Tulkitsenko oikein että pidät Doughtya ja Karlssonia parempina kuin Makar Heiskanen ja Fox? Ja puhutaan tietysti Doughtyn ja Karlssonin primestä, nykytasoon kantaa ottamatta.
Viittasin viestissäni ko. pelaajien palkkatasoon ja arvoon tässä suhteessa. Doughty ja Karlsson eivät ole tainneet megasopimustensa aikana olla kertaakaan yli 11 miljoonan arvoisia, pl. Karlssonin viime kausi. Tähän syynä ensisijaisesti loukkaantumiset ja toissijaisesti ikään perustuva tason lasku sekä joukkueiden laskusuhdanne. Tämäkin toki subjektiivinen käsitys, mutta kyllä odotukset ovat olleet korkeammalla.
Jos taas mietitään näiden kahden primetasoa, niin kyllä asetan heidät vielä Heiskasen ja Foxin edelle hiuksenhienosti. Makar on mielestäni vähintään tasoissa, vaikkakin hänen näyteikkuna on suhteellisen lyhyt. Toisaalta todistettu voittaja, jonka merkitystä toissakaudella ei voi aliarvioida. Vaikea toki vertailla, kun Doughty ja Karlsson pääosin loistivat 2010-luvun alkupuolella ja nämä muut vasta tällä vuosikymmenellä. Pelin evoluutio on muuttunut, vauhdit ja maalimäärät ovat kasvaneet reilussa kymmenessä vuodessa ja siten huippupelaajilta vaadittava taso. Esim. Doughtyn runkosarjapisteet ovat verrattain heikot, mutta esim. 2011-2012 pleijareissa oli tolkuttoman kova, ainakin finaaleissa. Eikä toinenkaan cupiin päättynyt kausi mennyt huonosti tehojen valoissa. Karlsson taas takonut huikeita pisteitä, mutta toki puolustuksen hinnalla ja hänen vaikutustaan ns. välihyökkääjänä ja pelin kehittäjänä ei voi olla täysin huomioimatta.
Näen kyllä tässä nuoremmassa kolmikossa äärettömän kovaa potentiaalia ja kuten totesin, ovat Dahlinia vielä edellä lähtökohtaisesti. Ja taitavat kaikki olla kokonaisvaltaisuudeltaan jo nyt olla Karlssonin primevaiheen edellä. Doughtyllä on tästä porukasta kiistatonta menestystä ja hänen henkilökohtainen vaikutus mestaruuksiin oli huomattava. Eli kyse on henkilökohtaisista arvotuksista, kaikki ovat huippuja ja tällä nuoremmalla kolmikolla tai nelikolla, jos Dahlin lasketaan mukaan on vielä kehittymisvaraa eli ainakin osa mennee näistä konkareista ohi.