Mainos

Kausi 08-09

  • 486 733
  • 1 399
Tila
Viestiketju on suljettu.

Teddy_H

Jäsen
Suosikkijoukkue
T-73, Pantserfaust
Tuo YYA-diili ei taida olla enää voimassa ja toiseksi KooKoon intresseihin ei varmasti kuulu enää pätkätyöläisten hyödyntäminen. Loukkaantumiset ovat tietysti asia erikseen, mutta KooKoo pyrkii koko ajan vain ammattimaisempaan suuntaan toiminnassaan ja uskon, että viime kaudesta viisastuneena pelaajat sitoutetaan jatkossa joukkueeseen koko kaudeksi.

Toki näinkin, mutta uskon että järkevästi hoidettuna tämä järjestely hyödyttäisi molempia. KooKoo saisi käyttöönsä esimerkiksi yhden hyökkäyskentällisen verran erittäin potentiaalisia, hyvin harjoitelleita jannuja ja HPK saisi suuremmalle osalle pelaajistaan peliaikaa. Ja toki se saattaisi helpottaa KooKoo:ta sikälikin että resursseja voitaisiin kohdistaa ehkä hieman enemmän niihin ykköskorin jamppoihin. Mutta tämä tosiaan vaatisi että toiminta määrätietoista ja pitkäjänteistä. Eli juurikin päinvastoin kuin nuo Hokkasen ja Eskelisen tapaukset on hoidettu.
 
HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt kun Jokerit julkisti noita sopimuksia, niin hiukan kyllä kiukuttaa Lahden nimi siellä. Olisi ollut kaikin puolin sopiva kookkaan maalintekijänrooliin. Ketju Lahti - Viitaluoma - Vihko olis varmasti ollut aika tykki tulevana kautena.

Kyllähän Lahti olisi ollut ihan katsottava kortti, mutta turhahan sitä on haikailla takaisin, kun teki vimme keväänä kolmisen vuotisen pahvin Jokereihin, muistaakseni. Sitä ei siis yksi vuosi NHL/AHL:ssä muuta mihinkään. Eli palatessaan takaisin Eurooppaan pelaa Jokereissa, ellei sitten Kerho ostaisi sopimusta ulos...

R. Andersson on saanut muuten aika paljon kuraa niskaansa. Itse olen hyvinkin tyytyväinen, jos Kerhoon vielä jää. Potentiaalia löytyy kyllä: se nähtiin jo Jokereissa.

Potentiaalia on kyllä, mutta miten tässä sitten kaikki palaset loksahtelee kohdilleen. Ei kuitenkaan niin suuren suuri yllätys olisi, jos ei pelaavaan kokoonpanoon mahtuisi. Paljon riippuu varmaan siitä, millaista roolia Rautakorvelta on tarjolla. Neloskentässä ei ehkä ihan omimmillaan kuitenkaan ole.

Tuo YYA-diili ei taida olla enää voimassa ja toiseksi KooKoon intresseihin ei varmasti kuulu enää pätkätyöläisten hyödyntäminen...

Tässä voisi kokeilla vaikka SaPKoa. Luultavasti siellä olisi tarjolla peliaikaa ja isompaakin roolia. Savonlinna toimisi myös eräänlaisena motivaation mittarina. Monikaan ei sinne varmasti haluaisi palata, vaan mielummin ottaisi sen pelipaikan liigan puolelta. Jos tämä pistäisi treenaamaan entistäkin innokkaammin....
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Potentiaalia on kyllä, mutta miten tässä sitten kaikki palaset loksahtelee kohdilleen. Ei kuitenkaan niin suuren suuri yllätys olisi, jos ei pelaavaan kokoonpanoon mahtuisi. Paljon riippuu varmaan siitä, millaista roolia Rautakorvelta on tarjolla. Neloskentässä ei ehkä ihan omimmillaan kuitenkaan ole.

Riippuu paljon tosiaan siitä, miten Rautakorpi saa kiskottua potentiaalin irti taiteilijatyyppisestä ja diivailevasta Roni Anderssonista. Mutta ennen kuin sen enempää haukutaan Anderssonia viime kauden perusteella, haluaisin muistuttaa, että varsinaista positiivista yllättäjää ei joukkueessa Jari Sailion lisäksi edes ollut.
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Kyllähän Lahti olisi ollut ihan katsottava kortti, mutta turhahan sitä on haikailla takaisin, kun teki vimme keväänä kolmisen vuotisen pahvin Jokereihin, muistaakseni. Sitä ei siis yksi vuosi NHL/AHL:ssä muuta mihinkään. Eli palatessaan takaisin Eurooppaan pelaa Jokereissa, ellei sitten Kerho ostaisi sopimusta ulos...

Eihän asia kuitenkaan noin ole? Entinen sopimushan purkautuu siinä vaiheessa, kun uusi allekirjoitetaan. Eihän Hauhtonenkaan mennyt takaisin HIFK:hon eikä aikanaan Pärssinen TPS:ään jne.. Toki korjatkaa ihmeessä, jos puhun ihan omiani.
 
HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eihän asia kuitenkaan noin ole? Entinen sopimushan purkautuu siinä vaiheessa, kun uusi allekirjoitetaan. Eihän Hauhtonenkaan mennyt takaisin HIFK:hon eikä aikanaan Pärssinen TPS:ään jne.. Toki korjatkaa ihmeessä, jos puhun ihan omiani.

Niin no, en ole mikään sääntöjen tuntija tällä saralla, mutta eikös tossa case-Riksmanissa ollut kyse jollain tapaa tällaisesta asiasta? Jokerit ei päästänyt miestä Färjestadiin pelaamaan ihan helpolla, koska Riksman lähti NHL:ään juuri Jokereista ja jonkun korvauksenhan joutuivat Jokereille maksamaan. Mistä syystä tämä korvaus lopulta maksettiin, niin siitä en satavarma. Voi olla, että olen sekoittanut asioita tai tehnyt vääriä tulkintoja

Noista muista en muista, että oliko heillä millainen soppari alla lähtiessään NHL:stä paikkaa hakemaan. Yllättäen Lahdella kuitenkin kaksivuotinen soppari, kun viime kauden alla teki kolmevuotisen.

Se on totta, että luulisi tuon vanhan sopparin purkautuvan, kun uusi allekirjoitetaan. Tuo case-Riksman ei taida tosiaan tähän liittyä sinällään mitenkään. Parempi vissiin, kun ei rupea lässyyttämään mitään asioista, joista ei tiedä mitään...

No, oli miten oli, Lahti ei ainakaan pelaa Kerhossa ensi kaudella.
 
odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Eiköhän Lahti uuden sopimuksen nyt joutunut tekemään. Riksman-casessa oli kyse siitä, että Jokerit ei ollut vielä saanut korvauksia sopimuksen purusta. Täten siis pelkäsivät jäävänsä kokonaan ilman rahojaan kun Riksman Bluesin organisaatiosta lähti. En sitten tiedä kuka maksoi, mutta varmaankin joku, sillä teoreettisesti Riksmanin Jokeri-sopimus olisi ollut vielä voimassa kaverin palatessa Eurooppaan jos sitä ei olisi rahalla purettu. Lahden tapauksessa ei kai ole mitään epäselvyyttä.

NHL-rahat kai tulevat nykyäänkin könttänä ja joskus siirtoa seuraavana keväänä?
 
d2uce

Jäsen
Eli joko on uusia sopimuksia tullut, vanhoja esisopimuksia purettu tai uudet paidat ovat myöhässä.

Toivottavasti eivät julkistaisi mitään, vaan pidettäisiin salassa aina kauden avaukseen asti. Harjoitusotteluissakin katsojat saisivat itse pärstäkertoimen perusteella arvuutella ketkä pelaa.
 
morningstar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Buffalo Bills
Toivottavasti eivät julkistaisi mitään, vaan pidettäisiin salassa aina kauden avaukseen asti. Harjoitusotteluissakin katsojat saisivat itse pärstäkertoimen perusteella arvuutella ketkä pelaa.
Tai jos kokeiltaisiin sellaista konseptia, että joukkue julkistetaan vasta ensi kevään torijuhlissa. Kausi vedettäisiin blankoilla paidoilla ja huput päässä. Mahtaisi Jatkoajassakin velloa villit spekulaatiot kauden aikana.

"Mä oon nähny ton jalkakynän, sen on oltava Tuppurainen!"

"Ei vittu oo voinu tulla Tuppuraiselle noin paljon massaa Amerikassa."
 
Heitinga

Täyttä helvettiä myös tuomareille.

"Kyllä sen syöttäjän on pakko olla Mäkelä, kaverihan on saatanan massiivinen"

"Ja sekö muka osais heittää lättyä?"

Maalivahtipeluutuskin voitaisiin viedä uusiin sfääreihin kun Hasek ei siirtyisikään eläkepäiville vaan päätyisi Rinkelinmäen kirkkaisiin uusiin valoihin. Eikä mene edes ulkomaalaispaikkaa kun ottelupöytäkirjassa voisi lukea vaikka Tolvanen.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Maalivahtipeluutuskin voitaisiin viedä uusiin sfääreihin kun Hasek ei siirtyisikään eläkepäiville vaan päätyisi Rinkelinmäen kirkkaisiin uusiin valoihin. Eikä mene edes ulkomaalaispaikkaa kun ottelupöytäkirjassa voisi lukea vaikka Tolvanen.

Ja paskan latvat. Kyllä sen siitä urpokypärästä tunnistais kuitenkin.
 
Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit
Todella mielenkiinnolla odottelen, että kuka on tämä mystinen sankari maidon ja hunajan maasta, tuolta rohkeuden kehdosta. Mitään nimiä ei ole sen kummemmin tullut esiin Petri Kontiolaa lukuun ottamatta, joten aika hyvin on pidetty verhot paikallaan.

Onko Lahdensivuntiellä havaittu jotain epäilyttävää?
 
d2uce

Jäsen
Poltinahon liikenneympyrässä nähty kuninkaan kruunu ja kasa leijonankarvaa. Nämä jätti jälkeensä eräs kotimainen pelaaja jolla on vyöllään kourallinen NHL-pelejä.
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Samanlaiseen johtopäätökseen tulin itsekin kun tuota vihjettä luin. Onhan Lauria tänne ennenkin huhuiltu ja lähtöisinhän Tukonen on Hyvinkäältä. Samaa ikäluokkaa -86 kuin myös Hyvinkääläislähtöiset ja HPK:ssa pelanneet/pelaavat Petteri Wirtanen ja Jari Sailio. Täyttäisi kyllä mielestäni erittäin hyvin kotimaisena nuorena pelaajana sen ykkösen scoring powerforward ruudun.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Täyttäisi kyllä mielestäni erittäin hyvin kotimaisena nuorena pelaajana sen ykkösen scoring powerforward ruudun.

Jaa-a. Tukosen ottaisin kyllä, mutta en tuollaiseen rooliin. 36 maalia 185 pelissä, real sniper! Itse kun odottelin varmaa kaveria. No jos on tullaakseen niin tulkoon ja pitkällä sopparilla, jos kaveri sattuisi vahingossa breikkaamaan.

"Hei, ykköskierroksen varaus hei!"
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kiva olisi myös tietää näistäkin vihjeistä se, että ovatko nämä mukahauskuuksia vai onko näissä oikeasti jotakin perää. Eiköhän se sitten maanantaina selviä...
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No joo, tästähän voidaan vääntää mutta eihän esim. Oskar Osalalla ollut yhtään edes vataavia statseja eikä pelejä AHL:stä. Itse näen että Tukosessa on samanlaista potentiaalia, jos ei enemmänkin.
 
soumah#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Maanantai se sitten on. Olisikohan ollut jossain 15.00 huitteilla. Näistä neljästä varmasta nimestä yksi ei pääse tuolloin paikalle, tiedä sitten mitä tarkoittaa.

Ja mitä tuohon Tukoseen tulee, niin kelpaisi mainiosti ykkösketjun laituriksi. Tottahan sekin on, että Tukonen ei ole ns. varma +20maalin mies, mutta potentiaalia siihen ainakin on.

Edit: Jakub sen näemmä kerkesi ensiksi sanomaan.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
No joo, tästähän voidaan vääntää mutta eihän esim. Oskar Osalalla ollut yhtään edes vataavia statseja eikä pelejä AHL:stä. Itse näen että Tukosessa on samanlaista potentiaalia, jos ei enemmänkin.

Joo en sitä sano. Tukonen nuorena ja lupaavana kaverina on Kerhon näköinen pelaaja. Mutta joukkueesta puuttuu kärkiosaaminen hyökkäyksestä vallan. Joukkueen kädellisin pelaaja on Janne Laakkonen ja se ei paljoa naurata. Toivoisin, että hyökkäykseen tulisi edes jotain erikoisosaamista. Mutta katsellaan.
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viitaluoman sopimus on näemmä jo vuotanut jääkiekkolehdelle kun lehti kovaan otteeseen toitotti uusissa sopimuksissa HPK:n tutkaparia Vihko-Viitaluoma. Tuulolan, Virran sekä Laamasen sopimuksista tosin ei ollut mitään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös