lähinnä roikkumista ja estämistä, Palomäki hasardialtis paska, jolla olisi mahdollisuuksia fyysisempäänkin peliin ja Syväsalmesta en pahemmin osaa sanoa. Mahdollisesti aika lapanen kaksinkamppailuissa liigatasolla. Muu pakisto ei mielestäni ole kovin mikkihiiriosastoa. Ei edes kostaja-Tikkanen.

Syväsalmi haki ainakin Raumalla muutamia hyviä avojääpommeja ja taisi niitä Mestiksessäkin muutama osua kohdalleen ihan TV-peleissäkin.

Palomäki on kokoonsa nähden täysi lapanen, eikä Leinoseltakaan ole nähty niiden muutaman väläytyksen (harjoitusottelut 07/08 ja A-jun playoffit) lisäksi mitään viitteitä fyysisestä osaamisesta.

Laskisin kyllä Tikkasenkin tähän samaan roikkujarotuun, kuin Laamasen. Viime kaudella ainakin veteli kieppejä vastapuolen hyökkääjän käsivarsissa, kuin peruskoulun liikuntatunnilla.
 

Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit
Laskisin kyllä Tikkasenkin tähän samaan roikkujarotuun, kuin Laamasen. Viime kaudella ainakin veteli kieppejä vastapuolen hyökkääjän käsivarsissa, kuin peruskoulun liikuntatunnilla.
Jostain syystä meikäläisellä on tasan kaksi mielikuvaa Tikkasesta viime kaudelta, onneksi ei enempää... Ensimmäinen on alkukauden HPK-Ässät -pelistä, missä Tikkanen hyppää joukko"tappelussa" jonkun ässäpelaajan niskaan ja toisessa Tikkanen esittää viime kauden Kerholle harvinaista taistelutahtoa syöksymällä eteenpäin ja lyömällä kiekon oman siniviivan yli. Tapahtuikohan tämä episodi vielä av:lla? Tikkanen tulee kuitenkin olemaan kätisyytensä vuoksi tärkeä palanen ensi kauden yv-peliä ja uskonkin hänen parantavan henkilökohtaista piste-ennätystään(25).

Toivottavasti Tomi Karlsson onnistuu ja saa sopimuksen. Luin tuossa vähän aikaisempia raportteja kaverista ja ainakin pelityylin pitäisi olla miellyttävä. Suht pieni, nopea ja suoraviivainen tsemppari, käsiäkin pitäisi löytyä jonkin verran. Ensi kauden mikkolaine?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös